Paljon autiotaloja, vähän vuokrattavana

Olen kahden lapsen äiti Kemistä, ja etsinyt vuokra-asuntoa/pientä omakotitaloa jo pidemmän aikaa. Paljon puhutaan autioituneista mökeistä, joille ei asukkaita löydy, niitä paljon myös tien varsilla nähdään. Edes kesäasukkaita noissa hyljätyissä kodeissa ei näytä käyvän. Pihat vain rehottavat villiintyneistä viinimarjapensaista ja rikkaruohoista. Vanhat keinut ruostuvat sijoilleen.

Kysymys kuuluukin: kuka tai ketkä näitä taloja omistaa? Mikä niissä on vialla, ettei niitä laiteta vuokralle, jos ei ostajia löydy? Jos sähkö saadaan kulkemaan, vesi virtaa, hometta ei ole, ja matkaa ihmisten ilmoille (töihin, päiväkotiin, kauppaan) on siedettävästi, vuokralaisia varmasti löytyisi. Itse olisin valmis vaikka remontoimaan, kunhan löytäisin pienen mökin jossa saisi asua lasten kanssa rauhassa tästä jatkuvasta liikkeestä ja naapureiden melusta, ja tiedän paljon kaltaisiani, jotka haaveilevat samasta. Miksi siis ette rohkeasti laita asuinkelpoisia mökkejänne/talojanne vuokralle?
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!

Itse olen syntyjäni maatilan poika Keski-Suomesta ja kohta se meidän maatilakin on jäämässä tyhjilleen. Itse kyllä aion sitä vuokrata jos se muille sisaruksille sopii.
Sillä sivukylällä on n. 10 tyhjää taloa joihin tulijoita riittäisi. Usein heille on sanottu "ei me vielä vuokrata jos vaikka sitten joskus tullaan ja muutetaan... "jos sitten lapsen lapset tulevat" "täällä on kiva käydä 1-2 kertaa vuodessa ja eihän se onnistuisi jos olisi vuokrattu"

Tottakai mullekin on synnyinseutu jossain määrin tärkeä ja rakas, jos tuon maatilan joskus vuokraamme niin melkein pitäisi määritellä, että oikeus käydä pihapiirissä pyörimässä 3-4 kertaa vuodessa. Tuskin sekään vuokralaisia haittaa, lisäksi rojut haluaisimme säilyttää tiloissa.

Näin on näreet.

Äänestä
  • Olen kyllä epäillyt, että jokin tällainen tausta näillä taloilla täytyy olla. Mutta niin moni noista sukutiloista jää rapistumaan ja lahoamaan niille sijoilleen. Noiden muutaman käyntikerran aikana tai niiden takia kun ei ruveta remonttia tai entisöintiä tekemään. Oikein sydäntä kipristää, kun sitä ajattelee. Joku on niitäkin taloja rakentanut sydänverellä perheelle kodiksi ja suvulle perinnöksi, ja nyt ne seisovat tyhjillään, kuin niillä ei arvoa olisi. Varmasti jo rajan yli astuneet omaiset, tilojen perustajat ja rakentajat, toivoisivat ne asutuiksi ja hoidetuiksi. Kodeiksi.

    Toivottavasti saat suostuteltua muun suvun puolellesi ja vuokraatte sukutilanne, kun se tyhjilleen jää. Itse maatilalla varttuneena voin sanoa, että noiden autioituneiden ja autioituvien maaseudun kotien nurkissa ja maassa on se suomalainen perintö, jota pitäisi nyt vuokrata eteenpäin. Ei sen perinnön arvo vuokrasta halpene. Minulla on pieniä lapsia. En tahdo kasvattaa heitä kaupungissa, mutta tällä hetkellä ei muuta vaihtoehtoa löydy. Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja kiitos vastauksesta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuokralaiset kirjoitti:

Olen kahden lapsen äiti Kemistä, ja etsinyt vuokra-asuntoa/pientä omakotitaloa jo pidemmän aikaa. Paljon puhutaan autioituneista mökeistä, joille ei asukkaita löydy, niitä paljon myös tien varsilla nähdään. Edes kesäasukkaita noissa hyljätyissä kodeissa ei näytä käyvän. Pihat vain rehottavat villiintyneistä viinimarjapensaista ja rikkaruohoista. Vanhat keinut ruostuvat sijoilleen.

Kysymys kuuluukin: kuka tai ketkä näitä taloja omistaa? Mikä niissä on vialla, ettei niitä laiteta vuokralle, jos ei ostajia löydy? Jos sähkö saadaan kulkemaan, vesi virtaa, hometta ei ole, ja matkaa ihmisten ilmoille (töihin, päiväkotiin, kauppaan) on siedettävästi, vuokralaisia varmasti löytyisi. Itse olisin valmis vaikka remontoimaan, kunhan löytäisin pienen mökin jossa saisi asua lasten kanssa rauhassa tästä jatkuvasta liikkeestä ja naapureiden melusta, ja tiedän paljon kaltaisiani, jotka haaveilevat samasta. Miksi siis ette rohkeasti laita asuinkelpoisia mökkejänne/talojanne vuokralle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu