Uskomatonta

Ei voi olla totta! Moneen viikkoon en ole näillä sivuilla käynyt ja edellisen kerran välissäkin oli useampi viikko, mutta eihän täällä mikään ole muuttunut. Nää saatanan jäärät vielä jankuttaa jostain tapaus Kervisestä ja persulaisten erinomaisuudesta. Ei taida olla koko suomessa vastaavaa kaupunkia jossa ihan valtuutetuiksikin valitut rääkkyisi tällaisilla sivuilla niin kuin omistaisivat koko foorumin. Perkele että ottaa pattiin. Perusteluja heitellään siten ja täten mutta se suurin peruste on kumminkin mieletön halu olla koko ajan esillä ja aina oikeassa. Sitä kun ei vaan saa muutettua miksikään että mielipiteitä ja aatoksia on monenlaisia ja kuka meistä on sanomaan mikä on se ainoa oikea.
Pelleiksi noi itsensä tekee. Ei ainakaan sankareiksi, niin kuin ne itse luulee.
Heippa taas muutamaksi viikoksi.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki kohtuus on ylitetty jo kauan sitten. Maku koko Kotka-sivustoon on laimentunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


no huh huh kirjoitti:

Ei voi olla totta! Moneen viikkoon en ole näillä sivuilla käynyt ja edellisen kerran välissäkin oli useampi viikko, mutta eihän täällä mikään ole muuttunut. Nää saatanan jäärät vielä jankuttaa jostain tapaus Kervisestä ja persulaisten erinomaisuudesta. Ei taida olla koko suomessa vastaavaa kaupunkia jossa ihan valtuutetuiksikin valitut rääkkyisi tällaisilla sivuilla niin kuin omistaisivat koko foorumin. Perkele että ottaa pattiin. Perusteluja heitellään siten ja täten mutta se suurin peruste on kumminkin mieletön halu olla koko ajan esillä ja aina oikeassa. Sitä kun ei vaan saa muutettua miksikään että mielipiteitä ja aatoksia on monenlaisia ja kuka meistä on sanomaan mikä on se ainoa oikea.
Pelleiksi noi itsensä tekee. Ei ainakaan sankareiksi, niin kuin ne itse luulee.
Heippa taas muutamaksi viikoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu