Opista riiteleminen eri uskovaisryhmien välillä & kanssa on turhaa.
Ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin "oikea oppi". On olemassa vain eri ryhmien itse oikeiksi määrittelemiä Raamatun tulkintoja, joiden väliset pienet erotkin saavat sitten toiset kuvittelemaan olevansa jotenkin enemmän oikeassa kuin toiset.
Tämän pienen eron perusteella täällä sitten vaahdotaan siitä. ovatko muut harhaoppisia tai eriseuraisia ja maallistuneen ihmisen näkökulma on luonnollisesti selvä: ei yksi ole toista kummempi. Kun pienet erot riisutaan vaikkapa nyt sitten helluntailaisten ja vl-poppoon väliltä pois, kyseessä on sama ilmiö: vallankäyttö. Ihmisille syötetään uskonnollisten johtajien tulkintoja Raamatusta ja selityksiä maailman tapahtumista. Jos "totuudet" uskot, olet tiellä Taivaaseen, jos et, olet tuomittu. Niin simppeliähän kaikki on. ..
Korneja ja huvittavia ovat näkemykset siitä, että ihmisellä pitää olla jokin "henkinen koti", johon hän kuuluu. Miksi niin pitäisi olla? Jokainen uskoo omalla tavallaan ja jokaisen usko on hänen henkilökohtaisensa. Kun ihmisen toimiin puututaan, se pääasia eli usko jää aina taka-alalle. Tämä koskee kaikkia ryhmittymiä.
Raamatun ajoille seurakunta käsitteenä oli välttämätön. Ihmiset eivät osanneet lukea tai kirjoittaa, lehdistöä & medioita ei ollut. Taikauskoiset yksinkertaiset ihmiset unohtivat hyvin helposti uskonasiat ja energiaa takuulla kuluikin noihin aikoihin jo hengissä pysymiseen. Seurakuntaa tarvittiin pitämään ihmiset "ruodussa". Sama ilmiöhän näkyy nykyisinkin: seurakunnat pidetään kiiinteinä, jotteivät hirmuisen pahat ulkopuoliset vaikutteet vain pääse niihin vaikuttamaan.
Koko tämä keskustelun yritelmäkin unohtaa tyystin tärkeimmät tosiasiat: uskon nimissä ihmisten elämään edelleenkin puututaan mitä monimaisimmin tavoin ja kaikki erilaiset painostuskeinot ovat käytössä Perusteellisesti aivopestyt ihmiset eivät edes kykene havaitsemaan omaa tilannettaan. Ulkopuolinen näkee tosiuasiat, mutta hänet on leimattu tuomituksi ja pahaksi.
Niinpä. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin "oikea oppi". On olemassa vain eri ryhmien itse oikeiksi määrittelemiä Raamatun tulkintoja, joiden väliset pienet erotkin saavat sitten toiset kuvittelemaan olevansa jotenkin enemmän oikeassa kuin toiset.
Tämän pienen eron perusteella täällä sitten vaahdotaan siitä. ovatko muut harhaoppisia tai eriseuraisia ja maallistuneen ihmisen näkökulma on luonnollisesti selvä: ei yksi ole toista kummempi. Kun pienet erot riisutaan vaikkapa nyt sitten helluntailaisten ja vl-poppoon väliltä pois, kyseessä on sama ilmiö: vallankäyttö. Ihmisille syötetään uskonnollisten johtajien tulkintoja Raamatusta ja selityksiä maailman tapahtumista. Jos "totuudet" uskot, olet tiellä Taivaaseen, jos et, olet tuomittu. Niin simppeliähän kaikki on. ..
Korneja ja huvittavia ovat näkemykset siitä, että ihmisellä pitää olla jokin "henkinen koti", johon hän kuuluu. Miksi niin pitäisi olla? Jokainen uskoo omalla tavallaan ja jokaisen usko on hänen henkilökohtaisensa. Kun ihmisen toimiin puututaan, se pääasia eli usko jää aina taka-alalle. Tämä koskee kaikkia ryhmittymiä.
Raamatun ajoille seurakunta käsitteenä oli välttämätön. Ihmiset eivät osanneet lukea tai kirjoittaa, lehdistöä & medioita ei ollut. Taikauskoiset yksinkertaiset ihmiset unohtivat hyvin helposti uskonasiat ja energiaa takuulla kuluikin noihin aikoihin jo hengissä pysymiseen. Seurakuntaa tarvittiin pitämään ihmiset "ruodussa". Sama ilmiöhän näkyy nykyisinkin: seurakunnat pidetään kiiinteinä, jotteivät hirmuisen pahat ulkopuoliset vaikutteet vain pääse niihin vaikuttamaan.
Koko tämä keskustelun yritelmäkin unohtaa tyystin tärkeimmät tosiasiat: uskon nimissä ihmisten elämään edelleenkin puututaan mitä monimaisimmin tavoin ja kaikki erilaiset painostuskeinot ovat käytössä Perusteellisesti aivopestyt ihmiset eivät edes kykene havaitsemaan omaa tilannettaan. Ulkopuolinen näkee tosiuasiat, mutta hänet on leimattu tuomituksi ja pahaksi.
Niinpä. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
>>>Ei ole olemassakaan sellaista asiaa kuin "oikea oppi".>>>
Mielestäni nimillä ei ole väliä, voi kutsua uskoksi, opiksi, tai miksi vaan.
>>>On olemassa vain eri ryhmien itse oikeiksi määrittelemiä Raamatun tulkintoja>>>
Mielestänikin niin voi olla, niilläkään ei ole merkitystä.
>>> joiden väliset pienet erotkin saavat sitten toiset kuvittelemaan olevansa jotenkin enemmän oikeassa kuin toiset. >>>
Tuokin on totta.
Lisäisin tuohon sen, että pienistä eroista kiistelevät lähinnä harhaoppiset keskenään.
Yksi usko on ja se ei muuksi muutu. Jumala - taivaallinen Isämme on luvannut pitää siitä Yhdestä, hänen omasta - Yhdessä Uskossa kilvoittelevasta laumastaan huolen, maailmanhistorian loppuun asti. Sen lisäksi Hän on luvannut tuon yhdessä uskossa kilvoittelavan lauman perivän iänkaikkisen elämän Hänen luonaan taivaan kirkkaudessa!
Tuo Yksi Usko on salattu toisilta, eli epäuskoisilta, joten salaamisesta johtuen ja sen seurauksena harhaoppiset riitelevät keskenään esim. sanamuodoista, lauseista, jopa yhdestä sanasta; oppi!
Riitely johtaa -lähinnä suomessa- keskenäänkin erimielisten harhaoppisten loppupäätelmään, jossa yhteenvetona todetaan (aina), että Ainoa Oikea Usko on se väärä oppi!
Olkaa hyvä vaan, veljet...
Ja tietenkin jokainen joukkio korottaa itsensä muiden yläpuolella olevaksi puhumalla Uskosta isolla u-kirjaimella!
"Salattu" oppi. Järjkeenkäypäähän se toki on: sillä erotetaan "me" ja "muut" toisistaan ja käytännössä kielletään opillinen keskustelu, joka voisi johtaa kiusallisiinkin ajatuksiin. Kesklustelun välttelyn ja tosiasioiden kieltämisen taidon uskonnolliset ryhmittymät kyllä osaavat!
Muuttumatonta uskoa ei ole ollut olemassa eikä ikinä tule olemaankaan. Uskontto toimii aina osana omaa aikakauttaan ja pää'sääntöisesti uskonnollisen yhteisön normit eivät voi olla kovin erilaisiia kuin ympäröivän yhteiskunnan näkemykset.
Tästä on kysymys niissä ongelmissakin, joita lestadiolaisuus kohtaa. Tiedonvälitys ja avoimet keskustelumahdollisuudet ovat luoneet tilanteen, jossa ulkomaailman realiteetteja ei enää vanhojen aikojen tyyliin voikaan tyystin sulkea ihmisten mielistä pois. Tästä seuraakin tarve jatkuvasti perustella yhteisön linjaa muutenkin kuin lauseilla "Näin ovat asia aina olleet" tai "Uskovainen toimii niin."
Lauseiden ja perustelujen korniuden näkee jokainen, joka riisuu lapsuudesta saakka jatkuneen maqnipuoloinnin sävyttämät lasit päästään. Toimintavat, niiden logiikka & syyt ovat selvästi nähtävissä, mutta kivulias prosessi on. Erityisesti iäkkäämmille ihmisille on liian raskasta kohdata tosiasit ja on helpompaa jatkaa kuten ennenkin. Kun tähän lisäksi huomioidaan se, että omat jopa vuosikymmentenkin takaiset teot ja valinnat pitäisi kritiikin alle asettaa, ei ihme ole, etteivät varsinkaan vanhemmat uskovaiset halua asioita muuttaa.
harhaoppiselta vanhoillislestadiolaiselta.
"""Ja tietenkin jokainen joukkio korottaa itsensä muiden yläpuolella olevaksi puhumalla Uskosta isolla u-kirjaimella! """"
Ei toki, sen ja sillä puhumisen voit hoittaa puolestani, siihen keskusteluun en osallistu!
""""Salattu" oppi. Järjkeenkäypäähän se toki on: sillä erotetaan "me" ja "muut" toisistaan ja käytännössä kielletään opillinen keskustelu, joka voisi johtaa kiusallisiinkin ajatuksiin."""
Samaa mieltä, noin se menee. Kiusausten riski kasvaa. Totta. Olet oikeassa.
Silti sillä ei edelleenkään ole mitään merkitystä. viittaan edelliseen viestiini....
>>>>Tästä on kysymys niissä ongelmissakin, joita lestadiolaisuus kohtaa. Tiedonvälitys ja avoimet keskustelumahdollisuudet ovat luoneet tilanteen, jossa ulkomaailman realiteetteja ei enää vanhojen aikojen tyyliin voikaan tyystin sulkea ihmisten mielistä pois.>>>>
Totta. Ei voida.
Maailma muuttuu!'
Mutta Jumalan sana ei muutu, joten palakaamme takaisin alkuun!
Kun ihmisille vaikuttaa ulkomaailman realiteetit, niin se vain vahvistaa kuinka suuressa vaarassa iänkaikkinen elämä taivaassa on, jos sellaiseen ulkomaailman realiteetteihin jää koukkuun.
>>>Tästä seuraakin tarve jatkuvasti perustella yhteisön linjaa muutenkin kuin lauseilla "Näin ovat asia aina olleet" tai "Uskovainen toimii niin." >>>
Totta tuokin. Puhut todella asiaa. Taivasosuuksiimme sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, kuin ei myöskään riitelyllä opista, kuin myös muustakaan vänkäämisestä.
Mutta asiaa puhut!!
Rakkaudella
Huono paimen
henkilöön?
Olet ilmeisesti sillä kannalla, että "hullulle kannattaa olla mieliksi" ja suhtaudut hyväksyvästi kaikkiin väitteisiini... Heh heh...
Kiusallisten ajatusten mieleen tuleminen... Kuka sen sitten määrittelee, mikä ajatus ON kiusallinen? Kenen/Minkä etua palvelee harhakuva siitä, että on olemassa yksi ja absoluuttinen oikeiden valintojen tie, joka ei missään olosuhteissa muutu?
Ja se Jumalan sanako ei muutu? Ehkä ei, mutta TULKINNAT siitä muuttuvat ja niiden on PAKKO muuttua, kuten hyvin tiedät. Elämme kovin erilaisessa maailomassa kuin Raamatun tauistalla vaikuttaneet ihmiset ja en ole vielä nähnyt yhdenkään ihmisen vfaativan sitä, että siirryttäisiin paimentolaiselämäntyyliin, joka kuitenkin noihin aikoihin oli Israelin kansalle "se oikea?
Anteeksi nyt vain, mutta lausahduksesi tuntuu hieman kornilta. Niin lestadiolaisuudessa kuin muissakin uskonnollisissa yhteisöissä tulkintoja tehdään ja tekijöinä ovat ihmiset tai ihmisjoukko. Nuo ihmisjoukot ovat aina niin oman taustansa tuotteita kuin myöskin tavallisia, inhimillisiä olentoja. Heillä on omat näkemyksensä siitä, mikä on oikein ja väärin, mutta eri juttu onkin sitten se, onko se käsitys sen enempää oikea kuin muidenkaan. Kysymys on vain siitä, että suuri joukko ihmisiä on tietoisesti KASVATETTU ajattelemaan niin!
Miten ihmeessä niihin ulkomaailman realiteetteihin voi "jäädä loukkuun"? Tarkoittanet sitä, ettei ihminen ehkä enää hyväksykään sitä oman taustajoukkonsa totuutta absoluuttiseksi vaan alkaa kyseenalaistaa?´
Niin. Juuri tuossa on lestadiolaisuudenkin heikko kohta. Kyseenalaistaminen on myrkkyä ja luottamuksen siihen, että ne hieman liioitellun maineen saaneet "miehet mustissa" ovat AINA oikeasssa pitäisi olla luja. Sen kaltainen ajattelu on varsinkin nykypäivänä vaikeaa. Hyvin harva ihminen uskoo muuttumattomiin totuuksiin ja mustavalkoiseen maailmaan, jossa on jyrkät ääripäät täydellisen erottuvine oikeineen ja väärineen.
Luonnollisesti mielestään uskossa vahva kieltää mahdollisuuden erheisiin. Jos sen myöntää, on joutunut "kiusaukseen" tai jopa pahan valtaan.
Taivasosuus? Hieman outo käsite. Koko Taivas käsitteenä on ihmisen kehittämä ja sama koskee myös Helvettiä. Viitteet historiasta ovat selvät.
Taivasta käsitteenä on hieman vaikea hahmottaa. Ikuinen onni? Miten mikään voi ola onnea, ellei ole vertailukohtaa? Tuntuuko mikään sitten enää miltään?
Ja kas kummaa, kukas sen muuten määrittee, pääseekö joku sinne siitä "taivasosuudestaan " nauttimaan vaiko ei? Ei kai vain .... seurakunta? Ja JOS seurakunta & uskovien yhteisö EI asiaa ratkaise, mikä antaa heille oikeuden jaella mielipiteitä tai kannaottoja asiaan liittyen?
"Yksi usko on ja se ei muuksi muutu. Jumala - taivaallinen Isämme on luvannut pitää siitä Yhdestä, hänen omasta - Yhdessä Uskossa kilvoittelevasta laumastaan huolen, maailmanhistorian loppuun asti."
käyskentelee aitauksessa, jonka portissa lukee "Vanhoillislestadiolainen herätysliike". Kaikkien maailman muiden uskovien usko Kristukseen on raukeava tyhjiin.
Eikö vaan?
>>>Olet ilmeisesti sillä kannalla, että "hullulle kannattaa olla mieliksi" ja suhtaudut hyväksyvästi kaikkiin väitteisiini...>>>
Ei, todellakaan noin ei ole asianlaita! Kyllä minä oikeasti olen sitä mieltä, että sinä puhuit asiaa! Sinua ei ole taidettu aiemmin kehua, kun noin vieraana asiana pidät samanmielisyyttäni!
>>>Heh heh...>><
Minuakin nauratti tuo letkautuksesi!
hahhahaa
>>>Kuka sen sitten määrittelee, mikä ajatus ON kiusallinen?>>>
Jumala sen määrityksen tekee, kun piru ensin kokeiloo!!!
/(edelleenkään en aio osallistua tuohon isoista kirjaimista käytyyn keskustelunpoikaseen).
>>>>Kenen/Minkä etua palvelee harhakuva siitä, että on olemassa yksi ja absoluuttinen oikeiden valintojen tie, joka ei missään olosuhteissa muutu?>>>>
Jumalan - kaiken Luojan; Kuninkaan! Sen joka säät ja ilmat säätää ja hyisen hallan häätää!
Sen, Hänen se on!
Nyt en ole taas samaa mieltä (olenkohan nyt minä se hullu) siitä, että se olisi harhakuva!
Se on realitotuutta, ajast aikaan!
>>>Ehkä ei, mutta TULKINNAT siitä muuttuvat ja niiden on PAKKO muuttua, kuten hyvin tiedät.>>>
Samaa mieltä, mutta heti perään erimieltä myös osittain, pakkoa ei ole kuin kuolla!
Viittaan eka vastaukseeni. Jumala pitää huolen, paitsi sanastaan joka ei muutu, myös omistaan!
>>>Miten ihmeessä niihin ulkomaailman realiteetteihin voi "jäädä loukkuun"?>>>
Tuota pitäisi kysyä lusifeerukselta, tuskin se kuitenkaan kertoisi, on se sen verta kiero tyyppi. Kiero kuin korkkiruuvi, luotikaan ei osu siihen kun on niin kiero ja liukas!
>>>Tarkoittanet sitä, ettei ihminen ehkä enää hyväksykään sitä oman taustajoukkonsa totuutta absoluuttiseksi vaan alkaa kyseenalaistaa?´ >>>
Samaa mieltä. Konstit on monet, mutta pirulla parhaat!
>>>>Hyvin harva ihminen uskoo muuttumattomiin totuuksiin ja mustavalkoiseen maailmaan, jossa on jyrkät ääripäät täydellisen erottuvine oikeineen ja väärineen.>>>>
Ai että veit jalat suustani, kun sanoit niin hyvin!!!! Juuri noin minäkin ajattelen!!
Tuohon oikeaan osuuneeseen arvaukseesi (uskon että on myös sinun hyvää tietoasi) löytynee isostakin kirjasta vahvistusta! Viittaan raamatun kohtaan; olikohan se Mestarimme Herra Jeesus joka sanoi, että mahtaakohan täällä enää olla ns. ketään kotona kun Hän seuraavan kerran fyysisesti maan päälle kylään astelee!
Sä kyllä ajattelet fiksusti!! Just noin kuin sanoit; *Hyvin harva uskoo*!!
>>>>Taivasta käsitteenä on hieman vaikea hahmottaa. Ikuinen onni? Miten mikään voi ola onnea, ellei ole vertailukohtaa? Tuntuuko mikään sitten enää miltään?>>>>
Sä osaat hyvin tuon kirjoituspuolen! Muutun kohta haamuksi kateudestani, kuin myös hämmennyksestäni että kuinka voimme ajatella asioista samalla tavalla! Tuohon repliikkisi loppuun jos rohkenisin laittaa vielä tekstin: "yksinkertaisella lapsen uskolla nuokin asiat paremmin hahmottaa", niin sitten alkais olemaan valmista viljaa!
rakkaudella
huono paimen
arvasin et olit sä
älä viiti aina rienata ;(((
>>>jonka portissa lukee "Vanhoillislestadiolainen herätysliike".>><
Ei. Ei noin, rakas melluseni!!
>>>Kaikkien maailman muiden uskovien usko Kristukseen on raukeava tyhjiin.>>>>
Ei. Varsinkin kun verrataan sanomaasi tuohon ensimmäiseen repliikkiisi, niin vahva Ei!
Toisaalta, Jumala kuulee kaikkien rukoukset, omien, mutta myös epäuskoisten! Mikään ei mene hukkaan, niin kauan kuin on elämää!
Muutoin samaa mieltä melperin kassa - sikäli kun jotain muuta sanoit, tai sanoit rivien välissä!
Rakkaudella
huono paimen
"Toisaalta, Jumala kuulee kaikkien rukoukset, omien, mutta myös epäuskoisten!"
ovat Jumalan omia ja ketkä epäuskoisia?
Vastaa suoraan äläkä lusmuile.
Olet varsin mielekiintoinen huumorimies ja tavoitteistasi en oikein selvää ota.
Saat minut tuntemaan itseni tiukkapipoiseksi fanaatikoksi, joka täällä rumasti arvostelee leppoisia ja rauhaan pyrkiviä uskovaisia.
Motivaationi väittelyyn laskee aina mukavanoloisen tyypin kohdatessani ja niin kävi nytkin. Epäilen, oletko edes lestadiolainen.
Toivottavasti joku sinua tiukkapipoisempi lestadiolainen löytää avaukseni. Itse puuhaan nyt ainakin vähän aikaa jotakin muuta.
Kiitos keskustelutuokiosta tältä erää.
Kiitoksia kysymästä, rakas melperini!
Tiedän toki että sinäkin tiedät vastauksen kysymykseesi. Sinä haluat minunkin siihen vastaavan. Minun täytyy tunnustaa että minä kerroin sen jo aiemmassa viestissäni. (väli-huuto tulikin jossain vaiheessa jossa "joku meni" henkilööni). Ilmeisesti arvio minusta ihmisenä edelleen askarruttaa kun kysellään, samaa asiaa uudelleen.
toistan Ystävälleni Melperille.
Mielestäni Jumalan omia ovat uskovaiset ja epäuskoisia ovat kaikki muut, 1 1 = 2.
Jumalan omat ja pirun omat!
Yksinkertaista!
Eikö ?
Tiedän, että rakas melperini haluat tarkennusta, koska sinulle ei yleensä riitä yhdellä tai kahdella kertaa vastattu, joten yritän mukautua sinuun ja ajatella mitä seuraavaksi kysyt.
Vastaan seuraavaan ikuisuuskysymykseesi, että Jumala tietää ketkä ovat Jumalan omia, pirun omia Jumalakaan tuskin ees tuntee!
Ihmettelenkin, että miksi minulta kyselet tuommoisia, johon vaaditaan Jumalinen näkemys ja vahvistus.
Rakkaudella
huono paimen
"Ihmettelenkin, että miksi minulta kyselet tuommoisia, johon vaaditaan Jumalinen näkemys ja vahvistus."
tähän virallisen vl-opin mukaan mitään raamatuita eikä jumalia tarvita. SRK:n kanta:
Vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita Jumalalle kelpaavia uskovaisia - kaikki muut uskovaiset ovat helvetin kauraa.
Näin se menee.
>>>tähän virallisen vl-opin mukaan mitään raamatuita eikä jumalia tarvita. SRK:n kanta:>><
Luin ja arvioin kysymyksesi väärin, tohkeissani luulin sinun kysyneen valaistusta minulta. Mutta niinhän kyllä kysyitkin kun uudelleen repliikkisi luin.
Olen hieman hämmentynyt. hmmm...
Siis, okey!, sovitaan niin, että kysyit ja vastasit, mutta sinä halusit kertoa kolmannenkin - keskusteluun osallistumattoman - kannan.
>>>Vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita Jumalalle kelpaavia uskovaisia - kaikki muut uskovaiset ovat helvetin kauraa.
Näin se menee.>>>>
Nyt sinä menit keskustelussasi kokonaan aiheen ulkopuolelle. Tarkoittanet kuitenkin tai toivonet kuitenkin, että otan kantaa tuohon väittämääsi?
Vastaan: olen erimieltä väittämästäsi, toisaalta Jumala et sinäkään ole, joten et sinäkään voi tietää sitä ovatko kyseiset ainoita Jumalalle kelpaavia.
Kiitoksia kuitenkin mielipiteestä- Yllättävä käänne tuli, kun et minun vastausta kommentoinutkaan, vaan otit keskusteluun kolmannen ulottuvuuden, jos noin voi sanoa...
rakkaudella
huono paimen
Millähän tavalla Jumala nyt siis määrittelee sen kiusaavan ajatuksen? En ole viime aikoina nähnyt Jumalan esiintyvän julkisesti, joten ne hänen oletetut ajatuksensa luultavasti tulevat julkisuuteen jotain muuta tietä?
Ja on siis jotenkin "Jumalan etu", että viljellään käsitystä seurakunnan määrittelemästä absoluuttisesta totuudesta? Hmm... Milläkohän tavalla? Käsittääkseni kyseessä on enemmänkin uskonnon vääjäämätön tarve luoda illuusioita ja mystiikkaa oppirakennelmansa ympärille ja erotella siis "meidät" ja "muut" toisistaan.
Paholainenko siis on aina takana, kun joku ihminen alkaa kyseenalaistaa yhteisönsä normeja? Epäilemättä näin juuri halutaan uskotella. Eihän uskonnollinen yhteisö VOI muuten toimia, vai voiko? Keino on aika tepsivä, ellei ihminen halua iotse selvittää vaikkapa Helvetti-käsitteen historiallisia taustoja tai psykologian faktoja manipuoloinnista ja ihmisjoukkojen ohjailusta.
Mustavalkoisuus näyttää olevan edellytys uskovaisuudelle. Mitään tekemistä todellisuuden kanssa asialla kuitenkaan ei ole. Yksinkertaistaminen luonnollisesti on tarpeellista, koska todellisuudessa monimutkaisen asian käsittely vaatii oikeasti ajattelua ja sitä ei uskonnollisissa ääriliikkeissä suosita. Asiat on vain hyväksyttävä sellaisinaan, ilman kritiikkiä tai omaa ajattelua.
Se "yksinkertainen lapsenusko" on aika groteski käsite. Lapsi luottaa ja uskoo vanhempiinsa & muihin aikuisiin, koska todellisen elämän realiteetit eivät ole hänelle paljastuneet. Ymmärrys siitä, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää, tulee vasta paljon myöhemmin. Periaatteessa mihin tahansa aatesuuntaan voidaan asettaa vaatimuksesksi sama sokea usko siihen, mitä joku sanoo, mutta älyllistä epärehellisyyttä normaaliälyiseltä ihmiseltä sokea usko kyllä vaatii!
