Hyvä ehdotus

Virolaisten Suomeen tulon ehdoksi pitäisi asettaa kieli/kultturitestin läpäiseminen. Viron venäläisillä on samanlainen testi ja tulokset ovat hyviä. Suomessa voitaisiin myös hyötyä testistä jolloin tänne ei tulisi kielitaidotonta mistään tietämätöntä väkeä.
7275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei Suomi voi vaatia toisilta EU-kansalaisilta mitään maahanpääsykoetta. Sekoitat nyt asioita, Viron kansalaiseksi pääsee vain läpäisemällä kieli- ja historiakokeen, jollei sitten ole syntynyt kansalaiseksi.
Samoin Suomen kansalaiseksi ei pääse ilman suomen TAI ruotsin taitoa.
Mitäs sanoisit, jos Viro päästäisi laivasta maihin vain ne jotka osaa sujuvasti maan kieltä? Ei kuulosta kovin järkevältä vai mitä?
Oleskeluluvan ja Viron henkilötunnuksen saa kuka vain EU-maan kansalainen, kunhan on osoittaa asunto Virosta. Ilman mitään kokeita tai testejä. Ja silloin pääsee jo äänestämään paikallisvaaleissa.

Äänestä
  • Euroopan Unionin yksi pääperiaatteista on vapaa liikkuvuus Unionin sisällä. Se koskee kaikkia eu-kansalaisia ja Sveitsin kansalaisia. Se koskee myös muiden kuin EU-maiden kansalaisia, jos heillä on oleskelulupa johonkin EU-maahan. Käytännössä voi kuitenkin vaikkapa venäläinen päästyään viisumilla Narvassa EU-rajan yli jatkaa matkaansa vaikka Portugaliin asti läpi koko Schengen-vyöhykkeen. Rajatarkistuksia ei enää ole.
    On vain pistotarkastuksia ja ratsioita.
    Virossa on noin 80% väestöstä Viron kansalaisia, loput on eri maiden kansalaisia, osa on jopa ilman minkään maan kansalaisuutta. Tunnen yhden tällaisen henkilön, Tallinnassa syntyneen, jolla ei ole mitään kansalaisuutta. Harmaa Viron muukalaispassi kuitenkin oikeuttaa liikkumaan samoin vapaasti EU-alueella.
    Sillä pääsee jopa Venäjälle ilman viisumia, kun Viron kansalainen tarvitsee viisumin.

    Äänestä

  • tupsahus kirjoitti:

    Euroopan Unionin yksi pääperiaatteista on vapaa liikkuvuus Unionin sisällä. Se koskee kaikkia eu-kansalaisia ja Sveitsin kansalaisia. Se koskee myös muiden kuin EU-maiden kansalaisia, jos heillä on oleskelulupa johonkin EU-maahan. Käytännössä voi kuitenkin vaikkapa venäläinen päästyään viisumilla Narvassa EU-rajan yli jatkaa matkaansa vaikka Portugaliin asti läpi koko Schengen-vyöhykkeen. Rajatarkistuksia ei enää ole.
    On vain pistotarkastuksia ja ratsioita.
    Virossa on noin 80% väestöstä Viron kansalaisia, loput on eri maiden kansalaisia, osa on jopa ilman minkään maan kansalaisuutta. Tunnen yhden tällaisen henkilön, Tallinnassa syntyneen, jolla ei ole mitään kansalaisuutta. Harmaa Viron muukalaispassi kuitenkin oikeuttaa liikkumaan samoin vapaasti EU-alueella.
    Sillä pääsee jopa Venäjälle ilman viisumia, kun Viron kansalainen tarvitsee viisumin.

    Kyllä mekin 60-luvulla päästiin Ruotsiin hommiin tai turistiksi helposti, liekö ollut armeliaisuutta entistä alusmaata kohtaan. Mutta niinhän se on Virokin, entistä Ruotsin riikin läänitystä, ja Tanskan ja Saksan, miksi aina hölisette Venäjästä, mikä oli se onnettomin vaihe virolaisten historiassa.
    Joo, 1963 mentiin parin kaverin kanssa laivalla Tukholmaan ja sieltä junalla Eskilstunaan ja iltapäivällä oli työmaa tehtaalla sovittu seuraavaksi aamuksi ja kortteeri parakissa yhdessä jugoslaavien kanssa. Me sentään osasimme keskikoulun ym verran ruotsia, hienoa kun joku kaupungilla kysyi, että mistä päin Ruotsia olet.
    Näin pitää mielestäni virolaisiinkin suhtautua kun meille tulevat.

    Äänestä

  • Fiksut liikkuvat kirjoitti:

    eiköhän tuo kieli ole niin samanlainen, että sen oppii hetkessä, ja kulttuureissakaan tuskin mitään suuria eroja on. Eri asia jos joku kiinalainen ummikko tulisi suomeen jotain töitä etsimään kun ei osaa englantiakaan.

    Ärsyttää nuo kirjoitukset, kirjoittakaa jo jotain asiallista (vaikka siitä eesti-kaupasta siellä Tampereelta) :D

    Äänestä

  • järjestä viis! kirjoitti:

    Ei vironkieli ihan niin helppo ole kuin äkkiseltään luukisi. Tiesitkö, että eramaa tarkoittaa yksityisaluetta tai patjaa kaupassa kysyessäsi saat tyynyn? Puudutus tarkoittaa kosketusta samoin kuin myös riivamine. Katse tarkoittaa koetta ja niin edelleen.
    Itse olen osannut viroa noin 50 vuotta, silti en saanut virallisesta kielikokeesta täysiä pisteitä vaan ainoastaan 98/100. Yksi moka sattui sisä- ja ulkopaikallissijan kanssa, nekin kun menee hieman eri lailla. Virolainen istuu sohvassa, käy saarella kun suomalainen useimmiten istuu sohvalla ja käy saaressa.

    Äänestä

  • dino vecchio kirjoitti:

    Yrittäkääpä hakea töitä Tallinnasta ilman venäjäntaitoa, ei juurikaan mahdollisuuksia, vaikka osaisitte viroa, suomea ja englantia kuinka hyvin tahansa. Palveluala edellyttää venäjän osaamista, samoin vaikkapa rakennusala, koska työporukoissa on edelleen paljon vain venäjän kielellä pärjääviä.
    Ellette usko niin katsokaa tööturuametin sivuilta.

    Äänestä

  • tööturg vohh kirjoitti:

    Niinhän se kansainvälisyys toimii, täysin suljettuja rajoja taitaa olla vaan mm. Myamariin ja Pohjois-Koreaan.
    Viron venäläisistä muistuu mieleeni pari tokaisua 90-luvulta. Kun kysyin että joko venäläiset ovat suurin joukoin "kotimaahansa" menneet, vastattiin, että ovat jo palaamassa takaisinkin.
    Ja toisen kerran kuulin sanottavan, että jos venäläiset lähtevät niin kuka meillä sitten työt tekee. Eli Viron tuotannossa venäläiset rakennusmiehet, hitsarit ym ovat tarpeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohjeistaja(hki) kirjoitti:

Virolaisten Suomeen tulon ehdoksi pitäisi asettaa kieli/kultturitestin läpäiseminen. Viron venäläisillä on samanlainen testi ja tulokset ovat hyviä. Suomessa voitaisiin myös hyötyä testistä jolloin tänne ei tulisi kielitaidotonta mistään tietämätöntä väkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu