Eli teen siis NPH:n takia seuraavaa:
-esitän ihmisille hyvää ja empaattista tyyppiä vaikka nautin heidän kärsimyksistään ja olen sadistinen
-en tue aidosti toisia esim. jos joku pääsee töihin niin onnittelen häntä, mutta nautin jos hän saa potkut.
-vahingon ilo on minulle suurin ilo
-esitän hyvää ja empaattista tyyppiä, jotta saisin ihmisen luottamuksen ja mikä vielä parempaa riippuvuuden, näin ollen minun on helpompi manipuloida heitä, koska luulevat että ajattelen heidän parastaan
-työpaikalla esitän pomolle ahkeraa ja tunnollista vaikka oikeasti olen laiska lusmu, esitän myös pomolle, että olen kiinnostunut töistäni vaikka oikasti minulle on yksi paskan lysti mitä asiakkaat meistä ajattelevat.
- etsin toisen ihmisen heikkouksia ja lyön ne pöydällä, jotta voin paistatella omassa erinomaisuudessani.
-pyrin nöyryyttämään muita ihmisjoukon keskellä, esim. otan puheeksi jonkun kaverin saamat nöyryyttävät pakit joltain naiselta. Ja siinä sivussa annan ymmärtää, että itselläni oli vientiä.
-mitätöin toisen saavutuksia ja liioittlen omiani
-odotan välittömästi jonkinlaista erikoiskohtelua ainutlaatuisuuteni ja erikoisuuteni takia(olen niistä erittäin vakuuttunut)
-olen aina tuntenut, että ihan mitä tahansa tapahtuukin niin päädyn aina huipulle, siis vaikka olisin työtön ja katuojassa niin uskon vakaasti, että lopulta asun kartanossa ja olen hyvässä asemassa. Tämä on ehkä suurin tietoisuuteni vääristymä, mutta se estäää minua tappamsta itseäni vaikka huonosti menisikin.
-Minulla on suuret kuvitelmat itsestäni ja ominasuuksistani.
-Pyrin aina kehumaan itseäni ja tuomaan esille saavutuksiani(liioiteltuja sellaisia).
-Annan ymmärtää, että olen rikas ja älykäs ja naisten haluama.
-Olen äärimmäisen kateellinen muiden saamasta huomiosta ja pyrin aina kääntämään huomion itseeni. Esim. yritän tehdä hyvän vaikutuksen kavereideni uusiin tyttöystäviin, jotta saisin nämä kiinostumaan minusta.
-Jos joku ei anna minulle lähdettä, tulee hänestä viholliseni
-En iloitse muiden menestyksestä, paitsi perheenjäsenteni koska se nostaa myös omaa statustani. Monesti saatan puhua esim. terveen veljeni saavutuksista jos omani loppuvat kesken.
-Negalähteitä pyrin halventamaan ja "rankaisemaan" sekä välttelemään,
-Jos en saa uudelta tuttavuudelta heti lähdettä, en pysty säilyttämään kohteliaisuuttani, en vaikka hampaat irvessä yrittäisin.
-Minun on pakko huijata itseni uskomaan, että ihmiset ovat minusta kiinnostuneita ja ajattelevat minua
-Olen sairaalloisen rakastunut vääristyneeseen kuvaan omasta itsestäni(näen itseni siis hurmaavana, älykkäänä ja karsimaattisena, sekä komeana George Clooneynä, joka loistaa alempiarvoisten keskuudessa kuin pohjantähti). Haen ihmisiltä jatkuvasti vahvistuksia tuosta käsityksestä ja arvostan todella paljon niitä, jotka osaavat tuota vääristynyttä kuvaa vahvistaa. Ja niitä taas kammoksun ja vihaan, jotka eivät peilaa oikeanlaista kuvaa.
Voipi olla, että jos minulle näyettäisiin ulkopuolisen silmin kuva siitä minkälainen oikeasti olen muiden silmissä niin saattaisin alkaa sovitella köyttä kaulaani.
Pyrin siis pitämään tuota vääristynyttä minäkuvaa elossa keinolla millä hyvänsä ja käytän erittäin paljon resursseja ja aikaani saadakseni ihan mistä vaan vahvistusta tuolle kuvalle ja sitä kautta erittäin hauraalle itsetunnolleni.
Jos huomaan, että joltakin saa hyvin lähdettä niin olen tuomittu imemään lähteeni hänestä aivan kuten narkkari on tuomittu ostamaan aineensa siltä diileriltä jolta hän sitä omaa tiettyä huumetta saa. Jos en saa
lähdettä niin itsetuntoni laskee ja alan vaipua masennukseen johon auttaa vain uusi siemaus tuota mahtava narsistista nektaria. Ihan kuin viinantuskissaan kärvistelevä alkkis saisi tilkan kylmää kossua.
Jos seurustelisin naisen kanssa, niin hänen tarkoitus elämässäni olisi itsetuntoni kohottaminen ja vakiolähteenä toimiminen. Olisi myös tärkeää, että nainen olisi kaunis, ei seksin takia vaan sen takia, että se kohottaa statustani ja aiheuttaa muissa kateutta. Toki siltikin jahtaisin lähdettä myös muualta.
Olen myös säälimätön oman mielihyvän tavoittelija ja siinä prosessissa ei ole muiden tunteilla mitään väliä, he ovat vain pelinappuloita.
Eräs kaverinikin kerran sanoi minulle kun olin sikaillut narsistisesti jo pidemmän aikaa, että" joko et tajua tekojesi seurauksia tai sitten et välitä paskaakaan" Jälkimmäine vaihoehto on tietty oikea, nimittäin meillä narsuilla ei ole mitään ongelmaa hahmottaa syy ja seuraussuhteita, tiedämme aivan hyvin tekojemme seuraukset, mutta emme välitä seurauksista.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet sinä oikea kelju k kojootti :-D
Vaan mikäpä olisi sekään cartoons ilman häntä. Pelkkiä maantiekiitäjiä vaan vilistelisi.
Olet hyvä kirjoittaja ja verbaalisesti lahjakkaan tuntuinen.
Muutoksen halu on yksi avainkysymys. Se että uskooko ihminen saavansa itselleen jotain parempaa kun alkaa rakentelemaan omaa persoonallisuuttaan toisenlaiseksi. Uteliaisuus ja kokeilunhalu voisi olla sellaisia motivoivia asioita. Hiukan toiseen suuntaan kuin ennen, ja pienin askelin.
Aika hyvin oot perillä omistahuonoista puolista narsuksi.
Tämäkin narskuparka on tullut esittämään supernarsistia palstan vakionarskuille. Kauhistelkaa/ihastelkaa nyt toki että saa vähän lähdettä eikä tee mitään tyhmää. Todellisuudessahan rassukka vain istuu ruudun takana pelkäämässä mitä muut hänestä ajattelee. Tunnistaako joku kirjan tai sivuston mistä "säälimätön oman mielihyvän tavoittelija" on juttunsa kopsannut?
Terveisiä tutuille...
juu kiitos terveisistä. Oliko nimimerkki varattu kun piti alaviivaa käyttää ja numeroita?
:D
Narsismi on sen laatuinen mieliala häiriö, että en ymmärrä sitä mitä siinä on niin paljon hehkuttamisen aihetta?
Kyllä oli ketjun aloituksessa provon makua. Lisäksi mua huvittaa narsiteille ominainen luulottelu oman älynsä suvereeniudesta.
vaan rehellinen kuvaus minusta, jos kävisitte vierailulla pääni sisässä nii näkisitte kaiken tuon mistä kerroin.
Ja sun pääsi sisusko on nyt niin erinomaisen ainutlaatuinen?
Et ole edelleenkään narsku. :)
Tuossa oli niin monta kohtaa, joita narsisti ei myönnä edes itselleen...
( Itse jo tässä hetken aikaa ajattelin, etten ole narsisti, kunnes taas jotenkin kummallisesti sain koko kaupungin vihat niskaani...Miten näin pääsi käymään, ei mitään tietoa. :D Outoa... )
Mitä ihmettä olet tehnyt jos koko kaupunki jahtaa sua, ryöstänyt olutrekan..? :-D
En...Ikävä kyllä. :D
Sen kun tietäisi mitä sitä on taas sanonut/tehnyt...Ei mun tarvitse kuin istua hiljaa nurkassa silmät kiinni, niin eiköhän joku vedä jo siitäkin jumalattoman herneen nenään...
Mulla vain on jokin kummallinen taipumus vetää ongelmia puoleeni, ja aiheuttaa yleistä paheksuntaa, pelkällä olemassaolollani. :)
Sä oot aika paska :D
Olet kyvykäs nainen joku! ;-D
* tarjoo bissen *
Kiitos Br! =)
Kirjat poltetaan, ihmisiä kahlitaan, aina joku selviää ja vie tietoa eteenpäin. Kuvitettu mies kääntää kylkeään ja tarinat hänen ihollaan jatkaa tarinoita..RB on kirjailija! Sinäkin..