>>>Millähän tavalla Jumala nyt siis määrittelee sen kiusaavan ajatuksen?>>>
En usko Jumalan määrittelevän, en usko hänellä olevan tarvetta sellaiseen. Kaikkitietävänä ja kaikkivoipana ja kaiken osaavana hän itse on se "määritys"!
Jumala On!! Ei siihen tarvitse tuolta osin mitään lisätä!
>>>En ole viime aikoina nähnyt Jumalan esiintyvän julkisesti, joten ne hänen oletetut ajatuksensa luultavasti tulevat julkisuuteen jotain muuta tietä?>>>
Aivan niin, samaa mieltä! Itse lisäisin tuohon vielä sen, että mahdollisesti Jumala on asettanut sielumme ja ruumiimme suojaksi omantunnon ja Hän esiintynee "julkisesti" sitä kautta. Sitten vastavoimana lusifeerus tyrkkii rautakangilla suoraan sinne tunnon ytimeen, kovasti ainakin uskon lusifeeruksen pyristelevän.
>>>Ja on siis jotenkin "Jumalan etu", että viljellään käsitystä seurakunnan määrittelemästä absoluuttisesta totuudesta?>>>>
Tuohon skenaarioon en usko! Uskon että Jumala ei määrittele, en usko siihen että Jumala on mikään etujensa perässä juokseva ammattiyhdistysfanaatikko.
>>>Käsittääkseni kyseessä on enemmänkin uskonnon vääjäämätön tarve luoda illuusioita ja mystiikkaa oppirakennelmansa ympärille ja erotella siis "meidät" ja "muut" toisistaan.>>>>
Vaikea minun tuohon on yhtyä, en usko Jumalankaan luovan illuusioita. Jumala yksinkertaisesti on hyvä ja mainitsemasi "muut" eivät sitä ole; Jumalan - Kaikkivaltiaan, silmissä!
>>>>Paholainenko siis on aina takana, kun joku ihminen alkaa kyseenalaistaa yhteisönsä normeja?>>>
Ymmärtääkseni ainakin siinä tapauksessa, sikäli mikäli "yhteisö" on hyvä - Jumalan mielestä!
Kaikki mikä vieraannuttaa Hyvästä, siis Jumalasta, on paholaisesta!
>>>Se "yksinkertainen lapsenusko" on aika groteski käsite.>Lapsi luottaa ja uskoo vanhempiinsa & muihin aikuisiin,>>>
Erittäin hyvä esimerkki. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu. Itsekin olen huomannut että pienillä asioilla on vertauskuvallisesti yhtymäkohtia isojen asioiden kanssa.
>>>koska todellisen elämän realiteetit eivät ole hänelle paljastuneet.Ymmärrys siitä, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää, tulee vasta paljon myöhemmin.>>>>
Aivan niin. Yleensä kilpajuokussa lusifeerus on vahvempi!
Kuten sanoit, sen näkee myöhemmin, viimeistään kuoleman jälkeen kaikki kirkastuu (tai sumenee kokonaan, siis sammuu)
>>>>Periaatteessa mihin tahansa aatesuuntaan voidaan asettaa vaatimuksesksi sama sokea usko siihen, mitä joku sanoo, mutta älyllistä epärehellisyyttä normaaliälyiseltä ihmiseltä sokea usko kyllä vaatii! >>>
Voiko tuon paremmin sanallisesti ilmaista! Ei voi!!
Ymmärrän niin, että lapselle (aikuisenkin kannalta) on yksi hailee miten se uskoo, se kuitenkin automaattisesti uskoo; isään, vanhempaan jne.. se on sitä lapsen uskoa, Jumalan lapsen uskoa, se usko tuo turvaa, ihan sitä alimmaista perusturvaa! Aikuistuttuaan silmiin avautuu koko karmeus, ensiviitteet lusifeeruksen läsnäolosta saadaan jo hiekkalaatikolla, naapurin vesselin kuorma-auton näyttäessä komiammalta, kuin se oma rähjääntynynyt halpamuovista valmistettu kontiosisu. Kateus vie kalakin vedestä - sanotaan!
Siitä se elämä sitten lähtee pikkuhiljaa ludviutumaan.
Sit sen jäläkeem aletaan kilivoittelemaan
rakkaudella
huono paimen
Olet taas täällä. Tervetuloa!
Muutamaa kohtaa kommentoin.
Omatunto. Mikähän sitten tekee jonkin tietyn ihmisjoukon omantunnon terävämmäksi kuin muilla? Se omatunto nimittäin näyttäisi ainakin minun näkemykseni mukaan ensinnäkin kovasti vaihtelevan eri henkilöiden välillä ja toisekseen myös näyttää siltä, että jos ihmiselle heti pienestä saakka opettaa mallia, jossa hänen omantuntonsa on tietyllä tavalla toimittava, hän tuon ajatusmallin omaksuu.
Sitten tämä yhteisön "hyvyys" Jumalan silmissä. Milläs sen määrittelet? Maailma on täynnä yhteisöjä, jotka uskonsa pohjilta ovat itrsensä oikeiksi ja Jumalan siunaamiksi määritelleet. Mitenkäs erotat sen oikean? Sekö on oikea, johon sinä kuulut?
