Tilanne on tällä hetkellä semmoinen, että olen raskaana ja olemme mieheni kanssa muuttamassa yhteen ja mukana tulee luonnollisesti miehen edellisestä liitosta oleva 12 vuotias poika. Mitä mieltä te kokemuksienne perusteella olette siitä minkälainen roolini on tämän pojan kasvatuksessa?
En siis koe, että se olisi pääosin velvollisuuteni, mutta mielestäni tällaisessa tilanteessa on kohtuullista että osallistun siihen myös. Olen jo tässä vaiheessa komennellut sitä ja korottanut ääntä jos on urpoillut tms. Mielestäni itselläni on kodissani oikeus asettaa tiettyjä sääntöjä jota noudatetaan. Mielestäni olen reilu ja kasvatusperiaatteeni ovat reiluja ja hyviä.
Yksi pääasia minkä tuosta pojasta haluan muuttaa on itsekkyys ja toisten kunnioitus. Eli pojalla ei ole kovin kovaa kuria ikinä ollut ja tämän takia käyttäytyy välillä todella itsekkäästi. Juuri sellaista käytöstä en hyväksy alkuunkaan. Tästä on puhuttu miehen kanssa ja olen huomannut, että hän ei osaa tarpeeksi kovia rankaisuja antaa, vaikka käytösestä samaa mieltä kanssani onkin. Tuossa iässä olisi varmaan jo hyvä antaa muutama reilu tuntuva rangaistus, että oppii sen ettei kannata urpoilla! Jos tilanne osuu kohdalle kun olen paikalla, kotonani ihan varmasti sanelen rangaistuksen ja se silloin pitää. Olen ilmeisesti sen verran kusipää, että annan mieluummin kerran tuntuvan rangaistuksen jos se sillä vaikka toimis ja pidän sanomastani kiinni ilman lusmuiluja taikka kompromisseja. Olen jo päättänyt, että jos mieheni niitä aikoo jollain tapaa muuttaa se on vakavan keskustelun paikka siitä kuka tässä kämpässä jatkossa oikeasti asuu. Toki mieheni on itse sanonut, että hänen mielestään myös minulla on oikeus komentaa ja sanoa kun sen tarve on.
Jos mieheni on vaikka töissä niin minähän täällä kotona silloin olen paikalla enkä todellakaan aio soitella miehelleni, että saako Paavo nyt lähteä kaverinsa luokse vai pitäisikö hänen kuitenkin siivota huoneensa.
Mitä mieltä olette tällaisessa tilanteessa asuinmenojen osuuksista? Kuka maksaa ja kuinka paljon kun asuin kustannuksen ovat tietyn suuruisia kuukaudessa ja tietyllä osalla lyhemmän omaa asuntolainaani. Asuminen kun ei kellään ole ilmaista niin mielestäni olisi kohtuus, että mieheni maksaa minulle jonkunmoista "vuokraa". Mutta mikä on suhde kun hänen mukanaan tulee myös yksi poika ja meille vielä yhteinen vauva todennäköisesti. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja kaikki kolhut ja uudet jääkaapit joudun kuitenkin itse maksamaan.
En siis koe, että se olisi pääosin velvollisuuteni, mutta mielestäni tällaisessa tilanteessa on kohtuullista että osallistun siihen myös. Olen jo tässä vaiheessa komennellut sitä ja korottanut ääntä jos on urpoillut tms. Mielestäni itselläni on kodissani oikeus asettaa tiettyjä sääntöjä jota noudatetaan. Mielestäni olen reilu ja kasvatusperiaatteeni ovat reiluja ja hyviä.
Yksi pääasia minkä tuosta pojasta haluan muuttaa on itsekkyys ja toisten kunnioitus. Eli pojalla ei ole kovin kovaa kuria ikinä ollut ja tämän takia käyttäytyy välillä todella itsekkäästi. Juuri sellaista käytöstä en hyväksy alkuunkaan. Tästä on puhuttu miehen kanssa ja olen huomannut, että hän ei osaa tarpeeksi kovia rankaisuja antaa, vaikka käytösestä samaa mieltä kanssani onkin. Tuossa iässä olisi varmaan jo hyvä antaa muutama reilu tuntuva rangaistus, että oppii sen ettei kannata urpoilla! Jos tilanne osuu kohdalle kun olen paikalla, kotonani ihan varmasti sanelen rangaistuksen ja se silloin pitää. Olen ilmeisesti sen verran kusipää, että annan mieluummin kerran tuntuvan rangaistuksen jos se sillä vaikka toimis ja pidän sanomastani kiinni ilman lusmuiluja taikka kompromisseja. Olen jo päättänyt, että jos mieheni niitä aikoo jollain tapaa muuttaa se on vakavan keskustelun paikka siitä kuka tässä kämpässä jatkossa oikeasti asuu. Toki mieheni on itse sanonut, että hänen mielestään myös minulla on oikeus komentaa ja sanoa kun sen tarve on.
Jos mieheni on vaikka töissä niin minähän täällä kotona silloin olen paikalla enkä todellakaan aio soitella miehelleni, että saako Paavo nyt lähteä kaverinsa luokse vai pitäisikö hänen kuitenkin siivota huoneensa.
Mitä mieltä olette tällaisessa tilanteessa asuinmenojen osuuksista? Kuka maksaa ja kuinka paljon kun asuin kustannuksen ovat tietyn suuruisia kuukaudessa ja tietyllä osalla lyhemmän omaa asuntolainaani. Asuminen kun ei kellään ole ilmaista niin mielestäni olisi kohtuus, että mieheni maksaa minulle jonkunmoista "vuokraa". Mutta mikä on suhde kun hänen mukanaan tulee myös yksi poika ja meille vielä yhteinen vauva todennäköisesti. Asunto on kuitenkin minun nimissäni ja kaikki kolhut ja uudet jääkaapit joudun kuitenkin itse maksamaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Luin juttusi lauseeseen:"Olen jo tässä vaiheessa komennellut sitä ja korottanut ääntä jos on urpoillut tms. " saakka, ja sit riitti.
Miten ihmeessä voi uusioperheen kanssa asua niin, että myös minä tässä en voi komentaa poikaa jos homma ei toimi niin kuin pitää. Kyllähän minulla pitää olla mahdollisuus antaa rangaistus jos olen ainoa aikuinen paikalla urpoilun sattuessa? En kai todellakaan voi olla vain hiljainen osapuoli ja ottaa vastaan kaiken mitä poika tekee?! Miten helvetissä te vain kaveria haluatte "naimakauppa" lapsen kanssa olla?
Mielestäni tilanteessa jossa poika minua potkaisee tms. minulla on vähintäänkin velvollisuus korottaa ääntä jos kerran sanominen ei riitä! Jos poika huutaa korvani juuressa minulla on velvollisuus saada se hiljaiseksi, jos kerran sanominen ei riitä silloin rankaistaan! Jos se jatkuu, rankaistaan kovemmin. Miten helvetissä kenenkään pitäisi tuollaista käytöstä sietää omalta tai toisen muksulta?
Olen itse myös kasvanut uusioperheessä ja kyllä äitini mies on minua komentanut ja isäni nainen myös! En kyllä itse ole sitä kokenut mitenkään huonona, äiti ja isä mallejahan se myös ovat ja täytyyhän niiden olla sitä silmissäni. Ei ne minun kavereita ole olleet enkä niistä sellaisia ole halunnutkaan. Kyllä kasvattajat ovat ne aikuiset jotka ovat päivittäin pojan kanssa samassa tilassa jokapäiväisessä arjessa. Mitä pahaa se tekee lapselle jos minä sitä komennan kun isä ei ole paikalla? Me tulemme pojan kanssa hyvin toimeen ja meillä on hauskaa ja hän on itse sanonutkin, että esimerkiksi halaa minua mielummin kuin omaa äitiään. Äitiään hän haukkuu lesboksi jolloin minä sanon, että annapas olla, se on kuitenkin sun äiti.
Aika kummallisen rankkoja kommentteja ja asenteita teillä. On vaikea ymmärtää miten kukaan voi elää uusioperheessä jossa tämä lapseton osapuoli joutuu vain olemaan hiljaa ja elämään tässä tilanteessa pojan ja isän ehdiolla ja heidän säännöillä. Kyllä yhteiselämässä pitää olla yhteiset säännööt ja on myös minun tehtäväni pitää niistä kiinni.
En sekaannu päätöksiin mitä mieheni pojan suhteen tekee se on hänen asiansa, mutta seikat jotka vaikuttavat yhteiseloon todellakin kuuluvat minulle!
Sun teksti on niin asiatonta ettei sitä viitsi lukea, ei ole rankka kommentti se ei.
Jos kirjoittaisit asialliseen sävyyn voisit saada asiallisia vastauksiakin.
itse vastaa aloitukseen... heh onhan se sitten... heh...
vielä, millaista elämää haluat:
- komentaa ja antaa tuntuvia rangaistuksia miehesi pojalle
- antaa miehesi ja hänen poikansa turmella asuntoasi
- periä vuokraa mieheltäsi
Toisin sanoen sinusta on tulossa tuota pikaa oikea pirttihirmu, josta kukaan ei oikein pidä ja joka itse on yleensä huonolla tuulella ja takajaloillaan. Veikkaan, että jäät ennen pitkää yksihuoltajaksi rähjäiseen kämppääsi.
Mitä varten sinun piti hankkiutua raskaaksi ennen kuin olit ajatellut, mihin olet päätäsi työntämässä?
Pointtihan ei ollut antaa tuntuvia rangaistuksia pojalle vaan saada siitä irti se mikä jokaisesta esimurkusta pitää. Itsekkyys ja kunnioitus paikoilleen! Tähän mies ei pysty, koska on aivan liian kiltti!
Pointti ei todellakaan ole myöskään rahastaa vuokraa mieheltäni vaan kyse oli asuinmenojen jakamisesta tasapuolisesti. Miksi minun tehtäväni olisi antaa ilmainen katto kenenkään pään päälle, samako tuo kelle hän vuokraa maksaa kun sen joutuu kuitenkin maksamaan. Äitiyslomalle jäädessä on naurettavaa olettaa, että maksan yksin kaiken pienellä äitiysrahalla! Haloo, eikä tasapuolisuus ole millään lailla järkevää? Aatteleppa itse tilannetta, että joku asuu kotonasi ilmaiseksi eikä osallistu rahallsiiin menoihin omaa ruokaansa enempää!
Raskaaksi on hankkiuduttu erittäin oikeista syistä ja olen todellakin tietoinen mihin olen pääni työntämässä. Hain lähinnä muiden kokemuksia ja mielipiteitä samankaltaisista tilanteista. Tuollainen kommentointityylisi on aika säälittävää eikä lainkaan rakentavaa!
olla loistava esimerkki pojalle vain hyvässä.
Olet tärkein kasvattaja ja menet tottakai äidin yli.
Opastat, ohjaat, hoidat sairaana, peset pyykti ja viet harrastuksiin.
Kuuntelet ja kannustat poikaa. Sinulla on nyt äidin valtuudet ja olet vastuussa mitä pojasta aikanaan tulee.
Se on nyt roolisi olla pojalle kunnon kasvattaja. Näytähän nyt hänelle, mitä osaat paremmin kuin kukaanm uu.
paska.
Eiköhän tämmöisessä erotilanteessa minkä poika on joutunut kokemaan ole tärkeää saada hänelle hyvä vakaa koti ja se on tässä tapauksessa meillä, minun ja mieheni luona. Siellä minä ja mieheni yhdessä hoidamme kotitaloustyöt, kuten pesemme ne pyykit ja imuroimme yms. Kyllä siinä samalla tulee pojan pyykit pestyä ja roskat imuroitua. Toki tuollaisen 12 vuotiaan on jo korkea aika oppia vastuuta ja hoitaa muutama kotityö viikossa.
Kaasvattajana oikea äiti ei ole paikalla kuin jokatoinen viikonloppu. Paljonko hän ehtii hommaansa hoitamaan? Mitä luulet? Ja totta helvetissä hoidan poikaa jos se on sairas. Ehkä hänen isänsä käy vaikka töissä ja minun kotona ollessa voin ihan hyvin antaa lääkettä ja keittää perkele sitä kuumaa mehua.
taisivat mennä Lissulle erittäin perille.
Kyllä lapset todella kokevat kovia kun isä ja äiti eroavat ja sitten ilmestyy isän ja äidin elämään joku tuntematon ihminen. Pyykit on pestävä ja lattia lakaistava, kyllä aivan niin, ei siinä mikään auta.
