Olen aina pelännyt sairauksia. Lapsena äitini kuljetti minua vähän väliä lääkäriin, milloin päässä olevien pattien takia ja milloin hengenahdistusten tai sydänoireiden takia.
Välillä oloni helpottuu ja pystyn nauttimaan jopa elämästäni. Mutta jälleen pari kuukautta sitten jokin laukausi pelkoni uudelleen ja elän helvetissä tällä hetkellä.
Uskon kuolevani muutaman vuoden päästä ellen aikaisemminkin. Tutkin koko ajan kehoani, ihmettelen miksi haavat ym. eivät parane tarpeeksi nopeasti, ihooni ilmaantuu selittämättömiä näppylöitä, mittailen kuumetta koko ajan, päätäni vihloo jo heti aamulla herätessä. Teen mitä tahansa, olen töissä, kotona tai kavereiden kanssa päässäni pyörii vain sairaudet. En oikein pysty keskittymään mihinkään. Töissäkin saataan vain yrittää pidättää itkua ja puren hampaita yhteen.
Luen netissä eri sairauksia ja ihmisten kokemuksia. Kuumemittari näyttää minulla koko ajan 37 ja netissä ihmiset kirjoittelevat kuinka tuntevat olevansa kuoleman kielissä 36,8 asteen lämmössä ja että normaali kehon lämpötila on siinä 35.8-36,6.
Sydämeni jyskyttää koko ajan, olen itkuherkkä. Lapsena ilmenneet pakko.oireilut kuten jonkin esineen pakkokoskettaminen 3 kertaa tms. ettei tule jotain sairautta, ovat pahentuneet. Olen nyt yrittänyt päästä siitä eroon, mutta se on miltei mahdotonta.
Yleensä kai luulotautiset ramppaavat lääkärissä vähän väliä, mutta itse en mene lääkäriin vaikka olisin kuolemankielissä. En halua saada lääkäriltä diagnoosia kuolemantaudista. Toisaalta se olisi helpottavaa, ettei tarvitsisi enää miettiä mitään tai tulevaisuuttaan tai pitää mitään epävarmana.
On vaikea elää päivä kerrallaan. Heti aamulla mielessäni on sairaudet ja illalla mennessä nukkumaan viimeisenä ajatuksena on sairaudet. Jotenkin tästä tulisi päästä pois, mutta olen niin varma kuolemantaudistani että tuntuu siltä kuin mitään ei olisi enää tehtävissä.
Miten tästä pääsee yli? Miten te, jotka pelkäätte jotain julmetusti, pärjäätte päivästä toiseen?
Jatkuva sairauksien pelko
11
2132
Vastaukset
- ....
>>Miten te, jotka pelkäätte jotain julmetusti, pärjäätte päivästä toiseen?
Älä pyri löytämään toisia samanlaisia, jotka pelkäävät aivan helvetisti. Löytyyhän niitä kaikenlaisia. Parempi on kysellä sellaisilta, jotka eivät pelkää mitään.
Sinun pitäisi oppia siirtämään pois ajatuksesi pelkoa aiheuttavista ajatuksista onnellisiin ajatuksiin. Musiikin kuuntelu voi olla yksi keino. Myös voi kävellä metsässä ja pistää vähän juoksuksikin. Siis oma keho on se väline, millä voi päästä parempaan mielialaan. Keho antaa aina hyvän olon tunteen terveellä ihmisellä.
