Opetelkaa rakastamaan itseänne ja ennen kaikkea hyväksymään itsenne.Se on pitkä, pitkä prosessi mutta se kannattaa. Olen noin viikon sisällä kokenut valtavan mielen mullistuksen ja lähes ihmeparantumisen negatiivisen ajattelun kurimuksesta. En enää näe tulevaisuuttani kasana pelottavia onlgelmia vaan suurina mahdollisuuksina.En näe menneisyyttäni epäonnistumisina ja virheinä vaan täysin inhimmillisinä reaktioina ympäristööni.Jos yhtään tuntuu siltä hakekaa ammattiapua. Oma parantumisprosessini taisi saada kipinän hyvästä hoitosuhteesta älykkääseen ihmiseen.Kaikki lähtee kuitenkin itsestä.Uskon että moni tällä palstalla ruikuttavista ihmisistä on pohjimmiltaan hyviä ihmisiä jotka tahtovat hyvää muille.Ei saa takertua negatiivisuuteen ja jäädä hautomaan ahtaita ajatuksiaan.Jos tahtoo päästä elemässään eteenpäin pitää pyrkiä kehittämään itseään ihmisenä.Uskon että maailmassa odottaa minua paljon mielenkiintoisia tutustumisen arvoisia ihmisiä.
Monille palstan miehille taitaa parisuhde naiseen olla suuri haave.Niin minullekin.Mutta turha odottaa että kukaan nainen pelastaisi teitä.Kenties itsekin joskus sorruin sellaiseen haaveiluun.Totuus ja fakta on että saadakseen rakkautta pitää olla jotain annettavaa.Ja mikäs sen parempaa jaettavaa kuin oman itsensä sisältä pulppuava elämän halu.
Myönnettäköön että kaikesta positiivisesta ajattelustani huolimatta itsekritiikkini toimii edellleen erittäin vahvana ja saa tuntemaan kirjoittamani viestin typerältä ja vieraalta.Mutta pointti onkin se että hyväksyn kriiittisyyteni itseäni kohtaan.Voin rauhassa painaa lähetä nappia ja tiedän että kokemus kartuttaa kirjoitus taitojani.
Monille palstan miehille taitaa parisuhde naiseen olla suuri haave.Niin minullekin.Mutta turha odottaa että kukaan nainen pelastaisi teitä.Kenties itsekin joskus sorruin sellaiseen haaveiluun.Totuus ja fakta on että saadakseen rakkautta pitää olla jotain annettavaa.Ja mikäs sen parempaa jaettavaa kuin oman itsensä sisältä pulppuava elämän halu.
Myönnettäköön että kaikesta positiivisesta ajattelustani huolimatta itsekritiikkini toimii edellleen erittäin vahvana ja saa tuntemaan kirjoittamani viestin typerältä ja vieraalta.Mutta pointti onkin se että hyväksyn kriiittisyyteni itseäni kohtaan.Voin rauhassa painaa lähetä nappia ja tiedän että kokemus kartuttaa kirjoitus taitojani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuulostaa erittäin hyvältä
Varmasti järkevä lähestymistapa, mutta helpommin sanottu kuin tehty. En ainakaan pitäisi itseäni rumana ja kusipäisenä tyyppinä, jos vain pystyisin ajattelemaan jotenkin muuten. Kaikki "mene peilin eteen ja kehu itseäsi" paska on ainakin ollut ihan turhaa.
Mutta ettäkö elämässä eteenpäin? Ei minulla ole mitään haaveita tai tavoitteita. Ei ole syytä laittaa itseään likoon, kun ei voi mitään saavuttaa.
Taisin kirjoittaa melko vilkkaassa mielentilassa :) Hieman tarkennusta ja tiivistystä: Haluaisin vain sanoa että yksinäisyys on tunne siinä missä muutkin tunteet.Tunteitaan voi opetella hallitsemaan järjellä.Kielteisen ajatuskierteen voi pyrkiä katkaisemaan.Positiivinen ajattelutapa ei välttämättä riitä tuomaan sinulle ystäviä, mutta ainakin sinulla on parempi mieli.
Tietenkään se ei ole helppoa eikä tapahdu hetkessä.Mutta ei ole mitään järkeä olla oman itsensä vihollinen ja kiskoa itseään yhä alemmas itsesäälin syövereihin.
Itse olen kuin horroksesta herännyt.Parantunut.Toivon että joku muu yksinäinen murjottaja voi kokea saman oivalluksen.
En minäkään ole enää pitkään aikaan tuntenut yksinäisyyttä. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, koska en myöskään enää halua ystäviä tai parisuhdetta, vaan pelkkää täydellistä omaa rauhaa.
Varsinkin, jos haluaa parisuhteeseen niin kannattaa ensin oppia elämään yksin.
Itse olin joskus yli vuosi sitten yksinäisyyden takia hyvin masentunut, epätoivoinen sekä katkera ja jos olisin tuona aikana jonkun naisen tavannut niin olisin luultavasti karkoittanut hänet olemalla liian takertuva ja puhumalla jatkuvasti kuinka kurja elämä minulla on.
Itsekin ajattelin niin, että kaikki mun ongelmat ratkeaa automaattisesti, kun löydän naisen.
Omalla kohdallani tuo masennus saattoi johtua lääkkeestä. Se alkoi niihin aikoihin, kun psykiatri määräsi pari vuotta sitten Efexoria sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja loppui puoli vuotta sitten, kun lopetin tuon lääkkeen oton. (Tosin voihan se myös olla sattumaa, että masennus ajoittui juuri tuon lääkekuurin ajalle.)
Niin, epätoivoiseen masentuneeseen murjottajaan ei haluta tutustuakkaan.
Jos on aina naama "norsun vitulla" karkottaa kyllä muut ja saa osakseen
ennemminkin pitkään katsojia ja halveksujia.
Masennnukseen saa apua. Mulla on kahtakin masislääkettä eikä ole masentunut olo.
Jos vaan hokee itselleen ettei mulla ole tulevaisuutta eikä toivoa ole edes hiventä
niin varmasti pysyykin masiskierteessä ja epätoivoisena.
Jos ei valoa näy tunnelin päässä; hae apua
mä rakastan itseäni lähes joka ilta. se on kivaa, mutta ei poista yksinäisyyttä.