Olen tätä keskustelupalstaa, nyt seurannut jonkin aikaa ja selvästi huomaa, mistä kenkä hiertää",, tuossakin alla mummo kysyy , miksi hän ei saa tavata lastenlapsiaan?
Mutta hänelle vastataan ja hän ei pysty kommentoimaan mitenkään, eli on helppoa heittää kysymys koneelle ja hakea myötätuntoa, vaikka itse olisikin kaiken pahan alku ja juuri, eikö näin ole. Minusta jos leikkiin ryhtyy, pitää olla selkärankaa ja vastata myös saamiinsa hyvää tarkoittaviin kommetteihin, eikä mennä puun taakse kurkkiin mitä vastataan, tuo osoittaa juuri, että morkata saa sijaisvanhempia, mutta itsellä ei sitten olekaan mitään vastuuta tapahtuneeseen, näin se ikävä kyllä on tässä kanssakäymisessäkin tälläisten bio-sukulaisten kanssa, ensin haukutaan ja mollataan ja sitten, kun sanavarasto on loppuunsanottu, ollaankin jo hiljaa.
Mutta saadaan paljon pahaa aikaan, joka on tarkoituskin, niin lapsille sijaisille kuin sossuillekin, mitä tälläinen toiminta edesauttaa sijaishuollon ja lasten edesauttamista, päinvastoin lapset tuntevat häpeää sukuunsa kohtaan ja ottavat loukkaukset osaksi itseensä, tälläistä tää yleensä onkin, sijaisperheen arki.
Kirjoitan, kun olemme perheenä juuri työstämässä kriisitilannetta, joka saattaa johtaa sijoituksen purkuun meidän omasta pyynnöstä, koska emme halua pilata omaa elämää toisten kiusanteolla.
Mutta hänelle vastataan ja hän ei pysty kommentoimaan mitenkään, eli on helppoa heittää kysymys koneelle ja hakea myötätuntoa, vaikka itse olisikin kaiken pahan alku ja juuri, eikö näin ole. Minusta jos leikkiin ryhtyy, pitää olla selkärankaa ja vastata myös saamiinsa hyvää tarkoittaviin kommetteihin, eikä mennä puun taakse kurkkiin mitä vastataan, tuo osoittaa juuri, että morkata saa sijaisvanhempia, mutta itsellä ei sitten olekaan mitään vastuuta tapahtuneeseen, näin se ikävä kyllä on tässä kanssakäymisessäkin tälläisten bio-sukulaisten kanssa, ensin haukutaan ja mollataan ja sitten, kun sanavarasto on loppuunsanottu, ollaankin jo hiljaa.
Mutta saadaan paljon pahaa aikaan, joka on tarkoituskin, niin lapsille sijaisille kuin sossuillekin, mitä tälläinen toiminta edesauttaa sijaishuollon ja lasten edesauttamista, päinvastoin lapset tuntevat häpeää sukuunsa kohtaan ja ottavat loukkaukset osaksi itseensä, tälläistä tää yleensä onkin, sijaisperheen arki.
Kirjoitan, kun olemme perheenä juuri työstämässä kriisitilannetta, joka saattaa johtaa sijoituksen purkuun meidän omasta pyynnöstä, koska emme halua pilata omaa elämää toisten kiusanteolla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
totta kirjoitit. ja joku sitten tuolla "sijaisperhe varastaa lapseni"-ketjussa kirjoittaa, että sijaisvanhemmat eivät saa kysellä eikä kyseenalaistaa bioja.
meillä nimenomaan biomummo vastustaa perhesijoitusta. laitosijoitus olisi hänelle ollut mieluisampi.
ja tässä tilanteessa kaikki mitä teemme on väärin. minä pukeudun väärin, lapsen vaatteet ovat väärin, lapsi käy liikaa mummolla, lapsi ei pääse tarpeeksi mummolle. lapsen tulee tavata äitiään mummolla, mummo ei halua tytärtään luokseen.
meillä perheenä on skitsofreeninen olo joka koko ajan pahenee. enää ei tiedä missä mennään ja kuinka kauan.
jos täällä palstallakaan ei saa kirjoittaa ajatuksiaan siitä pelosta, että joku bio kokee sen syyllistävänä, niin menee tämä sijoitus purkuun.
Hei!
Mukava vaihtaa ajatuksia täällä, meillä tasan sama tilanne, kuin teillä.
Olen itse ainakin niin rikki, kun ei sitte mikään hyvin, yhden bio-sukulaisten takia.
Toisaalta olisi parempi, kun ei välittäisi mitään, mutta pakko on toimia niinkuin oma pää sanoo, en halua olla, emmekä perheenä mikään (mielenilmauksien kaatopaikka), sinä meitä ainakin käytetään.
Toisaalta olisi ikävää luopua lapsestakin, mutta kai tässä on omaa itseään ruvettava ajattelemaan myöskin.
Isovanhemmat eivät hyväksy meilläkään perhesijoitusta, vaikka väittävät kyllä, että olemme hyvä sijaisperhe.....siis mihin uskoa....ainaista valhetta ja teot ei puolla, että olisimme heille mieluisia...ei ihme, että sijoitus joskus on tehty, olisi vaan joskus hyväksyttävä myös totuus.
Olen monesti miettinyt, kauanko sijaisperheen pitää jaksaa? Yksin lapsien kanssa jaksaminen on rankkaa, mutta nämä lieveilmiöt lisäksi on liikaa.
Sitä haluaisi lapsen parasta, mutta on aivan tervettä myös puhaltaa peli poikki, kun näkee että itseltä menee liikaa voimat.
Ei ole hyvä, että lapsi sijoitetaan uuteen paikkaan, mutta ei ole tarkoitus, että sijaisperhe kärsii tälläisestäkään. Itse olen ainakin huomannut, että perhe-elämämme on todella lujilla näiden lasten ja biosuvun takia. Parisuhde jää huonosti hoidettua, ja hermot on välillä niin kireellä. Olen monta kertaa ajatellut, mihin asti pitää mennä, ennenkuin tajuaa vaatia sijoituksen purkua.
Kylläpä kuulostaa tutulta, meilläkään isovanhemmat eivät hyväksy meitä. Olisivat halunneet lapsen itselleen...kovin katkeria ovat. Lapsi vaistoo, että ei ole saanut lupaa olla meillä, mistä seuraa ongelmia kiintymiseen. Puolin ja toisin. Sossuihinkin olen menettänyt uskoni, kaikille kumartelevat...Jämäkkyys hukassa. Ollaan tosi puhki välillä ja välillä tuntuu, että ehkä kuitenkin jaksaa. Saa nähä kuin kauan?