Mitä

En tiedä mille osastolle mennä kirjoittamaan, enkä tiedä keeltä kysyä neuvoa. Elämäni on ajautunut täysin umpikujaan. Vanhempani ovat sotkeneet koko kouluelämäni omilla vanhakantaisilla näkemyksillään. Sittemmin työelämässä pyrkineet puuttumaan seurustelusuhteistani asumisiini asti kaikkeen mahdolliseen ja selvää on että mikäli koulut on jäänyt puolitiehen, niin työkin on mitä sattuu. Kun tienaan palkkaa, niin palkkani ikään kuin kuuluisi vanhemmilleni tai pikemminkin isälleni, kaikkia menoja arvostellaan tietenkin. Isäni saattaa puoliksi väkipakolla pitää asuntoni avaimia ja kertaalleen meni asuntooni sisälle, otti autoni vara-avaimet ja vei sen omalle pihalleen. Jostain syystä kun he käyvät psykiatrilla, niin se olen minä joka istun hullujenhuoneella. Minun pitäisi pärjätä elämässä jollakin tavalla ja se olisi vanhemmilleniki edukasta, koska sittenhän minun ei tarvitsisi pyytää heiltä almuja, mutta kun he kerta sotkevat minun asiat ja sitten kun tarvitsen jotain, niin he jälleen syyttävät minua. Viranomaisesta kun asiaa kysyy, niin jostain syystä minä olen lainsuojaton ja on pikemminkin oikein, että minun harteille heitetään kaikkien ulkopuolisten huolet ja murheet. Tästäkin on tullut jo kasainvälinen tapa. Yksi kun huomaa, että minua voi pitää syntipukkina ja sylkuppina, niin samalla tavalla alkaa toimimaan muutkin. Loppupeleissä minulla ei ole omaa elämää laisinkaan.
14261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onko sinulla itselläsi psykiatrista diagnoosia?

Äänestä
  • Kun kerta menivat minusta perättömyyksiään puumaan niin pitkä lista ja vielä kun olen psykiatrien toiminta arvostellut, niin vielä pidempi. Se kun ei poista sitä totuutta, että asiat jota minusta väittävät, niin ei pidä paikkaansa, valituskavanista tulee tyhjää ja ns. vainoaminen ja asioiden sotkeminen vanhempieni toimesta jatkuu.. Mihin mennä, mitä tehdä ja missä jatkaa elämää?

    Äänestä

  • Sitäpä se kirjoitti:

    Kun kerta menivat minusta perättömyyksiään puumaan niin pitkä lista ja vielä kun olen psykiatrien toiminta arvostellut, niin vielä pidempi. Se kun ei poista sitä totuutta, että asiat jota minusta väittävät, niin ei pidä paikkaansa, valituskavanista tulee tyhjää ja ns. vainoaminen ja asioiden sotkeminen vanhempieni toimesta jatkuu.. Mihin mennä, mitä tehdä ja missä jatkaa elämää?

    työelämässä ja esitä olevasi asioista samaa mieltä psykiatrien kanssa.

    Äänestä

  • Yritä pysyä kirjoitti:

    työelämässä ja esitä olevasi asioista samaa mieltä psykiatrien kanssa.

    Siinä se tärkein neuvo olikin. Ihan sama mitä mieltä olet itseksesi, pääasia että psykiatri kuvittelee sinun olevan samaa mieltä asioista kuin hän. Jos määrätään lääkkeitä, kiitä ja kumarra nätisti mutta älä syö niitä, äläkä ikinä vahingossakaan kerro, ettet syö.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Tämäkin juttu pohjautui johonkin Kepulaisen elämänkokemukseen siitä, että kun hänen poikansa ei hakenut peruskoulun jälkeen keskiasteen koulutuksen, niin hän laittoi poikansa hullujenhuoneelle ja pään täyteen pillereitä. Tämän jälkeen kun poika suostui hakemaan johonkin kouluun, niin se oli asia joka toimi ja tätä pidetiin oikeana ja hyväksyttävänä toimenpiteenä ja keinona edistää asioita. Miten se laki taas menikään? Oppivelvollisuus laki sanoo, että velvollisuus koulunkäyntiin loppu peruskoulun päästötodistuksen taikka siihen, että tulee kuluneeksi kymmenen vuotta oppivelvollisuuden alkamisesta. Melkoisen kevyt peruste on jokin tutkintoasia riistää vapaus ja loukata ruumillista koskemattomuutta. Mikäli tässä maailmassa joku tienaan sillä, että keikuttaa persettä catwalkilla ilman mitään sen kummempia tutkintoja, niin kaipa oppivelvollisuutensa suorittanut voi harkita sen huu-haa tutkinnon hankkimista vaikkapa viikkoa ennen eläkeikää. Tätä litaniaa kun psykiatri alkoi minulle lukemaan, työttömyyttä ei sallita ja että pitäisi kouluttautua ja että tämä on oikea keino edistää asioita, niin minun oppivelvollisuuden päättymisestä oli kulunut 10-vuotta. Sori, että oli hieman laihassa kunnossa tuolloin ja nuoren näköinen.

    Taas jälleen, että kuka minä olin ja mitä taas tuli tehtyä? Hyvän kaljoitteluputken aikana tuli örvellettyä kännissä, mutta empä örveltänyt yksin. Onneksi tästäkin saa kuunnella kommentteja shellin baarissa monta vuotta jälkikäteen joltain aikuiselta hubbabubba tytöltä. Miksi hubbislikka ei kommentoinut sitä, että naapurini juoksi munat paljaana talon ympäri känniörvellyksiensä aikana?

    On se niin pirun mukava leikkiä 15-vuotiasta peruskoulun juoruautomaattia näin lähes 40-vuotiaana.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Siinä se tärkein neuvo olikin. Ihan sama mitä mieltä olet itseksesi, pääasia että psykiatri kuvittelee sinun olevan samaa mieltä asioista kuin hän. Jos määrätään lääkkeitä, kiitä ja kumarra nätisti mutta älä syö niitä, äläkä ikinä vahingossakaan kerro, ettet syö.

    sitten hakea ne lääkkeet apteekista vaikka ette niitä söisi. Psykiatrit saattavat nähdä, että onko reseptejä käytetty. Älkää sitten heittäkö psyykelääkemyrkkyjä vessanpönttöön.

    Äänestä

  • Ja muistakaa kirjoitti:

    sitten hakea ne lääkkeet apteekista vaikka ette niitä söisi. Psykiatrit saattavat nähdä, että onko reseptejä käytetty. Älkää sitten heittäkö psyykelääkemyrkkyjä vessanpönttöön.

    Kaikki alkoholinkäytön vieroitusoireet tietenkin luetaan psyykkisiksi ongelmiksi. Eiköhän niihinkin apu lödy raitustumisjaksosta. Alkoholin aiheuttamat vieroitusoireet kun ei nyt ihan viikonnloppukaljoista tule, että sitä juomaa tarvitaan päivittäin.

    Äänestä

nyt ensimmäiseksi kotisi lukot äläkä koskaan anna avaintasi kellekään!

Äänestä
  • Taloyhtiö vaihtanut lukot jo muutoinkin, mutta edelleen ihmettelen miten jotkut voivat elää toisia syyttelemällä. Mikäli minulta loppuu jokin tehdastyö, niin sama tehdastyö saattaa loppua viideltäsadalta muultakin. Mikäli minun määräaikaista työsopimusta ei uusita, niin samaan sotkuun on saattanut ajautua 20 muutakin. Mikäli minä ajan liikenteessä onnettomuuden, niin onnettomuuden ajaa tuhennet muutkin.

    Mikäli puhutaan esim. isästäni, niin ei se tyyppi ole elämänsä aikana ansainnut muuta kuin sen minkä työstään on saanut. Ainahan löytyy keino taikka kolmas kartuttaa pankkitiliä esim. perintöjärjestelyiden kautta, näin se muillakin menee. Sitä en edelleenkään ymmärrä miten minun rahat sille hiipparille nyt kuuluisi ja eikö suomen perustuslaki päde minuun laisinkaan. Muistaakseni laki tuntee kohdan jonka mukaan jokainen saa valita työnsä ja asuinpaikkansa jne... Eikö näitä rahajärjestelyitä ja asumisjärjestelyitä minulla saisi olla?

    Ulkopuolisten käsitykset kummastuttaa myös. En ole asunut kotona 15-vuoteen, enkä istunut vanhempieni kanssa juhlapyhinä samassa ruokapöydässä 8-vuoteen. Olen aikuinen ihminen ja työskennellyt 6-7 eri alalla 14-vuotiaasta lähtien. Silti kun vien autoa huoltoon, niin huoltomies saattaa lisätä pientä tuttava lisää hintaa ja kommentoida, että mitä sinä siitä välität mitä huolto maksaa, luulen tietäväni mistä rahasi on kotoisin. Tähän voisin kommentoida, ettei ainakaan mistään laittomasta lähteestä. Jollakin tavalla täällä kaikki muutekin elää ja eikö sitä samaa voisi kysyä esim. isältäni kun vie autoasa huoltoon? Miten se hänen penni nyt venyikin poikkeuksellisen pitkäksi? Venyikö se hänen penni kun hän kerta hyvä ihminen on?

    Jokaisella meillä on omat siskot, veljet, äidit ja isät, mutta joskus vain tulee se aika kun pitäisi elää omaa elämää ja saada nukkua yöunet rauhassa ja lukea Remeksen roskakirjallisuutta rauhassa. Sen ymmärrän, että Ahtisaaren pojan tekemisiä vatvotaan mediassa, mutta minun isäni kun ei presidentti ole. Samaan yhteiskuntaripotteluluokkaan saattaa kuulua lisäkseni puolisen miljoonaa muutakin. Riepotellaanko heitä samalla tavalla kuin minua?

    No loppujenlopuksi se olen minä joka joudun sitä selittelemään jopa työvoimaviranoamsille ja lanttumaakareille, että tehtaassa on palkkayhdenvertaisuusperiaate, jonka mukaan samasta työstä maksetaan sama palkka tekijään katsomatta . Samaa työtä saattaa tehdä peruskoulun keskeenjättänyt yksinhuoltaja sekä yo-merkonoomi ja he saavat jopa saman palkan tekemisistään. Tottahan se yo-merkonoomi haluisi olla pankinjohtaja, mutta kun sitä pankijohtajan työtä ei sieltä tehtaasta saa. Työkaverini siltikin asui onnistuneesti isänsä asunnossa, ajoi äitinsä autolla j akieltäytyi tekemästä vakituista työsopimusta. Minähän siellä liukuhihnalla urakalla työtä tein kolmivuorossa, maksoin asumisesta ja sain noottia kun rahat hupeni turhuuteen äärettömän ärsyttämisen jälkeen.

    Sitten kun olet fyysisesti ja henkisesti täysin loppu ja toteat, ettei ollut tuonkaan lääkärin taikka poliisin toimet nyt ihan kunnossa, niin saat ainakin poliisit niskoillesi vuosikymmeneksi kun ajat autollasi samaa reittiä ja tietä kun 20-vuotta olet moottoripyörällä taikka autolla tottunut ajamaan. Ei silloin kukaan kysynyt, että mistä rahasi on kotoisin.

    Miksi koskaan viranoamisessa ei päästä siihen lopputulokseen, että todettaisiin, että tietyt tahot ahdistelevat ja arvostelevat sanomisiani ja tekemisiäni aivan kuten heillä olisi siihen jokin oikeus. Minä kun olen Matti Möttänen (aikuinen sellainen), enkä todellakaan ole arvostelun alaista ns. julkista työtehtävää tehnyt 20-vuoteen. No ok, äitini tekee julkista työtä, mutta se on hänen häpiänsä ja saattaa mennä jopa kuulkausi etten edes puhu äitini kanssa.

    Äänestä

  • Vaihdettu kirjoitti:

    Taloyhtiö vaihtanut lukot jo muutoinkin, mutta edelleen ihmettelen miten jotkut voivat elää toisia syyttelemällä. Mikäli minulta loppuu jokin tehdastyö, niin sama tehdastyö saattaa loppua viideltäsadalta muultakin. Mikäli minun määräaikaista työsopimusta ei uusita, niin samaan sotkuun on saattanut ajautua 20 muutakin. Mikäli minä ajan liikenteessä onnettomuuden, niin onnettomuuden ajaa tuhennet muutkin.

    Mikäli puhutaan esim. isästäni, niin ei se tyyppi ole elämänsä aikana ansainnut muuta kuin sen minkä työstään on saanut. Ainahan löytyy keino taikka kolmas kartuttaa pankkitiliä esim. perintöjärjestelyiden kautta, näin se muillakin menee. Sitä en edelleenkään ymmärrä miten minun rahat sille hiipparille nyt kuuluisi ja eikö suomen perustuslaki päde minuun laisinkaan. Muistaakseni laki tuntee kohdan jonka mukaan jokainen saa valita työnsä ja asuinpaikkansa jne... Eikö näitä rahajärjestelyitä ja asumisjärjestelyitä minulla saisi olla?

    Ulkopuolisten käsitykset kummastuttaa myös. En ole asunut kotona 15-vuoteen, enkä istunut vanhempieni kanssa juhlapyhinä samassa ruokapöydässä 8-vuoteen. Olen aikuinen ihminen ja työskennellyt 6-7 eri alalla 14-vuotiaasta lähtien. Silti kun vien autoa huoltoon, niin huoltomies saattaa lisätä pientä tuttava lisää hintaa ja kommentoida, että mitä sinä siitä välität mitä huolto maksaa, luulen tietäväni mistä rahasi on kotoisin. Tähän voisin kommentoida, ettei ainakaan mistään laittomasta lähteestä. Jollakin tavalla täällä kaikki muutekin elää ja eikö sitä samaa voisi kysyä esim. isältäni kun vie autoasa huoltoon? Miten se hänen penni nyt venyikin poikkeuksellisen pitkäksi? Venyikö se hänen penni kun hän kerta hyvä ihminen on?

    Jokaisella meillä on omat siskot, veljet, äidit ja isät, mutta joskus vain tulee se aika kun pitäisi elää omaa elämää ja saada nukkua yöunet rauhassa ja lukea Remeksen roskakirjallisuutta rauhassa. Sen ymmärrän, että Ahtisaaren pojan tekemisiä vatvotaan mediassa, mutta minun isäni kun ei presidentti ole. Samaan yhteiskuntaripotteluluokkaan saattaa kuulua lisäkseni puolisen miljoonaa muutakin. Riepotellaanko heitä samalla tavalla kuin minua?

    No loppujenlopuksi se olen minä joka joudun sitä selittelemään jopa työvoimaviranoamsille ja lanttumaakareille, että tehtaassa on palkkayhdenvertaisuusperiaate, jonka mukaan samasta työstä maksetaan sama palkka tekijään katsomatta . Samaa työtä saattaa tehdä peruskoulun keskeenjättänyt yksinhuoltaja sekä yo-merkonoomi ja he saavat jopa saman palkan tekemisistään. Tottahan se yo-merkonoomi haluisi olla pankinjohtaja, mutta kun sitä pankijohtajan työtä ei sieltä tehtaasta saa. Työkaverini siltikin asui onnistuneesti isänsä asunnossa, ajoi äitinsä autolla j akieltäytyi tekemästä vakituista työsopimusta. Minähän siellä liukuhihnalla urakalla työtä tein kolmivuorossa, maksoin asumisesta ja sain noottia kun rahat hupeni turhuuteen äärettömän ärsyttämisen jälkeen.

    Sitten kun olet fyysisesti ja henkisesti täysin loppu ja toteat, ettei ollut tuonkaan lääkärin taikka poliisin toimet nyt ihan kunnossa, niin saat ainakin poliisit niskoillesi vuosikymmeneksi kun ajat autollasi samaa reittiä ja tietä kun 20-vuotta olet moottoripyörällä taikka autolla tottunut ajamaan. Ei silloin kukaan kysynyt, että mistä rahasi on kotoisin.

    Miksi koskaan viranoamisessa ei päästä siihen lopputulokseen, että todettaisiin, että tietyt tahot ahdistelevat ja arvostelevat sanomisiani ja tekemisiäni aivan kuten heillä olisi siihen jokin oikeus. Minä kun olen Matti Möttänen (aikuinen sellainen), enkä todellakaan ole arvostelun alaista ns. julkista työtehtävää tehnyt 20-vuoteen. No ok, äitini tekee julkista työtä, mutta se on hänen häpiänsä ja saattaa mennä jopa kuulkausi etten edes puhu äitini kanssa.

    Kaikista kirjoituksistasi olen tullut siihen johtopäätökseen,että vanhempasi haluavat suojella sinua esim. lähtemästä autoilemaan vaarallisessa mielentilassa. He haluavat myös suojella talouttasi pitämällä silmällä rahankäyttöäsi,joka ilmeisesti jossain vaiheessa on ollut jollain lailla holtitonta. Tai ehkä sinulle on asetettu edunvalvoja-ehkä juuri isäsi.

    Tarinastasi paistaa se,että sinusta yritetään pitää huolta,mutta itse koet sen ahdistavana ja häpeällisenä,etkä halua,että kukaan puuttuisi asioihisi. Se on luonnollinen reaktio täysi-ikäiseltä mieheltä. Sinun on vain vaikea ottaa apua vastaan,mutta muista, että kukaan meistä ei ole haavoittumaton ja me kaikki tarvitsemme toisten ihmisten apua ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • Möhkö-70 kirjoitti:

    Minulle ei ole asetettu edunvalvojaa ja mikäli autoilussani olisi jotakin vikaa, niin kaipa siihen olisi esim. poliisi puuttunut 20-vuoden ja yli 600.000 km jälkeen. Ei minulle mitään kummempia onnettomuuksia ole sattunut toisin kun isälläni joka onnistui katkaisemaan esim. valotolpan.

    Äänestä

  • Niin... kirjoitti:

    "Mikäli minä ajan liikenteessä onnettomuuden, niin onnettomuuden ajaa tuhennet muutkin. " Tarkoittiko tämä lause siis sitä,että olet jo ajanut onnettomuuden vai pelkäävätkö vanhempasi sinun ajavan onnettomuuden?

    "Kun tienaan palkkaa, niin palkkani ikään kuin kuuluisi vanhemmilleni tai pikemminkin isälleni...." "...sittenhän minun ei tarvitsisi pyytää heiltä almuja..." Oletko joutunut lainaamaan isällesi siis rahaa,jonka hän odottaa sinun maksavan takaisin, vai miksi olet joutunut pyytämään heiltä almuja?

    Halusi elää itsenäistä ja yksityistä elämää on suuri,mutta ajattele jos sinulla olisi aikuinen lapsi, niin varmasti olisit hänen pärjäämisestään huolissasi. Ehkä joskus niin onkin, niin silloin ymmärrät miksi vanhempasi yrittivät puuttua elämääsi.

    En minä sen kummemin ole mitään onnettomuuksia ajanut. Kunhan nyt yritän kertoa, että se sama saattaa sattua minulle kuin muilllekkin ja ylihuolehtiminen on väärä keino lähestyä asiaa varsinkin kun olen tuon täysi-ikäisyyden täyttänyt kaksi kertaa. On toki syytäkin olla huolissaan siitä pärjäämisestä kun asiat ei etene ns. normaalilla tavalla. Useimiten törmäämme siis siihen ongelmaan, että jollakin ulkopuolisella taikka vanhemmillani on jokin epäselvyys siitä, että miten jokin koulu, työ taikka viranomaisasia etenee. He kun laittavat soppaansa oman lusikkansa näkemyksillään, käsityksillään ja mielipiteillään joilla ei ole todellista pohjaa, niin minun kuviot menee aina sekaisin vuosikymmeneksi.

    Sitä on vain ihminen joskus liian vanha ja liian väsynyt ja hermoraunio, ettei yksinkertaisesti enää jaksa.

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    ihan en ymmärrä, miten vanhempasi saavat sinut psykiatrien silmissä näyttämään mielenterveyspotilaalta, ja muiden silmissä jotenkin huonolta ihmiseltä tai huijarilta. luulisi, että jokainen ihminen kuka saa ikänsä kuulla olevansa hullu, huono tai mitä tahansa negatiivista, myös alkaa vaikuttaa sellaiselta - ihan vaan koska usko itseensä alkaa mennä ja stressi ja uupumus painaa päälle. miksi yrittää olla "hyvä ihminen", kun kaikki kuitenkin katsovat kieroon?

    isälläsi on selkeästi ongelma vallan ja kontrolloinnin kanssa, kun tunkeutuu kotiinsa ja vie autosi, uskottelee ihmisille sinusta omia "totuuksiaan". kotisi, autosi, rahasi eivätkä asiasi muutenkaan kuulu hänelle, ja jos hän ei ymmärrä olla tunkeilematta elämääsi ja sabotoimatta sinua, ei ehkä auta kuin pistää välit poikki. jokaisella on oikeus omaan elämään. jos pystyt työskentelemään, et ole ihan toivoton tapaus, ja se mielenterveyspuolen ammattilaistenkin pitäisi ymmärtää. vaikka olisi kyseessä perheenjäsen, joskus on vain parempi karsia stressitekijät elämästään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tehdä? kirjoitti:

En tiedä mille osastolle mennä kirjoittamaan, enkä tiedä keeltä kysyä neuvoa. Elämäni on ajautunut täysin umpikujaan. Vanhempani ovat sotkeneet koko kouluelämäni omilla vanhakantaisilla näkemyksillään. Sittemmin työelämässä pyrkineet puuttumaan seurustelusuhteistani asumisiini asti kaikkeen mahdolliseen ja selvää on että mikäli koulut on jäänyt puolitiehen, niin työkin on mitä sattuu. Kun tienaan palkkaa, niin palkkani ikään kuin kuuluisi vanhemmilleni tai pikemminkin isälleni, kaikkia menoja arvostellaan tietenkin. Isäni saattaa puoliksi väkipakolla pitää asuntoni avaimia ja kertaalleen meni asuntooni sisälle, otti autoni vara-avaimet ja vei sen omalle pihalleen. Jostain syystä kun he käyvät psykiatrilla, niin se olen minä joka istun hullujenhuoneella. Minun pitäisi pärjätä elämässä jollakin tavalla ja se olisi vanhemmilleniki edukasta, koska sittenhän minun ei tarvitsisi pyytää heiltä almuja, mutta kun he kerta sotkevat minun asiat ja sitten kun tarvitsen jotain, niin he jälleen syyttävät minua. Viranomaisesta kun asiaa kysyy, niin jostain syystä minä olen lainsuojaton ja on pikemminkin oikein, että minun harteille heitetään kaikkien ulkopuolisten huolet ja murheet. Tästäkin on tullut jo kasainvälinen tapa. Yksi kun huomaa, että minua voi pitää syntipukkina ja sylkuppina, niin samalla tavalla alkaa toimimaan muutkin. Loppupeleissä minulla ei ole omaa elämää laisinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu