Minulla on ongelma

Sama ongelma. En koskaan antanu maikkojen lukea mun juttuja ääneen, häpesin liikaa, vaikka ei niissä mitään vikaa ollu. Kuudennella pistin överiks ja kirjotin monen sivun aineen, jonka luki koko luokka! En ees tienny, että kaikki oli lukenu sen..

Poikaystäväni pakotin tossa kuukausia takaperin lukemaan parikymmentä sivua mun aivotoiminnan hairahduksia. Se ihme kyllä lukikin ne ja kehui hyväks, anto kavereilleenki luettavaks ja neki tykkäs ja tahtoo lukea lisää x) Kaipa siinä eniten pelottaa se, että joku pääsee käsiks sun omaan sielunmaailmaan ja saattaa jopa nähdä sussa jotain sellasta, mitä et tahtois näyttää. Mun kirjotus, vaikka onkin fantasiaa, on todella henkilökohtanen. Toivon vaan, ettei kukaan muu tajunnu sitä.. :)

Vaikka annankin tätänykyä muiden lukea juttujani, kukaan ei saa lukea niitä ÄÄNEEN! En tiedä mitään niin hirveetä kun kuulla sitä omaa tekstiä ääneen :(

en mäkää halua näyttää mitää runoja tai tarinoita ees mun bestikselle, varsinkaan jos ne on keskeneräisii. Mut laita vaa nimettömänä tänne, silloin saat palautetta ja jos se on positiivistänii se voi auttaakki.

...saisi kirjoittaa vain omaksi ilokseen? Kahta poikkeusta lukuunottamatta minunkin tekstini ovat pysyneet kiitettävästi piilossa, ja pysyvät myös, niin kauan kuin itsekritiikki kukkii, eikä ole aikaa lopulliseen hiomiseen.

Yksi ihminenhän niitä on joskus lukenut, niitä "keskeneräisiäkin", mutta siihen se jääkin, eikä se minua kummemmin häiritse.

Tuossahan noita hyviä kantoja on jo tullut. Esimerkiksi tälle foorumille voit kirjoittaa anonyymisti jos saat mielesi rohkaistua, tai yhtä hyvin voit pitää tekstit yksin itselläsi eikä sen tarvitse olla ongelma.

Tunnut ottavan tekstisi aika vakavasti, ja periaatteessahan ne ovatkin osa sinua ja heijastelevat omia ajatuksiasi. Niin kauan kuin pidät ne piilossa muilta, ne pysyvät juuri sellaisina ja vain sellaisina kuin sinä ne näet ja olet aina nähnyt. Kun lasket ne muiden silmien eteen, syntyy erilaisia vuorovaikutuksia ja tulkintoja. Kirjoituksesi eivät enää ole niin sidoksissa sinuun ja alkuperäisiin tarkoituksiisi, vaikka samalla paljastavatkin sinusta piilossa pysyneitä asioita joista tyhmät lukijat tekevät helposti vääriä johtopäätöksiä. Toisin sanoen pöytälaatikosta esiin nostettaessa kirjoituksista tulee vähemmän omiasi ja ajatuksistasi vähemmän salattuja eikä sellainen vaikuta ensalkuun hyvältä vedolta.

Kuitenkin peittämällä maailmalta kirjoittaja-minäsi peität samalla osan itsestäsi, eivätkä psykologit ole yhtä mieltä siitä onko sellainen tervettä. Noin, nyt erkanen jo aiheesta. Yritä nyt kumminkin heittää päähäsi pari kerranhantäällävaineletään / eitämänelämänniinvakavaatarvitseolla -ajatusta ja testaa maailmaa tuomalla kirjoituksiasi julki.

----
Seacrest out.

Mullakin on jossain määrin sama ongelma. On hirveän vaikea näyttää tekstejään kellekään ja kun esimerkiksi äikäntunnille (joskus pari kuukautta sitten) olin kirjoittanut aineen syöpäsairaan tytön ajatuksista ja sielunelämästä, niin opehan meni ja luki sen! Mä olin ihan punainen koko sen ajan, kun maikka luki sitä, mutta palaute oli yllättävää: "Toi oli tosi hyvä!" "Tota olisi voinut kuunnella tuntikausia!" Kaikki kyseli, että kenen teksti oli (ope nimittäin luki sen nimettömänä), enkä osoittanut eleelläkään, että se on mun. Kun sitten joku huomasi, että mä oon kun tomaatti, niin selvisi, että teksti oli mun... Kehuminen tuntui hyvältä, sillä yleensä, jos uskallan lukea tekstejäni, kukaan ei jaksa/ehdi kuunnella. Nyt oli eri juttu ja kehut tuntui hyvältä. Kannattaa kokeilla!

Ps. tänne on kanssa (niin kuin aikaisemmin todettiinkin) hyvä kirjoittaa nimettömänä juttujaan!Tsemppiä, kyllä se siitä! :)

Mulla on päinvastainen ongelma:
yritän tunkea tarinoita kaikkialle. Tällä hetkellä netissä on yhden alkua 7 fanficia olen kirjoittanut.
Sen lisäksi olen antanut niitä luettavaksi kavereilleni, siskolleni ja äidilleni.
Kaikki enemmän tai vähemmän kehuvat niitä, mutta haluaisin jotain kunnon todisteita, onko minulla lahjoja vai ei.