>>>Omatunto.>>Mikähän sitten tekee jonkin tietyn ihmisjoukon omantunnon terävämmäksi kuin muilla?>>>
Jumala. Ajattelen, että se on Jumalan työtä, se mainitsemasi "terävyys"!
>>>Se omatunto nimittäin näyttäisi ainakin minun näkemykseni mukaan ensinnäkin kovasti vaihtelevan eri henkilöiden välillä>>>
Luonnollisesti yhdyn tuohon. Ei lisättävää tuohon, eikä pois-otettavaa!
>>>>ja toisekseen myös näyttää siltä, että jos ihmiselle heti pienestä saakka opettaa mallia, jossa hänen omantuntonsa on tietyllä tavalla toimittava, hän tuon ajatusmallin omaksuu.Maailma on täynnä yhteisöjä, jotka uskonsa pohjilta ovat itrsensä oikeiksi ja Jumalan siunaamiksi määritelleet. Mitenkäs erotat sen oikean? >>>
Hyvä kysymys, mutta maallikkona vaikea vastata. Vetoan siis siihen minkä luulen ymmärtäväni, tai ainakin jostakin kuulleeni, eli: hedelmistä puu tunnetaan!
Ajattelen siten, että oikea - raamatunmukainen - "määritys" on Raamatussa olemassa.
>>>>Sekö on oikea, johon sinä kuulut?
Etkö siis olekaan lestadiolainen?
Ajatuksesi tuntuivatkin varsin erilaisilta kuin heidän juttunsa.
Kuten sanoin, täällä törmää välillä mukavanoloisiin ihmisiinkin, ja epäilemättä sinä tuohon ryhmään kuulut, vaikka emme ehkä kaikessa samoilla linjoilla olekaan.
Kunnioitan ihmisten uskoa, mutta - ehkä hieman nurinkurisesti - lestadiolaisten toimia en kunnioita. Kun ihmisen perusoikeuksiin aletaan puuttua, jossakin on vikaa. Usko ei varmasti edellytä kaikkia niitä toimia, joita vl-ryhmä harrastaa.
Ajatuksesi tuntuivatkin varsin erilaisilta kuin heidän juttunsa>>Kuten sanoin, täällä törmää välillä mukavanoloisiin ihmisiinkin, ja epäilemättä sinä tuohon ryhmään kuulut,
Jos kunnioitukseksi luetaan se, että ajattelee uskonkäsityksistä samansuuntaisesti, niin siinä tapauksessa minä sitten kunnioitan lestadiolaisia. On siellä seassa myös ihmisiä joita en kunnioita, mutta on niitä kaikissa muissakin luulen. En kuitenkaan yöuniani menetä, jos joku ajattelee asioista eri tavalla kuin itse teen.
>>
Niin minustakin. En nyt osaa yhdistää perusoikeusrajoitetta lestadiolaisuuteen, kai hekin saavat syödä ja juoda, miksei myös naida. Toivoisin että valaisisit minua mahdollisesti tietämistäsi rajoitteista, jotta voisin ottaa kantaa ja mahdollisen uuden tiedon saatuani tarkistaisin ajatuksiani, että onkaankokaan lestadiolaisuus lähellä omaa ajattelutapaani.
>>>Usko ei varmasti edellytä kaikkia niitä toimia, joita vl-ryhmä harrastaa.>>>
Niin, en tiedä liittyykö ajatuksesi tuohon edelliseen, mutta liittyi tai ei, niin itse ajattelen samoin kuin sinä jotta perusoikeuksiin ei voi puuttua yhteisö- tai mikään muukaan kylätoimikunta!
Heidän harrastuksista jotka otit tuossa lopussa esille, niin minulla tulee mieleen ainakin talvella jääkiekko, kesällä taitavat nuorison osalta ainakin olla jalkapalloa pelaamassa. Osa roikkuu kesät ja talvet vapaa-aikoina abc:lla. Harrastuksia on kaikennäköisiä, tietty muillakin kuin lestadiolaisilla.
Mitä muuten sinä harrastat?
Itse harrastan "voimailulajeja", en halua sen tarkemmin yksilöidä, ettei intimiteettini kokonaan katoa, onhan tämä keskustelu tarkoitettu anonyymiksi.
huono paimen
Kyllä salihommelit ovat minullekin aika tärkeässä osassa. Liikkua yritän muutenkin, mutta lukeminen ja elokuvat ovat hyvä lisä.
Minulla on varsin huonoja kokemuksia uskovaisista ihmisistä jopa omassa lähipiirissänikin. Lestadiolaisuuden nurja puoli on ainakin minulle fakta, mutta kaipa joku voi asioita toisinkin tarkastella.
En ole missään elämäni vaiheessa huomannut, että uskonnollisuutensa vakavasti ottavat ihmiset olisivat millään kriteerillä arvioiden parempia kuin muut. Tällainen illuusio heidän ympärilleen kuitenkin on rakentunut ja heillä itselläänkin se on, vaikka se hienojen korulauseiden alle piilotetaankin.
Toki ymmärtäväisiä ja avarakatseisiakin ihmisiä on, mutta läheskään kaikki heistä eivät uskonnollisia ole. En välttämättä itseänikään tuohon joukkoon lue, koska omatkin mielipiteeni ovat osin jyrkät. No, jokainen on kuitenkin oman historiansa tuote.
opista olla erimieltä, kun jokainen uskoo, kuten Raamattu opettaa. Erimielisyys tulee siitä, kun ei uskota Raamatun opetuksia , vaan halutaan uskoa omalla tavalla.