Lääkäri sanoi minullekin, että voin kuolla millä hetkellä tahansa. Siksi minua pidettiin aina johtoihin kytkettyinä, ja sydämen pulsseja katsottiin. Ei se minuun vaikuttanut millään tavalla muuten kuin oli hieman hankalaa. - sinä ihminen
Hei vain sinä siellä! Ensivaikutelma kirjoituksestasi on, että sinä et ole se luulotautinen, vaan äitisi on "opettanut" oman ongelmansa sinullekin. Vaikea täältä ruudun takaa vakuuttaa sinulle, että kaikki on ihan hyvin, mutta.. Sellaista se ihmisen elämä on, tulee haavoja, ruhjeita, sairauksia, näppyjä jne. Saisitko mistään keskusteluapua, että voisit alkaa keskittyä elämään elämää ilman pelkoa? Tapahtuiko pari kuukautta sitten jotain ikävää, joka laukaisi oireesi taas pahaksi? Pystytkö puhumaan kenellekään läheisellesi, auttaako se ollenkaan? Lääkärit ovat sitä varten, että auttavat ihmisiä, ei heitä kannata kammoksua. Onko joku lääkäri joskus ollut sinulle ikävä? Onneksi heitä on harvassa, seuraavalla kerralla on varmasti parempi käynti. Saitko silloin lapsena muuten mitään apua pakko-oireisiisi, vai piditkö omana tietonasi? Nyt olisi jo sopiva aika hoitaa niitä, ettei sinun tarvitsisi suotta kärsiä. On hienoa, että sinulla on ystäviä ja työpaikka, niistä kannattaa pitää kiinni, eikä päästää tilannetta yhtään pitemmälle.
- qegrfuywgfhw
Tuo sun viesti oli just niinku mun lapsuus ja nuoruus ja vieläki oon tosi herkkä tarkkaileen itteeni, esim että jaa nyt särkee päätä, normi päänsärky ja saatan ajatella että jaaha nyt on joku aivoinfarkti tulossa... Todella väsyttävää ja rajoittaa elämää! Itse en niinkään ole itkuinen vaan enemmän agressiiviseksi muuttunut tästä ja itsellä oli joskus noita pakkotoimintoja että pakko astua pari kertaa johonkin ettei tule esim oksennustautia.. Nolottaa sanoa tästä edes näin nimettömänä, mutta se ON rankkaa! Voimia!!
- qegrfuywgfhw2
qegrfuywgfhw kirjoitti:
Tuo sun viesti oli just niinku mun lapsuus ja nuoruus ja vieläki oon tosi herkkä tarkkaileen itteeni, esim että jaa nyt särkee päätä, normi päänsärky ja saatan ajatella että jaaha nyt on joku aivoinfarkti tulossa... Todella väsyttävää ja rajoittaa elämää! Itse en niinkään ole itkuinen vaan enemmän agressiiviseksi muuttunut tästä ja itsellä oli joskus noita pakkotoimintoja että pakko astua pari kertaa johonkin ettei tule esim oksennustautia.. Nolottaa sanoa tästä edes näin nimettömänä, mutta se ON rankkaa! Voimia!!
Ei mulla tosin ole mitään lämpöä/kuumetta ellen oo kipee, normi 36.6...
Ja sydämentykytyksistä, ite pelkäsin jotain sydäntautia/tappavaa niin nyt on monta kertaa katottu EKG jne ja se johtuu stressaamisesta kun elimistö jotenkin ns lähtee mukaan siihen, siksi on sydämentykytyskohtauksia ja voi kestää pitkäänkin... eli paniikkikohtaus kaikesta stressistä ja peloista.. ja mulla tosiaa ollu paljo samoja oireita ja paniikkikohtaus ja ahdistuneisuus todettu sairauksien ja muitten kauheesta stressaamisesta ja pelkäämisestä, en voi sanoa et sulla olis tää, mutta siltä kuulostais..
- hermokimppu
Sairauksien pelko on eräs pakko-oireisen häiriön muoto. Itselläni oli pakkomielle että minulla oli suolistosyöpä muutamien suolisto-oireiden vuoksi, nuorella miehellä. Juoksin lääkärillä mutta mitään siihen viittaavaa ei löytynyt, ja lopulta sain siitä hermoromahduksen kun en pystynyt nukkumaan. Mutta olen parantunut vaikka ahdistuskausia aina onkin. Kyse lienee siitä, että yleensä ihminen ajattelee olevansa terve kunnes toisin todistetaan, luulosairas taas on sairas kunnes terveeksi todistetaan. Useimmat sairaudet ovat alkuvaiheessa oireettomia, eikä niitä aina voi edes millään mittalaitteilla todeta ennen kuin ne etenevät. En osaa antaa mitään ohjetta, paitsi ehkä terapiaa jos pelko haittaa elämää. Kyllä tuosta voi yli päästä.
- fdfggrfhjgh
itse käyn säännöllisesti terapiassa, olen käynyt jo monta vuotta, mutta tämän pelon lisäksi minulla on emetofobia eli oksentamisenpelko... itse mietin samoja suolistosyöpä asioita myös siksi ja se pitää hereillä, tää on hirmu rankkaa.. voimia kaikille foobikoille...
- sairaaksi stressattu
Hyvin sanottu tuo, että luulosairas on sairas kunnes terveeksi todistetaan.
Itselläni oli teini-iän jälkeen pienimuotoista taipumusta kuvitella, että sairastan jotain piilevää sairautta, joka kohta löydetään ja elinaikaa todetaan olevan jäljellä pari vuotta. Erinäisistä fyysisistä vaivoista (olemattomistakin) stressattuani sitten sairastuin aikuisiällä "oikeasti" vakavaan sairauteen, joka vielä kaikenlisäksi on todella harvinainen. Ystäväni sanoi, että olen "manannut" sen itselleni ja pakko on myöntää, että joku totuuden siemen siinä saattaa olla. Sairauteni hieman stabilisoiduttua olen alkanut oikein toden teolla pelätä, koska kuolen. Lääkärikontrollit ovat puolen vuoden välein, mutta aina siinä välissä pelkään, että sairauteni on uusinut tai saanut pahempia käänteitä. Tosi tarkkaan tulee nykyään kuunneltua omaa kehoaan ja luettua netistä kaikkia mahdollisia kuvauksia, mikä tietysti ruokkii luulosairauttani, ehkä jopa oikeaa sairauttani, koska stressaan sen takia. Miten sitä ihminen osaisi nauttia elämästään tässä ja nyt, eikä elää tulevaisuutta ennen aikojaan..?
Tarkoitus oli sanoa, että yrittäkää olla stressaamatta, koska sillä tavoin ne pelot toteutuvat nopeammin. Olkaa onnellisia, että olette vielä (fyysisesti) terveitä.- vainoharhainen...
Mua vaivaa aina välillä luulosairaus myöskin. Joskus 14 vuotiaana se taisi alkaa ekan kerran, eikä nukkumisestakaan meinannut tulla mitään, kun etsi kaikkia patteja ja kiinitti huomiota erilaisiin kiputiloihin ym. Olen kuvitellut itselleni mm. leukemia, jonkun muun syövän, rintasyövän, gynekologiset sairaudet, aivokasvaimen, aivojen ulkopuoliset kasvaimed, tulehduksen päässä... Jne. Pääsin luulosairaudesta eroon vähäksi aikaa ja nyt se on taas palannut... nyt olen luulosairas hampaistani ja pään alueesta. Tutkin hampaitani jatkuvasti ja kuvittelen, että minulla on hampaissa jokin piilevä tulehdus/tauti, joka huomataan vasta sitten, kun kaikki on liian myöhäistä. Olen muutamaan otteeseen käynytkin jo hammaslääkärillä, eikä mitään merkittävää ole löytynyt... Ei sitä kehtaa pian enää mennäkkään sinne, kun koko ajan on mukamas jotain "vikaa". Olen kärsinyt myös toistuvasti poskiontelotulehduksista, joita minulle tulee säännöllisin väliajoin ja ovat myös helpottaneetkin. Tälläkin hetkellä tarkkailen jatkuvasti pään muotoja, onko toinen poski vaikka turvoksissa, ja jos siltä näyttää, niin minulla on päässä muhiva tulehdus tai kasvain johon kuolen. päätäni ei edes särje, tai tunnu paineen tunnetta jos en ajattele asiaa. mitä enemmän ajattelen ja tutkin, niin jopa alkaa tulemaan kiputuntemuksiakin... Sitten rupean painelemaan ja veulaamaan kasvojani, että onko mikään ihmekkään jos sattuu tai tuntuu oudolta. Stressaan näitä asioita ja tutkailen peilistä jatkuvasti aksvojani ja väitän toisen puolen näyttävän erilaiselta. Kukaan muu ei ole kasvoissani mitään poikkeavaa huomannut. Luulen että tämä on taas sellainen ohimenevä vaihe, kun on ollut muutenkin paljon stressiaiheita... Mutta on tämä kamalaa :( Ikääkin on vasta 22 vuotta.
- Hypokondrinen
Tuntuu niin hassulta - mutta samalla myös huojentavalta lukea, että tässä maailmassa on muitakin sairauksien pelkääjiä kuin minä.
Minä olen 22-vuotias ja pelännyt lähes koko ikäni erilaisia sairauksia (yleensä syöpiä tai muita vakavia sairauksia) ja kuolemaa. Minusta syöpä on yhtäkuin kuolema, vaikka eihän se nykypäivänä oikeasti niin ole. Nuorempana pelkäsin vain kuolemaa, nukahtaminen oli vaikeaa koska pelkäsin että kuolen yöllä. Pelkäsin myös sokeutuvani yöllä ja siksi en voinut ruveta nukkumaan ilman, että lamppu olisi päällä. Ahdistuin valtavasti jos näin tv:ssä kuolemaa tai muuta pelottavaa. Sain ahdistuskohtauksia, tuntui ettei henki kulje. Ahdistuneena hankasin myös pakonomaisesti kädelläni rintaa (tissien välistä) ja iho kului siitä rikki. Luin myös erittäin ahkerasti kotoa löytyviä lääkärikirjoja, yleensä kaikkien sairauksien oireita.
Kun 16-vuotiaana muutin pois kotoa ja sain netin käyttöön aloin tutkia sieltä erilaisia sairauksia ja niiden oireita. Silloin aloin pelkäämään sairauksia nimillä enkä enää pelkkää kuolemaa. En tiedä vaikuttiko syöpäpelkooni se, että mummuni kuoli aivokasvaimeen ollessani 10v ja ukkini keuhkosyöpään, kun olin 13. Yleensä pelkoni jostain sairaudesta sai alkunsa jonkun oireen kautta, mutta joskus myös muutenkin. Jos oli tavallista enemmän pääkipua tai kipu tuntui vähän erikoisemmassa kohtaa päätä niin oli heti googlettamassa ja pam - aivokasvain. Jos sattui mahaan - tietysti mahasyöpä. 17-vuotiaana minulla jopa jatkui omituinen mahakipu monta kuukautta, koska pelkäsin niin kovasti että siellä on syöpää. Kipu loppui, kun kävin lääkärissä ja lääkäri totesi ilman mitään sen kummempia tutkimuksia ettei ole syöpää. Siihen asti, kun täytin 20, pelot pysyivät vielä suhteellisen hyvin hallinnassa.
Parikymppisenä aloin sitten odottamaan esikoistani. Raskauden alun pelkäsin, että saan keskenmenon, pelkäsin mennä ultraan, koska ajattelin että vauvasta löytyy vikaa. Raskauden puolenvälin aikaan jouduin sitten sairaalaan, koska minulla oli omituinen vatsakipu ja sairaalassa pissasin verta! Tämä oli todella pelottava kokemus, koska olin varma että minulla on vähintään virtsarakonsyöpä. Syytä verivirtsaisuuteen ei löytynyt tai lääkäri epäili sen johtuvan limakalvoista jotka ovat herkillä raskauden aikana.
Raskauden aikana pelkäsin myös rintasyöpää (kahteen otteeseen), imusolmukesyöpää, tyvisolusyöpää, melanoomaa ja mitähän muuta vielä. Tutkin luomiani ja ihoani jatkuvasti. Painelin kaulaa ja kainaloita tuntuuko suurentuneita imusolmukkeita. En oikein pystynyt nauttimaan raskaudesta, kun pelkäsin kokoajan että kuolen. Raskausaikana lähdin myös sitten juttelemaan psykologille tästä pelosta ja sain mielialalääkityksen. Synnytyksen jälkeen pelot jatkuivat ja ovat välillä todella voimakkaita. Raskaus selkeästi pahensi hypokondriaani.
Tällähetkellä pelkään, että minulla on aivokasvain tai imusolmukesyöpä. Pelkään myös hiviä. :(( Olen aloittamassa piakkoin psykoterapian, koska en näe enää muuta ulospääsyä tästä noidankehästä. Lääkkeitä en haluaisi syödä ja olenkin ne lopettanut (toisen lapsen toivossa). Toivon hartaasti, että tulevasta terapiasta on apua, sillä tämä pelkääminen on yhtä helvettiä!!
Pahinta on se, kun vaipuu ihan epätoivoon ja on varma, että nyt se kuolema tulee. Tulee hirveä ahdistus, kun miettii että lapseni jäisi ilman äitiä, mieheni ilman vaimoa. Elämästä ei voi nauttia, kun pitää jatkuvasti pelätä ja kytätä itseään ja omia oireitaan! Lääkäriin ei uskalla mennä, koska pelkään että siellä varmistuisi jokin vakava sairaus ja se olisi menoa. Mieluummin elän tietämättä. Todella ristiriitaista. :(
Ap ja te muut hypokondrikot, tiedän tarkalleen mistä kirjoitatte. Ymmärrän todella hyvin ahdistuksen ja sen mitä on oikeasti pelätä että kuolee. Minulle itselleni ainakin mielialalääkkeistä oli apua eli niitä suosittelen muillekkin. Eihän niillä näitä pelkoja saa pysyvästi pois elämästä, mutta ne auttoivat ainakin minua ajattelemaan jotenkin eritavalla ja sivuuttamaan paljon oireitani. Itse haluan kuitenkin yrittää päästä näistä pysyvästi eroon ja siksi haenkin terapiaa. Pitkä prosessihan se tulee olemaan - minimissään vuoden, maksimissaan kolme vuotta. Omassa tilanteessani ei taida enää olla muuta vaihtoehtoa, niin pahaksi pelot ovat päässeet ja vaikuttavat niin paljon elämääni. Tahdon olla lapselleni "kunnon" äiti enkä mikään hysteerinen ja masentunut äiti.
Tsemppiä hirveästi muille tästä samasta pelosta kärsiville. Minun neuvoni teille on, että HAKEKAA ROHKEASTI APUA! Yksin tästä on aika vaikeaa selvitä.- innocences
Itseasiassa luulen, että kärsit Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä (GAD) Minulla itselläni on tämä kyseinen sairaus, jota ennen kutsuttiin luulotaudiksi. Oireina ovat nimenomaan pakkoajatukset Sairauksista, katastrofeista, kuolemasta yms. Itselläni on kausia jolloin pelkään kuolevani tai olen varma että nyt tulee maailmaloppu tai että mulla on syöpä jne. Oireista on todella vaikea päästä eroon, mutta esimerkiksi kuoleman pelosta pääsin sillä, että ajattelin etten voi sille mitään jos kuolen! Tässä juttua sairaudesta:
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on pitkäaikainen ahdistuneisuuden tila, joka ei ole luokiteltavissa miksikään muuksi ahdistuneisuushäiriötyypiksi.
Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet ovat jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne, jotka eivät esiinny kohtauksittain toisin kuin esimerkiksi paniikkihäiriössä. Sairaus puhkeaa monesti jo lapsuus- tai nuoruusiällä.
Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä potilas on aina ylenmääräisen huolestunut ja murehtii erilaisia asioita. Huolenaiheita saattavat olla esimerkiksi terveydentila, ihmissuhteet tai taloudellinen tilanne. Ahdistuksen tunne on luonnollista vaikeissa elämänvaiheissa, ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä onkin kyse vain, kun huolet ovat selvästi liioiteltuja. Sairauteen saattaa liittyä myös fyysisiä oireita, kuten takykardiaa, pistelyä, monenlaisia kipuja ja tihentynyt virtsaamisen tarve. - Luuleva
innocences kirjoitti:
Itseasiassa luulen, että kärsit Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä (GAD) Minulla itselläni on tämä kyseinen sairaus, jota ennen kutsuttiin luulotaudiksi. Oireina ovat nimenomaan pakkoajatukset Sairauksista, katastrofeista, kuolemasta yms. Itselläni on kausia jolloin pelkään kuolevani tai olen varma että nyt tulee maailmaloppu tai että mulla on syöpä jne. Oireista on todella vaikea päästä eroon, mutta esimerkiksi kuoleman pelosta pääsin sillä, että ajattelin etten voi sille mitään jos kuolen! Tässä juttua sairaudesta:
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on pitkäaikainen ahdistuneisuuden tila, joka ei ole luokiteltavissa miksikään muuksi ahdistuneisuushäiriötyypiksi.
Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet ovat jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne, jotka eivät esiinny kohtauksittain toisin kuin esimerkiksi paniikkihäiriössä. Sairaus puhkeaa monesti jo lapsuus- tai nuoruusiällä.
Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä potilas on aina ylenmääräisen huolestunut ja murehtii erilaisia asioita. Huolenaiheita saattavat olla esimerkiksi terveydentila, ihmissuhteet tai taloudellinen tilanne. Ahdistuksen tunne on luonnollista vaikeissa elämänvaiheissa, ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä onkin kyse vain, kun huolet ovat selvästi liioiteltuja. Sairauteen saattaa liittyä myös fyysisiä oireita, kuten takykardiaa, pistelyä, monenlaisia kipuja ja tihentynyt virtsaamisen tarve.Minulla paniikkireaktion kaltaista nopeaa fyysistä oiretta (turruttava shokkiaalto, kohonnut syke, rintakipu ja kaikki muutkin ne oireet ;) ) aiheuttaa nimenomaan sairauden pelko. Jokin uusi fyysinen (esim. alaselkäkipu) tuntemus tai tieto sairastumisriskistä (sikainfluenssahysteria) saavat tuon reaktion esille. Monta tappavaa sairautta on tullut pikaisesti sairastettua, mutta täällä sitä vaan porskutetaan :) .
Sain SSRI -lääkityksen ehkäisemään paniikkihäiriötä, mutta uskoisin, että se jopa tietyllä tapaa herkistää minua niihin. En ole kuitenkaan vielä lääkistystä lopettanut, koska olen huomannut itselläni kaamosoireita, jotka varmasti edesauttavat ph:tä. Ahdistuksen tappajana minulla on Opamox, mutta en sitä juurikaan ole käyttänyt kuin tosi tarpeeseen.
Terapiassa olen käynyt 2-4 kertaa kuukaudessa. Vaikkakaan terapeuttini ei heti alkuun kovin ihmemieheltä vaikuttanutkaan, päätin, että kun kerran terapeutin satuin saamaan, niin vaikka väkisin hänen kanssaan asioin. Olen todennut, että se kannatti. Terapiaa olen voinut vähentää ja erittäin hyvin on löytynyt syyt paniikkihäiriölleni. Myös vertaistuki on ollut erittäin tärkeässä roolissa. Pari vastaavankaltaisista oireista kärsivää kaveria ja yksi muuten vain avarakatseinen ja fiksu ovat auttaneet minua ja minä heitä tarpeen niin vaatiessa. Minun on toki täytynyt uskaltaa ensin ottaa vaivani kahden kanssa esille, joka onkin ollut melko hankalaa aluksi. Yhden tiesin jo ennalta "hulluksi" :) .
Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että oireeni ovat olleet lieviä yhtä toistakuukautista työkyvyttömyyttä lukuunottamatta. Muutoin olen voinut hoitaa menestyksekkäästi vaativaa ja raskastakin työtehtävääni ja mikä tärkeintä elää täysipainoista elämää.
Kannattaa uskaltaa puhua leimautumisenpelosta huolimatta. Tulette yllättymään kuinka moni kertoo sitten kärsivän vastaavankaltaisista tai ihan joistain muista oireista.
Niin ja kaamosoireisiin tuo kirkasvalohoito on yllättävän tehokasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup324461Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt
Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko252365Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene142357Ihana on nähdä edes ohimennen
Mitenköhän mies sua voisi lähestyä❤️? Oon lääpälläni suhun mutta en uskalla lähestyä vaikka vilkuilet ja huomaan että su512118- 321677
Saattaisimme olla yhdessä
Vaarallinen yhdistelmä. Käsitin, että meillä molemmilla on samanlaista historiaa... Siitä huolimatta haluaisin kokeilla321471Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi731466- 661274
- 821231
Mies, mua jotenkin kiinnostaa
Että osaatko sä ollenkaan höllätä? Ootko aina kuin persiille ammuttu karhu. Pohtimassa muiden vikoja?401104