Olen niin yksinäinen

saattavat pelätä tai arastella sairauden/sairaan kohtaamista. Usein niin käy, valitettavasti. Ei tiedetä, mitä voisi sanoa, vaikka ei tarvitsisi siitä sairaudesta oikeastaan puhuakaan.. Olisi vaan niin kuin ennenkin. Löytyisikö täältä Parkinson-kerhoa tai jotain yhdistystä, josta saisitte vertaistukea? Soittele itse rohkeasti ystäville ja tutuille ja pyydä käymään.

Muista, että pohjalta on suunta vain ylöspäin. Se voima löytyy sinun itsesi sisältä. Saattaa olla, että ihminen joutuu käymään "henkisen helvetin" läpi monella tapaa, ennen kuin se vahvuus ja jaksaminen rupeaa kumpuamaan sisältäpäin. Juu, me ihmiset ollaan niin tyhmiä, että moni meistä lähtee poispäin ikävistä asioista silloin, kun pitäisi tukea toista. Ehkä se on siinä, että nyky-yhteiskunta on vieraantunut ns.ikävistä asioista. Kuten sairauksista, vammaisista ym ym. Ja kun sitten osuu lähelle esim. sairastuminen, niin sitä ei osata käsitellä. Eikä oikein tiedetä miten käyttäytyä. Koska yhteiskuntamme on kumminkin suoritusyhteiskunta, jossa ihannoidaan terveitä, kauniita ja hyvintoimeen tulevia ihmisiä.

toivon voimia sinulle ja miehellesi ,että jaksatte.
sanotaan ,että tosiystävät nähdään juuri silloin,kun elämän vaikeudet koittavat.
tosiystävät pysyvät rinnalla niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina
ja varsinkin vaikeina aikoina heitä tarvittais.
ja muut menee menojaan.
kun itse sairastuin koin saman,kuin sinä kerroit,
niitä joita luulin ystävikseni katosivat.
en tiedä miksi.
ota yhteyttä esim .parkison kerhoon
siellä varmaan on jotain toimintaa ,jossa voisitten käydä.
näkisi muitakin samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.
kaikkea hyvää teille.

että kaljapullo ei tahdo pysyä enää kädessä ja suomalainen ystävyyshän määritellään siten, miten hyvin kaljapullo pysyy kädessä...

suosittelen seurakuntapiirejä.