Miten on, jos harrastatte jotain niin onko teillä monta toisiaan sivuavaa harrastusta vai onko ihan eri tyylisiä? Onko ihan tuoreita juttuja vai koko elämän mukana kulkeneita?
Koirat, kai ne pitää harrastuksen puolella mainita vaikka onkin oikeastaan elämäntapa koska meidän eläimet on perheenjäseniä.Jokatapauksessa koirat on olleet aina.
Toinen on kirjat, isältä ehkä perittyä.
Pihajutut on olleet kiinnostuksen kohteena aika kauan mutta vasta muutamana vuotena oon siirtynyt erikoisempiin kasveihin kun löysin maailmalta paikat joista saan hankittua lajeja joita täältä ei saa ja oon oppinut herättämään kasvuun erikoisia siemeniä.
Harrastuksista
33
251
Vastaukset
- sammakko oot
vaan todisteet tiskiin äläkä kurnuta
- arkkimedes
mitä maalla voi todellakin harrastaa muuta kuin metsästystä, kukkien kasvattamista tai ruuanlaittoa?
Ei silti, uskon että sinunkin harrastuksiisi nuo edellä mainitut tehtävät kuuluvat mutta sanohan, kun yksin olet siellä korvessa päivät pitkät ja haaveilet aina suurriistan kaatamisesta, jos ei hirven niin ainakin jonkun pienen valkohäntäpeuran, joka tosiasiassa on tapettavissa pelkällä puukolla tai keihäällä, miltä sinusta tuntuu kun joku vihdoinkin järeällä aseella pystyy kaatamaan viattoman luontokappaleen.
Tuleeko siinä fiilis, että minähän perkele olen tämän maapallon suurin ELÄIN??????Korvessa? Onko suhun tarttunut pukelilta tauti jossa keksitään ihmisten elämään outoja juttuja? Pukeli eilen keksi mulle sukulaisia ja nyt sinä jotain muuta.
Unohdit kertoa että mitä harrastelet mieluusti?- Myy-Pikkuinen
menisit nukkumaan?? Miten minusta tuntuu että se olet sinä joka siellä kusiaispesässä istuu!! =))))
- 2+4=====
Haukullinen kirjoitti:
Korvessa? Onko suhun tarttunut pukelilta tauti jossa keksitään ihmisten elämään outoja juttuja? Pukeli eilen keksi mulle sukulaisia ja nyt sinä jotain muuta.
Unohdit kertoa että mitä harrastelet mieluusti?mielikuvitusta ja luulottelua tuntuu riittävän sullakin ihan kiitettävästi!
- Myy-Pikkuinen
Haukullinen kirjoitti:
Korvessa? Onko suhun tarttunut pukelilta tauti jossa keksitään ihmisten elämään outoja juttuja? Pukeli eilen keksi mulle sukulaisia ja nyt sinä jotain muuta.
Unohdit kertoa että mitä harrastelet mieluusti?vittuilua! Muuhun siitä ei ole.
- Myy-Pikkuinen
2+4===== kirjoitti:
mielikuvitusta ja luulottelua tuntuu riittävän sullakin ihan kiitettävästi!
tuo "verbaalisesti älykäs" vastaus on taas hanskassa ja hanskat hukassa.
- ++++++++
Myy-Pikkuinen kirjoitti:
menisit nukkumaan?? Miten minusta tuntuu että se olet sinä joka siellä kusiaispesässä istuu!! =))))
Mitä mieltä olet metsästyksestä?Onko se sinusta (nykyään) hieno harrastus?Ennenhän pidit sitä raakalaismaisena touhuna.
- O+O-m
Myy-Pikkuinen kirjoitti:
vittuilua! Muuhun siitä ei ole.
Teillähän on sitten ihan sama hobby!sä oot vaan paljon törkeempi ja ala-arvosempi...
- Myy-Pikkuinen
++++++++ kirjoitti:
Mitä mieltä olet metsästyksestä?Onko se sinusta (nykyään) hieno harrastus?Ennenhän pidit sitä raakalaismaisena touhuna.
laiton metsästys, kaikki ihmisiin kohdistuneet väkivallanteot koskee myös eläimiä esim nuo ovat raakalaimaisii touhuja. Mutta, hirvenmetsästys on sallittua ja tarkoin kun miettii niin osaltaan hyödyllistäkin. =))))))))))))))
Lintujen metsästys on turhin metsästys!
Lurps lurps vaan Haukulliselle, siis enneku kukaan muu kerkee! ;))))))))))))))))))))))))))))))))) - Myy-Pikkuinen
O+O-m kirjoitti:
Teillähän on sitten ihan sama hobby!sä oot vaan paljon törkeempi ja ala-arvosempi...
olenkin aivan ihqudaa!! =)))))))))))))
- arkkimedes
Haukullinen kirjoitti:
Korvessa? Onko suhun tarttunut pukelilta tauti jossa keksitään ihmisten elämään outoja juttuja? Pukeli eilen keksi mulle sukulaisia ja nyt sinä jotain muuta.
Unohdit kertoa että mitä harrastelet mieluusti?ja olet sen monta kertaa jopa itse sanunut.