Niinpä, ilman muuta 12 vuotias onkypsä tekemään oman osuuden taloustöistä, ei siinä mikään auta, pienestä on työt hoidettava, kyllä samoilla linjoilla me olemme. Näin se on.
Niim, kyllä kasvatusvastuu on kaikilla aikuisilla ikään kokoon ja sukupuoleen katsomatta, ei siinä lapsia auta hunningolle jättää, muuten alkaa oma tunto soimaan, kyllä kyllä. Olet täysin oikeassa, lapset tarvitsevat tukea ja aikuista selvitäkseen suurista haasteista. Kyllä olet erittäin oikeilla jäljillä, mikään ei ole tärkeämpää kuin yhteen hiileen puhaltaminen. Kyllä se vaan näin on, ja näinä aikoina!
se sinun ongelmasi näinä päivinä on. Taisi isäpuoli hakata mennen tullen ja pannakin vielä.
Hmmm...
Eli olette 1) muuttamassa nyt yhteen miehen kanssa 2) teille on tulossa lapsi 3) olet muuttamassa saman katon alle pojan kanssa 4) pojan katon alle on muuttamassa uusi nainen 5) poika on saamassa velipuolen
Enkä tiedä miten miehelläsi on kokemusta uusperhe-elosta. Mutta jokatapauksessa teillä on tosi paljon muutoksia ja aika rytinällä vielä. Siinä on opeteltavaa ja totuteltavaa teille kaikille kolmelle ja sitten vielä uusi perheenjäsen ilmottelemassa jo tulostaan. Sinuna ottaisin nyt aika rauhaksiin, en odottaisi että kaikki sujuu hirveän helposti. Tottakai kodin toisena aikuisena sinullakin on oikeus puuttua kotisi asiohin. Mutta antakaa nyt kaikille vähän armoa tulevaisuudessa ja muistakaa, että muillakin asioilla on merkitystä kuin vain sillä komentamisella. Antakaa pojan kanssa suhteenne hiljaksiin muodostua. Kyseessä on aika iso lapsi jo ja murrosikä alkaa kolkuttelemaan, joten kauhean suuria en odottaisi sen suhteen millainen auktoriteetti sinulla lapseen tulee olemaan. Sen sijaan keskittyisin vaalimaan sitä, että teillä on se yhteinen linja miehesi kanssa. Ja keräisin positiivisia muistoja pojan ja kaikkien kanssa, koska siitä ne suhteet lujittuu. Ota ekaksi hommaksi kotiutuminen, älä ryhdy muuttamaan tätä lasta, jonka kanssa olet vasta muuttamassa samaan asuntoon. Anna miehen pohtia noita.
Ja noihin rahajuttuihin. Jos te aiotte perheenä elää, niin eiköhän ne kaikki kulut yhdessä hoideta. Ja yhdessä keksitään käyttöä rahoille, jos ei kaikkea perusarkeen saada kulumaan. Ettehän te kuitenkaan kämppiksiä ole.
....mä en nyt tiedä onko tämä provo vai aidostiko tuolla uholla olet uusperheeseen rynnimässä, mutta nyt RAUHOITU. Kait te noi asiat voitte miehen kanssa hyvässä yhteishengessä keskustella. Jos sä kauhean agressiivisella asenteella rynnit uusperheeseen, niin siinä kohtaa kun vauva-arki pukkaa päälle, niin sä olet stressannu pääsi halki ihan pelkistä uusperhejutuista. Sä tunnut kauhean kiukkuiselta ettekä vielä ole edes saman katon alla, ei vaikuta hyvältä - ihan sun jaksamisen kannalta.
Mulla on on 11 vuoden kokemus uusperheestä. Miehen tytär ei ole virallisesti asunut meillä, mutta on noin puolet vuodesta isänsä luona. En ole komennellut tyttöä, syystä että pienikin käskevä/komentava äänensävy on aiheuttanut jälkeenpäin riidan minun ja mieheni välillä. Olen kyllä näiden vuosien aikana ollut tytön kanssa paljon enemmän kuin mieheni, koska teen töitä kotona. Meillä on myös yhteisiä lapsia, näitä mieheni kyllä ojentaa todella ankarasti, esikoisen saadessa tehdä ihan mitä lystää. Kitkaa se on aiheuttanut ja neuvoksi annan: Älä lähde uusperhe kuvioon jos et ole valmis nielemään kiukkuasi ja tuskaasi.
Et ole puhunut miehesi kanssa asiaa selväksi.
Meillä ei ole kuin sinun ja minun lapset, yhteisiä siis ei ole.
Mies lelli omiaan (etälapsia) ja vaati minun (lähilapsi) lapseltani paljon enemmän kunnes
mulla leikkasi kiinni. Sanoin, että mikäli lasten tasa-arvoinen kohtelu ei onnistu on tämän perheen
story lopussa. Sanoin, etten mielestäni vaadi liikoja jos odotan että kaikkia lapsia kohdellaan tasavertaisina. No mies onneksi tajusi yskän, ja näin meillä nykyään myös on. Oma lapseni tekee kotitöitä kyllä enemmän mutta saa näistä töistä myös rahallisen korvauksen. Mieheni lapset eivät tee töitä eivätkä näin ollen saa myöskään extrarahaa.
Miehesi on suurin ongelma tuossa tilanteessa, herätä se tajuamaan kuinka epäoikeuden mukainen se on.
Siitä asiasta meillä ei onneksi ole koskaan edes tarvinnut puhua, että jos minä olen lasten kanssa, niin minä luon säännöt ja valvon että niitä noudatetaan. Sitä vastaan ei ole kukaan kapinoinut, ei mies eikä hänen lapsensa.
Asia on mielestäni puhuttu aika selväksi tässä tilanteessa. Pojalta on kysytty mielipidettä yhteenmuuttoon eikä ole vastalauseita tullut. Mielestäni yritän olla mahdollisimman reilu tällaisessa aika uudessa tilanteessa. Omassa lapsuudessani en itse tullut toimeen äitipuoleni kanssa ja jouduin muuttamaan isäni luota pois äitini luokse. Ei ainakaan näytä, että sellaista meidän uusperhe elämästä voisi tulla, mutta sitä kun ei koskaan tiedä. Mielestäni senkin takia pitää alusta asti olla selvät sävelet miten mennään ja niistä on miehen kanssa kyllä keskusteltu. Kun miehen perusluonne on vain liian kiltti niin se on silloin liian kiltti... olen vain sanonut mitä en halua omassa kotonani katsella ja mielestäni se on reilua kun sen tekee jokainen osapuoli. Säännöt sovitaan yhdessä. Mielestäni lapsen kiukuttelua edes silloin tällöin ei pidä hyväksyä sen nojalla, että itse on väsynyt. Se väsyttää vielä enemmän ja vie muilta kotirauhan, se on erittäin itsekästä.
Todellakaan tarkoitukseni ei ole ollut tuoda esille asiaa niin, että komentaminen olisi se pääpontti tässä vaan lähinnä osuuteni kasvatukseen ja miten muut ovat sen kokeneet äitipuolen/isäpuolen osuudelta.
Kommentit, jotka perustuvat johonkin oikeaas asiaan, kokemukseen ja ajatukseen ovat vieläkin erittäin tervetulleita mulle. Tämä on uusi tilanne tältä osin ja oppiahan tässä täytyy vielä paljonkin.
Vastaukseni ei ollut sinulle vaan nimimerkille: En lähtis...
Normaaleita uusperheen ongelmia pohdit, ja intoa tuntuu riittavan ja halua jo ennalta suunnitella miten toimit. Tama voi olla hyva asia mutta sanonpa muutaman pointin omasta kokemuksestani. Itselleni kesti pitkaan myontaa etta vaikka mieheni lapset ovat minulle rakkaita, suhtaudun heihin ankarammin kuin omiini koska kyse ei ole aidin rakkaudesta. Tama johtaa valitettavasti siihen etta lasten tyhmyyksiin suhtautuu helposti niinkuin kenen tahansa aikuisen vastaavan torppoilyyn, eika lapsi saa osakseen sellaista karsivallisyytta ja lempeytta kuin ansaitsisi. Mina oli aluksi samoilla linjoilla etta en hyvaksy sita enka tata ja arsyttaa vaan kun temppuilevat ja kuri oli kova. Varo tata, lapset tarvitsevat muutakin kuin kuria.
Lapsen kaytokseen on usein helppo loytaa syy kumppanin exasta tai mista tahansa mika tapahtui ennen kuin sina tulit kuvioihin - ala lankea tahankaan ansaan. Taas kesti minullakin pitkan aikaa ja paljon analysointia ja murehtimista kunnes tajusin etta syyna moneen on usein tasan tarkkaan vain se etta henkilo on LAPSI. Ei se ole aina jotain mika on mennyt pieleen ja sinun pitaa nyt korjata, lapset temppuilevat vaikka olisivat kasvaneet enkelten keskella. Ala ylianalysoi kaikkea.
Sinun suhtautumisesi rahaan ja kaiken jakamiseen tuo tullessaan viela monen monituista ongelmaa, sano minun sanoneen. Itse huomasin sen jo suhteeni alkukuukausina joten siita ei ongelmaa tullut. Meilla ei ole exat juuri lainkaan kuvioissa, joten totesin jo alkuvaiheessa etta voin joko paattaa tekevani tasta normaalin perheen, tai sitten muistuttaa itseani siita mika on kenenkin ja ajaa itseni hulluuden partaalle. Meilla toimii asiat niin etta mina hoidan laspset ja kaikki niihin liittyvat asiat ja mies kay toissa ja tienaa meilla elannon. Mina en valita etta en halua tehda jotain koska lapset eivat ole minun, eika mies valita siita etta elattaa meidat kaikki, eika kysele minun rahan kulutuksestani. Omat menot suunnittelen lasten ymparille eika meilla hyokata toista vastaan jos toisen lapsi on tehnyt jotain vaarin. Olisin jo tullut hulluksi jos en olisi paattanyt toimia ihan kuin normaali perhe. Ei silla ole valia kuinka paljon rahaa ja lapsia kullakin on suhteen alkaessa, kun suhde on vakavalla pohjalla kaikki on yhteista.
Onnea matkaan.
Olen kyllä yrittänyt puhua, mutta mieheni katselee esikoistaan "sinisten tähtilasien läpi". Tiedostan kyllä ongelman olevan hänellä. En vaan jaksa riidellä enää yhtään.
Kiitos tästä kommentista. Sain kyllä mietittävää omaan suhtautumiseeni. Pitää tilanteessa aina muistaa nuo sanasi tuosta äidinrakkaudesta ja sen suhteessa tällaisessa tilanteessa. Taitaa olla, että tuollainen jää helposti huomaamatta. Nyt sen joku jo sanoi mulle, joten osaan sen huomioida. Tämä oli hyvä pointti joka pitää pitää mielessä.
Rahaan suhtautuminen on aina vaikeaa. Edellisessä parisuhteessani mieheni oli todella tarkka siitä mikä on hänen ja piti kaikki jakaa tarkkaan. En haluaisi tällaista turhaa niuhotusta. Mutta en myöskään halua olla se joka maksaa asumisen ja ruuat kun tienaan enemmän töissä käydessäni. Haluaisin myös nauttia omista tienesteistäni edes jonkinverran. Paljoahan sitä ei voi kun vauvaa pukkaa yms. Mielestäni olisi vain reilua, että kumpiki maksaa osuutensa siitä mikä on yhteistä menoa ja omat menot ovat omia. Tosin suomessa tällaisen toteuttaminen on mahdotonta jos toinen on töissä ja toinen ei. Työttömänä saa muutaman hassun satasen kuukaudessa kun toinen tienaa ja ne tulot vaikuttaa sitten myös sen toisen työttömyyskorvauksiin. Eipä niistä parista sadasta paljoa asumisesta makseta... Se vain tuntuu siltä, että itse maksaa koko perheelle katon pään päälle ja ruuan pöytään kun toisen vähäiset rahat menevät siihen, että makselee omia vanhoja laskujaan koko työttömyyskorvauksella. Mikä on sitten reilua kun itse ei saa pahan päivän sattuessa apua toiselta kun hän ei siihen pysty vaikka itse on jo maksanut heille kaiken pitemmän aikaa?
lapsirakas tai pitkäpinnainen olet, mutta mielestäni todella rohkea! En itse ikinä voisi kuvitellakaan ottavani murkkuikäistä poikaa kotiini asumaan. No kyllä muunkaan ikäistä, ei siinä mitään, sillä kun on oman lapsensa saanut aikuiseksi ja lentämään pesästä, ei hevin aloita rumbaa uudestaan.
Kuullostat rangaistuksista puhuessasi hiukan maaniselta, mutta perustotuus todella on, että pojalle pitää heti näyttää paikkansa tai se tulee olemaan varsin vaikeaa myöhemmin. Ehkä kuitenkin koulutus kannattaa aloittaa isästä ;)
vaatii kirjoittaa teksti johon itse vielä vastaakin!! Niinpä... ainakin saa mieleisiä vastauksia.
pahoja noi sun harhat...
Olipas mukavaa saada muutama asiallinenkin kommentti tähän asiaan. Taitaa suurin osa noista purnaajista olla uusioperheiden niitä kovimpia kokeneita joilla riittää katkeruutta muillekin jakaa. Itse sen osittain huonona lapsuutena kokeneena en ole kuitenkaan katkera eikä ole pelottanut minua etten voisi tähän tilanteeseen sen takia lähteä. Rakastuin mieheen, jolla sattuu olemaan lapsi jo ennestään, minkäs sille tekee? Näillä mennään niin kauan kuin rakkautta meillä kahdella toisillemme riittää. Tänäänkin oli pojan kanssa mukava päivä ja hyvin on mennyt, eipä se poika luokseni haluaisi muuttaa jos minua vihaisi.
Kyllä tuo murkkuikäisyys vähän kauhistuttaa, itse en ole kuin 14 vuotta vanhempi poikaa :) mutta eipä se varmaan ikää katso. Ja noista rankaisuista sen verran, että juuri se pointti onkin, että pitää jo ennen pahempaa murkkuikää näyttä miten homma toimii ja urpoiluista tulee rangaistus. Itse vain olen sitä mieltä, että muutama vahvempi rangaistus tehoaa paremmin, varsinkin kun niitä ei ole ennen pojalle jaettu. Toki pitää ottaa aina tilanne huomioon, ei jokaisesta rikkeestä rankaista.
Mikäli aiotte oikein avioon, niin muista ihmeessä avioehto, kun kerran asunto on sinun! Elämässä voi tapahtua kaikenlaista, ja ihmeen moni kunniallisenakin pidetty on mieluusti käsi ojossa jos vain on pienikin tilaisuus!
Tosin kaikilla ei ole murkkuiässä myllerrystä vaan ne tulee sitten myöhemmin elämän varrella. Olen sitä mieltä että se tunteiden myllerrys kyllä murkkuiässä on parempi kuin se sitten tulee myöhemmässä vaiheessa. Terve itskkyys on hyvästä eikä sitä pidä kitkeä pois. Ihmisillä on erilainen käsitys itsekkyydestä ja sosiaalisuudesta, siis ihan täysin mitä kokemuksiini tulee. Toiset pitää sosiaalisuutena sitä että on paljon ystäviä, ihmisiä ympärillä mutta se ei kerro mitään siitä mitenkä osaa ottaa toisia ihmisiä huomioon vaan käyttääkö vaan itsekkäästi hyväkseen ...niin että tarvitsee niitä itseään varten, ei sen sijaan antaakseen yhtään mitään.
Yhtään lasta en tarvitse oppiakseni mitään tai tullakseni viisaammaksi kuten monet muut kertovat kuinka lapsi muutti jne. On aikaa ajatella ja ajatelkaahahan kaikki itse oma nuoruuttanne ja elämäänne. Miksi teitte mitäkin valintoja ja mikä oli lapsuutenne pahinta ja parhainta aikaa. Silloin voi välttää samoja virheitä mitä on vanhemmat tehneet teidän kohdallanne mennä ajatuksissa omaan lapsuuteen ja vannoa ettei ainakaan tee samalla lailla vaan täytyy jokin muu ratkaisu löytyä ongelmiin.
Tosiasia on, että 12-vuotiaan elämään ei noin vai vieras ihminen mene ja ala komennella. Tai voi mennä mutta siitä ei seuraa mitään hyvää.
Miettikääpä nyt ihan ite jos teidän elämäänne tuli vieras ihminen jolla ei ole tunnesidettä teihin ja alkaisi komentaa ja arvostella käytöstäsi ja elämääsi.
Lapsen ensisijainen kasvattaja on lapsen vanhempi/vanhemmat, he antavat lapselle arvot, säännöt, rangaitukset, suojelevat, ohjaavat, opastavat ja jne. uusi kumppani voi vain ja ainoastaan tukea lapsen vanhempaa tämän kasvatustyössä. Tämä siksi, että uudella kumppanilla ei ole kiintymyssuhdetta lapseen joka syntyy kun hoivaa lasta vauvasta alkaen, vaihtaa vaipat, ruokkii, lohduttaa, kuuntelee ja hoitaa kun lapsi sairastaa.
Ap, kaltaiset nyksät eivät osaa asettautua lapsen asemaan, lapsen joka on kokenut vanhempiensa avioeron, lapsen jonka vaaditaan käyttäytyvän moitteettomasti vaikka aikuiset eivät itsekään siihen pysty. Avioero on aikuiselle kova paikka, siinä käydään läpi tunteita laidasta laitaan, itketään ,tapellaan, vihataan ja vaikka mitä mutta lapsen pitäisi olla kuin ei mitään olisi tapahtunut ja alistua uusien äiti- ja isäpuolien komenteluun ja arvosteluun.
Lapsi ei ole pyytänyt päästä tähän tilanteeseen, hän ei voi millään vaikuttaa asiaan, hän luultavasti jopa syyttää itseään vanhempiensa erosta, se on hyvin tavallista.
Itse en ikinä, ikinä, missään olosuhteissa altistasi lapsiani tuollaiselle uudelle kumppanille, mieluummin olisin yksin lopun ikääni ja katson lastani silmiin sen sijaan, että lapsi aikuistuttuaan kysyisi minulta; miksi annoit uuden kumppanin kohdella minua huonosti, mikset puolustanut minua!!
ikäistä lasta vieraat komentele. Kyllä siinä pitää lastenomien vanhempien puuttua asiaan jos joku alkaa määräämään toisten lasten elämää. Minä en ikinä suosuisi moiseen. Eri asia on koulut ym päiväkodit, mutta täysin tuntematon vieras on eriasia. Kyllä isänpitää vähän ajatella lasta ja katsoa ettei kukatahansa ala säätää hänen lastensa elämää
blaaa blaa blaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Mutta sitten pitää myös osata antaa positiivistakin palautetta ja kannustaa heti kun huomaa pojassa vähänkin yritteliäisyyttä. Tärkeää on myös asettaa samat rajat ja rangaistukset omallekkin lapselle ettei miehesi poika koe olevansa eriarvoisessa asemassa sillä se aiheuttaa katkeruutta. Ja tämähän lieneekin vaikein asia uusperheissä. Omassa lapsessa se itsekkyys mielletään positiiviseksi ja silloin pärjää paremmin elämässä kun taas toisten lapsista pitää sellainen kitkeä pois pikimmiten, eihän sellaisten kanssa voi elää.
miehenlapset ovat melkosen kurittomia. Miehen exä ei pysty pitämään järjestystä kotona ja mies taas ei aikaan ole ehtinyt, että lapset ovat kaxvaneet melkoisen vapasti. Siitä tulee näitä huonosti käyttäytyviä ihmisiä.
Kun mies sitten löytää uuden vaimon, niin hänellä on ohjat yleensäkin käsissään, mutta useasti ne exät laittavat vastan, sillä kukapa nyt tykkää että kenenkään lapset ovat huonompia kuin toisten. Se ottaaa exiä koteloon.
Mutta kuria useasti tarvii toisesta perheestä tulleet lapset, jos äiti ei ole kykenevä lapsia yksin kasvattamaan.
Meillä mysö mienei exä on aika onneton, tarkitan sitä, että hän käyttää kaiken energiän exän takasin saamiseen, eikä muista hoitaa velvollisuuttaan lasten kanssa. Turha toivo, mies ei halua nähdäkkään exäänsä.
Kasvatus vastuu on kuitenkin lasten äidillä, ei mulla, mutta näyttää ettei siitä tule häneltä mitään.
kirjoitusvirheistä ei voi erehtyä....LISSU !
Nyt se on MUKA taas uusi vaimo.
Että on paha tuo jakomielitauti.
Kannattaaa rekkautua www.uusionni.net sivustolle. Sieltä löytyypi asiallisempaa ja kokemusperäistäkin asiatietoa uusperheellisyyteen.