Olen rv 24. Ja esikoista odotan, olen 35v. Viime neuvola käynnillä oli pakko rohkaista itseni ja kertoa synntyspelostani. Tämä pelko on ollut minulla aina, sen takia olen myös lykännyt lapsen tekoa näinkin "myöhäis ikään". Mutta kun biologinen kello alkoi jo lyömää aika tiuhaa, niin pakkohan se oli vuosi sitten alkaa yrittää lasta.. Ja olen viime kk asti yrittäny olla ajattelematta koko synntystä, mutta nää viikot hurahtaa ihan huimaa tahtia, että pakosti se vaan kumpuaa mieleen koko ajan.. Eihän siitä pääse yli eikä ympäri. En ole voinut asiasta puhua kuin miehelleni ja anopille. He onneksi ymmärtävät ja tukevat minua. Minulla on taustalla teini-iässä koettu raiskaus ja pedofiilin uhriksikin olen joutunut 9v. Olen kyllä näitä asioista purkannu psykologin kanssa, mutta kyllä ne tuolla sisällä on ja pysyy aina.. ): Ja sitten olen kokenut monet kerrat todella ikäviä gynen tutkimuksia, on sattunut todella paljon.. ): Ja jos minulla on ollut esim. hiivatulehdus epäilystä, ja olen pyytäny miestäni kurkaa alapäähäni, niin siinäkin olen jo jännityksestä kankea.. En osaa yhtään rentoutua jos minua tutkitaan, on se kuka vaan. Mutta tiedoksi, että kyllä onneksi osaan nauttia miehini kanssa normaalista seksuaalisesta kanssa käymisestä. :) Mutta, mutta.. Minua pelottaa tuo viikon päästä tuleva käynti, se on lääkärille. Pelottaa osaanko tuoda asiani tarpeeksi hyvin esille, että hän todellakin näkee pelkoni ja kunnioittaisi sitä ja saisin sektion. Olen joskus kärsinyt paniikkihäiriöistä, ja pelottaa että alkaako sekin kohta taas oireilee jos en saa sektioita ja joudun vaan pelkää tulevaa synnytystä.. Paniikkihäiriöni on ollut 7v. oireeton. Että tämmösiä ajatuksia halusin kirjoittaa.. On helpompi näistä ajatuksista kirjoittaa kuin puhua..
Pelkopolille vk päästä.
marrasmamma
8301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse pelkäsin ensimmäisellä kerralla synnytystä ihan älyttömästi, mutta hyvin se meni, vaikka uskoin kuolevani siihen. Seuraavalla kerralla sitten tuli taas kivulias muistutus siitä, miksi olin lykännyt lapsen tekoa, puudutusta ei ehditty antamaan. Mutta en todellakaan suosittele sektiota, olen sen kokenut ja toipumiseen siitä meni kuukausia, antibioottia söin kolme kuukautta sen jälkeen. Mieluummin menet synnytykseen, sillä asenteella että jokainen lapsi on tullut ulos, ei ne sisään jää ja jo samalle päivälle olet kunnossa ja pääset mahdollisimman pian lapsen kanssa kotiin.
Minun lapsi syntyi sektiolla perätilan vuoksi ja minulla meni toipumiseen reilu kolme päivää.. tosi hyvä mieli jäi kyllä ja nyt olen taas raskaana ja haluaisin kyllä synnyttää ihan "normaalisti" mutta en kyllä sektiota pelkää. ärsyttää tuomonen yleistäminen ja kauhukuvien lietsominen, kyllä siinä alatiesynnytyksessäkin menee monilla viikkoja parantua.. voimia ja tsemppiä vaan marrasmammalle!! :)
Kiitos kovasti tsemppauksesta, sitä tarvitaan!
Tätä mun synnystyspelkoa on todella vaikea kuvailla näköjään sanoinkaan, niin että kaikki sitä ymmärtäisi. Olen kokenut kovia nuorempana, niinkuin kirjoitin ja uskon kyllä että se on jättäny minuun pahat jäljet ja sekin tässä jollakin lailla tätä asiaa "edes auttaa" että kammoan pelkkää ajatustakin synnyttää alateitse.. En minä häpeile olla peppu paljaana ja paikat levällään esim. gynen tutkimuksissa, sehän kuuluu asiaan mutta tätä tunnetta vaan on niin vaikea selittää.. En siedä minkäänlaista kosketusta muilta ihmisiltä paitsi tietenkin kumppanilta sitä vaadin! :) Ja tietenkin lähimmät saavat minua halata.. Mutta vieraiden ihmisten kosketukset saa minut kavahtamaan, ja jos pelkkä kosketuskin saa minut kavahtamaan, niin voi vaan kuvitella miltä tuntuu jos joku alkaa ronkkii mun alapäätä.. No, toivon että viikon päästä pelkopolilla on mukava lääkäri joka ymmärtää ja kunnioittaa minun pelkoani, ja saadaan minuun rauha tuon synnytyksen suhteen ja saan sektion.
Ja sinulle mamiiii oikein mukavaa kesän jatkoa ja ihania hetkiä lapsesi kanssa! :)
en sanoisi että minulla on kammo mutta kyllä minäkin jännitän jos joku kumma tulee ja pistää sormia sinne, en siedä mitään papakokeita tai muuta ja on todella ällöttävää maata jossain pöydällä pepa paljaana. MUTTA kun menee synnyttämään siinä vaiheessa jää kaikki häpeily saman tien. ja olen kokenut jo kaks kertaa kolmas tulossa. muistan kuinka ensimmäisestä häpesin vielä kun se sanoi etta voit riisua (supistuksissa oli vielä 10 min väli) mutta sit tuli supistus ja unohdin olin 5cm auki kun kokeili ja sanoi että voimme siirtyä saliin ja siellä en todellakaan muistanut mitään housuja tai että alapää on naku.. Toinen lapseni sitten tuli kun menin sairaalaan ja sanoin et tää taitaa tulla ny, hoitaja otti vastaan ja kokeili ja joo tää on 6cm ja saliin siitä menikin vain muutama minuutti kun sit sanoin et pitää ponnistaa ja sainkin luvan lääkäriä en nähnyt missään ja kipuu en sit saanut lievitystä ja minuutissa ponnistin lapsen pöydälle. ja Myöhemmin naurettiin kaverin kanssa joka oli mukana että kakkosen syntymä oli vähän niinkuin lyhykäisyydessään näin: 1. sairaalaan 2 housut pois ja saliin 3. suihkuun 4.vaatteet niskaan 5 himaan
Peesaan edellistä siinä että itse synnytyksessä ei kyllä enää välitä kuka ronkkii ja miten. En yhtään vähättele pelkoasi, mulla on ollu vähän samanlaisia kokemuksia kun sulla ja mä saan aina paniikki/ahdistuskohtauksen ku pitää käydä vaikka gynellä. No, tänään viimeks ku otettiin emättimestä näyte labrassa.. Ekaa odottaessa harkitsin sektiota mut kauhukertomukset siitä sai mut luopumaan ajatuksesta. Mutta todellakin, synnytyksessä kaikki muu unohtuu eikä millään muulla ole väliä kuin että saa sen lapsen ulos sieltä, kaksi kertaa sen kokenut ja kolmas tulossa. Hyvää odotusta ja toivon hyvää synnytyskokemusta sinulle tapahtui se sitten alateitse tai sektiolla :)
Kiitos samoin sinulle myös hyvää odotus aikaa ja synnytystä! :)
Heippa
Mulla oli myös synnytyspelko. Sain sitten pelkosektion kun pelotti niin paljon. En suosittele, vatsaan sattui 3 päivää tosi paljon! söin särkylääkkeitä viikon verran. Haava on tosi alhaalla ja siisti mutta se on silti siinä. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, kyllä olisin ehkä pystynyt synnyttämään niinkuin on tarkoitettu. Kyllä sä pystyt ja sitä varten sektio on jos et.
Minulla oli esikoisen syntymä aika dramaattinen tapahtuma joka päättyi hätäsektioon ja siitä huolestuneena sanoin, että haluisin toisen lapsen suunnitellulla keisarinleikkauksella. En pelännyt varsinaisesti synnytystä, mutta pelkäsin, että vauvalle tapahtuu jotain jos tulee taas ongelmia. Minut ohjattiin pelkopolille ja lopulta päätin, että kokeilen alatiesynnytystä. Kaikki meni hienosti ja olin tosi onnellinen jälkeen päin. Leikkauksesta toipuminen kesti minulla kauemmin ja varsinkin alussa oli kunto tosi paljon heikompi kuin alatiesynnytyksessä (josta kyllä kesti toipua aika kauan siitäkin).
Tätä tilannetta ei voi oikein verrata tuohon sinun tilanteeseesi. Suunniteltu keisarinleikkaus, joka tehdään ilman nukutusta on tietysti ihan eri asia, kuin nukutuksessa tehty. Oli kurjaa, kun ei ollut hereillä lapsen syntyessä ja hänen parin ensimmäisen elintuntinsa aikana. Pelkopolista minulla on hyvät kokemukset ja olen varma, että he ymmärtävät tilanteesi ja jos siltä tuntuu, ei kukaan pakota sinua alatiesynnytykseen. Tsemppiä, lapsen syntymän päivä tulee olemaan tosi hieno päivä, syntyi hän millä keinolla hyvänsä, ja meillä on kyllä niin hyvä terveydenhoitosysteemi ja ymmärtäväiset lääkärit, että he varmasti ottavat tilanteesi vakavasti.
Kolmosta odottelen nyt (toivottavasti), en tiedä mitä itse tulen asiasta ajattelemaan kun sitten kun synnytys toivottavasti lähestyy..