Ja ei, en ole saanut pukelilta mitään virusta ja toivottavasti en saa sellaista myöskään seinäjoelta, jossa joudun sukulaisteni vuoksi useasti käymään ja mitä tulee harrastuksiini, ne ovat kaikkea muuta kuin sinulla.
Ei kukkia, ei metsästystä, ei betonien pesua paineruiskuilla lähimpään jokeen eikä sairaita koiria, mistä sinä olet jo vuosia puhunut.
- Myy-Pikkuinen
harrastuksia...hmm, no kalastus kait se on minun harrastus ja kait tuo kameralla sohiminen tuolla luonnossa, niin ja ravit on yks harrastus. =)
Joskus treella asuessa "urheilin" eli pesäpalloa, jääkiekkoa ja hyvin vähän aikaa jalista. Juu nuo eläimet on elämäntapa ja ilman niitä ei osaa edes olla.Joukkuelajeja, mulle ne ei ikinä oo tuntuneet mun jutulta, joku pesäpallo oli kauhistus ja lentopallo vielä karseampi.
- uhhaha
Haukullinen kirjoitti:
Joukkuelajeja, mulle ne ei ikinä oo tuntuneet mun jutulta, joku pesäpallo oli kauhistus ja lentopallo vielä karseampi.
tietää, että joukkue lajeja pelaavat naiset ovat lebsoja
- Myy-Pikkuinen
uhhaha kirjoitti:
tietää, että joukkue lajeja pelaavat naiset ovat lebsoja
paskaa jauha, kyllä siellä on ihan naisia jotka ovat jopa äitejä naimisissa olevia! Minusta oli hyvinkin makeeta kun vapaa-aikana pelailtiin jääkiekkoa ja säännöt oli tyylin "vankilasäännöt" eli kaikki oli luvallista! =)))))))))))))))))
Mut ihan saat itekses lesboilla kun niin hyvin näytät tietävän tuonkin asian! ;))))))))))))))))))))))))) - uhaahah
Myy-Pikkuinen kirjoitti:
paskaa jauha, kyllä siellä on ihan naisia jotka ovat jopa äitejä naimisissa olevia! Minusta oli hyvinkin makeeta kun vapaa-aikana pelailtiin jääkiekkoa ja säännöt oli tyylin "vankilasäännöt" eli kaikki oli luvallista! =)))))))))))))))))
Mut ihan saat itekses lesboilla kun niin hyvin näytät tietävän tuonkin asian! ;)))))))))))))))))))))))))vankilasäännöt vahvistaa käsitystäni... lebso siis
- Myy-Pikkuinen
uhaahah kirjoitti:
vankilasäännöt vahvistaa käsitystäni... lebso siis
mitä jos itkisit itsesi uneen?? =))))))))))))))
- uhahahah
Myy-Pikkuinen kirjoitti:
mitä jos itkisit itsesi uneen?? =))))))))))))))
hävettävää ole, meitä on moneen junaan. Jotkut on teitä lebsoja ja jotkut terveitä heteroita
- Myy-Pikkuinen
uhahahah kirjoitti:
hävettävää ole, meitä on moneen junaan. Jotkut on teitä lebsoja ja jotkut terveitä heteroita
mut ne pojat vois loukkaantua tuosta kun väität niitä lesboiksi, siis ne jotka keksi että pelataan "vankilasäännöillä"! =)))
- uhahah
Myy-Pikkuinen kirjoitti:
mut ne pojat vois loukkaantua tuosta kun väität niitä lesboiksi, siis ne jotka keksi että pelataan "vankilasäännöillä"! =)))
oli vain naisia.. turha luikerrella lebsoudestasi irti
- Myy-Pikkuinen
uhahah kirjoitti:
oli vain naisia.. turha luikerrella lebsoudestasi irti
Jääkiekko liigassa oli naisia, vapaa-ajalla miehiä ja poikia munat niillä kuitenkin on! =)))
En voi mitään sille että olet noin hiton yksinkertainen hyypiö! =)))) - =))))))
Haukullinen kirjoitti:
Joukkuelajeja, mulle ne ei ikinä oo tuntuneet mun jutulta, joku pesäpallo oli kauhistus ja lentopallo vielä karseampi.
Nii, oliks sulla aina omat säännöt ja joukkue ei sit totellu niitä??
voi laskea harrastukseksi. Tykkään olla ulkona ja luonnossa, kävellen, suksilla, kelkalla ja leijan kanssa. Uusin harrastus on laskettelu ja uusi vanha on ratsastus jota allergia rajoittaa. Muuten kirjat vaihtelevassa määrin, ja musiikkia ilman en voisi kuvitella eläväni vaikka se nykyään on lähinnä kuuntelemista.
Minäkin olen oppinut tilaamaan siemeniä maailmalta, toisinsanoen Ruotsista. Viime viikolla saaduissa sanottiin että pitäisi kylvää toukokuussa ja jollain suomalaisella nettisivulla kehuttiin miten ne voi hyvällä paikalla menestyä jopa Oulun korkeudella asti. Sanoin sitten hyvää vappua ja pelkääkkönää porroo, toivottavasti meni täydestä. Eli puutarhakasveilla on aivan erityinen paikka sydämessäni!- =))))))))))))
Yhdistystoiminta?
Oliks vaan kertajuttu?
- neljän suora
Koiria en mäkään laske kun pyörivät muutenkin mukana ja tuon toisen kanssa tulee tehtyä vähän sitä sun tätä.
Riippuen käytettävissä olevasta ajasta mm. keskipitkänmatkanjuoksua,erästä kamppailulajia,luonnossa samoilua,ratsastusta,veneilyä kalastuksineen,uintia(lähinnä Mäkelänrinteen hallissa,joka onkin Suomen paras),musiikkia erittäin paljon keikkailujen merkeissä,vaatteiden suunnittelua ja tekemistä itselle ja läheisille,korujen,kenkien ja laukkujen tuunausta,hyvien kirjojen lukemista,uuden kielen itsenäistä opiskelua ja tietty shoppailua!
Nää nyt tuli äkkiseltään mieleen,ennen kuuluin myös harrastelijateatteriryhmään,mut ne proggikset nieli niin valtavasti aikaa et lopetin 3 kauden jälkeen,kun oli hirveet sumplimiset duunivuorojen kanssa.Se oli kyl ihana harrastus myös.
Ja nyt 'uutena harrastuksena' on astunut mukaan teinien kanssa henkinen kädenvääntö,heh.
Aika kun vaan on niin rajallinen..ai niin talvella myös pilkkimistä,muuallakin kuin baaritiskillä!- neloska
..niin akryylimaalausta on tullut parin vuoden ajan treenailtua ryhmässä ja hiilellä piirtämistä,mut nyt on kesätauko niin en yksinään saa aikaiseksi kuin jotain hevosen kuvia.
Taitaa olla aika eri tyylisiä,ja muuttunut vielä iän myötä.
Nuorena selkeesti enemmän fyysistä.Pallopelit,pesis,koris,ja jalkapallo.Jääkiekkoakin jonkun verran.Jalkkis jatkui pitemmälle,muoto vain muuttui ,eli tossuun.Ja tossusta tuli aikoinaan työpaikkojen hopeaa "kaupunkitasolla" :D
Ratsastusta moooonta vuotta,tekis mieli alkaa uudelleen.Tosin nykyään vaan niin pahuksen tyyristä.
Valokuvaus on pysynyt mukana,tosin pienempänä,ja järjestelmävehje vaihtui ensin puoljärkkäriin,ja nyt lähinnä vaan tulee tuota digipokkaria jonkun verran räpsyteltyä.Lähinnä noista piskeistä ...
Partiota tuli käytyä monta vuotta,mutta sitten jäi,kun alkoi toisenlaiset yöleirit kiinnostaa ja enemmän tuo viihdepuoli,kun pääs diskoihin :D eli siirty tuonne tanssipuolelle.
Selkeesti siis harrastukset laiskentuneet.Puutarhanhoito ja kodin tuunaus/sisustus ei nyt hirveempiä fysikoita vaadi,jota sitten nykysellään.
Mutta yksi on ja pysyy.Koiraharrastus.Ja siinä sitten ollutkin monenmoista.Koulutuspuoli alkoi monitoimimopsilla muksuna (mopsiressu :D),ja siitä sitten muitten omien kautta laajeni myös muitten kouluttamiseen ,tosin lähinnä omistajien voisi puhua.Josta sitten tullut yhdistykseltä (ja muustakin yhdistystoiminnasta) hopeinen pranikka,vai miksi niitä nyt kutsutaankin.
Eli yksi on seurannut,ja moninaisesti koko historian,eli koissut :O)
Niin,ja lukeminen kannattaa aina.Se on matkassa aina ollut :)tiedä, ovatko nuo koirat harrastus vai elämäntapa.... mutta niiden kanssa tulee kyllä touhuttua. Metsässä kävely on aina ollut lähellä sydäntä, ja vielä parempi jos löytyy kanttarelleja ja suppilovahveroita :) Lukemista on tullut harrastettua ikä kaikki, tosin tätä nykyä ei enää oikein kirja päivässä tahtia. Ja välillä telkkarikiakin on hauska töllöttää ;)
Kyllä nuo harrastukset on nykyään melkein tässä kotona, piha, koti/sisustus ja jonkin verran noita kuvia teen sillontällön ja piirrän...
Täytyy kai munki kehasta vielä kun Molossikin kehui...että kerhon hyväksi tehdystä ''hyvästä'' olen mäkin saanut hopeisen kunniamerkin ja kerhon viirin... ;))))
Sikra kirjoitti:
Täytyy kai munki kehasta vielä kun Molossikin kehui...että kerhon hyväksi tehdystä ''hyvästä'' olen mäkin saanut hopeisen kunniamerkin ja kerhon viirin... ;))))
" Täytyy kai..."
Kukas se kissan hännän nostais,ellei kissa itse,eikös :Dmolossi kirjoitti:
" Täytyy kai..."
Kukas se kissan hännän nostais,ellei kissa itse,eikös :DNiinhän se menee ;))))
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594