http://www.vastaboland.fi/html/dynasty/fi_FI/kokous/20092308-8.PDF
"..........
Lautakunnan aikaisemmin 26.2.2009 §:ssä 28 tekemä päätös kyseisen päätösvallan siirtämisestä Merikratoksen työntekijöille on todettu lainvastaiseksi
ja se on peruttu 28.5.2009 §:ssä 66 tehdyllä pää töksellä.
...........................................
Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa aikaisemmin tehdyn päätösvallan siirtämistä koskevan päätöksen olleen lainvastainen, mutta asian olevan nyt korjattu.
Lautakunta pahoittelee virheellisesti tehtyä päätöstä.
Samassa yhteydessä on kuitenkin todettava, etteivät Me rikratoksen
sosiaalityöntekijät ole tehneet kiireellistä sijoitusta tai yhteydenpidon
rajoittamista koskevia päätöksiä.............
_____________________________________________
Siis vuoden päivät sai tämäkin kunta toimia lainvastaisesti!
Ja olisiko tämä rikollinen toiminta jatkunut edelleen (näinkin vakavassa ja laajassa asiassa kuin lastensuojelu on!)
jos yksityinen kansalainen ei olisi kunnan lainvastaiseen viranomaistoimintaan ja asiaan puuttunut!
Kun epäilette, ja asia on myös lakipykälien kannalta laiton, rikollisesti kuntatasolla hoidettu,
on asiaan siis tartuttava ja puututtava heti.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin
niin ei kuntatasolla viranomaisilla, korkeallakaan tasolla siis,
ole todellakaan lakipykälät ja laillinen toiminta kohdallaan.
Rikollisesti voi siis toimia kunnan viranomainenkin, esimerkiksi sosiaaliviranomainen,
niin kauan kuin ei asiaan kukaan puutu eikä tee siitä esimerkiksi kantelua!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.