Kuinka monta versiota graduohjaajalle?

Heippa,

olen aloittelemassa kirjallisuuden gradun vääntämistä, ja kiinnostaisi nyt kuulla,
kuinka usein te gradua väsäilleet/väsäilevät olette tavanneet graduohjaajanne
prosessin aikana? Kuinka monta versiota näytitte ohjaajalle? Ja tapahtuiko
palautteenanto kasvotusten vai sähköpostilla?

Itselläni on jo aihe kirkkaana mielessä, jatkan kandistani, joten tuskin tulen
tarvitsemaan ihan kamalasti ohjausta. Olen muutenkin sellainen itsenäinen
puurtaja, joka mieluiten näyttäisi ohjaajalle vain version-pari, ja sitten
jo laittaisi tekeleen kansiin pölyttymään. :) Riippuu toki varmasti täysin
ohjaajasta ja työn laadusta, onko tämä mahdollista.

Eli niin, miten teillä, arvoisat kanssagraduilija?
3666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olen tavannut graduohjaajaani todella monta kertaa, koska hänellä ei onneksi ole kuin minut ja kaverini ohjattavana tällä kertaa. Olen siis myös jutellut hänen kanssa puhelimessa, Skypessä ja meilitellyt, mutta uskoisin tämän olevan aika harvinaista yleisesti ottaen.
Luulen, että ohjaaja, jonka ohjattava tekee itsenäisesti töitä on kyllä ihan tyytyväinen. Tämä siksi, että ohjaajilla on yleensä aika paljon kaikkea muutakin tekemistä.

Äänestä

graduseminaarin - joka on pakollinen - tapaat ohjaajasi joka kokoontumiskerralla ja saat siellä erinomaista ohjausta sekä ohjaajaltasi että muilta seminaarilaisilta, varsinkin opponentiltasi. Jos kerran sinulle on kaikki noin selvää, valmistuu gradusi varmaankin seminaarin aikana.
Jos taas tarvitset lisäohjausta, voit pyytää sitä ohjaajaltasi. Sinulla on oikeus saada ohjausta tietty määrä.

Äänestä

Minulla meni graduprosessi aikoinaan hieman erikoisesti. Eli omassa oppiaineessani (englanti) pidettiin graduseminaari (näinhän ei kaikilla ole), jonka aikana gradua kirjoitettiin. Lukuvuoden kuluessa silloin tällöin etenevän seminaarin aikana piti saada noin 40 sivua kasaan ja loput sitten itsenäisesti esim. kesän aikana tapaamalla ohjaaja kerran tai pari seuraavan lukuvuoden alussa. Seminaarin aikana tehtiin siis omaa gradua niin, että kirjoitettiin muutama väliraportti ja opponoitiin muiden seminaarilaisten töitä.

Muutin yliopistopaikkakunnalta pois, ja sitten kävikin niin että graduintoni lopahti ja vaihdoin aihetta täysin. Ohjaajakin vaihtui. Lopullisen graduni tein sitten toisella paikkakunnalla enkä tavannut ohjaajaa kertaakaan kasvotusten - ohjaus tapahtui s-postitse. Gradusta napsahti silti yllättäen laudatur. Mainittakkoon, ettei ohjaajavaihdos sinällään ollut iso asia, koska ainelaitos, jolla opiskelin, oli pieni ja tunsin molemmat ohjaajat jo hyvin entuudestaan.

Eli sanoisin, että gradun teko onnistuu ihan hyvin itsenäisestikin. Ja etenkin, jos on jo kandityö pohjalla ja aihe hyvin selvillä ja rajattuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S-posti/kasvotusten kirjoitti:

Heippa,

olen aloittelemassa kirjallisuuden gradun vääntämistä, ja kiinnostaisi nyt kuulla,
kuinka usein te gradua väsäilleet/väsäilevät olette tavanneet graduohjaajanne
prosessin aikana? Kuinka monta versiota näytitte ohjaajalle? Ja tapahtuiko
palautteenanto kasvotusten vai sähköpostilla?

Itselläni on jo aihe kirkkaana mielessä, jatkan kandistani, joten tuskin tulen
tarvitsemaan ihan kamalasti ohjausta. Olen muutenkin sellainen itsenäinen
puurtaja, joka mieluiten näyttäisi ohjaajalle vain version-pari, ja sitten
jo laittaisi tekeleen kansiin pölyttymään. :) Riippuu toki varmasti täysin
ohjaajasta ja työn laadusta, onko tämä mahdollista.

Eli niin, miten teillä, arvoisat kanssagraduilija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu