Minua ihmetyttää, kun niin monet nuoret miehet eivät näytä suorittavan asevelvollisuuttaan. Asun pienehkössä kaupungissa ja vaikka olenkin eläkeläinen, olen yhä suhteellisen aktiivisesti erilaisssa yhteiskunnallisissa toimissa mukana. Siksi tunnen tai ainakin tiedän useimpia paikkakuntamme pojista. Minulla on tieto monista heistä, milloin he astuivat tai sitten olisi pitänyt astua palvelukseen. Tänäkin kesänä, kun palvelus taas alkoi, tiesin tosiaan monia, jotka palvelukseen lähtivät. Mutta kas kummaa. Nyt kun vajaa kuukausi on kulunut, varsin moni heistä näyttää taaplaavan katuja siviileissä ihan tavallisena keskisen viikon arkipäivänä. Ja sanonpa vielä, että ihan terveen ja tyytyväisen näköisenä monesti kaljakassia käsivarressa roikottaen. Tuskin paikkakuntamme lienee mikään poikkeus valtakunnassa. En ole myöskään inut, joka tätä ihmettelee. Korostan, että kyse ei ole tietenkään koko nuoresta polvesta, mutta silti aivan liian monesta.
Mikä on? Onko varusmiespalveluksen suorittamattomuus todella noussut mahdottomiin mittoihin? Tiedotusvälineissä on silloin tällöin ollut esillä syinä lisääntyneet erilaiset ahdistushäiriöt. Voiko tämä olla totta? Eivätpä taida nämä kaverit ihan kadulla kasvotusten kertoa noita todellisia syitään palveluksen suorittamattomuuteensa, mutta olen tullut kuulleeksi, että täällä internetissä joillakin keskustelupalstoilla nämä samat keskeyttäneet heput kehuskelevat ikionnellisena päässeensä palveluksesta pois. Syyksi kertovat, jos kertovat, kuka mitäkin kättä ja jalkaa, mutta eipä näytä vauhti täällä siviilissä hidastuneen. Asiassa herää kyllä valtava huolestumisen aihe, kun periksi antaminen, olipa syy mikä tahansa, näyttää nousseen vieläpä kehumisen ja suuren onnen aiheeksi. Missä on maanpuolustustahto ja oma henkilökohtainen sisukkuus? Eikö heitä hävetä yhtään? Mitä he sanovat työhaastattelussa kysymykseen asevelvollisuuden suorittamisesta? Minulle kun palvelukseen kykenemättömyys on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä sama kuin työkyvyttömyys. Omalta ajaltani en muista kenenkään keskeyttäneen palvelustaan, vaikka varmasti oli vaikeaakin. Mutta oltiinkin sitä sitten ylpeitä pärjäämisestämme palveluksessa ja samalla luottamus omaan pärjäämiseen eteen tulevissa ja kohdallani nyt jo monissa tulleissa vaikeuksissa sai aimo annoksen kokemusta ja lisävoimaa. Ei myöskään poikani palveluksen ajalta viitisentoista vuotta sitten moista katoa tapahtunut.
Olipa ilmiössä kyse on sitten todellisesta syystä tai keplottelusta, niin kyllä tämä osoittaa suomalaisen yhteiskunnankin olevan tosi heikossa tilanteessa. Nimittäin ei se luo uskoa yhteiskunnankaan pärjäämiseen, kun sen yksilöt luovuttavat vieläpä ilmeisen helposti tilanteissa, jossa vaaditaan niin henkisesti kuin fyysisesti sinnikkyyttä ja joka ei aina ole niin kivaa. Liian iso osa nuoresta polvesta ei sitä kestä ja/tai sitten itsekkäästi keplotellen ikään kuin jätetään ikävät hommat muille. Elämä näyttää olleen monille nuorille kovin helppoa ns. pumpulissa kasvamista. Mitään ei ole kodeissa vaadittu, vaan paapotaan, silloin kun pitäisi ns. potkia persuuksille ja antaa tulla realistisesti eteen elämään liittyvät monet varsin vaikeatkin asiat, jotka on vain siedettävä ilman alkoa tai lääkitystä. Koulu ei varmaan voi tehdä mahdottomia, mutta ei taida linja aina sielläkään olla johdonmukaisen jämäkkä.
Voi Suomi hyvä, tällä menolla emme kykene pärjäämään myöskään yhteiskuntana, kun erilaiset vaivat, ahdistus ja kolotukset vievät valtaosan väestöstä jo nuorena työ- tai toimintakyvyttömiksi. Ehkäpä kehitysavunkin antaminen kääntyy tulevaisuudessa päinvastaiseksi ja vaikkapa Zambia tai Gambia nousevat Suomen suurimmiksi kehitysavun antajiksi. Itse maanpuolustusTAHTO taitaa olla jo mennyttä.
Mikä on? Onko varusmiespalveluksen suorittamattomuus todella noussut mahdottomiin mittoihin? Tiedotusvälineissä on silloin tällöin ollut esillä syinä lisääntyneet erilaiset ahdistushäiriöt. Voiko tämä olla totta? Eivätpä taida nämä kaverit ihan kadulla kasvotusten kertoa noita todellisia syitään palveluksen suorittamattomuuteensa, mutta olen tullut kuulleeksi, että täällä internetissä joillakin keskustelupalstoilla nämä samat keskeyttäneet heput kehuskelevat ikionnellisena päässeensä palveluksesta pois. Syyksi kertovat, jos kertovat, kuka mitäkin kättä ja jalkaa, mutta eipä näytä vauhti täällä siviilissä hidastuneen. Asiassa herää kyllä valtava huolestumisen aihe, kun periksi antaminen, olipa syy mikä tahansa, näyttää nousseen vieläpä kehumisen ja suuren onnen aiheeksi. Missä on maanpuolustustahto ja oma henkilökohtainen sisukkuus? Eikö heitä hävetä yhtään? Mitä he sanovat työhaastattelussa kysymykseen asevelvollisuuden suorittamisesta? Minulle kun palvelukseen kykenemättömyys on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä sama kuin työkyvyttömyys. Omalta ajaltani en muista kenenkään keskeyttäneen palvelustaan, vaikka varmasti oli vaikeaakin. Mutta oltiinkin sitä sitten ylpeitä pärjäämisestämme palveluksessa ja samalla luottamus omaan pärjäämiseen eteen tulevissa ja kohdallani nyt jo monissa tulleissa vaikeuksissa sai aimo annoksen kokemusta ja lisävoimaa. Ei myöskään poikani palveluksen ajalta viitisentoista vuotta sitten moista katoa tapahtunut.
Olipa ilmiössä kyse on sitten todellisesta syystä tai keplottelusta, niin kyllä tämä osoittaa suomalaisen yhteiskunnankin olevan tosi heikossa tilanteessa. Nimittäin ei se luo uskoa yhteiskunnankaan pärjäämiseen, kun sen yksilöt luovuttavat vieläpä ilmeisen helposti tilanteissa, jossa vaaditaan niin henkisesti kuin fyysisesti sinnikkyyttä ja joka ei aina ole niin kivaa. Liian iso osa nuoresta polvesta ei sitä kestä ja/tai sitten itsekkäästi keplotellen ikään kuin jätetään ikävät hommat muille. Elämä näyttää olleen monille nuorille kovin helppoa ns. pumpulissa kasvamista. Mitään ei ole kodeissa vaadittu, vaan paapotaan, silloin kun pitäisi ns. potkia persuuksille ja antaa tulla realistisesti eteen elämään liittyvät monet varsin vaikeatkin asiat, jotka on vain siedettävä ilman alkoa tai lääkitystä. Koulu ei varmaan voi tehdä mahdottomia, mutta ei taida linja aina sielläkään olla johdonmukaisen jämäkkä.
Voi Suomi hyvä, tällä menolla emme kykene pärjäämään myöskään yhteiskuntana, kun erilaiset vaivat, ahdistus ja kolotukset vievät valtaosan väestöstä jo nuorena työ- tai toimintakyvyttömiksi. Ehkäpä kehitysavunkin antaminen kääntyy tulevaisuudessa päinvastaiseksi ja vaikkapa Zambia tai Gambia nousevat Suomen suurimmiksi kehitysavun antajiksi. Itse maanpuolustusTAHTO taitaa olla jo mennyttä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta kai maanpuolustustahto on mennyt. Kuka tätä paskaa haluaa puolustaa, politiikalla ehkä mutta ei hengen uhalla. Sitä paitsi ei sitä ennenkään ole osattu, kaikki sodathan viime vuosisadalla hävittiin. Nykyään ei olisi mahdollisuutta edes tasapeliin, sillä nykysodankäynnissä pärjää vain rahalla, rahalla ja rahalla. Ei siellä metsässä enää sisulla pärjätä. Lisäksi Puolustusvoimat on niin vanhentunut laitos että sen lakkauttaminen taitaa olla vain ajan kysymys.
Jos nykyisin jo noin 1/3 ikäluokasta jättää armeijan käymättä, ei pian tarvitse enää selitellä mitään. Ei ketään kiinnosta enää missä ja miten armeijan on suorittanut.
Kyllähän se kiinnostaa onko suorittanut armeijaa vai ei. Armeijan suorittamisella on ilmeinen yhteys työssä pärjäämiseen. Esim. sairauspoissaolojen suhteen ongelmallisempia työyhteisössämme ovat olleet nuoret miehet, jotka eivät ole suorittaneet palvelustaan. Voi siis vahvasti olettaa, että armeijan suorittaminen lisää yksilön kykyä yrittää ja tsempata tai ainakin se on merkki siitä, että henkilöllä on kestävyyttä sietää stressiä.
Tässä ilmiössä on todella nähtävissä jotakin samaa mitä Nokia entinen pääjohtaja Simo Vuorilehto peräänkuuluttaa tänään julkaistussa syntymäpäivähaastattelussaan. Vuorilehto on huolissaan suomalaisesta yhteiskunnasta ja puhuu nuoremman polven väärästä asenteesta. Ikäviä töitä ei haluta tehdä, vaan ollaan mieluummin tekemättä mitään. Hän kritisoi itse kehuttua hyvinvointivaltiotamme ja puhuu muutoksesta, jossa huolestuttava totuus tulee ilmi vasta pitemmällä aikavälillä. Kyseinen ilmiö kuvastuu nyt oikeuksien peräämisenä, mutta velvollisuuksien karttamisena. En ole mikään intoilija maahanmuuttajien suhteen, mutta onko se todella niin, että he ovat ”monella rintamalla” Suomen ainoa pelastus.
Itse astuin nyt kesällä palvelukseen. Sanoisin että suurin ongelma on juuri sisukkuuden/maanpuollustus tahdon puuttuminen ja sen lisäksi vielä huono kunto. Ainakaan minua ei ole armeijassa erityisemmin ahdistanut. Itse en mennyt armeijaan sen takia että haluaisin oppia puollustamaan maatani. Mietin pitkään siviilipalvelusta, mutta päädyin kokeilemaan millaista armeijassa on ennen siviliipalvelukseen menemistä. Armeija on ollut minulle itseni ylittämistä välillä on jalat sattunut niin paljon että ei olisi tehnyt mieli jatkaa, mutta sisulla pääsee yllättävän pitkälle. Itse olen tähän mennessä pysynyt tuolla ihan kavereiden takia ja sen takia että yritän parantaa kuntoani/muuttaa elämän tapojani terveellisemmiksi saa nähdä kuinka kauan jaksan yrittää. Meillä on hyvä yhteishenki tuvassa, joukkueessa sekä komppaniassa joka on auttanut jaksamaan ja tuolla on ihan mukavaa vaikka porukkaa on lähtenyt jo kotiin melkoinen määrä. Minun ongelmani tuolla ovat tässä (asioita jotka ovat laittaneet miettimään kesken jättämistä):
1. Marssiminen taisteluvarustuksessa ei ole mukavaa kun joutuu jatkuvasti juoksemaan muotoa kiinni kun ei vain pysty ottamaan yhtä pitkää askelta kuin edellä menevät hujopit. Kumisaappaat eivät tue yhtään nilkkoja joka vaikeuttaa omalta osaltaan varsinkin kun kumisaappaani eivät ole aivan sopivan kokoiset.
2. Vapaa-ajan puute. Herätään viideltä aamulta ja mennään nukkumaan kymmeneltä illalla. Päivät ovat pitkiä ja vapaa-aikaa harvakseltaan ja aivan liian vähän. Verrattuna siihen mitä siviilissä on. Ei aikaa rentoutua. Itse olen saanut kunnolla nukutuksi vasta pari kertaa koko 4 viikon aikana. Yleensä heräilen öisin jostain syystä ja voin hyvinkin olla hereillä 30min - 1h sen jälkeen ja se näkyy virkeydessä päivän mittaa.
3. Kiire... Ensin on kauhea kiire ja sitten odotetaankin 10 minuuttia. Tai kun kouluttajat mokaavat aikataulun kanssa me joudumme kirimään sitä kiinni. Ruokailu aikaa on vähän ja pakkiruokailuissa ruoka ei ole mitään kovin laadukasta eikä sitä saa mielestäni tarpeeksi. Nälkä jää.
4. Se että tuolla tehdään 4,4€ palkalla 16h päiviä. Siviilissä palkkani on 11,2€ tunnilta ilman lisiä eikä tarvitse tehdä kuin reilun 8h päiviä. Päivärahat ja hieman ylikuin palavat muutenkin sotkussa silloin kun sinne pääsee joten paljoakaan tuosta ei käteen jää.
Nuo nyt tulivat näin äkkiseltään mieleen, mutta muitakin syitä on varmasti ollut. Minua ei ole tuolla niinkään ahdistanut, mutta ymmärrän hyvin jos joku haluaa jättää asepalveluksen kesken ahdistuksen takia ja parempi se että jättää armeijan kesken kuin se että tekee jotain todella typerää kovilla ammuttaessa. Jotkut ovat vain syntyneet peukalo keskellä kämmentä ja kun mikään ei onnistu ja kouluttajat huutavat naamapunaisena vieressä alkaa varmasti miettimään että onko sen kestäminen sen arvoista. Toinen on jos ei saa kavereita tuvasta/joukkueesta. Kaverit ja hyvä yhteishenki auttavat jaksamaan kummasti.
Työhaastattelussa kysymykseen asevelvollisuuden suorittamisesta voi sanoa "suoritettu" myös jos on siviliipalveluksen suorittanut. Suurin syy tuohon kysymykseen kaiketi on se että työnantaja haluaa palkata asepalveluksen suorittaneen henkilön jottei työnantajan tarvitse heti hakea tuuraajaa uuden työntekijän tilalle kun tämän täytyy lähteä suorittamaan asepalvelusta muodossa tai toisessa. Tosin siviliipalveluksen käyneillä ei ole näyttää sotilaspassia joka auttaa työnhaussa varsinkin jos on johtajakoulutuksen suorittanut - muiden osalta se kertoo lähinnä vain sisukkuudesta että on jaksanut paskaa 6-12kk putkeen ja hieman siitä kuinka hyvin on hommansa hoitanut. Itseäni ei hävettäisi siviilipalvelukseen siirtyminen tai vapautuksen saaminen. Se harmittaisi varmasti kun työnhaku hieman vaikeutuisi, mutta en häpeäisi.
Ketjun aloittaja "lepoasento" taidat olla oikeasti nainen, heillä on tapana tuollaista paskaa kirjottaa kymmeniä rivejä, mutta muuhun eivät vaivaudu, etuisuuksia ollaan kuitenkin vaatimassa, kuten kunnon feministi.
Moni nuorimies on alkanut ajattelemaan ja hankkii vapautuksen. Miksi alentua orjuuteen, jopa vangit saavat parempaa palkkaa, eikä heitä ole määrätty lusimaan vain sukupuolensa perusteella.
Armeijan käyneitä reserviläisiä ei kuitenkaan voida aseistaa nykyaikaisin varustein ja siksi näin suuren joukon kouluttaminenkin on turhaa.
Et ole tainnut koskaan vaivautua ajattelemaan mitenkä muiden maiden nuoret miehet pärjäävät elämässään, kun heillä ei ole asevelvollisuutta? Taitavat pärjätä suomalaisia paremmin, mitä tulee itsemurhien määrään, elinikään jne!
''Totta kai maanpuolustustahto on mennyt. Kuka tätä paskaa haluaa puolustaa, politiikalla ehkä mutta ei hengen uhalla. Sitä paitsi ei sitä ennenkään ole osattu, kaikki sodathan viime vuosisadalla hävittiin. Nykyään ei olisi mahdollisuutta edes tasapeliin, sillä nykysodankäynnissä pärjää vain rahalla, rahalla ja rahalla. Ei siellä metsässä enää sisulla pärjätä. Lisäksi Puolustusvoimat on niin vanhentunut laitos että sen lakkauttaminen taitaa olla vain ajan kysymys.''
Mitäpä tuohon enään lisäämään. Mun mielestä nuo Talvisota fanaatikot vois jo herätä todellisuuteen ja jättää sen ''Suomalaisen Sisun'' sinne historiaan, se ei enään paljoa auta nykysodissa...
Itsehän petyin koko helvetin palvelukseen, luulin että siellä olisi edes ripaus 2000-lukua mutta ei..