Hei, olen masentunut anorektikko ja epäsäännölliseksi muuttuneet psykiatrisen poliklinikan käynnit loppuivat koska olin heidän mielestään huono keskustelemaan asioista.. minua harmittaa.. haluaisin osata keskustella kaikesta, mitä minun mielessäni liikkuu, mutta jotenkin se kaikki jää pään sisälle kun yritän sanoa jotain.
Aina kun istuin siellä, minua itketti kun edessäni istui nainen, joka ei tiennyt minusta mitään ja vaikutti välinpitämättömältä. Yritin kyllä kertoa, mutta ei siitä tuntunut olevan mitään apua. Ehkä vieläkin vain toivon, että he voisivat nappia painamalla saada minut voimaan paremmin, että heillä olisi siihen joku keino. Mutta totuus on kai se, että sellaista keinoa ei ole.. Olenko koko loppuelämäni tällainen? Ja kuinka pitkä se loppuelämä on jos jatkan tätä samaa rataa?
Syön hedelmiä, kasviksia, ananasta ja luumusosetta, niiden pitäisi tehostaa ruuansulatusta ja nesteenpoistoa. Juon lisäksi karpalo ja puolukkamehua. Juon myös paljon maitoa, jotta saisin puuttuvia vitamiineja. Tämä on ruokavalioni tällä hetkellä, mutta eivät he sitä tietäneet. Viiltelen itseäni, mutta yleensä ahdistuksen iskiessä otan liian paljon lääkkeitä liian harkitsemattomasti, jotta nukahtaisin. Minulla on lapsesta saakka ollut uniongelmia, enkä nykyään pysty nykahtamaan ilman lääkkeitä.
Minua ohjattiin vertaistukiryhmään. Pelkään, että muiden kertomukset siitä, kuinka hyvin he ovat onnistuneet laihduttamisessa saa minun oloni vain huonommaksi ja saa minut jättämään syömisen yhä useammin..
Kuka minua auttaisi.. pitääkö minun selvitä tästä kaikesta yksin?
Aina kun istuin siellä, minua itketti kun edessäni istui nainen, joka ei tiennyt minusta mitään ja vaikutti välinpitämättömältä. Yritin kyllä kertoa, mutta ei siitä tuntunut olevan mitään apua. Ehkä vieläkin vain toivon, että he voisivat nappia painamalla saada minut voimaan paremmin, että heillä olisi siihen joku keino. Mutta totuus on kai se, että sellaista keinoa ei ole.. Olenko koko loppuelämäni tällainen? Ja kuinka pitkä se loppuelämä on jos jatkan tätä samaa rataa?
Syön hedelmiä, kasviksia, ananasta ja luumusosetta, niiden pitäisi tehostaa ruuansulatusta ja nesteenpoistoa. Juon lisäksi karpalo ja puolukkamehua. Juon myös paljon maitoa, jotta saisin puuttuvia vitamiineja. Tämä on ruokavalioni tällä hetkellä, mutta eivät he sitä tietäneet. Viiltelen itseäni, mutta yleensä ahdistuksen iskiessä otan liian paljon lääkkeitä liian harkitsemattomasti, jotta nukahtaisin. Minulla on lapsesta saakka ollut uniongelmia, enkä nykyään pysty nykahtamaan ilman lääkkeitä.
Minua ohjattiin vertaistukiryhmään. Pelkään, että muiden kertomukset siitä, kuinka hyvin he ovat onnistuneet laihduttamisessa saa minun oloni vain huonommaksi ja saa minut jättämään syömisen yhä useammin..
Kuka minua auttaisi.. pitääkö minun selvitä tästä kaikesta yksin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Et selviä yksin. Pakotat vaan ottamaan sinut tosissaaan. Marssit terveyskeksukseen ja pyydät apua. Nyt syksyllä tulee kokkolaan uusi syömishäiriölaitos. Kysy olisiko mahdollista päästä sinne tai sit johkin psykiatriselle osastolle. Itse olen sairastanut yli 10vuotta.Minua ei mitkään hoidot ole auttanut , mutta kaikkein pahinta mitä on niin on yksinäisyys. Nytki olen vaan päivät yksin ja huonossa kunnossa. Käyn toki välillä psykologilla mutta siinä hoitoni on. Kaupunkini ei tullut vastaan hoitolaitoksen kustannuksissa. Tsemppiä sinulle. Tuo on oikea suunta kun haluat oikesti apua.
Tarvitset todellakin jonkun luotettavan ihmisen jolle kertoa huolistasi. Itse omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun pääsee juttelemaan ihmiselle joka ymmärtää ja kuuntelee, niin sen jälkeen voit jo paljon paremmin. Anoreksia on vakava ja sitkeä sairaus, eikä siitä helpolla pääse eroon. Tarvitset nyt vain ammattiapua ja hoitoa anoreksiaan. Voimia sinulle!
kuulostaa hoitovirheeltä, että psykiatrisen käynnit lopetettiin kun olit "huono puhumaan". hoitohenkilön vaihtaminen olisi ollut parempi ratkaisu, koska vaikka hoitajat tekevät vain työtään, ihmiskemiat vaikuttaa aika paljon siihen, miten hoito edistyy. sun hoitosi kohdalla taitaa olla ratkaisevinta tällä hetkellä se, että saisit puhuttua, ja siihen taidat tarvita jonkun, joka avaa suusi. viiltelyn, lääkkeiden ja anoreksian kanssa ei pidä jäädä yksin, ne ovat vain keinoja lievittää ja paeta masennusta ja ahdistusta, mutta vain lisäävät niitä. mielestäni voit kysyä poliklinikalta, jos hoitajasi voisi vaihtaa.
vertaistukiryhmien tarkoitus ei ole mitata, kuka on paras anorektikko. itse kun olin sairaalahoidossa masennukseni takia ja diagnosoitiin anoreksia, en halunnut lähteä lapinlahteen juuri siksi, etten tahtonut nähdä itseäni laihempia ihmisiä. enkä kokenut olevani tarpeeksi anorektinen siihen tarkoitettuun hoitoon, veriarvoni olivat kohdallaan eikä alipainoa ollut mielestäni tarpeeksi, olin kuitenkin itsemurhan partaalla. en tiedä olisiko syömishäiriöni parantunut, jos olisin lähtenyt lapinlahteen, mutta myöhemmin olen tajunnut, että olin todella hoidon tarpeessa ja ellen olisi lähtenyt edes tavalliseen psykiatriseen sairaalaan, olisin joko hypännyt jokeen tai sydämeni olisi pysähtynyt. kerron tämän siksi, ettet kuvittelisi olevasi liian huono hoitoon, koska sitä et ole. tarvitset apua.
puhuminen auttaa, ja siihen sun on löydettävä voimia ja joku, jolle uskallat puhua. aluksi voi olla helpompi kirjoittaa, ajatuksesi selkeytyvät ja sen jälkeen voi olla helpompi puhua. hoitajat eivät tietenkään tiedä sinusta paljoa, ellet osaa kertoa, ja niin ikävää kuin se onkin, ei heidän työnsä ole välittää vaan auttaa. ihminen, jolla ei ole omakohtaista kokemusta anoreksiasta tai mistä tahansa, ei voi tietää miltä tuntuu, vaikka olisikin alaa opiskellut. siksi vertaistukiryhmästä voisi olla sulle enemmän apua kuin psykologista yms, siellä olisi muita saman kokeneita ja kaikkihan sieltä ovat apua hakemassa, saaneet siis tarpeekseen syömishäiriöstä eivätkä kertomassa, miten onnistuivat. olisi hyvä, jos ottaisit yhteyttä hoitopaikkaasi ja pyytäisit hoitajan vaihtamista. siinä ei tarvitse pelätä entisen hoitajasi loukkaantuvan, työtähän se ihminen vain tekee eikä mielestäni ole tehnyt sitä kunnolla, kun on lopettanut hoitosi vaikean puhumisen takia. keräät vaan rohkeutta ja sanot suoraan ne asiat, mitkä mieltäsi eniten painavat.