Parisuhteen puuttuminen saa minut tuntemaan itseni välillä yksinäiseksi vaikka en sitä oikeasti ole. Opiskelen yliopistossa, minulla on paljon kavereita koulussa, vapaa-ajalla ja asun parhaan ystäväni kanssa. En ehdi tapaamaan kaikkia ystäviäni, vanhempiani ja sukulaisiani niin usein kun haluaisin. En ehdi myöskään ottamaan omaa aikaa itselleni, olen aina menossa. Sillä silloin, kun joskus olen ehkä yhden illan yksin mietin sitä, että minulla ei ole poikaystävää ja tunnen itseni yksinäiseksi. Ehdokkaita toki on ollut todella monia, mutta en osaa kiinnostua kenestäkään. En sen jälkeen, kun eräs särki sydämeni vuosi sitten.
Tuntemattomalle elämäni saattaa näyttää täydelliseltä: olen parikymppinen, nätti blondi ja sosiaalinen yliopisto-opiskelija hyvässä kesätyöpaikassa. Yleensä aina ystävien ympäröimänä vapaa-ajalla ja koko ajan menossa. Miten voikaan parisuhteen puuttuminen saada niin ison yksinäisyyden tunteen aina välillä? Kaikki kaverinikaan eivät siis seurustele, en ole ainut sinkku. Silti..
Tuntemattomalle elämäni saattaa näyttää täydelliseltä: olen parikymppinen, nätti blondi ja sosiaalinen yliopisto-opiskelija hyvässä kesätyöpaikassa. Yleensä aina ystävien ympäröimänä vapaa-ajalla ja koko ajan menossa. Miten voikaan parisuhteen puuttuminen saada niin ison yksinäisyyden tunteen aina välillä? Kaikki kaverinikaan eivät siis seurustele, en ole ainut sinkku. Silti..
Vastaukset 19
Vanhimmat
On sulla rankkaa.
Jotkut vaan haluavat elää yksin ja lisäksi vaikuttaa siltä, että sulla ei olisi aikaakaan parisuhteelle.
Minä olen ihan toisenlainen. Olen surullinen kun en kyennyt tavoittamaan rakkautta ja mukavaa naista elämääni. Aikaa minulla olisi ja halua suunnitella asioita yhdessä. Mutta kun ei ole sosiaalinen, nätti blondi, ei ehdokkaitakaan ole koskaan ollut.
Tuollaista on siis naisten "yksinäisyys". Miehillä yksinäisyys voi tarkoittaa ihan muuta. Voi oikeasti olla tilanne, että kavereita ei ole, eikä ehdokkaita parisuhteeseen löydy. Mutta sitähän ei voi nainen ymmärtää.
nainen!!!oikeasti nainen,koska nainenkin voi olla oikeasti yksinäinen kun ei ole kavereita,eikä ehdokkaita parisuhteeseen löydy vaikka kuinka olisi avoin ja haluisi aivan tavallisen miehen kanssa oleilemaan
"Tuollaista on siis naisten "yksinäisyys". Miehillä yksinäisyys voi tarkoittaa ihan muuta. Voi oikeasti olla tilanne, että kavereita ei ole, eikä ehdokkaita parisuhteeseen löydy. Mutta sitähän ei voi nainen ymmärtää. "
Itse olen kyllä sitä mieltä, että yksinäisillä miehillä ei ole juurikaan mahdollisuutta parisuhteeseen, ellei sitten onnistu tapaamaan oikein tosi suvaitsevaista, ymmärtäväistä ja avarakatseista naista, joka osaa ymmärtää sen, ettei niitä kavereita aina löydy ihan noin vaan kaikille miehille tosta vaan. Ainakin musta on tuntunut aina siltä, ettei ketkään naiset halua seurustella sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole yhtään kavereita, sillä sellaisia miehiä pidetään aina outoina ja lisäksi naiset eivät tykkäisi elää sellaisen miehen kanssa, joka ei pysty tarjoamaan heille kaiken maailman menoja ja muita illanistujaisia ison kaveriporukan kesken.
Tämän vuoksi olenkin aina pistänyt välit poikki naisten kanssa heti siinä vaiheessa, jos suhde on meinannut muuttua vähänkin vakavammaksi, sillä en kestäisi sitä, että se mun yksinäisyys paljastuisi naiselle, koska todennäköisesti tulisin vaan kuitenkin jätetyksi sen takia ja sitten tulisin tietenkin vaan entistäkin masentuneemmaksi.
valivalivalivalivaliva....
Niin on sulla tosi rankkaa???? Kavereita on ja miehiä pyörii ympärillä, mutta kun neiti on vaan niin ronkeli ettei kuka tahansa kelpaa. Jos se mies ratkaisee sen sun ns. "yksinäisyyden" niin hommaa mies kun niitä kerta on, tee jotain, äläkä valita turhasta.
Okei, voi olla että mä olen vähän katkera...olen nainen, ei ole kavereita eikä ole miehistäkään tietoja kun en ole se sievä blondi. No mutta elämä on....
Edelleen, en ymmärrä miksei ihminen saa tuntea olevansa yksinäinen jos niin tuntee?? Ei ole pakko olla täydellinen erakko, saadakseen kirjoittaa tänne. Miehet ja naiset kokevat yksinäisyyden eri tavalla eikä siinä ole mielestäni mitään väärää. En mä nyt väitä, että erityisen surullinen ketjun aloittajan puolesta olisin. Mutta en epäile hetkeäkään etteikö tuntisi itseään yksinäiseksi. Toki jos on kaunis, ja noin nuori niin elämä varmasti vielä muuttuu. Itse olen siis mies, en täysi erakko mutta silti katson että minulla on oikeus tänne kirjoittaa...
välttämättä sitä ole että aloittaja olisi ronkeli miesten suhteen. Hänhän kirjoitti jonkun särkeneen hänen sydämensä vuosi sitten, jonka jälkeen hän ei ole kiinnostunut kenestäkään.
Itsellenikin kävi niin että sydämeni särjettiin, enkä voi unohtaa häntä enkä kertakaikkiaan kiinnostu kenestäkään muusta. Monethan hakevat laastarisuhdetta, mutta itse en pystyisi olemaan kenenkään kanssa jota kohtaan minulla ei ole vahvoja tunteita.
Kyllä minä ymmärrän alkuperäistä, vaikka itse en ihan samanlaisessa elämäntilanteessa olekaan. Olen 35v. nainen, ihan hyvässä työpaikassa ja kavereitakin on, mutta miesystävää ei ole eikä ole koskaan ollutkaan. En ole mitenkään kaunis enkä menevä, vaan aika tavallisen hiirulaisen näköinen. Miehet eivät vain kiinnostu minusta. Kaverisuhteetkin tuntuvat melko pinnallisilta. Viihdyn kyllä ihan hyvin yksiksenikin, mutta aina välillä yksinäisyys riivaa ja tuntuu, että olen ihan surkimus kun olen edelleen ilman kumppania. Kaverini ovat kaikki parisuhteessa tai perheellisiä, joten eivät aina ehdi tapaamaan, enkä saa seuraa esim. matkoille tai mökille, kun eivät he voi yhtä iltaa pidempään olla pois kumppanin/perheen luota.
Koen kyllä itseni varsin yksinäiseksi, vaikka jonkun täysin ilman ystäviä olevan mielestä minulla ei ehkä olekaan syytä valittaa.
parisuhteen puuttumista vielä yksinäisyyteen. Yksinäisyys on sitä, kun ei ole ystäviä, kavereita eikä välttämättä enää sukulaisiakaan, jotka välittäisivät. Pian ei ole enää edes kiinnostusta mennä mihinkään, välittää mistään. Sitä piehtaroi vaan oman minänsä ympärillä ja näkee vain oman särkyvän kuvajaisensa.
Yksinäisyyttä on niin monenlaista, toisen yksinäisyys on oma valinta, toinen voi olla elämäntilanteen tai olosuhteuden uhri. Mutta yhtä kaavaa ei ole.
Itselleni yksinäisyys on yleensä ollut oma valinta, tarve vähän vetäytyä kuoreen silloin kun on haavoittunut, haavoitettu. Kai se on jotekin niin, ettei ihmisiä voi laittaa samaan muottiin, kaikelle on aina syynsä.
Jaksamista. Maailma, vaikka toisinaan näyttäytyy kovana ja kylmänä, on kuitenkin täynnä valoja ja varjoja, joihin viedä askeleensa.
