miksi silikonirinnat aiheuttavat usein niin paljon vastustusta ja vihamielisyyttä naisten keskuudessa? Miten suhtautusit, jos ystäväsi hankkisi silikonit?
kertokaa äidit
MinttuMaaria*
32396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
nihin kuten piilolinsseihin. Itselleni en voisi kuvitellakan hankkivani piiilareita, mutta on ihan ok, jos joku hankkii. Mulla on herkät silmät, ja ajatuskin, että pitäis jotain tunkea silmään, niin ei tunnu hyvältä.
Silikonit tuntuu samoin jo ajatuksena ylimääräiseltä jutulta kehossani, jos siis sellaiset olis. (ja olen aivan tyytyväinen b-kuppeihin). Joku toinen voi tuntea olonsa niissä hyvänä ja se heille suotakoon. Tietty, jos vaikka rintasyövässä on menettänyt kokonan rintansa, niin silloinhan se on jo tärkeysjuttuna ihan eri luokkaa, mutta silloinkin varmasti tuntisin, että ne ovat jotain ylimääräistä, mitä en haluaisi, mutta ilman niitä olisi varmaan tavallaan alaston olo, kun ne omat rinnat puuttuu kokonaan.
Minusta ne siis on ihan ok-juttu, paitsi silloin, jos perheessä raha muutenkin on tiukalla, niin ne silikonit ei ehkä ole se tärkein rahareikä.
Kerro omalle äidillesi aikeistasi ensin , hän osaa neuvoa ovatko silikonit tarpeen.
hassu neuvo :)
Äiti on kumminkin sen ikäluokan ihmisiä, että ehkä en kumminkaan kerro. Ja ne aikeet on minun kohdallani jo toteutettu. Ihan tyttökään en ole enää :)
Joo, itsetuntokysymyshän se on hankkiiko silikonit vai ei. Jos ei omalle äidillekään voi kertoa että on hankkinut silikonit epävarmuuteen oman kehonsa riittävyydestä on syynsä.
itsetunto kysymys näköjään, kun lukee vastaavia kommentteja mitä kirjoitat ...;) Juuri tällälläisten ivallisen suhtautumisen takia, ei asiasta monelle viitsi kertoa. :) Kysyin minkä takia, naiset suhtautuvat vihamielisesti yleensä. MInkä takia sinä kommentoit ivallisesti? ja mistä tiedät olenko äitini kanssa tekemisisä edes?
Ei mua haittaisi, vaikka kaikilla olisi silikonit. Mautonta se tosin mielestäni on jos hoikkaan kroppaan ottaa jotkut järkyttävän kokoiset täytteet (pornotähtilinjalla), mutta hyvällä maulla toteutettuna omaan tarpeeseen, niin mikä ettei.
Itse aion hankkia, jahka lapsiluku on täynnä, ja jos rahaa on silloin sen verran extraa. En niinkään kaipaa kokoa (olen A-B), mutta imetys on tyhjentänyt rintani niin täysin, että jäljellä on löysät ja lättänät nahkapussit ja nänni osoittaa suoraan alas. Kerimällä näistä ehkä saa sen B-kupin täytettyä. Lisäksi perintönä mulla on eriparia olevat rinnat (toinen a ja toinen reilu b), joten senkin ajattelin korjata jossain vaiheessa. En tosiaan halua kokoa juurikaan, vaan kohotuksen niin, ettei tissit roiku tyhjinä. En jaksaisi enää topata rintsikoita (toista kuppia), ikääkin jo päälle 30...
Ei silikonit ainakaan meikäläisessä mitään vihamielisyyttä tai vastustusta aiheuta. Riippuu siitä onko ne jotkut mauttomat paljaana esillä olevat Tukiais-hinkit vai mitkä. Ylisuuret ja tyrkyllä olevat on laitettu herättämään vain huomiota ja kertoo kantajansa yliseksuaalisuudesta.
