Ongelma on että ruoka himottaa koko ajan, varsinkin iltaisin. Ensin tekee meili ottaa juustosämpylä. Otan vaikka omenan, kun ajattelen että juustosämpylä lihottaa liikaa. Mutta himo kasvaa. Sitten menee soijajogurttia. Sitten menee lopulta myös se juustosämpylä ja sitten lisää leipää.
Ruoanhimo vaan kasvaa syödessä. En muista milloin olisin viimeksi syönyt niin että ei enää tekisi mieli lisää. Minulla ei ole nälkä, ruoka vaan himottaa. Olen niin monat kertaa päättänyt lopettaa ahmimisen, "enää en ahmi", mutta silti aina sorrun uudestaan. Kun sorrun, korjaan tilanteen syölmällä useampana päivänä vähemmän niin että apino putoaa takaisin. Esimerkiksi eilen painoin 52,2 ja tänään 53,1 eli kilo oli tullut lisää eilisen ahmimisen takia.
Mikä auttaisi ruoanhimoon? Ei ainakaa syöminen. Se saa vaan haluamaan lisää. Vähän niinkuin narkkari, joka yrittää huumeilla päästä eroon huumeriippuvuudesta.
Ruoanhimo ei hellitä
3
986
Vastaukset
- ensinnäkin
tarpeeksi ravintoa pitkin päivää, vai iskeekö himo pitkän syömättömyyden jälkeen, mikä ois hyvin luonnollista?
Jos taas syöt päivän aikana riittävästi, voisko syynä olla jokin henkinen stressitekijä, jota yrität tukahduttaa syömällä? Onko tätä jatkunut kauan ja liittyykö vaikka masistunteisiin tai muuhun suruun/huoleen? Onko töissä/koulussa/ihmissuhteissa rankkaa? Entä mikä ruuassa himottaa juuri sinua? Maku? Se, että tulee täysi olo? Sekö, että sitä on jo jääkaapissa ostettuna? Kannatta erotella ainakin näitä tekijöitä itselleen, jotta pääsisi paikantamaan sen varsinaisen ongelmakohdan. Toivottavasti tästä jotakin apua, tällaisia tuli mieleeni. - sporttitypy-86
minulla myös oli oireita joskus bed:stä, mutta kun tajusin sen ongelman olevan tunneperäinen ja tartuin siihen melko heti, etsin syitä omaan käytökseeni, olin siis oman itseni terapeutti(nii-in todellakin, itsetutkiskelu auttaa:))
alkoivat oireet pikkuhiljaa loppua. löysin myös rakkaani jokusen aikaa sitten ja olen hyvin onnellinen, joten en tunne enää tarvetta syödä suruuni, pahaan olooni, ahdistukseeni enkä koe olevani yksinäinen. ruokavalioni on nyt todella terveellinen ja runsas, kuntoilen ja herkkuhetkiä myös mahtuu mukaan silloin tällöin, kiinteytynytkin olen yllätyksekseni. jos ei osaa/pysty auttamaan itseään on oltava tarpeeksi rohkea hakeakseen apua muualta, omaksi parhaakseen se vain on.
voimia syksyysi!:)- nothtat
Himo iskee yleensä parin onnistuneen päivän jälkeen, kun olen syönyt 200-1300 kaloria 1-3 päivää. Sitten sorrun syömään yli 2000 kaloria 1-3 päivänä... Tää on ikuista jojoilua. Paino ei nouse pysyvästi vaan nousee ja laskee koko ajan.
Nytkin olen syönyt jotain 2000 kaloria 2 päivää ja ihonut kahdessa päivässä 2 kiloa, mutta ei se mitään, syön taas 500 kaloria kolmena päivänä... itse asiassa söin eilen sen 500 ja sama juttu tänään
ja ehkä saan tän nyt kuriin, kun aion alkaa suunnitella syömiseni jo aamulla. Syön ateriasuunnitelman mukaan. Kun en ylipainoinen ole, ammattiapua tuskin saan ennen kuin olen ylipainoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739