oletteko katkaisseet välejä läheisiin ihmisiin vyöhyketerapiahoidon aikana/alussa?
olen käynyt hoidossa nyt muutaman kerran, kun mielenterveysklinikan terapia enää auttanut, ja lääkehoidot olivat vain pahentaneet asiaa. olin sekaisin masennuksesta ja ahdistuksesta, ja päätin sitten kokeilla vyöhyketerapiaa, johon en liiemmin uskonut. en ihan ymmärrä hoidon perustaa, mutta ajattelutapani on kokenut suuria muutoksia. ihmissuhteeni olivat kuihtuneet jo kuukausia aiemmin, ajattelin vain, että masennuksen väistyttyä kaveritkin palaavat. kesän alussa tajusin, etteivät nämä ihmiset oikeita kavereitani olleet, ja pistin välit poikki. samoin pistin myös suhteeni katkolle, ero ei ole lopullinen, mutta jotenkin tunnen, että pitkä välimatka on tiedossa. tämä kaikki siitä, että kaipaan vaihtelua. olen nyt hyvin yksin, mutta yksinäinen olen ollut melkein koko elämäni, en pelkää yksinäisyyttä vaan tunnen vapautta.
tuntuu, että tämä on vyöhyketerapian ansiota. on aika päästää irti vanhasta, karsia elämästä ne asiat, jotka vahingoittavat. näitä asioita on paljon ja ehkä aloitin "väärästä" päästä, mutta ensi kertaa aikoihin toimin tunteen, en järjen ja miellyttämisen halun mukaan. vapauteen pyrkivät myös tunteeni, ja osittain tiedän, ettei monikaan kanssaihminen kestäisi katsella, kun alan todella purkautua.
olisi kiva kuulla vastauksia ja kokemuksia, kuinka vyöhyketerapia on auttanut teitä, vaikuttanut ihmissuhteisiinne ja terveyteenne ja asenteisiinne, ja miten pitkää hoitoa se vaati. mitään kiirettä minulla ei ole lopettaa hoitoa, sillä kaikki on vasta alussa. kiitos jo etukäteen:)
olen käynyt hoidossa nyt muutaman kerran, kun mielenterveysklinikan terapia enää auttanut, ja lääkehoidot olivat vain pahentaneet asiaa. olin sekaisin masennuksesta ja ahdistuksesta, ja päätin sitten kokeilla vyöhyketerapiaa, johon en liiemmin uskonut. en ihan ymmärrä hoidon perustaa, mutta ajattelutapani on kokenut suuria muutoksia. ihmissuhteeni olivat kuihtuneet jo kuukausia aiemmin, ajattelin vain, että masennuksen väistyttyä kaveritkin palaavat. kesän alussa tajusin, etteivät nämä ihmiset oikeita kavereitani olleet, ja pistin välit poikki. samoin pistin myös suhteeni katkolle, ero ei ole lopullinen, mutta jotenkin tunnen, että pitkä välimatka on tiedossa. tämä kaikki siitä, että kaipaan vaihtelua. olen nyt hyvin yksin, mutta yksinäinen olen ollut melkein koko elämäni, en pelkää yksinäisyyttä vaan tunnen vapautta.
tuntuu, että tämä on vyöhyketerapian ansiota. on aika päästää irti vanhasta, karsia elämästä ne asiat, jotka vahingoittavat. näitä asioita on paljon ja ehkä aloitin "väärästä" päästä, mutta ensi kertaa aikoihin toimin tunteen, en järjen ja miellyttämisen halun mukaan. vapauteen pyrkivät myös tunteeni, ja osittain tiedän, ettei monikaan kanssaihminen kestäisi katsella, kun alan todella purkautua.
olisi kiva kuulla vastauksia ja kokemuksia, kuinka vyöhyketerapia on auttanut teitä, vaikuttanut ihmissuhteisiinne ja terveyteenne ja asenteisiinne, ja miten pitkää hoitoa se vaati. mitään kiirettä minulla ei ole lopettaa hoitoa, sillä kaikki on vasta alussa. kiitos jo etukäteen:)
Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.vyohyketerapeutit.fi/vyohyketerapia_esittely/
>oletteko katkaisseet välejä läheisiin ihmisiin vyöhyketerapiahoidon aikana/alussa?
Yleensä uskonnollisiin lahkoihin ja hoitokultteihin liityttäessä katkaistaan ihmissuhteet vanhaan elämään. En ole kuullut, että tällaista käytäntöä olisi vyöhyketerapiassa. Osaatko yhtään kuvailla, minkälaisen porukan kanssa olet tekemisissä?
Lääkäreiden kanssa
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/187454.shtml
Linkkipetteröivä hörhä tekeytyi tässä alkuperäiseksi kirjoittajaksi, mutta bluffi paljastui, kun hän ei osannut kopsata nimimerkkiä oikein...
Aikuiset ihmiset ja hurahtavat tällaiseen roskaan.. Vyöhykehömpät ovat huijausta ja hömppää kuten muutkin ns. vaihtoehtohoidot.
"Yleensä uskonnollisiin lahkoihin ja hoitokultteihin liityttäessä katkaistaan ihmissuhteet vanhaan elämään. En ole kuullut, että tällaista käytäntöä olisi vyöhyketerapiassa. Osaatko yhtään kuvailla, minkälaisen porukan kanssa olet tekemisissä?"
heh...:) joo, ei ole mitään tekemistä millään lahkoilla tai hoitokulteilla. en usko jumalaan enkä mihinkään sellaiseen, ymmärrän kyllä pointtisi. terapeuttini on rekisteröitynyt hieroja ja diplomivyöhyketerapeutti, joten ilmeisesti ihan laillinen (parempaa sanaa en nyt keksi), eikä meillä ole ollut juttua mihinkään uskontoon liittyvästä. ihmissuhteisiini on kommentoinut sen verran, että parempi välttää päihteidenkäyttäjiä, kun itselläni on ollut taipumusta siihen ja masennusta. nämä entiset kaverini käyttivät vain alkoholia ja olivat näennäisesti hyvää seuraa, kuitenkin mielestäni pinnallisia, tyhmiä ja ilkeitä ihmisiä, joiden seurassa en viihtynyt. terapeuttini mielestä ei ollut paras ratkaisu katkaista välejä entiseen mieheen, mutta omasta mielestäni on parempi ottaa välimatkaa.
en tarkoita, että tämä terapeutti olisi mitenkään manipuloinut minua katkomaan ihmissuhteita tai edes ohjaillut käytöstäni. jo paljon ennen kuin aloin käymään hoidossa, olin tuntenut vihaa ja surua ystävieni takia, pitkittänyt suhteita missä minulla ei ollut hyvä olla, mutten ollut tehnyt asialle mitään. koko ikäni olen antanut ihmissuhteiden mennä omalla painollaan tai toisen lopettaa ne, itse en ole ratkaisuita tahtonut tehdä. nyt olen tehnyt ja olen helpottunut, sillä ainakin vielä ratkaisut tuntuvat oikeilta. ikävöin entistä miestäni hyvin paljon, mutta hänen seurassaan ahdistun. entisiä kavereitani en ikävöi, ja eiköhän lähes kahden kuukauden ero näistä ihmisistä näytä, etteivät hekään minua kaipaa, kun eivät yhteyttä pidä. en kuitenkaan lopettanut kaveruutta riidoissa, en oikeastaan edes sanonut suoraan, sain viimeisen pisaran valehtelusta ja annoin asian olla. jätin pienen mahdollisuuden, että jos kaverini tahtoo olla vielä ystäväni, voi hän ottaa yhteyttä, mutta kun näimme parisen viikkoa sitten, ei yksikään näistä edes moikannut minulle. uskon tehneeni sen, mitä he olivat yrittäneet pidemmän aikaa, mutteivät kyenneet.
ajattelen, että jokin pato on murtumassa. vuosikausia olen elänyt muiden tahtiin, ja se tahti on sairastuttanut minut. olen pitänyt lähelläni ihmisiä, jotka imevät minusta hyödyn ja jättävät tyhjäksi. vituttaa, että annoin asioiden mennä näinkin pitkälle, ja että minä olen se kuka hoitoon hakeutuu eivätkä ne ilkeät ihmiset. katkeruudesta en kuitenkaan mitään hyödy. näen asiat selkeämmin kuin vuosiin, näen siis kuinka väärässä seurassa olen ollut ja miten vähän välittänyt siitä, mitä itse haluan ja tarvitsen. pitkään on tuntunut pahalta, vasta nyt alan ymmärtää, että olen tarvinnut suurta muutosta elämääni. se ei onnistu ihmisten keskellä, jotka haluavat kuihduttaa sen, mitä oikeasti olen. yksinäisyys on ihan paskaa, mutta parempi näin kun antaa korkojen talloa.
