Samankaltaisuus eksoottisissa ja 'tosi'lajeissa.

Muistan kun joskus teininä vähän kiinnostuneempana lueskelin erilaisia kung-fu foorumeja ja siellä oli puhetta vapaaottelumatseista (UFC jne.) ja miten kung-fu tyyppejä ei hirveästi ole näkynyt ja myöskin usein esille nostettiin painitaitojen tärkeys joka jäi näillä tyypeillä usein varjoon.
-
Monet näistä pojistahan kasvoivat katsoen erilaisia karate-elokuvia jotka olivat aina puhdasta lyömistä ja potkimista ja paini oli enintään satunnainen heitto siellä täällä. Tämä kaiketi myöskin näyttää keskivertoihmisen silmissä jännittävimmältä ja esteettisimmältä.

Kung-fu tyyppien sun muiden peruspuolustus oli usein se että noissa otteluissa ei ole sallittu kaikkia liikkeitä joten ne eivät kerro koko totuutta. Samaa logiikkaa soveltavat myös joidenkin 'realististen' 'itsepuolustuslajien' harjoittajat jotka eivät myöskään ilmaannu kehään.
-
Heidän logiikkansa menee kutakuinkin siten että koska lottoamalla voi voittaa miljoonia, työnteko ei kannata. Ongelma on vain siinä että työnteolla tienaaminen on paljon varmempaa kuin täyspotin voittaminen.
-
Naiivien kung-fu tai IP-tyyppien mielestä siis kannattaa keskittyä siihen lottovoittoon mikä on yhtä kuin sitä että pienempi,heikompi ja huonotaitoisempi kukistaa isomman ja taitavamman, liikkuvan vastustajan osumalla täydellisesti johonkin muutaman neliösenttimetrin kokoiseen alueeseen vaikka nyrkkeilijät eivät meinaa osua helpolla edes toistensa päähän hanskojen kanssa. Sitä miten itse toimia kun joku pitempi ja vahvempi tulee rummuttamaan täsmälleen samoilla tempuilla (jotka ovat melkein kaikkien tiedossa) ei välttämättä opetella ollenkaan. Luultavasti tällöin tilanne ratkeaa isomman osapuolen eduksi.
-
Hyvä on havaita sekin ettei näissä perinteisissä, puolustautumiseen ja jopa tappamiseen asti menevissä lajeissa kuten erilaiset kung-fut, karatet ja jujutsut, mitenkään erityisesti painoteta miehen pyhimmän murjomista tai vielä epätoivoisempana kikkana esim.silmiin iskemistä (äärimmäisen vaikeaa vastustavaa vastustajaa vastaan) luultavasti ihan siitä syystä että he tajusivat intuitiivisesti ja empiiristen todisteiden kautta ettei se ole läheskään niin yksinkertaista (vaan sieltä vaikeimmasta päästä) eikä päästrategiana ollenkaan toimiva.
-
Kamppailu-urheilijan ja eksoottisen tai 'realistisen' lajin kohtaaminen on siis yleensä sellainen mies vs. nainen asetelma; suurin osa naisen osumista aiheuttaa lähinnä kutkutusta ja muutamilta haitallisemmilta iskuilta on erittäin helppo suojautua koska suojattavaa on erittäin vähän kun taas yksi miehen isku isoon lihasryhmään voi hyvinkin olla lamaannuttava ja on erittäin vaikeaa suojella koko kroppaa yhtä aikaa vahvemman ja taitavamman vastustajan hyökkäyksiltä.
-
Jotta heikompi osapuoli voisi jotenkin päästä käyttämään hehkutettua tappo-osumaansa, pitäisi hänen pystyä hajottamaan vastustajansa puolustus mutta ilman suurta onnenkantamoista se on hyvin epätodennäköistä. Kun ne jalkapotkut ja vartaloiskut kimpoavat avuttomina vastustajista niin puolustus ei horju. Iholle jos sattuu pääsemään niin heikomman osa ei ole sen parempi; se jonka painitaidot ovat paremmat, jää niskan päälle. Vapaaottelukokemus on selvästi osoittanut kerta toisensa jälkeen että pelkällä iskemisellä ja potkimisella on erittäin vaikeaa puolustautua painitekniikoita vastaan, alasvientejä myöten. Gracie veljekset kuvasivat useita haasteotteluita joissa jotkut vastustajat yrittävät epätoivossaan jopa sukuelimiin kajoamista mutta turhaan, koska kikat eivät korvaa ylivoimaista taitopohjaa (tai kokoeroa).
-
Sikäli kun kummallakaan ei aitoa painitaitoa ole, voima ratkaisee.

Noin tiivistyksenä; erilaiset 'suoraviivaisuuteen ja yksinkertaisuuteen' perustuvat opit joita jaetaan esim.armeijankävijöille eivät ole tarkoitettu tekemään miehestä mitään suurta taistelijaa vaan antamaan pieni etulyöntiasema täyteen kokemattomuuteen verrattuna. Perustaitoja ei juurikaan ehditä opettelemaan ja näin on katsottu olevan käytännöllisintä ja taloudellisinta. Nykyajan sodankäynti kun ei muutenkaan käsirysyä pahemmin näe.