Ilkka: Poliisi-kansanedustaja Petri Saloa syytetään poliisin lahjomisesta!
06.08.2010 07:06
Kansanedustaja Petri Saloa (kok.) syytetään yrityksestä lahjoa hänet ylinopeuden takia pysäyttänyt poliisi, kertoo Ilkka-lehti.
Lehden mukaan johtava kihlakunnansyyttäjä Peter Levlin on jättänyt Pohjanmaan käräjäoikeuteen haastehakemuksen, jossa Salolle vaaditaan rangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja lahjuksen antamisesta.
- En oikein voi kommentoida asiaa, Petri Salo sanoi IS:lle perjantaina.
Salo - itse entinen poliisi - ajoi henkilöautolla Ylihärmä-Vöyri-maantiellä toukokuun lopulla, kun poliisi mittasi tutkalla hänen nopeudekseen 138 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.
Petri Salo on kiistänyt ylinopeuden. Oman kertomansa mukaan hän ajeli 80-100 kilometrin tuntinopeutta.
Salon mukaan hänen allaan olleella autolla ei edes voi ajaa ylinopeutta.
- Se on sellainen auto, että sillä ei kukaan täysijärkinen aja yli sataa kilometriä tunnissa, sanoi Salo IS:lle kesäkuun alussa.
- Tällä ei voi ajaa ylinopeutta kuin neljänkympin alueella, Salo sanoi.
Sanomalehti Ilkan mukaan syytteet käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa 10. syyskuuta alkavassa oikeudenkäynnissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko se auto Lada kun ei ole tuon kovempaa kulkenut?