kirjoitan tätä, koska haluaisin tietää mitä muutoksia vyöhyketerapia on elämiinne/ajatusmaailmaanne tuonut. tiedän, että vaihtoehtohoitoja pidetään kusetuksena enkä itsekään ihan sokeana kaikkeen usko, ja voi olla sattumaa, että nämä asiat tapahtuvat elämässäni nyt, kun olen hoidossa. en tiedä. kaikilla on mielipiteensä, mutta ne voivat muuttua kokemuksien kautta.
Jos kaverit ovat päihdeongelmaisia, niin sitten niistä ympyröistä irtipääsy on oman toipumisen kannalta välttämätöntä.
On aika tavallista, että kun ihminen vyöhyketerapian aloitettuaan alkaa prosessoida elämäänsä, ystäväpiiri muuttuu, koska terapiassa kävijä itse muuttuu (enemmän omaksi itsekseen).
Elä'mässämme olevat ihmiset ovat peilejä, ja toki peilikuvat muuttuvat oman muutoksemme myötä :)
Elät mielenkiintoisia aikoja, onnittelut siitä!
juuri tätä muutosta ja omaksi itseksi kasvamista olenkin ajanut takaa. sisimmässäni olen saattanut olla täysin erilainen, mitä annan muiden ihmisten nähdä, olen kyllä tiedostanut pitkään, etten kuulu joukkoon (ajatukseni ja tapani ovat erilaiset kuin entisillä kavereillani), mutta en ole näyttänyt sisintäni kun olen "suojellut" sitä. kuitenkin se, että olen toiminut vastoin sitä minkä olen kokenut hyväksi itselleni, on vahingoittanut minua syvemmältä kuin olen uskonut. voi kuulostaa jotenkin sekopäiseltä, mutta varmasti suurin osa ihmisistä näyttää itsestään muille erilaista kuvaa kuin mikä sisällään on, ihan vain yhteiskunnan ja joukkoonkuulumisen paineesta, eikä tajua sisimmän kärsivän tästä virheellisestä peilikuvasta. vähän sama kuin hiivasyndroomasta kärsivä keliakikko söisi vehnäpullaa - koska se on halvempaa ja kohoaa gluteenittomia paremmin, ja kaikki muut kahvipöydässä vetelevät pullaa. vessareissuhan siitä seuraa, ja pidemmän päälle pahimmassa tapauksessa suolistosyöpä.
olen myös katsonut itseäni virheellisestä peilistä, pitänyt näitä ihmisiä jotenkin enemmän yhteiskuntakelvollisina ja parempina kuin olen itse, yrittänyt joskus jopa toimia kuin he, vaikka sisimmässäni olen nähnyt hyvin ruman kuvan.
"Jos kaverit ovat päihdeongelmaisia, niin sitten niistä ympyröistä irtipääsy on oman toipumisen kannalta välttämätöntä."
tästä olen pitkälti samaa mieltä, nämä kaverini eivät kyllä oman maailmankuvani mukaan ole päihdeongelmaisia, vaikka alkoholia juovatkin. töissä/koulussa käyvät, hoitavat kotinsa ja raha-asiansa, huolehtivat itsestään ja pyrkivät terveellisempään elämään - tosin vain ulkonäön takia. en hylkäisi ketään päihteiden takia, sillä niiden käyttöön liittyy niin paljon muita ongelmia, joita ihminen ei välttämättä vielä tiedosta ja kun on aika käsitellä ne, ystävää tarvitaan. jos minut voisi vetää mukaan päihteisiin, se olisi tapahtunut jo muutama vuosi sitten, silloin kuitenkin koin, ettei ongelmissa rypeminen tai niiden pakeneminen päihteillä ole oikea tie, halusin pärjätä elämässä, tehdä töitä ja opiskella ja juhlia silloin tällöin. nyt kun ajattelen sitä aikaa, en ihmettele miksi olin niin väsynyt ja turhautunut, enhän käsitellyt ongelmiani vaan pakenin niitä. ajatusmaailmani oli kuitenkin paljon synkempi ja samalla värikkäämpi kuin entisillä kavereillani, monesti löysin enemmän yhteistä niiden kavereideni kanssa, jotka vetivät jotain, olinhan kokenut samantapaisia juttuja selvinpäin kuin he lääkkeiden käytön aikana tai sen jälkeen. tapani kuitenkin olivat kuin "terveillä" ihmisillä, ja tunsin itseni hyvin yksinäiseksi molemmissa seuroissa. tein oikein kun en alkanut vetää mitään, mutta väärin eläessäni elämää, joka ei minulle sopinut, vielä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät minua ymmärtäneet. kun aloin ymmärtää sisimpääni, minun oli suojeltava sitä, ettei se muuttuisi yhtä tyhjäksi kuin kavereillani, ja kuoreni vain kasvoi.
Ei vyöhykehommeli mitään psykoterapiaa ole.
näin yksi päivä kaverini, joka on aika menestynyt, mutta ei ole halveksunut muita vaan kannustanut eteenpäin. olemme hyvin erilaisia tämän ihmisen kanssa, mutta aina tulleet toimeen ja antaneet toisillemme paljon eri näkökulmia. näin ainakin olen kokenut. nyt ihminen tuntui itsekeskeiseltä, katkeralta, kuin olisi katsonut minua alaspäin. tämä siitä, etten ollut enää väleissä niihin "normaaleihin" kavereihimme. olin yhtäkkiä huono, koska en ollut enää oikeiden ihmisten mieleen. ymmärsin hyvin tämän ihmisen entistä kaveria ja liukeninkin paikalta, minkä jälkeen oloni oli huono. muutoksen tosiaan olen kokenut ja muutos jatkuu, inhottaa vaan suunnattomasti, että ihmiset kenen kanssa olimme läheisiä, halveksivat tätä muutosta. olen menossa parempaan suuntaan, vaikka nyt onkin vaikeaa, ja tuntuu pahalta kun en kelpaa seuraksi sellaisena kuin olen. uskon, että seinä tulee joskus vastaan myös näillä ihmisillä, katkera osa minusta toivoo, että se tapahtuu kun elämä on hyvin hektistä eikä asioille ole enää paljoa tehtävissä, toinen puoli taas, että heillä on voimia käsitellä asiat, vaikka päähän potkisikin. minä en kuitenkaan aio olla silloin paikalla, en satuta itseäni enää sokeilla ja kylmillä ihmisillä.
en oikein tiedä miksi kirjoitan tätä, pakko kai avautua jonnekin. mieheni kanssa olen taas väleissä, vaikken saakaan häneltä sitä tukea ja ymmärrystä mitä tarvitsen, enkä tunne turvaa hänen seurassaan kun paha olo iskee. rakastan häntä kuitenkin paljon, ja vaikkei hän itse sitä myönnä, on hänellä paljon avaamattomia lukkoja, joiden takana on ikäviä asioita. tahdon hänen tietävän, että hänellä on ihminen kuka pysyy vierellä, kun ne lukot on aika avata. hän on eri mieltä hyvin monesta asiasta, mutta uskoo muutoksen olevan parempaan suuntaan. ei ehkä osaa auttaa, mutta pysyy vierelläni, ja samalla kun tarvitsen häntä, koen voivani myös auttaa näkemään asiat eri kannalta. ihmisten pitäisi opetella katsomaan asioita myös toisen kannalta, eikä asettaa ihmisiä johonkin paremmuusjärjestykseen (olemmat kaveripiirini pitävät toista kakkosluokan kansalaisia toistensa ajatuksista edes tietämättä) eikä todellakaan pitää itseään kaikkitietävänä ja yli-ihmisenä, jonka tavat ja ajatukset ovat ne ainoa oikeat, mutta ei myöskään antaa muiden talloa itseään. avarakatseisuus on mielestäni tie viisauteen ja epäitsekkääseen rakkauteen, mutta jonkun mielestä se voi olla jotain muuta.
ei, mutta terapeutillani on myös psykologista koulutusta
http://www.vyohyketerapeutit.fi/vyohyketerapia_esittely/psykologinen_vyohyketerapia_eli/
http://www.kairon.fi/moodle/index.php/koulutus_pvt
kannattaa käydä ennakkoehkäisevästi vyöhyketerapiassa, ettei tarvitse näihin tarttua:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lääkkeet tappavat Yhdysvalloissa enemmän kuin auto-onnettomuudet/1135259566517
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Elämänmuotomme sotii luontoa vastaan/HS20100715SI1MA01956