Humanoidien

Näin erään ystävän luona ollessani seuraavanlaisen unen. Unessa ylleni ilmestyi sinertävä valo, joka aukeni ja sieltä ilmestyi kolme humanoidin näköistä hahmoa. Heillä oli kädessään pitkiä säikeitä, joista säteili energiaa ja jonka vaikutusta on vaikea kuvailla. Joka tapauksessa tunsin selvästi, kuinka nousin kohti heitä ja kohti heidän alustaan. Humanoidit tuntuivat olevan täysin tunteettomia minua kohtaan, he halusivat ainoastaan saada minut alukseensa. Unessa koin olevani täysin heidän vallassaan, enkä kyennyt likkuttamaan itseäni. Heräsin siihen, kun yritin rimpuilla vapaaksi ja ilmeisesti myös omaan huutooni. Ystäväni heräsi myöskin ja sanoi minun huutaneen yhtäjaksoisesti täyttä kurkkua ainakin minuutin. Noin pelottavaa ja todentuntuista unta humanoideista en ole koskaan aiemmin nähnyt. Onko kukaan nähnyt vastaavanlaista unta ja herännyt omaan huutoonsa? Kaikkia yksityiskohtia en enää tarkasti muista, sillä en kirjannut unta ylös heräämisen jälkeen.
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

*

Tällaiset abduktiounet ovat kamalan yleisiä ihmisillä, jotka pelkäävät läheisten menettämistä joko välirikon tai kuoleman välityksellä. Abduktiounet kertovat pääasiassa siitä, että jossain sisimmässäsi vastustat muutosta joko ympäristössä tai ihmissuhteissa. Sieppausunen koetilanne (siis testit, leikkaukset jne) kertonee siitä, että unennäkijä kokee jonkun tunkeutuneen hänen yksityiselämäänsä.

Et varmaankaan ole kovin nuori, mutta sieppausunet ovat etenkin lapsilla olleet merkkinä hyväksikäytöstä tai epämiellyttävistä kokemuksista (lähisukulaisen itsemurha tms), jota yritetään sulkea pois. Lisäksi on tiettyjä neuropsykologisia merkkejä, joista voit lukea alan kirjoista (esim. Holden, K.J. & French, C.C. (2002) Alien abduction experiences: Some clues from neuropsychology and neuropsychiatry. Cognitive Neuropsychiatry )

On tietysti myös mahdollista, että olet joskus katsonut leffan, jossa sama tilanne on ollut ja se saattoi tulla unimuotoisena ulos. Abduktiounet voivat olla seurausta mm. aivopaineen noususta, mielialahäiriöstä, muistimerkistä (mainitsemani henkinen trauma) jne jne

Painajaisista on aina muistettava, että ympäristö, jossa nukut, laukaisee painajaisunen: Liian kuuma, liian kylmä, käsi puuduksissa vartalon alla, peitto kietoutuneena ruumiin ympäri, hiukset kasvoilla.

Miljoonat ihmiset näkevät abduktiounia muodossa tai toisessa, Sinussa ei varmasti ole mitään erityistä vikaa. :)






* Olen aloittelija, suhtaudu tulkintaan sen suuntaisesti

Äänestä
  • pohdinnan arvoisi asioita, joista sai ajattelemisen aihetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kidnappausyritys... kirjoitti:

Näin erään ystävän luona ollessani seuraavanlaisen unen. Unessa ylleni ilmestyi sinertävä valo, joka aukeni ja sieltä ilmestyi kolme humanoidin näköistä hahmoa. Heillä oli kädessään pitkiä säikeitä, joista säteili energiaa ja jonka vaikutusta on vaikea kuvailla. Joka tapauksessa tunsin selvästi, kuinka nousin kohti heitä ja kohti heidän alustaan. Humanoidit tuntuivat olevan täysin tunteettomia minua kohtaan, he halusivat ainoastaan saada minut alukseensa. Unessa koin olevani täysin heidän vallassaan, enkä kyennyt likkuttamaan itseäni. Heräsin siihen, kun yritin rimpuilla vapaaksi ja ilmeisesti myös omaan huutooni. Ystäväni heräsi myöskin ja sanoi minun huutaneen yhtäjaksoisesti täyttä kurkkua ainakin minuutin. Noin pelottavaa ja todentuntuista unta humanoideista en ole koskaan aiemmin nähnyt. Onko kukaan nähnyt vastaavanlaista unta ja herännyt omaan huutoonsa? Kaikkia yksityiskohtia en enää tarkasti muista, sillä en kirjannut unta ylös heräämisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu