MS-taudin oireitako?

_Jennni_

Heipä hei,

Täällä kirjoittelee 25-vuotias naisenalku Varsinais-Suomesta. Ajattelin täälläkin kysellä, että mahtaisiko oireistoni sopia MS-tautiin, miten teillä on ilmennyt ensimmäiset oireet, pääsittekö nopeasti tutkimuksiin, millaisia ne ovat jnejne..

Eli oireistoni on alkanut n. vuosi sitten käsien kömpelyysoireilla ja aaltohuimauksella, sekä ajoittaisella kokonaisvaltaisella uupuksella. Tavarat putoilevat käsistä, puutuvat aika ajoin, käsiä särkee ja niin edelleen. Aiemmin minulle on tehty hermoratoja mittaava tutkimus vuonna 2007, jolloin lähinnä sormet puutuivat varsinkin yöaikaa. Hermoratatutkimuksen löydös oli normaali, mutta kuitenkin rannetukea piti käyttää oireiden jatkuessa. Tilanne äityi tämän vuoden alkukeväästä aika pahaksi, kun joka kerran tiskatessa hajosi jokin astia, lapsen kanssa piti alkaa syömään, niin kappas vaan, iso vuoallinen makaronilaatikkoa koristikin keittiön lattiaa lasinsirpaleiden maustama. Menin työterveyslääkärille, joka otti asian melko vakavasti, ja laittoi lähetteen neurologille. Kuitenkin parin viikon päästä neurologi lähetti kirjeen, jossa totesi että oireet luultavasti johtuvat lihasspasmeista niskassa ja hartioissa, jollon neurologisille tutkimuksille ei ole tarvetta.

Nyt uusina oireina on kuitenkin tullut jalkojen puutumista, särkyä, paineentunnetta alaselässä, virtsaamistarpeen lisääntymistä (työpäivän aikana n. 6 kertaa) sekä virtsanpidätyskyvyn puutetta aika ajoin. Lisäksi viikon ajan varsinkin iltaisin vasemmassa silmässäni on ikäänkuin sivulle katsoessa jonkinlainen "harso".

Miltä kuulostavat? Sain nyt lääkäriajan uudestaan parin viikon päähän.. Toivottavasti asiaa tutkitaan nyt enemmän. Huolestuttaa, koska oireet haittaavat jo päivittäisiä toimia, kuten kävelyä, tarkkuutta vaativaa työtäni ja yleistä jaksamista työn, kodin ja lapsenhoidon välillä. Ottaisin mielelläni vastaan vastauksia.

5

1045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AnTi-iDiOt

      Joo joo,kaikilla jotka täällä epäilee ja tivaa ms-tautiaan on ms-tautisia. Noin,helpottiko? Täällä ei edelleenkään kukaan mäsää sairastava voi tietää mikä sua vaivaa joten mene ensin sinne lääkäriin ja odota mitä siellä kerrotaan,alkaa jo tympiä nämä "onko mulla" ja "onko mulla"-viestit..

      • _Jennni_

        Jos yhtään luit tuosta alustuksesta, niin kyselin mm. tutkimuksiin pääsemisestä, millaisia tutkimuksia ja niin edelleen. Tietkö sellaisia ihan perusjuttuja, joita varmasti ihan jokainen vähääkään MS-tautia epäilevä tms. kelaa mielessään. Mikä olisikaan parempi tapa kuulla noita asioita, kuin juuri esim. ms-sairastavalta juuri itseltään, siis tietenkin jos haluaa mietteitään ja ajatuksiaan jakaa.

        Menenkin lääkäriin, enkä odottanutkaan täältä sitä diagnoosia tai muutakaan eteenpäin vievää saavani, lähinnä vertaistukea mietteisiini ja ajatuksiini. Aika tylsää, että olet tympääntynyt. Mä ainakin mieluusti haluaisin olla toisille tukena.. eikä näitä palstoja tarvitse lukea niin tarkkaan, jos tympässee.

        Iloista syksynalkua siis sinullekkin!

      • oireileva
        _Jennni_ kirjoitti:

        Hei,

        itselläni ei ole ms-tautia,mutta oli epäily siitä. Pääsin neurologin vastaaotolle peruutusajalla,noin kahden viikon sisällä lähetteen saapumisesta.Muuten olisin joutunut jonottamaan vähintään kolme kuukautta poliaikaa! Sitten pään magneetikuvaukseen kuukauden sisällä. Pää oli "puhdas".Selkäydinpunktiota ei ole vielä otettu. Tuntuu olevan aika pitkäaikaisa prosessejä nämä. Kärsivällisyyttä tarvitaan..Itsellä oireina myös tavaroiden putoamisia, tasapainovaikeuksia, jalkojen lihasheikkoutta,lämpöilyä,puutumisia.

        Saitko siis uuden ajan työterveyslääkärille vai laittoiko jo lähetteen eteenpäin?
        Toivottavasti asiasi menee pian eteenpäin!

      • niin löydätte
        oireileva kirjoitti:

        Netti on pullollaan näitä ms-tauti itsellään epäileviä. Asiasta on taatusti ihan rittävästi keskustelua, joista ilmenee myös, kuinka, miten ja millaisia tutkimuksia/tutkimusprosessi etenee. Jos etenee. Jos/kun asia oikeasti kiinnostaa, kannattaa varmaan itse selvittää mahd. paljon. Nääs kun diagnoosin saaneet eivät välttämättä jaksa näihin oletuksiin, epäilyksiin, arvailuihin ja oireiden vertailuun useinkaan vastailla.

      • ms-tautinen
        niin löydätte kirjoitti:

        Jeah, pitää paikkansa, että me ms-tautiset emme jaksa notkua juuri tällä palstalla näiden "onks mulla" kyselijöiden takia.
        Siihenkin väsyy, kun jatkuvasti tivataan samaa asiaa, etsikää ja löytäkää, sillä juuri tälle kyseiselle palstalle on tullut asian tiimoilta lukemattomia samanlaisia /samantapaisia epäilyjä sivuavia kyselyitä ja LUKEMATTOMIA VASTAUKSIA vuosien ajan, joista selviää vastaus. Ja eikun etsimään ja lukemaan.

        Me tautiset olemme vetäytyneet lähes täysin omille palstoillemme, joilla kirjoittelemme kuulumisiamme, annamme ja saamme vertaistukea ym.

        Hyvää kesän jatkoa kaikille tautia itsessään epäileville ja varsinkin toisille tautisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7073
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      111
      6188
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe