Työskentelin ensimmäistä vuotta lastenvahtina eräässä hyvin toimeentulevassa perheessä. Eräänä iltana, juuri seitsemäntoista vuotta täyttäneenä nuoren naisena, sain kokea yllätyksen perheen äidin tullessa kotiin ennen aikojaan miehensä firman pikkujouluista.
Olin laittanut perheen lapset nukkumaan, ja katsoin nelosen yöchattiä. Yht'äkkiä ulko-ovi pamahti kiinni. Säpsähdin ja käännyin katsomaan eteiseen päin. Siellä seisoi perheen 38-vuotias äiti, Miia, pitkässä mustassa nahkatakissaan, mustat saappaat vesisateesta märkinä. Hänen kasvoillaan oli outo hymy ja näin hänen laittavan ulko-oven turvalukon ketjun paikoilleen. En ymmärtänyt mistä oli kysymys ennen kuin Miia käveli suoraan luokseni pudottaen takkinsa ja tarttui hiuksistani kiinni kerien ne poninhännälle. Olin juuri kysymäisilläni mitä hän aikoi, kun Miia painoi mustan ajohansikkaan peittämän kätensä suulleni ja sähähti, älä herätä lapsia.
En saanut mahdollisuutta sanoa mitään. Miia-rouva veti minut hiuksistani sohvalle selälleni ja istui hajareisin rintojeni päälle. Minuun iski paniikki, ja yritin huutaa apua, mutta perheen äiti painoi molemmat kätensä suuni päälle ja käski olemaan hiljaa. En aluksi uskonut häntä, ja tunsin heti läimäyksen poskellani. Ennen kuin toivuin järkytyksestäni, oli Miia painanut polvensa käsieni päälle ja istui nyt miltei kaulani päällä pitäen edelleen käsiään suuni päällä.
Toivuttuani ensi järkytyksestäni tajusin, että Miia-rouvalla oli punaisten rintaliiviensä ja nahkasaappaidensa lisäksi päällään vain minihame. Selälläni maatessani näin suoraan hänen kämmentensä yli pieneen karvakolmioon ja sen alla olevaan ajeltuun häpykumpuun. En ollut koskaan aiemmin ajatellut seksiä toisen tytön, saati sitten yli kaksikymmentävuotta vanhemman naisen kanssa, mutta tunsin yllättäen hieman rentoutuvani Miian alla. En ajattele olevani lesbo, mutta järkytyksestä toivuttuani minussa heräsi pieni uteliaisuus tulevaa kohtaan. Miia-rouva oli kaikessa hyökkäävyydessään melkoisen kiihottava.
Miia oli selvästikin nauttinut muutaman lasillisen hänen sähistessään valkoisten hampidensa välistä, että nyt pikkuhuora saa maistaa oikein emännän kädestä. En edelleenkään ymmärtänyt miksi rouva istui päälleni. Ehkä hän epäili miehellään olleen jotain suhteen tapaista kanssani. Jokatapauksessa ajatukseni katksei lyhyeen tuntiessani uuden läimäyksen poskellani.
Kääntäessäni päätäni sivuun välttääkseni uuden iskun tunsin kuinka hiuksiini taas tartuttiin ja kasvoni käännettiin ylöspäin. Pidin silmiäni kiinni uuden iskun pelossa. Kuulin kuitenkin vain sohvan natisevan hetkeä ennen kuin Miian istui kasvojeni päälle.
Vaistomaisesti yritin huutaa apua, mutta huutoni tukahtui Miian kuumankosteaan ja ajeltuun häpykolmioon. Käteni haparoivat hetken ilmassa, mutta Miia-rouva asetteli polvensa kämmenteni päälle olkavarsieni jäädessä hänen sääriensä alle. Suuni painui aluksi hänen klitoristaan vasten, mutta samassa tunsin hänen siirtyvän hieman eteenpäin.
Ennen kuin huomasinkaan Miia-rouva ratsasti kasvojeni päällä hieroen klitoristaan nenääni vasten. Hän vaati samalla nuolemaan pilluaan, ja näin yllätettynä tein työtä käskettyä.
Miia-rouva hieroi pimppaansa kasvojani vasten kunnes tunsin hänen tärisevän ja voihkivan niin, että aavistin jotain taphtuvan. Yht'äkkiä Miia tarttui niskastani ja veti kasvoni tiukasti kiinni pimppaansa. Luulin hetken hukkuvani ja tukehtuvani, mutta pian Miia päästi otteensa ja retkahdin kasvot märkänä selälleni sohvalle. Miia istui rintojeni päällä nojaten taaksepäin, ja näin miten hänen pimppinsä liikkui kiihkeän hengityksen tahdissa.
Yht'äkkiä kuin kaikki oli alkanut kaikki päättyi. Miia-rouva kohottautui istumaan vatsani päälle, antoi suukon suulleni ja sanoi, että saisin kyseiseltä illala kaksinkertaisen palkan, mikäli ymmärtäin olla hiljaa tapahtuneesta. Mikäli en, hän tulisi antamaan minulle sellaisen selkäsaunan etten ikinä unohtaisi. Päätin suostua vaitioloon, ja siihen, että silloin tällöin joudun nuolemaan emännälleni nautinnollisen orgasmin.
Lastenvahdin ylityö
Joop
2
13918
Vastaukset
- niini
HUONO!!!!!!
Joku taso lespoilussakin pitäis olla! - kkkk
hyvä tarina, nosti kankea
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031713Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2091324- 721309
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521029- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei17858- 42847