Olen hyvin hämilläni mieleni liikkeistä. Nykysin toimin kuin robotti menen töihin 7ään ja tulen klo 16 pois, kun pääsen kotiin itken silmät päästäni, en oikein tiedä miksi, siis on minulla todella paha olo henkisesti, mutta en keksi mitään konkreettista syytä siihen. Töissä en kestä nykyisin yhtään pienintäkään kritiikkiä. Jos saan kritiikkiä melkein purskahdan itkuun ja tunnen itseni totaallisen epäonnistuneeksi ihmiseksi. Tälläisiä ongelmia on myös töiden ulkopuolella. Nykyisin en näe juurikaan ystäviäni, en vaan kertakaikkiaan jaksa. Inhoan itseäni siksi että en voi nauttia kesästä täysin siemauksin. Ennen kävin kesäisin uimassa monta kertaa nyt en ole käynyt kertaakaan, yleensäkin tein paljon enemmän asioita. Nyt en saa mistään minkäänlaista iloa. Tunnen vaan suurta haikeutta koko ajan ja ahdistun että aika valuu hukkaan. En ole puhunut pahasta olostani kenellekkään, en osaa näyttää tunteitani muille, jos joku kysyy kuinka menee niin vastaa automaattisesti tosi hyvin! Vaikka asia ei ole niin ja nauran tekonaurua. Olen ihan hukassa, elämäni tuntuu olevan kuin jättimäinen roskakasa joka vain suurenee ja suurenee. Pitäisiköhän minun alkaa hankkimaan apua!? Mitä teen?!
MASENNUSTA(KO)?
titityyy1111
1219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
masennukselta tosiaan. Minkä ikäinen mahdat olla? Jos keski-ikäinen niin vaihdevuodet tuovat mukanaan samanlaisia tuntemuksia. Itse kyllä olen ollut aina vähän alavireeseen taipuvainen, mutta vaihdevuosien selvä alkaminen on tuonut tähän juttuun ihan uuden ulottuvuuden! Yksinäisyys vaan pahentaa tilannetta, pitäisi hakeutua ihmisten seuraan. Mutta siinäkin ongelmansa: Eilenkin kun tapasin yhden omahyväisen vanhemman sukulaisen, olin sen jälkeen niin raivona että menetin yöuneni. Ja sitten väsyneenä en päässyt ylös sängystä, pyörin masentuneena pitkälle iltapäivään. Nyt vaan toivon että saan unen päästä kiinni ja että huomenna elämä tuntuisi valoisammalta.
Kyllä apua kannattaa ehdottomasti hakea. Mulla oli kymmenisen vuotta sitten isojen elämänmuutosten seurauksena niin paha olo, että oli pakko mennä lääkäriin. Depressiolääkkeitä söin silloin muutaman kuukauden ja auttoivat pahimman yli. Jonkunlainen tukiverkosto itseäni kyllä auttaisi parhaiten.