Oli taas pakko tulla kirjottelemaan tänne pitkästä aikaa. Masennus on käynyt aika pahaksi ja elämä on täysin solmussa. Ei ole yhtään ihmistä jonka voisi jakaa tuskansa ja tämän kärsimyksen. Mulla on muutama kaveri mutta en oikeastaan edes viihdy heidän seurassa koska he ryyppäävät liikaa ja ovat liian pinnallisia. Heidän kanssaan ei voi keskustella mistään elämän syvällisistä asioista. Omaa masennusta ja yksinäisyyttäni lisää vielä se että juon joka viikonloppu sen peruskännin kerta viikossa. Seuraavana aamuna on hirveän tuskainen ja masentunut olo. Yksin pyörinnyt jossain baarissa eikä edes muista kaikkea kun on juonut liikaa. ALkoholilla koitetaan lievittää tätä elämän tuskaa mutta kyllä sillä sitä vaan pahentaa. Haluaisin luopua kokonaan alkoholista, mutta se on hyvin vaikeaa. Olisipa niin hyvä itseluottamus että voisi olla selvinpäin ja olisi itseluottamus terästä. Tukalaa oloa ja alkoholin käyttöä pahentaa se että olen työtön korkeakoulun ja yliopiston käynyt mies. Monta kertaa mietin mielessäni miksi ihmeessä edes opiskelin kun en saa kuitenkaan töitä ja pääse aloittamaan uutta elämää tyhjältä pöydältä toisessa kaupungissa. Haluan pois täältä kotiseudultani mutta työttömänä en viitsi muuttaa. Tämä on loppumaton kierre. Tuska ja turhaantuminen lisääntyy mitä kauemmin joutuu työttömänä oleskelemaan ja tämä tuska vie juomaan liian rajuja kännejä, joita joutuu jälkeenpäin häpeämään päiväkausia. Kunnioitan suuresti niitä ihmisiä jotka eivät alkoholia käytä ja haluaisin olla myös tälläinen mutta sitten olisin vieläkin yksinäisempi koska niin paljon sosiaalisesta kanssakäymisestä liittyy alkoholin käyttöön.
Suomesta tuntuu olevan yhtä vaikea saada hyvää työpaikkaa kuin lotosta voittaminen. Työn tekeminen helpottaisi niin paljon oloa ja antaisi elämään sisältöä ja olisi edes yksi hyvä ystävä jonka seurassa viihtyy. Niin monet ihmiset ovat pinnallisia selän takana paskan puhujia. Tämän takia olen hyvin yksinäinen koska en viihdy näiden ihmisten seurassa. Ikääkin alkaa olla sen verran että tulisi olla vaimo, lapsia, oma asunto ja vakituinen työpaikka, mulla ei ole mitään näistä eikä varmaan tule olemaankaan koskaan.
Suomesta tuntuu olevan yhtä vaikea saada hyvää työpaikkaa kuin lotosta voittaminen. Työn tekeminen helpottaisi niin paljon oloa ja antaisi elämään sisältöä ja olisi edes yksi hyvä ystävä jonka seurassa viihtyy. Niin monet ihmiset ovat pinnallisia selän takana paskan puhujia. Tämän takia olen hyvin yksinäinen koska en viihdy näiden ihmisten seurassa. Ikääkin alkaa olla sen verran että tulisi olla vaimo, lapsia, oma asunto ja vakituinen työpaikka, mulla ei ole mitään näistä eikä varmaan tule olemaankaan koskaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei kannata olla kateellinen noille "kauneille ja menestyville" ihmisille, joita kadulla näkee. Suomessa suurimmaksi osaksi keskustelujen tasot ovat aivan paskat. Itse viihdynn enemmän ulkomaisilla foorumeilla, joissa pitää käyttää omaa nimimerkkiään, ja siellä on oikeita miehiä kuten isäni ja minä olemme. Ryyppääminen ei ole hienoa, vaan se mikä on hienoa on elää autenttisen minuutesi mukaan. Vain hyvin harva ihminen Suomessa on kiinnostunut juttelemaan juurta jaksain tunteista ja syvällisiä. Koiranikin on henkevämpi kuin suurin osa nyky uusavuttomista isän rakkautta vaille jääneistä noloista pelleistä.
Minun sukuni on vanhanaikainen ja kaikki sukuni miehet ovat suoraselkäisiä, hyväksyviä, älykkäitä ja välittäviä vanhan kansan miehiä. Nuo muut sopulit pitää vain väistää jotenkin kun ei heitä kehtaa edes katsoa niin teeskenteleviä ja tietämättömiä ovat suurin osa heistä. Suurin osa nykyihmisistä on epäkypsiä ja tyhmiä. Koiranikin on tunneälykkäämpi kuin nuo "the game"- pellet. Elämässähän, RauhanPuolesta on muutama kaveri, perhe ja suku, harrasteet ja mielenkiinnon kohteen ja työ, joissa me vaikutamme ja tunnemme olevamme arvokkaita ja tärkeitä.
Ehkä ei sulla ole muuta vaihtoehtoja kuin alkaa käyttämään lääkkeitä ja kääntyä sosiaalihenkilöiden puoleen. He voivat järjestää sinulle mahdollisuuksia, yhdistyksiä ja paikkoja joissa löydät samanhenkisiä ihmisiä. Koska olet tunneihminen, niin luultavasti ainut mahis on kaveerata mt- kuntoutujien kanssa. Heistä voit saada sydänystäviä niinkuin minäkin sain.
"Koska olet tunneihminen, niin luultavasti ainut mahis on kaveerata mt- kuntoutujien kanssa. Heistä voit saada sydänystäviä niinkuin minäkin sain. "
Olen jonkun verran tekemisissä yhden mielenterveyskuntoutujan kanssa. Hänelle kuitenkin se ryyppääminen on melkein tärkein asia. Enkä itse halua juoda niin paljon viinaa. Mieluummin menen punttikselle. Lisäksi mä voin henkisesti niin pahoin juomista seuraavana päivänä. Mulla oli lapsena oikeasti ystäviä, nykyään muutama juoppo joiden kanssa puhua pinnallista paskaa. Sisältä olen aivan rikki. Jos haluaa keskustella oikeasti jostain syvällisemmästä niin yleensä se onnistuu joidenkin tuttujen naisten kanssa. Mä en enää viihdy miesten seurassa. Ne yleensä kovistelee, ryyppää, isottelee ovat pinnallisia ja muistelevat vaan armeija-aikojaan. Ei täältä suomesta ystäviä löydä sellaisia kuin sä ja Darkki olette. Olisi vaan reaalimaailmassa kiva olla sellasten ihmisten kanssa tekemisisissä kenen kanssa viihtyy.
"Ei kannata olla kateellinen noille "kauneille ja menestyville" ihmisille, joita kadulla näkee. Suomessa suurimmaksi osaksi keskustelujen tasot ovat aivan paskat. Itse viihdynn enemmän ulkomaisilla foorumeilla, joissa pitää käyttää omaa nimimerkkiään, ja siellä on oikeita miehiä kuten isäni ja minä olemme. Ryyppääminen ei ole hienoa, vaan se mikä on hienoa on elää autenttisen minuutesi mukaan. Vain hyvin harva ihminen Suomessa on kiinnostunut juttelemaan juurta jaksain tunteista ja syvällisiä. Koiranikin on henkevämpi kuin suurin osa nyky uusavuttomista isän rakkautta vaille jääneistä noloista pelleistä. "
Niin mä olen sen huomannut että kovinkaan järkevää seuraa ei löydy mistään. Yleensä sellaiset ihmiset ovat mukavaa seuraa ketä on elämä kohdellut todella kaltoin. Tunnen esim. yhden homoseksuaalin jonka isä on hylännyt sen, hän on kuitenkin erittäin fiksu, ymmärtävä ja kuunteleva henkilö, jonka kanssa pystyy puhumaan mistä vaan. Tai ihmiset jotka ovat kokeneet huumehelvetin, menettäneet kaiken ja selvinneet siitä. Yleensä olen tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Viikonloppuna tapasin erään vaikeasti vammaisen ja menin auttamaan ja tulemaan häntä. Kai tämä kaikki johtuu siitä kun pelkään että ihmiset voivat satuttaa minua niin etsin sellaisia ihmisiä jotka eivät halua satuttaa mua.
