Mulla sairaslomaa ollut nyt yli kaksi vuotta. Pääsyynä masennus(vakava) ja kaikkea siihen liittyviä lieveilmiöitä mutta varsinaista pääsyytä tuskaiseen olooni ei ole löytynyt. Joka ikinen päivä ahdistaa. Ahdistusta laukaisevia asioita ovat mm.teot joita häpeää, rikkimenneet sosiaaliset suhteet, teot jotka on kokenut itseään kohtaan vääriksi jne.
Ehkä rassaavin mieleen ja sen terveytteen vaikuttava asia on tämä alituinen asioiden pohdinta. Sitten syyllistää itseään joistakin asioista joihin ei liity mitään syyllisyyttä. Toisten tekemät teot itseäni kohtaan myöskin tuntuvat pahalta ja epäreiluilta vaikka pitäisi antaa vain asioiden olla. Välillä ei saa nukutuksi kun miettii kaikenlaista ja asiat ahdistavat.
Ymmärrän nyt että monet tuskaiset ihmiset päätyvät itsemurhaan. Itselläni itsetuhoisuutta takana, suoraa ja epäsuoraa ja itsemurha on käynyt useammankin kerran mielessä. Elämän pitäisi olla elämisen arvoista sisältäen iloa, tyytyväisyyttä ja harmonista oloa. Minulla on välillä hyviä hetkiä mutta sitten tuskaisuus tulee ja näen taas kaiken mustana.
Olen jo pidemmän aikaa kokenut että olen jotenkin erilainen kuin muut ja tämä aiheuttaa sosiaalista eristäytyneisyyttä. Kuitenkin sitä kaipaa välillä ihmisiä, joita minulla on enään muutama rakas jäljellä.
Tässähän tätä tilitystä mutta pääpointtina ehkä juuri tuo otsikko että ymmärrän nyt itsemurhan eri tavalla: se ei ole pelkurimainen teko tai raukkamainen ja itsekäs teko. Siihen liittyy omassa mielessäni paljon myös kunnioitusta. Kaikillahan on kuitenkin loppujen lopuksi oikeus päättää elämästään. Ok-voikaa hyvin!
Ehkä rassaavin mieleen ja sen terveytteen vaikuttava asia on tämä alituinen asioiden pohdinta. Sitten syyllistää itseään joistakin asioista joihin ei liity mitään syyllisyyttä. Toisten tekemät teot itseäni kohtaan myöskin tuntuvat pahalta ja epäreiluilta vaikka pitäisi antaa vain asioiden olla. Välillä ei saa nukutuksi kun miettii kaikenlaista ja asiat ahdistavat.
Ymmärrän nyt että monet tuskaiset ihmiset päätyvät itsemurhaan. Itselläni itsetuhoisuutta takana, suoraa ja epäsuoraa ja itsemurha on käynyt useammankin kerran mielessä. Elämän pitäisi olla elämisen arvoista sisältäen iloa, tyytyväisyyttä ja harmonista oloa. Minulla on välillä hyviä hetkiä mutta sitten tuskaisuus tulee ja näen taas kaiken mustana.
Olen jo pidemmän aikaa kokenut että olen jotenkin erilainen kuin muut ja tämä aiheuttaa sosiaalista eristäytyneisyyttä. Kuitenkin sitä kaipaa välillä ihmisiä, joita minulla on enään muutama rakas jäljellä.
Tässähän tätä tilitystä mutta pääpointtina ehkä juuri tuo otsikko että ymmärrän nyt itsemurhan eri tavalla: se ei ole pelkurimainen teko tai raukkamainen ja itsekäs teko. Siihen liittyy omassa mielessäni paljon myös kunnioitusta. Kaikillahan on kuitenkin loppujen lopuksi oikeus päättää elämästään. Ok-voikaa hyvin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni on nyt kolme vuotta sairaslomaa takana pääsyynä myös vaikea masennus. Lisäksi on tosin useita persoonllisuushäiriöitä, mutta ne todettu vasta sairasloman aikana. Takanani on paljon itsetuhoisia tekoja, selkeitä itsemurhayrityksiä joitakin.
Ymmärrän jos joku päätyy itsemurhaan, mutta en iki maailmassa hyväksy sitä ratkaisuna. Itse aina suunnittelin hautajaisiani, kunnes tajusin, että enhän minä niitä ole näkemässä. Sen jälkeen loppui se. Uskon, että pidin itsemurhaa ratkaisuna, mutta en ku itenkaan sairaassa mielessäni ymmärtänyt, että sen jälkeen kaikki on loppu. Ymmärsin kyllä, että ahdistus, kipu ja tuska loppuvat, mutta samalla loppuu kaikki vähäinenkin hyvä myös sitä en jotenkin ymmärtänyt. Tai,ehkä paremminkin sanottuna, en ymmärtänyt sen lopullisuutta. Kuolleista on harvempi herännyt.
Mietin vieläkin usein itsemurhaa tai muuta itsetuhoista käyttäytymistä. Nykyään kyllä koitan kääntään sen tilanteen toisinpäin. Miltä minusta tuntuisi jos minulle todella, tärkeä ja rakas ihminen tekisi itsemurhan. Eli tässä tapauksessa kuvittelen, että mieheni tappaa itseni ja minä jäisin yksin tänne maan päälle. Tämä kuvitelma auttaa minua hahmottamaan millaisen teon olen tekemässä toiselle ihmisille. Tiedän kyllä, että oikein masentuneena sitä ajattelee, että oma kuolema on muille helpotus. Sekä kokee myös, että on muille ihmisille vain taakka ja itsemurhan avulla kuvittelee vapauttavansa nämä ihmiset tästä taakasta. Vaikka asia ei todellakaan niin ole. Pahemman taakan antaa, kun tekee itsemurhan.
Tiedän, että ihminen voi kokea oman elämänsä niin kestämättömäksi, että ei pysty eika jaksa välittää muiden ihmisten tunteista.