Kukaan katunut kotiin jäämistä?

Tuo ihanaa taisi olla vähän väärä sanavalinta. Sanotaanko, että ajoittain nautin suuresti.

Itse palasin töihin lapsen ollessa 1,5-vuotias. Täytyy sanoa, ettei se hoitoon vieminen, töihin ehtiminen, kaikkien töiden tekeminen, lapsen ajoissa hakeminen pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen ja ruuhkien armoilla kovin stressitöntä ole. Hoitopaikka kun on auki 07-17 ja ei yhtään sen kauempaa. Siihen vielä päälle kaupassa käynnit ja ruuanlaitto yms. Kovin lyhyitä ovat illat arkena. MinustSaafraa töissä kädessä se arki vasta vaikeammaksi muuttuu.

Minulta meni kiinostava ja harvoin vastaantuleva projekti sivu suun, kun en ollut kuukautta aiemmin töissä. Siinä mielessä kadun etten mennyt hieman aiemmin töihin, kuten jossain vaiheessa kaavailin. Mutta eipä tuota voinut tietää, turha siis murehtia. Vanhempainvapaakuukaudet olivat ihanaa aikaa ja arki sujui kahden vauvan kanssa paljon paremmin kuin olin uskaltanut haaveilla. Se oli kivaa - niin kauan kuin sitä kesti. Aivan ihanaa oli myös palata töihin. :)

Hoitovapaalla en siis ole ollut ja lasten isä piti osan vanhempainvapaasta enkä edes harkinnut jääväni pois työelämästä usean vuoden ajaksi. Lasten isä halusi olla myös kotona lasten kanssa, ja mikäpä minä olen häntä kieltämään kun itsekin kuukausitolkulla kotona olin > isä piti siis osan vanhempainvapaasta. Tämä on ollut meille varsin onnistunut ratkaisu kaikkien kannalta. Isäkin on saanut kunnon breikin töistä ja keskinäistä aikaa lastensa kanssa, minulla on pysynyt pää hyvin kasassa ja mieli virkeänä kun on ollut päivisin aikuista seuraa ja muutakin ajateltavaa ja puhuttavaa kuin lapset.

Hiukan epäilin miten jaksan mahdollisesti raskaan työpäivän jälkeen ottaa vastuun lasten syöttämisistä jne, puhumattakaan siitä jaksaisinko ihan vaan olla ja touhuta heidän kanssaan. Hyvin olen jaksanut. Enemmän minulla nyt on virtaa touhuta ja leikkiä jälkikasvuni kanssa iltaisin kuin silloin kun olin vanhempainvapaalla. Lasten kanssa puuhaminen tyhjentää hyvin pään työasioista, samalla tavalla kuin töissäolo pyyhkäisee mielestä pyykivuoret ja kakkavaipat.

Omalla kohdallani työ paitsi vie, myös tuo paljon voimavaroja arkeen. Kokonaisuus jää selvästi plussan puolelle. Ymmärrän kyllä hyvin jos joku haluaa ottaa "kaiken irti" vanhempainvapaista ja hoitovapaista ja pysyä lasten kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista, jos työstään ei nauti.

Ei taida olla kovin "poliittisesti korrektia" sanoa katuvansa lastensa kanssa viettämäänsä aikaa. Sen voi vielä jotenkuten sanoa, että kotona olo oli ajoittain rankkaa ja tylsää ja että kaipasi muutakin ajateltavaa kuin koti ja lapset. Tuon lauseen jälkeen kuuluu kuitenkin ehdottomasti lisätä "mutta päivääkään en vaihtaisi pois!" Silloin saa kirkkaan marttyyriäidin kruunun ja hyväksyvää hymistelyä. ;)

Ja turhahan sitä on valintojaan katua. Hoitovapaalle jäävä tietää jo suunnilleen mitä lasten kanssa ajan viettäminen 24/7 tarkoittaa. Työhönmeno taas tuntuu riskiltä; elämään tulee iso muutos jos molemmat vanhemmat menevät töihin ja lapsi hoitoon. Meilläkään ei vielä hoitopaikkarumbasta ole kokemusta. Minulle henk. koht. tämä äiti töissä ja isä kotona-kuvio on ollut aivan ihanteellinen ratkaisu. Lasten isä ei harmi kyllä taida suostua jäämään kotiin siihen asti että lapset täyttävät kolme vuotta! x)

Hei, mutta jos sitä kotiin jäämistä alkaa katumaan, niin eikö sen hoitovapaan voi keskeyttää ja hakeutua töihin aikaisemmin? Ei kai tässä ole kyseessä maailmanloppu, vaikka tulee katumapäälle, kun asioita voi muuttaa tilanteen mukaan? Vai tuleeko käytännön esteet vastaan, esim. sijaisuuksien järjestämisessä. Kai nämä tietty riippuu siitä millä alalla on..? Tuosta päiväkodin aukioloajasta sen verran, että itsellä oli lapsi vuoropäiväkodissa, jossa pk oli auki 6-22.