Onko mahdollista, ettei 3-vuotias muka enää tarvisi/nukkuisi päikkäreitä?
Meidän poju (vajaa 3) ei millään suostu nykyisin nukkumaan päikkäreitä, vaan menee päivittäin pelleilyksi, kun pitäisi nukkua. Nousee sängystä leikkimään, huutelee kakkahätää, vaikkei mitään tule. Käyn laittamassa moneen kertaan sänkyyn ja raahaan välillä kaikki lelut pois huoneesta, jottei leikkisi.
Kuitenkin poika selkeästi tarvitsee unet vielä, koska on muuten koko loppupäivän todella väsynyt ja riehuu ja räyhää ja kiukuttelee. Nukkuu öisin 10-12 tuntia kiltisti kuitenkin.
Olen koittanut myöhentää päikkäreitä parilla tunnilla, jotta olisi väsyneempi ja nukahtaisi, muttei tunnu auttavan. Tosin tämä ongelma ilmestyi pari kuukautta sitten, kun unitutti otettiin pois. Ei pahemmin tuttia ole kaivannut, mutta sen jälkeen alkoi päikkäreiden kanssa taistelu.
Haluaisin kuitenkin pojan vielä nukkuvan, koska ei sitä raivopäätä muuten kestä kukaan. Haluaisin itsekin joskus ehtiä lepäämään tai touhuamaan kotihommia, ja 3-kuinen vauvakin vaatii osansa äidin huomiosta.
Neuvoja? Kokemuksia?
kiitos
Meidän poju (vajaa 3) ei millään suostu nykyisin nukkumaan päikkäreitä, vaan menee päivittäin pelleilyksi, kun pitäisi nukkua. Nousee sängystä leikkimään, huutelee kakkahätää, vaikkei mitään tule. Käyn laittamassa moneen kertaan sänkyyn ja raahaan välillä kaikki lelut pois huoneesta, jottei leikkisi.
Kuitenkin poika selkeästi tarvitsee unet vielä, koska on muuten koko loppupäivän todella väsynyt ja riehuu ja räyhää ja kiukuttelee. Nukkuu öisin 10-12 tuntia kiltisti kuitenkin.
Olen koittanut myöhentää päikkäreitä parilla tunnilla, jotta olisi väsyneempi ja nukahtaisi, muttei tunnu auttavan. Tosin tämä ongelma ilmestyi pari kuukautta sitten, kun unitutti otettiin pois. Ei pahemmin tuttia ole kaivannut, mutta sen jälkeen alkoi päikkäreiden kanssa taistelu.
Haluaisin kuitenkin pojan vielä nukkuvan, koska ei sitä raivopäätä muuten kestä kukaan. Haluaisin itsekin joskus ehtiä lepäämään tai touhuamaan kotihommia, ja 3-kuinen vauvakin vaatii osansa äidin huomiosta.
Neuvoja? Kokemuksia?
kiitos
Vastaukset 9
Vanhimmat
on kyllä kovin yksilöllistä. Ystävättäreni tytön päikkärit oli pakko jättää pois 3 vuotiaana. Jos nukkui päikkärit niin seuraava yö meni ihan rallaamiseksi ja sitten oli aamulla todella väsynyt ja itkuinen kun olisi pitänyt lähteä hoitoon. Ystävättäreni siskon 4 vuotias nukkui vielä sujuvasti päikkärit ja selvästi tarvitsi ne.
Meillä tyttö nyt 3v ja 3 kk. Tänä kesänä päikkärit on osittain jääneet pois. Päikkärien nukkumisen tarpeeseen vaikuttaa se,että mihin aikaan aamulla on herätty ja mitä päivän mittaan tehty ja kuinka pitkät edellisen yön unet on olleet. Viime yönä nukkui 12 tuntia mutta koska oltiin huvipuistossa päivällä,niin väsyi touhusta niin,että päikkärit oli selvästi tarpeelliset. Iltaunille menikin sitten kyllä vasta klo 22.30 maissa.
Jos huomenna nukutaan pitkään ja ollaan ihan kotosalla,niin kestän kyllä ne pari kiukkuista väsymyksen puuskaa,että saan neidon illalla klo 20 maisssa nukkumaan. Saa enemmän omaa aikaakin illasta;)
Meillä menee nykyään välillä parikin päivää nukkumatta päikkäreitä ja sitten taas saattaa olla useampi päivä peräkkäin että ne nukutaan.
Onneksi osaan jo aika hyvin "lukea"lasta että milloin ne päikkärit tarvitsee ja milloin ei.
Kun lasta oikein väsyttää ja kiukuttaa niin selitän lapselle että on väsynyt ja siksi kaikki harmittaa ja ohjaan lepäämään vuoteeseensa. Nykyään sanoo itsekin toisinaan että haluaa vuoteeseen lepäämään. Köllöttelee siellä välillä puolikin tuntia ja tulee sitten pois vuoteesta ihan uudistuneena ihmisenä.
Kannattaisi kokeilla ehkä ihan tuollaista lepäämistäkin välillä. Auttaahan se aikuisenkin väsymykseen kun vähän oikaisee pitkälleen ja rentoutuu:)
Kyllä poika "lepääkin", jos ei suostu nukkumaan. Lepäämisellä tarkoitan sitä, että lapsi köllöttelee sängyssään ja leikkii lelulla. Mutta harvoin se köllöttäminen edes niin hyvin onnistuu. Itse en ehdi olemaan vieressä vahtimassa ja siksipä lapsi kömpiikin sängystä ja leikkii hissukseen lattialla leluillaan. Tällainen "lepääminen" ei kuitenkaan näköjään riitä, koska poika on samantien huoneestaan päästyään väsynyt ja todella kiukkuinen ja kiukuttelu ja taistelu jatkuu siitä yöuniin asti.
Voi kun ne lapset tajuais nukkua paljon, vielä kun voivat. Kyllä sitä vanhempana on sitten sen verran velvollisuuksia ja hommia, ettei nukkua saa, vaikka kuinka väsyttäisi... tämä äiti alkaa olemaan jo aika loppu...
Meillä poika alle 2 v ja nyt jo tuntuu että päikkäreitä joka päivä ei olisi tarpeen. Illat venähätää muuten kovin pitkiksi. Itse en ole edes elänyt siinä toivossa että poika vielä yli 3 v ottais päikkäreitä. Sen verran vilkas ja vähäuninen poika kyseessä.
neiti alkoi satunnaisesti jättämään päikkäreitä 2-vuotiaana pois ja 2,5-vuotiaana ne jäi kokonaan, valitettavasti. Pikkukakkonen näyttää olevan samaa sorttia. Mielelläni oisin suonut, että nukkuisivat päikkäreitä, mutta näin on ollut parempi kaikkien kannalta ja hyvin on mennyt. Ei kannata myöhentää päikkäreitä, vaan rajoita niiden pituutta selvästi. Ja pikkuhiljaa jätä silloin tällöin päikkäreitä väliin- lapsesi selvästi on pikkuhiljaa luopumassa niistä. Varaa päivän väsymyspiikkihetkiin ohjelmaa, joka vie väsymyksen yli. esim. kylpemistä tms. Ja tosiaan kannattaa silti pitää kiinni noista rauhoittumishetkistä, opit kyllä lukemaan lapsestasi milloin on päikkäripäivä, Alkuun saattaa jäädä päikkärit useanakin päivänä ja sitten tulla kahden viikon jakso, että maittaakin unet. Tuo siirtymävaihe on aika rasittava, kun päikkärit on jäämässä pois. Meillä siinä tosiaan meni puoli vuotta.
Ei ehkä kannata myöhentää unille menoa, koska väsymys voi sitten mennä jo ohi. Yritä saada aamupäivään kunnolla pojalle ulkoilua ja liikunnallisia leikkejä, juoksua, kiipeilyä jne ennen lounasta. Ja aamulla herätkää ajoissa! Sitten vaan ilman kummempia touhuja heti ruoan päälle poika unille. Sano ettei tarvitse väkisellä nukkua, mutta tarvitsee maata sängyssä klo x asti, jolloin sinä tulet sanomaan, että ei tarvitse enää yrittää nukkumista. Eli että poika ei tulisi itse ominpäin sängystä pois. Voit tietysti yrittää nukuttaa myös viereen, mutta jos menee pelleilyksi, voi olla parempi rauhoittua yksin omaan sänkyyn. Päiväkodissahan lähes kaikki nukkuvat säännöllisesti päikkärit, kun se on rutiini, josta pidetään kiinni.
Meilä vajaa nelivuotias kokeilee myös välillä vanhempia tässä päiväuniasiassa, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat tyytyväisiä, kun rajoista pidetään tässä kiinni eli aina mennään kokeilemaan nukkumista, kun ihan selvästi vielä unet ovat meillä päivisin tarpeeseen.
Jaksamista sinulle lasten kanssa!
Tytär ei ole nukkunut päiväunia kaksivuotiaasta lähtien juuri ollenkaan, ja nyt yli kolmevuotiaana saattaa joskus ehkä kerran parin kuukauden välein ja joskus voi useampikin kuukausi mennä, että nukkuisi päikkäreitä.
Uusi vauva ja tutti pois - ei ehkä hyvä yhdistelmä.
Lapsi elää uhmaikää parhaillaan, eikä mikään pakottaminen muuta kuin kiihdytä sitä entisestään. Päiväunille vastentahtoisesti pakottaminen ei vie lapsen raivoa pois, vaan lisää sitä. Jos haluat levätä, etkö voisi ajatella isommalle jotain pienimuotoista osapäivähoitoa silloin tällöin, ja mites on miehesi lapsenhoitoon osallistumisen laita..
Juu jotain osapäivähoitoa esikolle olen kyllä miettinyt. Pelkään vaan, että tulee enemmän mustasukkaiseksi, kun vauva saa jäädä kotiin, vaikka pojalla olisi enemmän aktiviteetteja tarhassa kyllä. Itse olen henkisesti ja fyysisesti aika loppu tuohon pojan kiukutteluun. Aivot ei enää toimi, en osaa loogisesti ajatella parhaita tapja toimia, ja jos tajuan miten tulee toimia, ei pinna enää riitä kuitenkaan.
Miehestä ei juurikaan apua ole. On töissä aamusta yömyöhään (yrittäjä yllättäen) ja tulee kotiin vasta kun molemmat lapset ovat nukkumassa, normaalisti mies ei ennen puoltayötä tule. Viikonloput on töissä samaan tapaan kuin arkena.
Tää päikkäriasia on pahentanut pojan uhmaa valtavasti. Nyt joka päivä on monta kertaa pikkuasioistakin raivokohtaus päällä, ja paljon aikaa menee vain pojan rauhottamiseen, kunnes taas seuraava kohtaus iskee päälle. Ei ole joo kiva, kun joka päivä yritetään purra, lyödä ja kiljutaan korvaan tai vauvan korvaan (poika ei halua, että vauva nukkuu, vaan mölyää vieressä täysiä).
Koti on kuin pommin jäljiltä, sitäkin haluaisin päästä joskus siivoamaan, koska siitä taas mies sitten motkottaa, enkä itsekään halua elää kamalassa sotkussa. Pitäisi mennä ulos touhuamaan, mutta sitten kotona hommat vaan kasaantuu. Eb löydä mistään enää mitään ja pölyä ja rompetta kertyy ympärille. Puhtaiden pyykkien kasat suurenevat, kun en pesun jälkeen ehdi koskaan niitä edes kaappiin asti viedä...
Ei varmaan montaa päivää ole mennyt, etten ole itkenyt ainakin muutaman kerran päivässä. En jaksa kiukuttelua enää kauaa. Kamalaa edes ajatella, mutta olen huomannut, että pojan raivotessa tai ollessa uhmaava, en pidä lapsestani enää ollenkaan. Kun meno rauhoittuu, lapsi on taas herttainen ja hauska itsensä, ja poden todella huonoa omaatuntoa siitä, että huomaan välillä vihaavani omaa lastani. Jännä, miten pieni ihminen saa aikuisessa näin voimakkaan reaktion aikaiseksi. Tietenkin poika on minulle maailman rakkain, mutta silti...
Esikko saa huomiostani 99 % ja vauva sen prosentin verran. Tästäkin poden huonoa omaatuntoa.
Nostan hattua muille äideille, jotka lastensa kanssa useimmiten yksin ovat. Välillä on niin surkea olo, kun kaikki muut äidit tuntuvat pärjäävän lastensa kanssa paljon paremmin. En ymmärrä miksei minusta ole samaan...
Toisaalta, miehen ollessa töissä jatkuvasti (tai omissa huvituksissa), olenhan minä jo kolme vuotta hyvin pärjännyt yksinkin. Esikoinen on kuitenkin terve, todella fiksu ja reipas miehen alku. Tämä uhma vaan vie äidin kaikki voimat. Tässä on vielä kolmisen viikkoa oltu ilman tukiverkkoa kaikkien muiden lomaillessa.
Tulipas tilitys pienestä päikkäriaiheesta...
Kuopus nukkuu edelleen päiväunensa ulkona rattaissa, jotta saa unirauhan. Esikoisella ollut juuri tuota, että ei pysy sängyssä, mm. kiipeillyt seinille, hakkaa jalkojaan sängynreunaan jne. Aina olen meidän molempien jaksamisen takia pitänyt päiväuniajasta ja rutiinista kiinni. Se helpotti elämää vauvankin kanssa aikanaan, siis kun hiljalleen löytää tapoja, joilla saa molempien lasten tarpeet lomittumaan eikä tarvitse keksiä pyörää uudelleen joka päivä. Otin myös käyttöön yleisiä sääntöjä ja vähensin selittämistä minimoidakseni kieltämisen vauvan yhteydessä eli sisällä ei saa huutaa, jne. Puolen vuoden päästä oli jo paljon helpompaa ja vuoden ikäisen kuopuksen kanssa elämä jo sujui selvästi helpommin.
Kesän 3,5v. nukkui nyt rauhassa ja kun on taas muutamana päivänä viikossa tarhassa, niin siellä annettiin kerran periksi ja oli päässyt nukkumisen sijaan askartelemaan -ja nyt ei taas nukkuminen suju. Näin ison kanssa ajattelin sopia, että saa kuunnella satucd:tä päiväunille mennessä, jos makaa hiljaa paikallaan sängyssä. Jos ei sitten jää sinne, niin voin sammuttaa cd:n. Toivottavasti toimii, sillä poitsu on illan tosi kärttyinen (ei uhmassa enää), jos ei ole yhtään torkahtanut.
Voimia kaikille kahden pienen kanssa oleville. Kaikilla on siinä omat haasteensa ja siksipä äitejä ihan pienten kanssa näkyy harvemmin pihapiiriä kauempana. Kyllä sinäkin ehdit vielä loistaa kahden pienen kanssa selviämisessä. Muistakaa myös positiivinen palaute. Aloittajan tekstistä huomasin, että uhmaikäinen isoveli ei kuitenkaan lyö vauvaa jne. eli voi antaa positiivista palautetta kuinka hienosti osaa olla isoveli ja näyttää kuinka silitetäänkädestä ja sitten kehua kuinka hienosti jo osaa. Meillä isoveli myös tykkäsi kovasti kun hänen kanssaan katseltiiin kuvia siitä, kunhän oli pieni vauva ja kaikkien sylissä.
Meidän esikoinen lopetti päiväunet alle kaksivuotiaana, ensin kotipäivinä ja parin kuukauden sisällä hoidossakin. Siinä vaiheessa kun nukuttamiseen menee enemmän aikaa kuin nukkumiseen, ei päikkäreissä ole enää mitään järkeä. Siirtymävaiheen kiukuttelut ovat kuluttavia, mutta ei siinä kauaa mene.
Vaikka ihanne on hoitaa lapset kotona, olen käytännössä huomannut 3-vuotiaiden esikoisten tarvitsevan enemmän aktiviteettia kuin useimmat äidit pystyvät pienen vauvan kanssa tarjoamaan. Kolmevuotiaat eivät vielä osaa solmia kaverisuhteita puistossa vaan siihen tarvitaan kerhoa tai päivähoitoa.
Minunkin mieheni tekee kellon ympäri töitä ja olen arkena käytännössä yksinhuoltaja. Meillä 3-vuotias esikoinen on osa-aikaisesti päivähoidossa, vaikka olen vauvan kanssa kotona. Normaalisti arki sujuu tosi hyvin, mutta kesällä hoitopaikan ollessa kiinni esikoinen ihan selvästi turhautui siihen vauvan ehdoilla elämiseen. Varsinkin kun on ollut niin kuuma kesä ettei vauvan kanssa ole voinut ulkoilla iltapäivisin ollenkaan.