Olen sairastanut jo kauan masennusta, vuosia. Lisäksi minulla on useita persoonallisuushäiriöitä. No tässä välissä meni jo paremmin lähes puoli vuotta. Uskalsin jo vähän ajatella tulevaisuutta. Sovittiin lääkärin kanssa, että laitetaan eläkepaperit vetämään, koin sen helpottavana asiana. Voisin vihdoinkin hyvästellä työpaikkani ja luovuttaa toimeni jollekkin muulle. Ajattelin, että kaikki järjestyy.
Suunta on jo kuitenkin jo jonkin aikaa ollut takaisin entiseen. En halua nähdä ihmisiä, en vain kestä. Koen että pitää esittää muille ihmisille, että voin hyvin, koska kaikki hehkuttavat sitä kuinka hyvin voin nyt. Ajattelen, että petän muut ihmiset jos näytän, että voin huonosti.
Vihaan sitä, miltä näytän. Ulkona ollessani, kaupassa tms. minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat minua. Katso kuinka läski ja ruma ihminen. Luulen, että tuijottavatkin. Olen ajatellut, että jään vain kotiin niin ei tarvi pelätä muiden ihmisten tuijottamista.
En jaksa tehdä mitään kotona. En pysty siivoamaan, laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä, en jaksa viedä koiria ulos. Onneksi minulla on mies joka hoitaa nämä asiat. Koiria tosin vien jos on pakko, niin paljon rakastan niitä, että en halua niiden kärsivän tai voivan huonosti.
Pelkään jatkuvasti erilaisia sairauksia. Tänään olen ollut varma, että minulla on laskimomtulppa sen jälkeen olin varma, että jalkaani on tulossa säärihaava. Olen pelännyt infarktia ja kaikkea maan ja taivaan välillä. Tilannetta ei helpota se, että olen ammatiltani hoitaja. Tiedän sairauksien tyypillisiä oireita on helppo löytää itsestään näitä oireita. En kuitenkaan juokse lääkäreissä. Pelkään, että jos menisin lääkäriin jonkin todellisenkin vaivan vuoksi niin he nauraisivat minulla ja sanoisivat luulotautiseksi. Psykiatrilla kyllä käyn säännöllisesti, se on eri asia.
Ajattelen itseni tappamista koko ajan. En kyllä tee sitä, koska tiedän että en halua oikeasti kuolla. Voisin kyllä vahingoittaa itseäni viiltämällä. Haaveilen siitä, että voisin viiltää ranteeni auki en kuitenkaan ajattele kuolevani siihen. Silloin ei enää vain tarvitsisi näytellä kenelkkään.
Tiedän, että jos minulla olisi lääkkeitä tarpeeksi ottaisin ne, en oikeastaan enää tiedä missä tarkoituksessa. Olen oikeastaan katkera siitä, että minulla ei ole mahdollisuutta saada tarpeeksi lääkkeitä. Entisten lukuisten vakavien intoksikaatioden takia lääkkeeni eivät ole itselläni.
Tuntuu, että haluaisin mennä sairaalaan ja luultavasti pääsisinkin, mutta en pysty. En kestäisi nukkua sairaalassa kaipaisin kuitenkin kotiin. Sitäpaitsi ajattelisin taas pettäväni ihmiset. En tiedä miksi en koe pettäväni ihmisiä jos viiltäisin ranteeni.
Tuntuu, että pitäisi päästä pois jonnekkin missä ei tarvitsi näytellä. Tiedän, että sairaalassa ei tarvitsisi näytellä, mutta olen ollut niin paljon siellä, että en vain kykene siihen.
Aika sekavaa tekstiä taisi tulla, mutta piti vaan päästä purkautumaan johonkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Et oikeasti ole masentunut, sillä pelkäät sairauksia. Kyseessä on jokin muu.
On ihan yksi masennuksen oire, että tarkkailee omaa terveyttään korostetusti. Masennukseen voi myös usein liittyä monia muita ongelmia. Minulla on myös muita diagnooseja kuin masennus.