Juuri tässäkin ketjussa puhuttiin siitä, miten omat rinnat voi olla pelkät rukkaset, ja täytettä olisi saatava täytettä, että ulkonäkö olisi kuitenkin naisellinen ja sopusuhtainen myös alasti. Sellaisen tajuan kyllä koska tiedän mitä on olla suhteettomien rintojen kanssa jokapäiväisessä elämässä, varsinkin kun ne roikkuvat. Tunne on kamala ja itsetunto nollilla. Jos tulos on kaunis ja itsetunto sitä myöten kasvaa, niin mikäs siinä sitten - jos ei ilman silikoneja tunne olevansa tarpeeksi hyvä ja kaunis (kuten en itse tuntenut, ja olo oli vuositolkulla painostava särkyineen). Myös syöpäpotilaiden proteesit on ihan eri asia, ja se on ihan itsestään selvä asia laittaa sellaiset.
Minä en suuria silikoneja vaan ymmärrä, koska ihmettelen miten joku voi niissä lenkkeillä, uida ja jumpata niin ettei nahka repeä. Ilmeisesti silikoni-ihmiset eivät enää harrasta mitään liikuntaa sen jälkeen kun ylisuuret tekotissit on laitettu? Itselläni nimittäin oli ylisuuret roikkuvat rinnat ja muutama vuosi takaperin leikkautin ne b-kokoon. Isoilla rinnoilla ei juostu eikä jumpattu eikä harrastettu paljon muutakaan. Nyt kaikki liikunta on mahdollinen ja elämänlaatu parani satoja prosentteja. Ja isot rinnat väistämättä alkavat g-voiman ansiosta alkaa roikkua ennemmin tai myöhemmin.
tarvitse olla mitkään ylisuuret. Minä harrastan liikuntaa monessa eri muodossa mm. ratsastan. Ja implanttirinta käyttäytyy erilailla kuin luomu, ei hölsky samanlailla.
No onko se silikonimassa kevyempää kuin tavallinen rintakudos? Olen kyllä ollut huomaavinani että aidon ja luomun erottaa juuri siitä, että silikonit on kuin ilmapallot, isonakin kevyet. Luomut alkaa roikkua viimeistään siinä vaihessa kun lapset on saatu.
Eikös muuten pääasia ole, että itse olet tilanteeseen tyytyväinen? Oma pienennysleikkaukseni aiheutti jotain kummallista arvostelua ja kritiikkiä, vaikka minulla oli fyysisiä vaivoja ja invalidisoiduin monella tavalla vuosikausiksi ennen leikkausta. Liekö suurin syy ollut se, että minusta tuli sopusuhtainen ja ryhdikäs, itsevarma, iloinen. Ja jos itsellä on asiat liika hyvin, niin sitä ei kaikki siedä.
onko kevyempää, kuin luomu. En ole ajatellut "ilmapallomaisuutta", mutta varmaan jo se että silikoni ei hölly samanlailla kuin luomu. MInulla itselläni implantti on anatominen ja yläosastaan lihaksen alla. Pyöreää implanttia en halunnut, koska se on jotenkin "teennäisempi".
Joo, kyllä se on pääasia että itse on tyytyväinen :)
No mietin vaan juuri sitä, kun sanoit että pystyy hyvin mm. ratsastamaan ja liikkumaan vaivatta. Mutta selitys on sitten pienempi kuppikoko kuin luulin aluksi. Käsitys silikoneista (kuten itsellänikin) perustuu monesti vain näitten julkkistyrkkyjen jättipalloihin eikä oikeisiin tietoihin, ja olen monesti miettinyt, miten niiden kanssa voi elää arkea ja liikkua. Itsellä kun oli isot niin kaikki kauhukuvat tulee mieleen siitä, miten vaikeaa ja raskasta oleminen ja liikkuminen oli. Niin että kiitos oikaisusta!
Onneksi asioita voi muuttaa suuntaan jos toiseenkin!
Suhtautuvatko sinun ystäväsi vihamielisesti silikonirintoihisi ja kuinka vastustus ilmenee?
ystävääni tietää (mieheni lisäksi), eikä rintani ole ylisuuret hinkit. Ystäväni suhtautuvat asiaan todella hyvin, eivät arvostele ym. Yleisen negatiivisen asenteen takia asiasta ei juurikaan kerro. Täällä netissä olen keskustellut asiasta ja monet komentit ovat aika pöyristyttäviä.
hieman ihmettelisin. Minusta tuntuu oudolta ajatus pumpata tisseihin vierasta ainetta. Vähän kuin kiinalaista kidutusta.
on tärkeämpää oppia pitämään omasta kropastaan sellaisena kuin se on kuin lähteä rintavarustusta (tai muuta) ensimmäisenä korjailemaan, jos ei mitään rakenteellista tms. vikaa ole.
Varsinkin joskus teini-iässä on mielestäni todella tyhmää laittaa silikoneja, kun ei kroppa ole vielä kokonaan kehittynytkään. Kyllä sitä itsekin teininä haaveili isommista rinnoista.. nyt odotan että saisi imetyksen jälkeen omat pienemmät rinnat takaisin :)
"on tärkeämpää oppia pitämään omasta kropastaan sellaisena kuin se on kuin lähteä rintavarustusta (tai muuta) ensimmäisenä korjailemaan, jos ei mitään rakenteellista tms. vikaa ole."
Tässä lähden entistä vahvemmin tukemaan aloittajaa, kun kuulen tällaista kommenttia. Kysehän on juuri rakenteellisesta viasta, miksi sitä viatonta leikkelemäänkään? Nykyään tunnetaan sellainenkin "rakenteellinen vika" kuin psyykkinen haitta. Se vie elämänlaadun miinuksen puolelle ja koko elämä tuntuu pyörivän jonkun ominaisuuden ja vian ympärillä, jos sitä on joskus esim pilkattu tai muuten huomioitu negatiivisesti ja leimaa kantajansa. Tällainen vika voi olla esim. ylisuuri nenä. Vaikka se ei olisikaan terveydelle haitallinen, niin se vaikuttaa kantajansa elämään invalidisoimalla tämän sosiaalisesti ja henkisesti eikä hän voi esim, solmia parisuhteita jne mikä on muille itsestäänselvyys. Jos kerran kirurgisesti pystytään ihmisiä auttamaan työkykyiseksi ja elämänhaluiseksi, on leikkaus parempi kuin loppuiän masennus, koska masennuksen syy tiedetään ja se voidaan korjata helposti.
On niiiiiin helvetin helppo aina antaa noita typeriä kommentteja tietämättä ja kokematta mitään itse perskohtaisesti!
ole missään aloittajan tekstissä nähnyt syytä siihen, miksi hän on silikoneihin päätynyt..
Jos puhutaan psyykkisestä haitasta niin silloinhan se vika ei tosiaan ole siellä rintavarustuksessa vaan pään sisällä. Silloin lähdetään kyllä korjaamaan asiaa, jossa ei oikeasti ole mitään vikaa. Mielestäni nainen, jolla on esim. A-C kupin "hyvät rinnat" ei leikkausta tarvitse, vaikka olisikin kuullut rinnoistaan joskus huonoa kommenttia.
Jos jokaisen vastaantulijan kommentin takia lähtee leikkauttamaan itseään, onko siinä mitään järkeä? Jos itse on tyytyväinen itseensä, ei kenenkään toisten sanomisilla ole mitään väliä. Kaikkia ei tarvi miellyttää!
Aloittaja kyllä kaipaili palstalla liikkuvien mielipiteitä ja tämä on omani. Sinun mielestäsi siis minun oma mielipiteeni on väärä?? Eikä mielipiteitä voi olla kuin yksi ainoa oikea, sinun??
Samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. Siis nimenomaan näin "tärkeämpää oppia pitämään omasta kropastaan sellaisena kuin se on kuin lähteä rintavarustusta (tai muuta) ensimmäisenä korjailemaan, jos ei mitään rakenteellista tms. vikaa ole".
Itse olen miettinyt, että jos sattuisi rintasyöpä iskemään ja siitä hengissä leikattuna selviäisi, niin saattaisin implantit ottaa. Siitäkään en ole varma, mutta eipä onnekseni ole tarvinnut asiaa omakohtaisesti miettiä.
Muuten, jos siis ei ole syövän tai muun kaltaista selkeää fyysistä syytä, liputan aina päänuppiin keskittymisen puolesta. Ihan jo pelkästään siksi, että jos yhden paikan kropassa korjaa, koska se aiheuttaa alemmuudentunnetta tai muuta psyykkistä ongelmaa, on hyvin todennäköistä, että samainen ihminen löytää seuraavaksi "vikaa" jostain muusta kehonsa osasta. Eli ihminen ei silloin ole koskaan tyytyväinen. Ja ennenkuin kukaan ajattelee pillastua, kaikki tisujaan muokanneet eivät tietenkään ole tällaisia!
Toinen syy on, että useimmiten implantit eivät ole hyvän näköisiä. Nuoremmat naiset ottavat herkästi sellaisia tursottimia, että ihmetyttää, kuinka eivät kellahda painosta nenälleen. Hiukan vanhempana ongelmaksi tulee nopeasti, että jos implantit pitävät tisuvarustuksen hyvässä ryhdissä, mutta ikä alkaa muualla näkyä, niin ristiriita muodostuu joskus aika veikeäksi. ;-) Siis nainen, jonka kaula hiukan roikkuu, ja jonka nassussakin näkyy jo pari uurretta, kädet ehkä hyvinkin alkavat olla hämähäkinseittiä... mutta tisut pönöttää! Luonnollista ja kaunista? Jos ei halua ristiriidan korostuvan, pitää alkaa fiksata niitä muitakin vanhenemisen merkkejä, eli taas ollaan kierteessä.
Koetan yksinkertaistaa ajatusta, jos menisi paremmin perille.
"Jos itse on tyytyväinen itseensä, ei kenenkään toisten sanomisilla ole mitään väliä."
No ihan samaa asiaa minäkin tarkoitan: Kun on kyseessä oma keho, niin se ei kuulu muille koska jokainen kokee sen aivan itse 24/7 joten voi hyvin olla kysymättä keneltäkään mitään, kun ei toisten sanomisilla ole mitään väliä. Eli tässä ollaan ihan samoilla linjoilla :)))
"Mielestäni nainen, jolla on esim. A-C kupin "hyvät rinnat" ei leikkausta tarvitse, vaikka olisikin kuullut rinnoistaan joskus huonoa kommenttia."
Ilmoitat, mitä tällaisen ihmisen pitäisi tehdä eli jättää leikkaus tekemättä, vaikka juuri edellisessä virkkeessä kerrot, ettei toisen kehon muoto pitäisi kuulua kenellekään. Mitä ihmettä se siis sinullekaan kuuluu???: omia sanojasi lainaten:
"ei kenenkään toisten sanomisilla ole mitään väliä. Kaikkia ei tarvi miellyttää!"
täts it! Voiko sen paremmin ilmaista? :)
Tsemppiä vaan aloittajalle, pääasia että olet itse tyytyväinen, muut saa ajatella mitä tykkää! :)))
Mielestäni on tärkeintä oppia pitämään omasta kropastaan sellaisena kuin se on!!
Itse perustelit rintojen suurentamista psyykkisellä haitalla, joka tulee yleensä muiden ihmisten kommenteista/moitteista, silloin suurennus ei tule omasta halusta vaan muiden miellyttämisestä.
Kenenkään muun rintavarustus ei todellakaan minulle kuulu, olen edelleenkin kertonut omia mielipiteitäni.
Miksi vääristät sanomisiani irroittamalla yksittäisiä pätkiä lauseyhteydestä?