Mullakin särkyi sydän aikoinaan enkä ole sen jälkeen pystynyt
rakastumaan ollenkaan. Joitain suhteita on sen jälkeen ollut muttei
mitään merkittävää kiintymistä ja nyt olen ollut seurustelematta jo 10 vuotta.
Sydämen särkymisestä on jo 26 vuotta, enkä ole pystynyt unohtamaan sitä
enkä sitä naista joka särki sydämeni.
Toivottavasti ap toipuu paremmin :)
Siis 26 vuotta hautonut yhtä naista? Jos se nainen tulis nyt 26 vuoden jälkeen sun luo niin ottasitkos takasin? Et kai?
En halua tavata sitä naista enkä halua kuulla siitä mitään.
Tunteet muuttui lähes vihaksi ajan kanssa.
Onhan niitä muita sitten ollut ja aika pitkiäkin suhteita, muttei rakastumista ole ollut
Tunteet muuttuvat aikanaan vihaksi. Itselleni kävi niin että aloin vihaamaan itseäni ja perhettäni, ja sitten iskikin masennus ja työkyvyttömyys.
No minulla vähän sama tilanne. Ihminen on sellainen että haluaa haluamaan aina vaan lisää ja on tavallaan surullinen aina. Tai niin minulle on ainakin käynyt. Muistan kun 10 vuotta sitten toivoin että saisin tavata edes kerran viikossa jotain kaveria kahvittelun merkeissä, nykyään pystyisin tapaamaan heitä vaikka joka päivä mutta silti haluan elämääni aina vaan lisää, ja sitä poikaystävää ei ole joten välillä tuntuu ikävältä. Tosin aika hyvinhän tässä tosiaan meillä asiat on joten ei pitäisi valittaa. Halusin vaan tuoda esiin tämän että ihminen turtuu aina siihen hyvään mitä elämässä on, ja haluaa aina vaan enemmän.
Tai sitten kuitenkin ihmisen elämän voi ajatella koostuvan eri osa-alueista joiden pitää "olla kunnossa" / tietyllä tavalla, että voi olla onnellinen. Ei siinä paljoa auta jos puuttuu kunnollinen toimeentulo, ystäviä, ja kumppani ja saa toimeentulon kuntoon, kun ei se vielä tee onnelliseksi.
Ihmisen onnellisuus perustuu myös lähinnä vertailuasemaan referenssiryhmässä (tästä on hyvä kirjakin, en vain nyt saa muistiini nimeä). Esim. moni meistä olisi varmasti onnellinen 5 miljoonasta eurosta. Tuollaisen summan myötä kuitenkin muuttaisimme esim. hienommille asuinalueilla, jolloin vertailuryhmämme muuttuisi lähiön duunareista pörssiyhtiöiden johtajiin. Tällöin olisimme taas ryhmän pohjalla emmekä olisi onnellisia. Yksinäisyyden tapauksessa asia voisi mennä esim. seuraavasti: tällaisella palstalla monilla ei ole ollenkaan kavereita, jotenkin parikin tuttua tuntuu hyvältä. Kavereiden myötä alkaa kuitenkin tapaamaan verkostuneita ihmisiä, joilla on vielä paljon enemmän kavereita ja kumppani.
Pistää silmään nyt tuo "sydämen särkyminen"! Tuossa hiljattaisessa todella suosituksi muodostuneessa ketjussa "Olipas hassua seuraa illalla!" joku viisaan oloinen nainen nimimerkillä "Dahlia83" liippasi asiaa. Jos hän on oikeassa, se miksi nyt kaihdat ihmissuhteita on tarpeellista, koska voit vain itse omalla toiminnallasi välttää sydämen särkymiset, ja se vaatii kasvua omassa rauhassa. Seksuaalinen yksinäisyys on homman väistämätön seuraus, mutta Spinozaa siteeratakseni: tunne joka on kärsimystä, lakkaa olemasta kärsimystä kun sen selkeä luonne selviää. Eli jos hyväksyt että sinun täytyy nyt pitkän tähtäimen onnellisuuden nimissä jonkin aikaa välttää parisuhteilua, on sinun varmaankin helpompi mieltää yksinäisyyden tunne samalla saralla väistämättömäksi ja ottaa se ylpeästi haasteena eikä niinkään jonain selittämättömänä ja epäreiluna tuskana.