Idea veneväylille?

Olisko ideaa merkitä veneväyliä poijjuilla? Kovin hankalaa löytää saaristossa periille kun ei ole selkeästi merkitty mistä pitää ajaa ja sitten siellä on niitä viittoja joista ei ymmärrä mitään. Esim 200 m välein poijjut näyttämään missä kuuluu ajaa?
6505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

upeeta. No, kömpelö provohan tämä

Äänestä

hieno provo mutta itse kannatan, että turhat vesialueet täytetään maalla niin että vain väylät jäävät jäljelle, niin homma olisi vielä helpompaa.

Äänestä
  • Merkitään reitit erivärisillä reppipapereilla.

    Äänestä

merellähän on ne viivat, joita pitkin ajaa. En ole kuitenkaan vielä onnistunut löytämään sitä, joka lähtee meidän satamasta ulos, vaikka merikortissani se selvästi on.
Joten olen jo ollut vuodesta 2004 ollut silloin ostamallani veneellä jumissa Lauttasaaressa. Ehkä ensi vuonna onnistuu, kunhan hankin vahvemmat lasit.

Äänestä
  • Meriviranomaispäätöksellä kaikki reitit merkitään ensi talvena siten, että jäähän maalataan nuo viivat. Kyllä ne sitten löytyvät. Toisena vaihtoehtona oli VR:ltä vapautuvien kiskojen asentaminen reittikohdille siten, että venetraileri vaan kiskoille ja kulkee kuin juna.

    Äänestä

Kas ettei ole niitä puhuvia karttaplottereita, niin kuin autoissa.

[Pehmeä naisääni] :

- "Minuutin päästä käänny oikealle kunnes sanon suoraan"
- "Edessä oleva vihreä keppi jää oikealle"
- "Tee U-käännös ja palaa Kustaanmiekkaan".

Eikä mielestäni tuolla plotterinäytöllä tee mitään, jos on puhetta. Kaiutinkin on halvempi. Laite voisi myös tunnistaa puhettasi, esim. sano sille vain "pokerrr run" niin se johtaa sinut turvallisesti perille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ddskskksksks kirjoitti:

Olisko ideaa merkitä veneväyliä poijjuilla? Kovin hankalaa löytää saaristossa periille kun ei ole selkeästi merkitty mistä pitää ajaa ja sitten siellä on niitä viittoja joista ei ymmärrä mitään. Esim 200 m välein poijjut näyttämään missä kuuluu ajaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu