Hei,
Js paniikkikohtaus iskee matkalla työpisteelle, kun kollega tulee vastaan, niin kuinka mielettmän vapinan voi hillitä. Tuntuu, että jalat muuttuvat hervotomasti tutiseviksi, eivätkä kanna ja kädet alkavat vapista samaan malliin, joskus koko ruumis päätä myöten. Viimeksi tämä tapahtui minulle viime torstaina. Mitään ongelmia ei ilmene, jos en kohtaa ketään, eikä tietenkään kotona. Mutta jos on kokenut työmatkalla vastaantulijoiden pelkoa ja etenkin näissä tilanteissa avaria kohtauspaikkoja eli toisin sanoen pelännyt kohtausta niin sama pelko seuraa koko työpäivän kunnes pääsee taas turvaan eli kotiin.
Typisteeltään ei halua liikkua. Pakollinen vessassa käynti on kauhistus, jos sattuu tulemaan kollegoita vastaan. Kun ketään ei ole lähistöllä, kaikki sujuu täysin oireetta. Vesipullon ostan matkalla töihin, etten joutuisi sen takia paikaltani liikkumaan. Senkin juominen on hankalaa, kun pelkää jonkun tulevan juuri silloin toimittamaan jotain ja ei pystyisikään nielemään. Kahvikupista en edes haaveile: jos en pääsisikään turvassa paikalleni, niin se kauhukuvissani läiskyisi pitkin lattioita käsin täristessä ja ehkäpä ihan kokonaan, jos jalkani muuttuisivat ihan hervottomiksi.
Kädet tärisevät manuaalisesti kirjoittaessa, mutta koneella pystyn kirjoittamaan normaalisti, ja tietenkin myös käsin, jos kukaan ei ole vieressä seuraamassa.
Kävely julkisilla paikoilla on silloin yhtä tuskaa. Mieluummin kiertää pitemminkin reitin, jos näkee ihmisryhmän seisovan normaalin reitin edessä. Kaikkein pahinta on se, jos joku istuu kulkureitin varressa.
Aloin kirjoittamaan tätä, koska se kaupassa käydessäni iski taas: yhtä äkkinen hikoilu ja tutina. Aamu, tietekin, oli mennyt normaalisti, enkä osannut edes aavistaa "sen" tuloa kuin yllättäen kauppamatkalla. Kotiin päästyäni iski hirvittävä masennut ja olen porannut ja miettynyt, että jos tämä pahenee, enkä osaa kohtauksiani hillitä niin pahimmassa tapauksessa menetän työpaikkani.
Minulla on käytössä satunnaisiin ahdistuskohtauksiin Oxascand -niminen lääke, mutta en ole huomannut sen auttavan näihin paniikkikohtauksiin. Krapulan olen huomannut niitä pahentavan ja saamaan ne herkemmin tulemaan, mutta esimerkiksi tänään en ollut krapulassa.
Täällä on paljon viestejä lääkkeistä, mutta onko kukaan lytänyt apua mitenkään muuten kuin jatkuvalla lääkkeiden syömisellä. Mihinkään vertaistukiryhmiinkään minulla ei ole mahdollista osallistua.
Kunpa joskus voisi elää ilman näitä kohtauksia ja niiden aiheuttamaa mieletöntä masennusta!
Js paniikkikohtaus iskee matkalla työpisteelle, kun kollega tulee vastaan, niin kuinka mielettmän vapinan voi hillitä. Tuntuu, että jalat muuttuvat hervotomasti tutiseviksi, eivätkä kanna ja kädet alkavat vapista samaan malliin, joskus koko ruumis päätä myöten. Viimeksi tämä tapahtui minulle viime torstaina. Mitään ongelmia ei ilmene, jos en kohtaa ketään, eikä tietenkään kotona. Mutta jos on kokenut työmatkalla vastaantulijoiden pelkoa ja etenkin näissä tilanteissa avaria kohtauspaikkoja eli toisin sanoen pelännyt kohtausta niin sama pelko seuraa koko työpäivän kunnes pääsee taas turvaan eli kotiin.
Typisteeltään ei halua liikkua. Pakollinen vessassa käynti on kauhistus, jos sattuu tulemaan kollegoita vastaan. Kun ketään ei ole lähistöllä, kaikki sujuu täysin oireetta. Vesipullon ostan matkalla töihin, etten joutuisi sen takia paikaltani liikkumaan. Senkin juominen on hankalaa, kun pelkää jonkun tulevan juuri silloin toimittamaan jotain ja ei pystyisikään nielemään. Kahvikupista en edes haaveile: jos en pääsisikään turvassa paikalleni, niin se kauhukuvissani läiskyisi pitkin lattioita käsin täristessä ja ehkäpä ihan kokonaan, jos jalkani muuttuisivat ihan hervottomiksi.
Kädet tärisevät manuaalisesti kirjoittaessa, mutta koneella pystyn kirjoittamaan normaalisti, ja tietenkin myös käsin, jos kukaan ei ole vieressä seuraamassa.
Kävely julkisilla paikoilla on silloin yhtä tuskaa. Mieluummin kiertää pitemminkin reitin, jos näkee ihmisryhmän seisovan normaalin reitin edessä. Kaikkein pahinta on se, jos joku istuu kulkureitin varressa.
Aloin kirjoittamaan tätä, koska se kaupassa käydessäni iski taas: yhtä äkkinen hikoilu ja tutina. Aamu, tietekin, oli mennyt normaalisti, enkä osannut edes aavistaa "sen" tuloa kuin yllättäen kauppamatkalla. Kotiin päästyäni iski hirvittävä masennut ja olen porannut ja miettynyt, että jos tämä pahenee, enkä osaa kohtauksiani hillitä niin pahimmassa tapauksessa menetän työpaikkani.
Minulla on käytössä satunnaisiin ahdistuskohtauksiin Oxascand -niminen lääke, mutta en ole huomannut sen auttavan näihin paniikkikohtauksiin. Krapulan olen huomannut niitä pahentavan ja saamaan ne herkemmin tulemaan, mutta esimerkiksi tänään en ollut krapulassa.
Täällä on paljon viestejä lääkkeistä, mutta onko kukaan lytänyt apua mitenkään muuten kuin jatkuvalla lääkkeiden syömisellä. Mihinkään vertaistukiryhmiinkään minulla ei ole mahdollista osallistua.
Kunpa joskus voisi elää ilman näitä kohtauksia ja niiden aiheuttamaa mieletöntä masennusta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
missä asut Propral-beetasalpaajaa markkinoilla? Auttaa fyysisiin oireisiin, mm. vapinaan, hikoiluun, punasteluun ym.
Eikö sinulla muuta lääkitystä ole kuin tuo rauhoittava, bentzo?
noihin paniikin aiheuttamiin fyysisiin oireisiin tosi hyvin! Siis hikoilu, vapina, sydämentykytys yms.
Tuo propral on itsellä käytössä ja olen tosi tyytyväinen. Ei se ole varsinainen psyykelääkekään -kai?
Minua auttaa myös korkean verenpaineen hallintaan.
Eikun vaan lekuriin pyytään beetasalpaajia, niitähän on eri mg määriä.
se nyt varmaankin olis järkevintä alottaa joku ihan perus masennuslääke, joka auttaa paniikkikohtauksiin. Ei niitä rauhottaviakaan voi koko ajan popsia.
Tiedän noi sun tunteet vastaantulijoista ym. Mulla auttoi Sertralin 50mg. Nyt olen syöny vuoden ja paniikkeja tulee enää tosi tosi harvoin, aikasemmin oli kokoajan ahdistus ja pelko päällä.
Mulla auttoi kahdessa päivässä, olo koheni. Siis olihan mulla lievät sivuvaikutukset, mutta kummallinen huimaava olo varsinkiin niistä vastaantulijoista ja kauppajonoista lähti.
Kokeile, puhu lääkärisi kanssa et ainakaan menetä mitään!!!!
Tsemppiä!!!
mulla ei ainakaan beetasalpaajat auta paniikkikohtaukseen juuri lainkaan. kokeiltu on eri vahvuuksilla, mut ei. mieluummin sitä söisi beetasalpaajaa kuin rauhoittavia mut minkäs teet. ja jatkuvana lääkityksenä menee cipralex, jota olen nyt syönyt kolme viikkoa ja sen kautta tilanne hieman rauhoittunut.
minulla diapam 10 mg. Lääkärini sanoi, että se on "turva" kun tietää, että ne on mukana laukussa. Itse sairastuin tähän 5 vuotta sitten ja pitää sanoa, että auttaa kun hyväksyy sen ja puhuu siitä.
Olen mies, 28 vuotias, kärsinyt todella pahoista paniikkioireista lähes päivittäin nyt 2 vuotta. En tiedä miten se tuli, mutta itse olen antanut sen jatkua pelkäämällä seuraavaa kohtausta. Minulle on enemmän hyötyä rentoutushoidoista kuten NLP:sta ja hypnoosista kuin mistään lääkkeistä.
Olen tullut siihen käsitykseen, että paniikkihäiriö on enemmän opittu käyttäytymismalli kuin mielenterveydellinen ongelma, tottakai siitä voi muodostua mielenterveydellinen ongelma siinä vaiheessa, kun alkaa kehittymään agoraphobian oireita.
Mutta eräs asia mitä olen tässä itsekin yrittänyt parhaani mukaan sisäistää, joka kuulostaa aika hullulta, on se, että miksi yrittää vältellä, voittaa ja vain selviytyä näiden oireiden kanssa kun voisi voittaa koko asian.
Teoriassa (käytännöstä en ole vielä 100 % varma, kun en ole oikein päässyt kokeilemaan) sen pitäisi mennä jotenkin näin; kun oireet alkavat, älä yritä vältellä vaan "kutsu" ne kuin kutsuisit vanhaa ystävää, tarkkaile niitä, kehitä niille oireille jokin hauska mielikuva kuten sarjakuvahahmo, syleile niitä oireita; ota ne rehellisesti ja vilpittömästi vastaan, ja nyt tulee se hullu kohta; Pyydä lisää, vaadi enemmän, eli jos hengitys ahdistaa, niin sano oireillesi, että etkö sä parempaan pysty, jos huimaa, niin sano sille, että mä vaikka nyt nojaan tai istun johonkin ja jos taju lähtee, niin sitten lähtee, mutta muista Luottaa Itseesi, muista olla rehellinen ja vilpitön. Näytä sille ja itsellesi, että Sinä otat vastaan kaiken mitä sillä on antaa ja vielä sen lisäksi haluat lisää.
Paniikkihäiriö ei ole hengenvaarallinen, vaikka se siltä saattaa joskus tuntuakin.