Aioin jo lopettaa, mutten näköjään vielä voikaan.
Kuten totesin, Raamattu opettaa mitä opettaa. Tulkinnat siitä, mitä Raamatusta voidaan rivien välistä lukea, ovat VAIN tulkintoja. Ihmiset tekevät nuo tulkinnat omien taustatekijöidensä vaikuttamina.
Se "omalla tavalla uskominen" on normaalia ja inhimillistä. Ihmiset ovat erilaisia ja se, että kaikki muokataan tiettyyn muottiin ja kaikki siitä poikkeavat tuomitaan. on se sama, jota diktatuureissa harjoitetaan. Eri nimi toimella toki on, mutta toimintatapa on sama ja tavoite sama: yksilön oikeuksien jyrääminen ja sen yhden ainoan totuuden ylläpito. Osa tuota on tietenkin se totuuden määrittely muuttumattomaksi.
on vain yksi oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla tänäänkin. Kaikki muut opit ja uskot ovat vääriä.
Kukas sen Pyhän Hengen opettaman uskon sitten ihmiselle välittää?
Jos uskonnon tausta ja kehittymisvaiheet kielletään, jäljelle jää vain lööperin puhumiseen perustuva tapausko, joka edellyttää toimia ihan niiden itsensä takia. Juuri näinhän asia on esim. vl-poppoolla.
näin: 1.tes.2:13. Sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa, että kuin te saitte sen sanan Jumalasta, jonka te meiltä kuulitte, niin te sen otitte vastaan, ei niinkuin ihmisen sanan, vaan (niinkuin se totisesti on) kuin Jumalan sanan, joka myös teissä uskovaisissa vaikuttaa.
Kysyin kiertävältä jehova-uskikselta pääseekö muut kuin he taivaaseen, sano me ei päätetä sitä. Jos kysyy vl:tä vastaus on varmaan erilainen, hellarilta tai muilta vastaavilta en oo kysynyt.
Kerro meille Raamatun paikka, jossa korvakoru- ja/tai kynsilakkasynti esitellään, kiitos!
Tätä siis tarkoitat?
= saatanan tulkinta
Tässä olen eri linjoilla teidän uskovaisten ihmisten kanssa.
Paholainen on kovasti ihmisen keksimän oloinen hahmo. Sama koskee Helvettiäkin. Molemmilla käsitteillä on oma selkeä taustansa, joka on löydettävuissä historiasta. Tätä useimmat uskovaiset eivät kuitenkaan mieluusti tee.
Raamatussa lukee kaikenlaista. Olisi ihmeellistä, ellei yksikään Raamatun tekstejä aikoinaan laatineista kirjoittajista olisi yrittänyt sanomaansa Jumalalta tulleeksi väittää. Ihmeellinen juttu sinänsä: jos joku tänä päivänä väittää Jumalan hänelle puhuvan, epäilijöitä riittää. Kun tekijä on sanansa sanonut tuhansia vuosia sitten ja yksikään ihminen ei voi mitenkään tarkistaa väitettä, se onkiin sitten uskottavalla pohjalla!
aikana oli paljonkin asioita ja tapoja, jotka aiheuttivat pahennusta seurakunnassa silloin. Tietysti on nykyisinkin asioita ja tapoja, jotka aiheuttaa pahennusta seurakunnassa. En puhu nyt helpoista uskoista, joilla on mailman mieli.
Se seurakunta - tai pikemminkin seurakunnan johtoporras - nyt kuitenkin koostui jo Raamatun aikoina lähinnä muutamista itse itsensä viisaiksi määrittelemistä miehistä, joista jokaisella oli oma henkilöhistoriansa ja taustansa!
Mikään ei tee noita ihmisiä erehtymättömiksi näin jälkikäteen arvioiden. Heillä ei myöskään ollut minkäänlaista kokonaistietämystä siitä, millaiseksi maailma muotoutuu ja mitä tulevaisuus eteemme tuo.
Useat niistä painotuksista, joita esim. vl-liike tekee, perustuvat irrallisille lauseille Raamatusta, joka sinänsä ei edes mikään erehtymätön opus ole, vaikka niin haluaisikin uskoa.
Se "pahennus" tai "huono tapa" on usein katsojan silmissä. Mikä tahansa asia voidaan leimata pahennusta herättäväksi! Onhan sinunkin mielestäsi ilmeisesti jo oma ajattelu pahennusta herättävää!
Tämän kisan on voittanut INHOITTAVA REALISTI 10 ponaa. Onnea! Mutta mies se on hävinnytkin tai nainen, vaikka kuinka on olevinaan oikeassa.
Ei täällä kukaan mitään voita. Eniten ärsyttää se, että niiin Weha kuin Mieliaikkukin jättivät mielenkiintoisen keskustelun kesken.
koska se ei ole SRK:n syntilistalla, mutta hiusten sävyttäminen puolestaan on kadottava synti.
Mistä osasitte synnin ja synnittömyyden rajan vatää juuri tuohon kohtaan?