Olen nuori nainen, ulkoapäin voisi kuvitella että minulla on kaikki hyvin.
Tulen syvästi uskonnollisesta ja vanhanaikaisesta perheestä.
Uskonnossa on se tapa että jos et ole mukana uskomassa, et myökään kuulu perheeseen tai sukuun.
Toisaalta en saa myöskään viettää aikaa "ei-uskovaisten" kanssa, niin kavereiden kuin poikien kanssa.
Jos kerron seurustelevani jonkun pojan kanssa, saa vanhempi suorastaan raivokohtauksen eikä poika ole tosiaankaan tervetullut meille kylään. En myöskään saisi viettää viikonloppuja tai muutenkaan aikaa kodin ulkopuolla. Esim. shoppailureissu oli kuulemma meidän itsemme myymistä. Omaan asuntoon muutin siksi että nyt saan huorata. Mökkiviikonlopunvietto oli kuulemma jotain niin järkyttävää että piru oli ilmestynyt vanhammilleni, tämän jälkeen saan myös kuulla asioita kuten "ennustan että elämässäsi on alkanut alamäki". Äitini on sanonutkin ettei toivo minun koskaan löytävän puolisoa tai hankkivan lapsia.
Minulla ei ole koskaan ollut vanhempien luona omaa huonetta, sänkyä tai edes vaatekomeroa kun olin pieni, sisaruksilla oli mutta minä sain nukkua sohvalla ja vaatteitani säilytetiin pahvilaatikossa. Minut on uhattu tehdä perinnöttömäksi. Minun opiskeluani ei ole koskaan tuettu, en ole saanut välineitä kirjoja opiskeluun, en tietokonetta. Sisarukset ovat saaneet ja saavat jatkuvasti rahaa. Syyksi on kerrottu se että minulla on kuulemma mahdollisuudet menestyä ilmankin, paras koulumenestys, kesätyöpaikkoja, työpaikka koulun ohella. Sisarukseni eivät ole käyneet edes kesätöissä, eivätkä pärjää koulussa.
Lisäksi minä olen se kaikkein kiltein lapsi ja mukavin lapsi. En ole mitenkää sairas fyysisesti tai henkisesti. Ainoa asia mitään tulee mieleen on se että minä olen perheen ainoa tyttö, muut ovat poikia.
Ja mitä tulee yksinäisyyteen. En tiedä edes itse mihin kuulun. Pitäisikö pitää kiinni omista kavereista ja jättää yhteydenpito vanhempiin vai pitäisikö pitää kiinni vanhemmista ja uskonnollisen yhteisön kavereista. Tuntuu että olen ihan yksin ja pian menetän kaikki läheiseni. Toisaalta voisin vaihtaa paikkakuntaa vaikka opiskelun takia ja aloittaa kaiken alusta.
Tulen syvästi uskonnollisesta ja vanhanaikaisesta perheestä.
Uskonnossa on se tapa että jos et ole mukana uskomassa, et myökään kuulu perheeseen tai sukuun.
Toisaalta en saa myöskään viettää aikaa "ei-uskovaisten" kanssa, niin kavereiden kuin poikien kanssa.
Jos kerron seurustelevani jonkun pojan kanssa, saa vanhempi suorastaan raivokohtauksen eikä poika ole tosiaankaan tervetullut meille kylään. En myöskään saisi viettää viikonloppuja tai muutenkaan aikaa kodin ulkopuolla. Esim. shoppailureissu oli kuulemma meidän itsemme myymistä. Omaan asuntoon muutin siksi että nyt saan huorata. Mökkiviikonlopunvietto oli kuulemma jotain niin järkyttävää että piru oli ilmestynyt vanhammilleni, tämän jälkeen saan myös kuulla asioita kuten "ennustan että elämässäsi on alkanut alamäki". Äitini on sanonutkin ettei toivo minun koskaan löytävän puolisoa tai hankkivan lapsia.
Minulla ei ole koskaan ollut vanhempien luona omaa huonetta, sänkyä tai edes vaatekomeroa kun olin pieni, sisaruksilla oli mutta minä sain nukkua sohvalla ja vaatteitani säilytetiin pahvilaatikossa. Minut on uhattu tehdä perinnöttömäksi. Minun opiskeluani ei ole koskaan tuettu, en ole saanut välineitä kirjoja opiskeluun, en tietokonetta. Sisarukset ovat saaneet ja saavat jatkuvasti rahaa. Syyksi on kerrottu se että minulla on kuulemma mahdollisuudet menestyä ilmankin, paras koulumenestys, kesätyöpaikkoja, työpaikka koulun ohella. Sisarukseni eivät ole käyneet edes kesätöissä, eivätkä pärjää koulussa.
Lisäksi minä olen se kaikkein kiltein lapsi ja mukavin lapsi. En ole mitenkää sairas fyysisesti tai henkisesti. Ainoa asia mitään tulee mieleen on se että minä olen perheen ainoa tyttö, muut ovat poikia.
Ja mitä tulee yksinäisyyteen. En tiedä edes itse mihin kuulun. Pitäisikö pitää kiinni omista kavereista ja jättää yhteydenpito vanhempiin vai pitäisikö pitää kiinni vanhemmista ja uskonnollisen yhteisön kavereista. Tuntuu että olen ihan yksin ja pian menetän kaikki läheiseni. Toisaalta voisin vaihtaa paikkakuntaa vaikka opiskelun takia ja aloittaa kaiken alusta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun vanhemmat ja läheiset kerran ovat noin pahasti oman fundamentaaliuskontonsa sokaisemia ja täysin kykenemättömiä itsereflektioon ja -kritiikkiin, niin niin kauan kuin olet yhteydessä heihin he yrittävät aina kontrolloida sinua ja tehdä pakottaa omat päätöksensä sinulle ja tulevaisuus on siten samanlainen kuin menneisyyskin.
Kauheaa! Tuo ei kuulosta terveeltä uskonnollisuudelta! Sinua kohdellaan kaltoin ja pahasti! Kuulostaa jo ihan henkiseltä väkivallalta! Minusta kuulostaa myös siltä, kuin vanhemmillasi olisi narsistinen persoonallisuushäiriö. Sisaruksien eriarvoinen kohtelu on narsisteille tyypillistä, ja ottaa joku perheenjäsen sylkykupiksi, jota kiusataan ja kohdellaan kaltoin. Lue kirjat Naamiona terve mieli ja Virtahepo olohuoneessa. Ehkä tunnistat perheesi niistä.
Asutkin jo omassa asunnossa. Mieti mitä haluat tehdä "isona". Lähde vaan rohkeasti opiskelemaan ja pystyt paremmin tekemään omia päätöksiä ja saat uusia kavereita. Ei varmaan ole tarpeellista katkaista välejä, muttet enää suostu heidän ohjaamaksi. Löydät sitten jossakin vaiheessa jonkun mukavan miehen, joka rakastaa ja ymmärtää sinua ja tukee sinua uuden identiteetin muodostamisessa. Tarvittaessa on terapiaakin saatavilla. Itse olen terapiassa ja ei-ahdasmielisten diakonien kanssa puhunut asioista. Rakkautta ei ole mahdollista saada kun on väärää sukupuolta oleva ujo ja heikko. Rakkaudettomana olen kansantalouden kannalta suuri kuluerä. Yritän opetella pois tästä, kun koen heikkoudestani turhaa syyllisyyttä. Koetan hyväksyä sen, että vahvat ja rakkauteen kykenevät auttavat meitä heikkoja ja tekevät paljon töitä maksaakseen veroja. Rakkaudellisessa ympäristössä elävät rakentavat hyvinvointiamme. Minä rakkaudettomana annan yhteiskunnalle vain pienen panoksen. Pääasiassa kulutan ja kuormitan mm. terveydenhoitopalveluja.
Hei sisar "luopio"!
Minullakin on uskonnollinen perhetausta, muttei noin kiihkouskovainen. Sain elämäntavastani myöskin paheksuvia kommentteja (joskin kohtuullisempia kuin sinä) ja nykyään en enää niitäkään, koska olen näyttänyt että etäännytän ja kylmennän välit (en siis kuumentanut) jos minuun ei suhtauduta kunnioituksella. Sinänsä sekä kotiin että muuhun sukuun välit ovat pahimmillaankin kuitenkin olleet ainakin "ihan ok". Olen sikäli onnellisessa asemassa, etten ole lähtöisin herätysliikkeestä, jossa käytettäisiin julmaa vieraannuttamista. Ehkä juuri siksi se olin _minä_ jolla oli varaa leikitellä välien katkaisemisen ajatuksella. Se oli jotain mitä minun itse ei tarvinnut akuutisti pelätä. Jos sukusi joutuu heikkouttaan tekemään uskonnollisen vahvan tradition takia sen välien katkaisun, on se tolkuttoman pikkumainen, paskamainen ylivoimaa käyttävä peliliike yhtä lastaan kohtaa.
Minäkin katsoin olevani kiltti ja helppo lapsi. Siitä huolimatta minullakin oli (ja varmaan yhä on) patoutuneita aggressioita. Näin paljon unia siitä miten raivoan ja karjun sukulaisilleni ja nautin heidän järkytyksestään ja paheksunnastaan. En kuitenkaan koskaan toteuttanut näitä fantasioitani, ja minun tapauksessani se oli varmaankin hyvä, koska niin ei tarvinnut tehdä. Unillani kai kuitenkin valmistelin sitäkin mahdollisuutta sekä käsittelin turhautumistani sekä raivoani jota en halunnut enkä uskaltanut päästää valloilleen.
Eli, vähemmästäkin on mietitty radikaaleja asioita. En suosittele polttamaan siltoja raivolla, mutta välien viilentämistä kylläkin varovasti suosittelen, ainakin jos sinulle on luontevaa olla kertomatta mitään tuntemuksistasi ja pitäytyä tiukasti asialinjalla ja vaieta tai töksäytellä lyhyin, esim. kyllä/ei-vastauksin kaikkiin läheisempään kommunikaatioon tähtääviin tunnusteluihin.
Vaikkei mitään radikaalia tapahtuisikaan, muista silti aina että yksinkin voi elää, eikä se edes ole materiaalisesti kovin vaikeaa yhteiskunnassamme, edes vaikka kaikki asiat kusisivat. Henkisesti se vaatii paljon vahvuutta, ja vahvuus ei ole helppoa; vahvuus on helvetin vaikeaa opittavaa ja vaatii todellista nöyrtymistä. Ei ole siis iso häpeä kompuroida, mutta on parasta muistaa faktana, että täydellisen vapaana on ypöyksin istsestään vastuussa - ensisijaisesti itselleen ja toisaalta myös ihmisille joiden kanssa on jossain tekemisissä.
Aku Ankkansa lukeneet luiskaotsat saattavat toisinaan uhkailla perinnöttömäksi tekemisellä. On syytä huomioida, että Suomen lainsäädännön mukaan rintaperillistä tai ottolasta ei voi tehdä perinnöttömäksi, ts. lakiosa kuuluu lapselle aina - pois lukien tilanteet, joissa lapsi surmaa perittävän.