Täällä ei oikein kannata olla, sillä tämän palstan taso on tosi surkea. Sinun, minun, Darkkiksen ja Yv:n kirjoitukset ovat vielä ihan tasokkaita, mutta muuten tämä palsta on pennuille suunnattu. Aina vaan halutaan pistää ihmistä alaspäin ja jos koittaa nostattaa toisen mielialaa, niin sitä ei ymmärretä, vaan aletaan heittämään ad hominemeja ja teurastamaan mielipiteen esittäjää. Sokratesgambiitti( eli kysymys toiselle toisen tietotasosta jostain asiasta) vielä livenä on ihan reilua, mutta kun täällä vedetään noita "ei sulla varmaan ole ystäviä" natsikorttia niin täällä ei siedä olla.
Kommentti tohon työjuttuun liittyen:
Työpaikan saaminen on aika sattuman peliä ja todellinen kyky vain harvoin tuntuu ratkaisevan. Olen 4 vuotta kaupallista alaa opiskellut mies ja yksinäinen myös. Olen tehnyt kaikenmaailman nakkihommia, eli CV ei ole tyhjä. Arvosanat koko opiskelu-urani ajan ovat olleet parhaita mahdollisia. Silti löysin ensimmäisen edes astetta paremman työpaikan vasta nyt, kun olen opiskellut 4 vuotta. Tämäkin työ tuli aivan sattumalta. Enkä siis oleta, että heti kun on yliopistossa pitäisi saada joku ökypalkka ja valkokaulustyö. Olen ihmetellyt asiaa lähinnä siksi, että koulustani 85% ihmisistä vaikuttaa olleen 1. tai viimeistään 2. vuodesta alkaen oman alan ja monesti vielä ihan hyvin palkatuissakin hommissa. Tuntuu tosiaan, että täällä Suomessa työmarkkinat ovat täysin sairaat. Hakijamäärä räjähtää pilviin heti, kun kyseessä on joku vähänkin "parempi" paikka. Surullisinta on, että firmat eivät edes lue varmaan yhtäkään niistä lukuisista hakemuksita, vaan tuleva työntekijä on jo hommattu joidenkin suhteiden kautta. Yksinäiselle ja siten verkostoitumattomalle ihmiselle työmarkkinat ovat raakapaikka.
Itsekin olen opiskellut ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopistotutkinnon sekä tehnyt kaikenlaisia pätkätöitä. Tuntuu ettei mikään riitä työmarkkinoilla. En todellakaan tiedä mitä enää voisin tehdä paremmin, että olisin kelvollinen työmarkkinoille. Sekin masentaa kun jatkuvasti jossain harrastuksissa ja muissa paikoissa kysellään mitä teen nykyään. Pitäisikö siihen vaan vastata, että on työtön pummi mikä ei ole saanut elämässään mitään aikaiseksi. Toistasataa työhakemusta olen lähettänyt ja yhteenkään haastatteluun en ole päässyt. Elämä tuntuu niin turhalta. Miksi helvetissä täällä edes täytyy elää jos kerran on hyödytön ihminen, ei koskaan olisi kannattanut näköjään uhrata niin paljon tuohon opiskeluun. Tuntuu vaan aika kurjalta elää työttömyyskorvauksella ja pyöriä kelan pakkokursseilla eläkeikään saakka. Jossain vaiheessa mullekin tulee se raja vastaan etten jatka enää elämääni. Kännissä tulee monta kertaa aina mieleen että tänään päätän päiväni. En elä täällä kenenkään tai minkään takia. Panostin niin paljon kouluun ja menestykseen ja tässä on kiitos ja palkka siitä. Tästä suomen valtiosta on tullut niin järjetön paikka elää. Täällä suositaan aina rikollisia ja muita lurjuksia sitten kun yrittää tosissaan ja haluaa jotain kuten työtä niin lyödään ovi vasten kasvoja. Tämä paska on nakertanut mun henkiset voimat niin vähiin etten kohta jaksa yrittää saada töitä lainkaan.
Mikset hakeutuisi ulkomaille töihin? Nuorella ja perheettömällä voisi olla hyvät mahdollisuudet siihen.
Kuten Maija Vilkkumaa laulaa: pääset pois tästä paskamaasta...
Jaa-a mikähän mahtaa olla tuo AMK- ja yliopisto-opintojen ala. Kenties sellainen jolla ei yleensäkään ole työmarkkinoita. Ja jos työhakemuksessa vihjaat jotenkin nimimerkkiisi niin lisää miinusta tulee. No tosin tällä hetkellä jos on tutkinnon suorittamisista jo aikaa eikä sopivaa työkokemusta CV:ssä niin kyllä se hakemus taitaa huomiotta jäädä joka tapauksessa. Ja maalta ei töitä löydy.
Tuotahan mä ajattelen päivittäin ja seurailen joskus Ruotsin työpaikkoja, Brittien tai Irlannin paikkoja. En vaan tiedä miten noi systeemit menee työnhaussa ulkomaille kun ei ole yhtään ystävääkään tukemassa ja auttamassa mua. Henkiset voimavarat on niin nollissa ettei pysty toimimaan ja ottamaan itseään niskasta kiinni. En ole muutenkaan koskaan viihtynyt suomessa, tää on vaan niin ahdistava junttimainen ympäristö. Ruotsiin haluaisin asumaan loppuelämäkseni. Tarvitsisi löytää vaan joku kansainvälinen firma missä pärjää enkulla. Ruotsin suullinen taito mulla on säälittävä, kirjallinen on sentään kohtalaisen hyvä.
Vilkkumaan biisi lottovoitto on mun suosikki biisi siltä artistilta, sanat uppoaa hyvin tähän paskamaahan. Enkä muuten ole enää kovinkaan nuori vähän päälle kolmekymppinen.
Aloja en viitsi kertoa ettei mua tunnistettaisi. AMK-tutkinto vuonna 2004 ja yli vuosi alan kokemusta. Yliopistotutkinto kesäkuussa 2010 ja nyt työtön. Koulukurssit eivät valmenna työelämään ja kunnon työkokemusta ei saa mistään. Niin ja "RauhanPuolesta" ei luo CV:ssäni eikä muutenkaan aatemaailmani, koska arvomaailmaani ei suomessa hyväksytä ulkomailla kylläkin niin en siitä puhu ihmisille. Työnhaku keskittyy pääasiassa Helsinkiin ja Turkuun myös Ruotsin työpaikkoja tarkastelen ahkerasti ja pistän hakemusta jos englannilla pärjää työpaikalla. Eli siltä näyttää että diplomi-insinööri ei saa edes Helsingistä työtä nyky-suomessa.
"Tuotahan mä ajattelen päivittäin ja seurailen joskus Ruotsin työpaikkoja, Brittien tai Irlannin paikkoja. En vaan tiedä miten noi systeemit menee työnhaussa ulkomaille kun ei ole yhtään ystävääkään tukemassa ja auttamassa mua. Henkiset voimavarat on niin nollissa ettei pysty toimimaan ja ottamaan itseään niskasta kiinni. En ole muutenkaan koskaan viihtynyt suomessa, tää on vaan niin ahdistava junttimainen ympäristö. Ruotsiin haluaisin asumaan loppuelämäkseni. Tarvitsisi löytää vaan joku kansainvälinen firma missä pärjää enkulla. Ruotsin suullinen taito mulla on säälittävä, kirjallinen on sentään kohtalaisen hyvä. "
Itsekin olen aina miettinyt sitä töiden hakemista ulkomailta, mutta kun valitettavasti toi kielitaitoni ei vaan ole riittävän hyvä siellä pärjäämiseen ja lisäksi en oikein itsekään ole tietoinen näistä jutuista, että miten ja mitä kautta niitä töitä sieltä ulkomailta oikein haetaan.
Työttömänä oleminen on kyllä yksinäiselle ihmiselle oikein vielä pahempi juttu kun perheelliselle tai sellaiselle, jolla on paljon kavereita ympärillään. Mulle itselleni se töissä käyminen on ollut aina tietynlainen henkinen voimavara ja sellainen asia, joka auttaa mua jaksamaan eteenpäin elämässä. Ymmärrän hyvin jos työttömyys ottaa koville, kun itselleni jo pelkät vapaapäivät tuntuvat usein todella tuskallisen pitkästyttäviltä ja yksinäisiltä.
"Työttömänä oleminen on kyllä yksinäiselle ihmiselle oikein vielä pahempi juttu kun perheelliselle tai sellaiselle, jolla on paljon kavereita ympärillään. Mulle itselleni se töissä käyminen on ollut aina tietynlainen henkinen voimavara ja sellainen asia, joka auttaa mua jaksamaan eteenpäin elämässä. Ymmärrän hyvin jos työttömyys ottaa koville, kun itselleni jo pelkät vapaapäivät tuntuvat usein todella tuskallisen pitkästyttäviltä ja yksinäisiltä. "
Onneksi sentään olen nyt suunnittelukurssilla joten osa päivästä kuluu siellä ja loput harrastuksissa tai lenkillä. Mielenterveyshän tässä kärsii varsinkin sen takia kun tietää kuinka paljon on antanut elämästään opiskelulle eikä ole saanut vastineeksi yhtään mitään muuta kuin köyhyyden. Saisihan sitä heti töitä töitä jos siivojaksi menisi eikä mainostaisi koulutustaan lainkaan. Ei se silti DI-papereilla kovin houkuttelevaa ole. Tää elämä vaan on niin järjetöntä taistelua. Jos olisin tiennyt että tulevaisuuteni tulee olemaan tällaista paskaa niin en olisi peruskoulun jälkeen mennyt muuta kuin oppisopimuskoulutukseen. suomessa ei tutkintoja arvosteta ainut mikä on tärkeää on rautainen työkokemus.
Käyt salilla? Siinä on sitten minulla syy kunnioittaa ja kadehtia sinua. Minä en jaksa, vaikka periaatteessa haluaisin olla lihaksikkaampi ulkonäkösyistä ja paremman fyysisen jaksamisen vuoksi.
Minä en juuri juo. Alkoholi aiheuttaa minulle sekä henkisesti että fyysisesti huonon olon. Hyvä jos olen vastavuoroisesti sitten ansainnut jotain kunnioitusta sinulta.
Minäkin olen epäileväinen Suomen suhteen. Toisaalta se ei minua masenna. Ensinnäkään ei tämä vielä paska maa ole: hyviä tyyppejä löytyy ja systeemikin toimii tällä hetkellä edukseni takaamalla toimeentulon ajattelun kehittämistä ja henkistä kasvua varten, ja siihen olen oikein tyytyväinen. Toisaalta en ole sopeutunut vallitseviin arvoihin, joiden pohjalta täällä oletetaan elettävän - vaikka olenkin täysin täkäläinen. En myöskään aio niitä arvoja omaksua. Eikä minun ole mikään pakko tänne jäädä. Hyvin tämä maa voi jäädä minulle pelkäksi pesäksikin josta kuuluu lentää pois heti kun kykenee. Joko onnistun sopeuttamaan omien arvojeni mukaisen oman elämäntavapani Suomen oloihin tarpeeksi hyvin, tai sitten lähden pois.
Katson nimittäin velvollisuudekseni menestyä tässä ainoassa elämässäni. Haluan toimia vain sellaisten asioiden puolesta joihin uskon. Sellaisten asioiden eteen voin työskennellä jatkuvasti itsekin kehittyen ilman että muiden kateus ja lyhytnäköiset intressit tulevat merkittävästi tielleni. Se on jotain mistä en voi tinkiä. Joko se onnistuu missä olen, tai sitten minä siirryn muualle. Olen ihan kiitollinen monesta yhteiskuntamme tarjoamasta asiasta, mutta enpä silti tule olemaan täällä maksamassa veroja kiitollisuuteni vastineeksi jos en löydä täältä paikkaa jossa olen tervetullut elämään omilla ehdoillani, sellaisena kuin olen.
Toki tämä on paljolti hypoteettista, mutta linjanvetona tarpeellista puhetta tämänhetkiselle elämäntilanteelleni. Ei minulla vielä edes ole kerrytettynä resursseja poismuuttoon, mutta eipä se estä ennakoivaa suunnittelemista.