Jos se joku ei yrityksistään huolimatta opi pitämään omasta rujona pitämästään kehosta (joku stigmatisoiva poikkeavuus) vaan kärsii asian vuoksi vuosikausia niin ettei pysty siihen normaaliin elämään kuin esimerkiksi sinä? Pitääkö hänen mielestäsi kärsiä asian kanssa sitten loppuelämänsä vaikka leikkausapu korjaisi asian hetkessä? Mikset soisi tällaiselle ihmiselle normaalia elämää muiden joukossa?
sitten rautalangasta..
Tässä uudestaan mitä kirjoitin ihan ensimmäisenä:
"Mielestäni on tärkeämpää oppia pitämään omasta kropastaan sellaisena kuin se on kuin lähteä rintavarustusta (tai muuta) ensimmäisenä korjailemaan, JOS EI MITÄÄN RAKENTEELLISTA TMS. VIKAA OLE."
JOS ON jokin rakenteellinen vika niin on enemmän kuin hyväksyttävää käydä leikkauksessa..
Minä kun luulin, että minä voin itse päättää omasta kehostani juuri niissä päätöksissä kuin haluan. Eli voin päättää jos haluan silikonit, eikä siihen ole kellään, ei edes omalla miehelläni, _mitään_ sanottavaa. Tämä kehoni on mun omani ja tämän kehon kanssa joudun elämään koko elämäni.
Se, että joku ystävä tuomitsee silikonit, niin siinähän tuomitsee ja elää omien patalappujen kanssa, jos on niihin tyytyväinen. Minä en ole patalappuihin tyytyväinen.
Itse en ole ottanut silikoneja (vielä), mutta en halua loppuelämääni pikkutissulien kanssa, joiden kanssa en ole aikasemminkaan elänyt. Eli olen aina ollut pieni ja isorintainen ja haluan pysyäkin sellaisena. Ja kyllä kuullostan pinnalliselta, ehkä sitä olenkin, mutta se ei ole teidän huolenaiheenne. :)
"Se, että joku ystävä tuomitsee silikonit, niin siinähän tuomitsee ja elää omien patalappujen kanssa, jos on niihin tyytyväinen. Minä en ole patalappuihin tyytyväinen."
Olen miettinyt aikoinani paljon tätä asiaa koska minulla on tästä omakohtaista kokemusta pienennysleikkaukseni ja muun muodonmuutoksen vuoksi. Sain kuulla itse niin outoja kommentteja.
On jännittävää, että jotkut ihmiset arvostelevat toisen kehoa, jos sitä muutetaan (sopusuhtaiseen suuntaan vieläpä), mutta mukamas "hyväksyvät" sen, jos siihen ei ole tehty mitään parannuksia. Joku mättää. Riippuu tietysti kunkin ihmisen tuttavapiiristä ja sosiaalisista kuvioista, miten ympäristö suhtautuu näihin. Jotkut ovat vilpittömästi iloisia ystävän ilosta. Mutta eivät kaikki.
Voisiko olla niin, että toista, ystävää tai tuttavaa (naista) on helpompi kestää, kun tämä ei erotu liikaa positiivisella tavalla? Ollaan totuttu toisen olevan jotenkin alempaa kastia ulkonäöllisesti tai muuten, ja oletetaan että toinenkin aikoo tyytyä siihen loppuikänsä. On helpompi ottaa aina osaa toisen surkeuteen ja alentuvasti säälitellä jotain ylipainoa, fyysistä vikaa jne? Samalla saa itse sopivan taustan - ruman tai rujon vierellä kun tavallinenkin näyttää ihan kauniilta. Mitä jos kuvio muuttuu niin, että tuo entinen säälittelyn kohde ja ruma tausta tekee itselleen jotain radikaalia ja muuttuukin liian filmaattiseksi ja hyvännäköiseksi ja alkaa loistaa? Tarkoitan tässä rumalla vain ja ainoastaan itseäni.
Ja jos joku sanoo, että ulkonäöllä ei ole väliä, se valehtelee. Ulkonäkö on se, jonka perusteella saadaan ensivaikutelma ja sen perusteella arvioidaan muutkin ominaisuudet.
Vastailen omalta kannaltani. Kuten jo aiemmin varmaan tuli ilmi, kannatan luomulinjaa, ellei kyse ole todellisesta rakenteellisesta viasta (synnynäisestä tai myöhemmin tulleesta). Mutta muuten tykkään, että nämä asiat lähtevät pääkopasta, eivät kirurginveitsestä.
Puhut, että toisen kroppaa "arvostellaan", jos sitä on muokattu ja "hyväksytään", jos ei ole. Toteat joidenkin osaavan iloita ystävän ilosta. Ihmettelet, mikä mättää. No, minusta silloin, jos todellista ongelmaa ei ole ollut, kroppansa leikkelijä on vähän surullinen tapaus. Kuten jo aiemmin sanoin, siinä ollaan äkkiä kierteessä, että kun yksi paikka on fiksattu, alkaa seuraava harmittamaan. Arkisempi vertaus, kun kotona remppaa yhden huoneen, alkaa muiden nuhjuisuus harmittaa enemmän kuin ennen remppaa.
En usko, että leikkelyllä voi saavuttaa jotain, mitä omaan päänuppiin keskittymällä ei olisi saavuttanut. Oma epävarma ajatusmaailma on edelleen olemassa, vaikka kroppa olisikin timmimmässä kunnossa. Jos sen sijaan sellainen, jolla ei oikeasti siis ole "nenä niskassa", opettelisi kiinnittämään huomiota hyviin puoliinsa ja hyväksymään "huonot", todennäköisesti elämänlaatu muutenkin paranisi. Ja oppisi myös oikeasti, että ulkonäköön ei tarvitse kiinnittää niin kamalan suurta huomiota. Toisten ihmisten ajatuksia ja arvosteluja emme ikinä voi muuttaa, mutta omasta henkisestä hyvinvoinnista voimme pitää kiinni ja sen eteen tehdä töitä.
"Voisiko olla niin, että toista, ystävää tai tuttavaa (naista) on helpompi kestää, kun tämä ei erotu liikaa positiivisella tavalla?"
Tuo on jo - luvalla sanoen - aika kipeä ajatus. Tottakai meitä naisia on joka junaan, mutta teet maailmasta raadollisemman kuin sen tarvii olla. Puhumattakaan, että pidät itse koko ajan arvoasteikkoa yllä. Leikkaamalla saavuttaa logiikkasi mukaan paremman ulkonäön, ja siis statuksen. Pääsee "arvostelijan" ohi, voi siis näyttää hänelle pitkää nenää. Siinähän rapistuu luomuryppytisuineen...
Ehkä osittain ajattelen näin, kun ystäväpiirissäni on aivan tavallisen kivan näköinen nainen, joka on jatkuvasti tyytymätön itseensä. Hän ei ole kansikuvatyttö, mutta laittautuessaan pärjää ihan siinä kuin kuka tahansa muukin. On viehättävä omalla tavallaan, varmasti joidenkin mielestä kerrassaan upeakin jopa. Mutta tosiasia jatkuvasti laitetun kuoren (ei kuitenkaan leikatun) alla on se, että joudun alituiseen kuuntelemaan hänen poraamistaan omasta ulkonäöstään. Hänen epävarmuutensa oman itsensä suhteen on suorastaan pelottavaa.
Ja jos ajattelen itseäni, olen varmaan suurinpiirtein "samantasoinen", en mikään tyrmäyspaketti, mutta laittautuessani pärjään siinä missä joku toinen. Ystävääni verrattuna saatan olla jopa se hiirulaisempi. En toki ole kaikkeen itsessäni tyytyväinen (en varmaan olisi oikea nainen, jos olisin...). Mutta en todellakaan jaksa tehdä omaa ja muiden elämää vaikeaksi jatkuvalla omaan ulkonäkööni keskittymisellä. Ja tiedän melko varmaksi tämän ihmisen erittäin hyvin pitkäaikaisesti tuntien, että jos hän menisi leikkauksiin, hän ei tosiasiassa olisi yhtään tyytyväisempi itseensä. Koska jossain olisi aina parantamisen varaa.
Vastustan silikonirintoja siitä samasta syystä kuin muutakin puhtaasti kosmeettista kirurgiaa. Eli terveet ihmiset hakeutuvat lääketieteellisiin operaatioihin, vain ollakseen jotain keinotekoista.
Jos kirurginveitsellä paranneltu olemus tulee meilläkin (vrt. jenkit) lähes yleiseksi standardiksi, on ahdistavaa ajatella että rahaa pitäisi alkaa varaamaan kauneusleikkauksiin tai ottaa lainaa jotta on "yhteiskuntakelpoinen". Onhan sitä rahalle muutakin käyttöä kuin leikkauttaa itsensä yhteiskunnan muotiin sopivaksi. Kohtuudella paranneltu (meikit, vaatteet, hiuslisäkkeet) olemus on mielestäni riittävä. Joku voi tähän sanoa että miksei sitten voi jäädä vastustamaan edelleen leikkauksia, vaikka muut hankkisivatkin. Tottakai voi, mutta yhteisön paine on valtava. Täytyy olla todella vahva, jotta pystyy elämään valtavirran keskellä toisinajattelijana.
Mielestäni pitäisi myös hyväksyä että ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Ja omassa kropassa on vahvuuksia ja heikkouksia. Joku on kaunis, joku on jossain muussa "hyvä". Jollain on kauniit rinnat, jollain kauniit kasvot tai sorja kroppa. Miksi kaikista pitäisi väenvängällä tulla tietyn kauneusihanteen mukaisia? Kosmeettinen kirurgia heijastelee nykyistä suorittamisyhteiskuntaa jossa täytyy olla täydellinen: täydellinen äiti ja työntekijä, koti sisustuslehdestä ja parisuhde suoraan romanttisesta hömppäromaanista. Rinnat pitää olla tietynlaiset, vaikka olisi imettänyt millaisen lapsikatraan. Synnytys ja äitiys, eletty elämä ei saisi jättää minkäänlaisia jälkiä kroppaan. Ajattelen että meidän kannattaa oman etumme vuoksi vastustaa tällaista "kehitystä"; miksiköhän esim. masennuslääkkeet myyvät yhä paremmin ns. hyvinvoivissa länsimaissa...? Media luo kaikenlaisia hyvän elämän ihanteita, joita on vaikea täyttää. Aina olet riittämätön. Siihen tunteeseen täytyy sitten hakea apua (taas) lääketieteestä ja lääketehtailijat nauravat koko matkan pankkiin.
Yhteiskunnan yliseksualisoituminen näkyy myös vastenmielisesti joka tuutista ja torvesta. Pidän seksistä ja katselen pornoa mielelläni, mutta seksin ei tarvitsisi tulla nykyisellä tavalla esiin viikkolehdistä, mainoksista, musiikkivideoista... Nämä pornotähtiä muistuttavat yliseksuaaliset julkkikset tyrkyllä olevine silikonirintoineen ovat lähinnä säälittäviä ja jos ystäväni haksahtaisi siihen tyyliin, miettisin lähinnä mitä ikävää hänelle on tapahtunut. Eräs puolituttu muuttui perushyvännäköisestä perheenäidistä silikonilla varustetuksi yöelämän miestennielijäksi ja ensimmäinen ajatukseni oli säälinsekainen suru siitä, että aikuinen nainen taantuu noin pahasti. Pienen tyttären äitinä tunnen myös surua siitä, että seksuaaliset viritykset alkavat olla osa yhä nuorempien lasten elämää mm. vaatemuodin ja lelumaailman kautta. Pikkupimuiksi puettuja 4-vuotiaita on kurja katsoa.
Ottaisin kyllä silikoonitisut, jos olisi varaa.
Rintaliivien osto on vaikeaa, kun on ympärykseltään 85 ja kupeiltaan olematon a. Vaikka useinkos sitä rintsikat päällä näyttäytyy, muttois se kiva kun rintaliivit asettuisivat kauniisti.
Ja kenkien osto olisi helpompaa pienemmillä jaloilla ja hattujen käyttö paremmalla päällä. Kaikkea ei voi saada, mutta tissien täyttö on mahdollista joten miksen helpottaisi pukeutumistani edes yhdellä tavalla.
on löytää rintsikoita jos on ympärykseltään 65 ja kuppikoko B (imettäessä C-D). Elämäni aikana olen löytänyt kahdet ympärykseltään 65 olevat liivit, toiset niistä imetysliivit. Ainoa vaihtoehto olisi varmaankin lihottaa? Mutta en kyllä leikkaukseen menisi paremmin istuvien liivien toivossa.
Tuolla kaks plussassa joku pienikokoinen nainen kertoi, että oli ostanut kuppikooltaan sopivat liivit ja ommellut pienentäen liika isosta ympärysmitasta itselleen sopivan ompelemalla edestä ja sivuista sisäänottaen. Olisiko tämä käyttökelpoinen ratkaisu sinulle? Täytyy varmaan käyttää tosi vahvaa lankaa ompelemisessa.
On tosi hankala tosiaan löytää erikoisia kokoja kun valtaosa väestöstä osuu normaalikäyrille, tämän olen minäkin kokenut. Ennen oli asian kanssa vielä huonommin kuin nyt. Nyt sentään on malleja ja värejä hieman enemmän. Minulla mitta aiemmin vaihteli koko jotain 75-80 välillä ja kuppikoko oli... riittääköhän aakkoset... suunnilleen jotain Sirkka-Liisa Anttilaakin isompi, ja minä olen lyhyt. Rinnat ulottuivat kuta kuinkin olkapäiltä napaan, lyhytselkäinenkin kun olen. Ainoat liivit jotka mahtui päälle oli jotain järkyttäviä "sexyjä" erikoisvalmisteisia mummosäkkejä jotka aina myös löysät ja tuki olkaimissa, ei ympäryksessä, väri beessi, hinta kallis. Sanomattakin selvää oli, ettei mikään vaate istunut päälle loppupeleissä. En osaa sanoin kuvata sitä riemua, kun menin ensimmäistä kertaa liiviliikkeeseen ostamaan kokoa 75 b. Itketti ja nauratti, kun saatoin ostaa edullisia, kauniita malleja ja yläkropan vaatteetkin menivät päälle kuin tyhjää.
Olen niin onnellinen itse tästä muutoksestani ja uudesta kevyestä olemuksestani, että voisin pälättää asiasta vaikka kuinka. Kiitos aloittajalle hyvästä aiheesta!
ei muuta kuin iloitse loppukesästä täysin rinnoin :) tai ehkä paremminkin uusin, kauniimmin, ja kevyemmin rinnoin. Kiitos sinullekin mielipiteestäsi.
joskus tehnyt niin, että olen myös ottanut liiveistä vähän ompelemalla ylimääräistä pois, mutta ei siitä oikein nättiä jälkeä saa itse ompelemalla. Mielummin tietysti ostaisi valmiiksi sopivia liivejä, joita ei tarvisi itse alkaa kaventelemaan. Parantaa tilannetta kyllä huomattavasti. Yleensä ympärys 70 on vielä uutena ihan ok, mutta lörtsähtää jo muutamien pesujen jälkeen sen verran, että jää löysäksi.
ei ne miussa mitään vihamielisyyttä herätä, huvitusta ainoastaan. jos joku tahtoo sellaset naurettavuudet ottaa niin siitä vaan.
mites se menikään...
jos nainen laittaa silikoonit ni se on vähän sama ku laittas ladaan jalopuuratin. kiva sitä on hivellä mutta ei se kyyti siitä parane. (paisi että pari miestuttua on kyllä sanonu ettei niitä silareita le edes kiva hivellä, eivät kuulemma tunnu hyvälle)
mut eihän siinä muuta kun että feikki on aina feikki.