Kissani on aika tottunut autossa matkustaja vuoden ikäiseksi kissaksi. Ennen matkustaminen ei ole ollut ollenkaan ongelma, mutta nyt tänä kesänä on sattunut kaksi outoa "kohtausta" automatkan aikana. Kissani on alkanut naukumaan kesken matkan kakittuaan kuljetuslaatikkoon ja kun olen katsonut mikä on hätänä, kissa on näyttänyt järkyttyneeltä ja sen suusta on valunut suuria määriä valkoista vaahtoa. Normaalisti kissani ei ole koskaan tehnyt tarpeitaan kuljetuslaatikkoon, joten olen miettinyt johtuuko "kohtaus" siitä että kissa on ollut järkyttynyt siitä että on joutunut kakkimaan laatikkoon. Vai onko kakkiminenkin sitten seurausta jostakin vakavammasta. Näitä kahta tapausta yhdistää myös se, että kissani on ollut kummallakin kerralla kovassa kiimassa. Muuten olisin vienyt kissani jo eläinlääkäriin, mutta kissan kiima on kotonakin ollessa aiheuttanut tarpeiden tekemistä vääriin paikkoihin. Normaalisti kiimattomana kissani on täysin terve ja normaali. Näiden tapausten välillä olen kuljettanut kissaa autolla (tosin toisella autolla) ja se on käyttäytynyt normaalisti. Minun päätelmäni siis olisi että kissa ei pysty kontrolloimaan kiimassa tarpeitaan ja tehtyään ne on niin häpeissään ja järkyttynyt, että saa tuollaisen "kohtauksen".
Vastaukset 7
- ....
Ei kuulosta normaalilta, varsinkaan tuo "vaahto suusta". Mitäpä jos kuitenkin käyttäisit eläinlääkärillä.
- Chiste
vihaa ja pelkää autossa matkustamista ja lyhyelläkin matkalla se alkaa huutamaan, kuolaamaan, pahimmillaan tekee tarpeensa koriinsa ja todellakin sen suusta tulee vaahtoa. Kissaraukka on todella kauhuissaan ja järkyttynyt ja juuri siksi noin oirehtii. Näin ainakin meillä.
- EpilepsiaTietäjä ;)
Hei!
Kissallasi on epilepsia. Meidän narttukissalla just samat oireet ja ne alkoi kans vuoden ikäisenä. Kissa ulvoo autossa kuin palosireeni ja on todella peloissaan muttei kuitenkaan siellä saa kohtausta. Kohtaukset tulee harvakseltaan kotona. Epilepsia on todella harvinainen koirilla mutta vielä harvinaisempi kissoilla. Mene eläinlääkärille ja pyydä epilepsiaan käytettävää lääkitystä. Joillekin se tehoaa joillekin ei.. Epilepsiakohtauksen voi laukaista ihan mikä tapahtuma tahansa, meidän kisulla se on hiekkalaatikko. Ulkona ei ole todettu kohtauksia. - kyori68
Ei todennäköisesti ole epilepsiaa, vaan järkytys automatkasta. Ei kannata lääkitä tuon takia, Jos joku lääkäri määrää tuon perusteella epilepsialääkityksen, ei ole kovin asiantunteva... Itselläni on 14 v. Birma, jolla on oikea epilepsia, alkoi 5 vuotiaana. Sen kohtaukset tulevat arvaamatta, menee jalat alta, sätkii, pissat tulee alle, taju pois. Ihan kuin ihmisilläkin, vaikka epilepsiaa on toisentyyppistäkin. Omallani ei ole lääkitystä, koska kohtaukset ovat onneksi tulleet aika harvoin. Ensin 8 viikon välein, sitten väli harveni. Nyt on yli vuosi edellisestä, Luojan kiitos, puuta koputtaen...Jos epilepsia ei johdu kasvaimista tai muusta sellaisesta syystä, kissa voi elää normaalin elämän 20 v. asti.
- Kinuni3
Meidän kissalla tämä johtuu automatkan stressaamisesta. Kissat saavat paniikkikohtauksia ihan niinkuin ihmisetkin. Tämä on taysin normaalia. Kakkaa joka paikassa, vaahtoa tulee suusta ja maukuna on kova. Kissaa rauhoittaa yleensä sylissä pito ja voimakas silittäminen. Toivottavasti auttoi
- helluvaa
Kannattaa antaa sille ennen automatkaa jotain rauhottavaa. Meidän kisu saa petholicin calming geeliä aina ennen kuin lähdetään ajaan mökille. Siitä on ollut iso apu.
- lepäärauhassa
Kissa voi pahoin. Oma kissani voi pahoin autossa, oksensi jos ruokaa oli vatsassa. Lyhyelläkin matkalla. Joskus kakatkin. Kuolasi tosi paljon. Sittenmin paljastui vatsan alueen imusolmuksyöpä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 70523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486- 58480