Tarkoituksenani on uudistaa kuidutettu vanha puuvene. Vanhan lasikuidun puhdistaminen on hankalaa onko kellään tietoa miten sen teen. Kuinka puhtaaksi se täytyy puhdistaa/hioa jotta uusi hartsi/lasukuitu siihen tarttuu. Pohjassa on korjattavia reikiä ja olen harkinnut hartsilla maalata koko pohjan.
Vastaukset 2
- fkkfkfkf
Öööö....ihan ensiksi pitää tsekata että lasikuitu on kiinni rungossa. Kirjoitit että pohjassa reikiä, tästä voisi päätellä että lasikuitu ja puu imenyt vettä. Korjaaminen voi olla aika haastavaa etenkin jos kuidutus on tehty aikoinaan hutiloiden seulana vuotavan puurungon "korjaamiseksi".
- atlatl
...on tärkeää ennenkuin teet mitään. Kaikki on saatava läpikuivaksi. Reiät on avattava ja tarkistettava että missä kunnossa puu on niiden alla/kohdalla. Jos puu on lahoa,on se vaihdettava/paikattava.
Samoin kaikki irrallinen hartsi ja lasikuitu on poistettava.
Sen jälkeen alkaa sitten korjaus. Homma on työlästä ja vaatii aikansa.
Mutta palkitsee myös. Itse olen tehnyt vain kajakkeja lasikuidusta.Veneliikeistä saa ohjeet niistä puhdistusaineista,jotka hommaan sopivat.
Tottakai pinnat pitää olla puhtaita rasvoista ja muista epäpuhtauksista,ssillä muutoin uusi lasikuitu ei hartseineen tartu.
Tarvitset siis kunnon puhdistusaineet ja uutta epoksihartsia lasikuitumattoa jotta paikoista tulee tukevia.
Veneisiin lasikuitumatto on erilaista kuin kajakkeihin,mutta uskoisin niitäkin löytyvän alan liikkeistä.
Pelkkä hartsi ei riitä jos reiät ovat vaikkapa kämmenpohjaa suurempia.
Ihan pikkureikiin se saattaa riittää. (koko pienempi kuin pari sormenleveyttä).
Isompiin laittaisin lasikuitua vahvikkeeksi.
Pojan maalaamiseen korjauksen jälkeen sopinee hartsi jonka voi sävyttää sopivilla aineilla tai maalata venemaalilla myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS722262Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15905Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52786Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke44711- 44687
- 47634
- 80616
- 50585
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29556