10 x 8 tuumaa --> kuvatiedosto yli 1000 Mt

Palkittu maisemakuvaaja käyttää tuollaista järjestelmää. Filmin koko siis 8 tuumaa x 10 tuumaa eli 20 cm x 25 cm. Kirjapainoskannerilla tästä saadaan yli 1000-megainen kuvatiedosto. Näistä voi sitten tehdä 2 metriä leveitä julisteita.

Kaikille kun ei riitä digikamera.
16449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikä estäisi tekemästä 200 metriä leveitä? Ei ainakaan kuvanlaatu ole esteenä.

Äänestä

"Näistä voi sitten tehdä 2 metriä leveitä julisteita."

Niin.
No julisteissa/katumainoskuvissa on se hyvä puoli, että niitä katsellaan yleensä metrien päästä, joten pikselimössö ei näy, vaan kuva on ihan katseltava, vaikka sen 'pikselit' olisivat millimetriluokkaa.

Äänestä

uutta
eikös noita isoja laatikko ja palkkikameroita ollut jo 1800 luvulla.

Äänestä

”Kaikille kun ei riitä digikamera.”
että filmikameralla saa suurempia kuvia kuin digikameralla, no etpä paljon tiedä valokuvauksesta ja digikameroista.

Äänestä
  • "että filmikameralla saa suurempia kuvia kuin digikameralla, no etpä paljon tiedä valokuvauksesta ja digikameroista"

    Saahan niitä.
    Esim tuo 8x10tuuman kuva on selvästi isompi kun digikameran muutaman senttimetrin kuva

    Äänestä

  • Montako ruutua olet kuvannut ja vedostanut isoa formaattia elämäsi aikana?

    Äänestä

  • Vaukshalli kirjoitti:

    "että filmikameralla saa suurempia kuvia kuin digikameralla, no etpä paljon tiedä valokuvauksesta ja digikameroista"

    Saahan niitä.
    Esim tuo 8x10tuuman kuva on selvästi isompi kun digikameran muutaman senttimetrin kuva

    etkä ymmärrä
    Muistaakseni pienin mahdollinen Leican sateliittidigin kuva on n. 100 gigaa
    mahtaneeko tuo 8x10" filmi olla suurempi?

    Aikuisten oikesti suuria kuvatiedostoja saa vain digikameralla skannerit ja filmit on lasten lelluja niihin verrattuna joten miksi uhoat tuollaisesta 8x10 pikkukuvasta?
    ”Kaikille kun ei riitä digikamera.”

    Äänestä

  • et tiedä kirjoitti:

    Suuri tiedosto ei ole sama kuin suuren erottelukyvyn omaava kuva. Tuollainen 8x10 tuuman filmiruutu peittää aika helvetin monta kinokennoa. Kinokennon pinta-ala on 864mm² ja tuon filmin 51562 mm². Tyhmempikin sen tietää että erottelukyky kasvaa kun filmiruudun tai kennon pinta-ala kasvaa. Erottelukykyä ei voi kasvattaa pelkästään pikselimäärää lisäämällä. Jos et ymmärrä mitään, älä kommentoi mitään.

    Äänestä

  • asioista ymmärtävä kirjoitti:

    "Tyhmempikin sen tietää että erottelukyky kasvaa kun filmiruudun tai kennon pinta-ala kasvaa. "

    Erottelukyky ei todellakaan kasva formaattia kasvattamalla.
    Erottelukyvyn(, siis vaikkapa 100 linjaparia millimetrillä,) määrittää optiikan laatu.
    Ja toki sitten se, että kuinka paljon filmi/kenno pystyy tästä optiikan antamasta erottelukyvystä tallentamaan, mikäli ooptiikka ei ole rajoittava tekijä.
    Jos optiikka on rajoittava tekijä, eli vaikka ns. suttuzoomi käytössä, ei kennon tai filmin kyvyt merkkaa.

    Äänestä

  • Teuvo Suvas kirjoitti:

    Eli ensin kumosit väitteeni ja heti perään vahvistit sen todeksi. Uskomaton spede! Jos pikselimäärä pysyy samana ja kennon koko kasvaa, se tarkoittaa sitä että kenno kykenee hyödyntämään objektiivin piirtokyvyn paremmin. Sama periaate toimii filmilläkin. Filmillä on tietty raekoko ja kun filmin pinta-ala kasvaa, yksittäinen rae peittää kuvan yksityiskohtia vähemmän. Kun filmikoko tehtäisiin äärimmäisen pieneksi, esim 2x2mm, saattaisi käydä niin että kuvassa olevan pienen yksityiskohdan pystyisi peittämään yhdellä rakeella, kun taas 8x10tuuman filmillä vastaava vaatisi järjettömän määrän rakeita.
    Kysyn sinulta samaa kun tuolta toiseltakin spedeltä, joka poistui vähin äänin takavasemmalle: Montako ruutua olet kuvannut ja vedostanut isoa filmiä elämäsi aikana?

    Pokkareissa yleisen 1/2,3" kennon leveys on n. 6mm. Kinokoon järjestelmäkameran kennon leveys on 36 mm. Jos nyt oletetaan, että molemmilla kennoilla tallennetaan optisesti samantasoisen suttuzuumin piirtämää kuvaa, niin eikö suuremmalla kennolla saavuteta parempi erottelykyky?

    Jos suttuzoomi kykenee piirtämään vaikka 100 viivaparia millimetrille, ff koon kennolla saadaan tallennettua 3600 pystysuuntaista viivaparia samaan kuvaan. 1/2,3" kennolle samalla optiikalla saadaan ainoastaan 600 viivaparia.

    Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin?

    Ja kyllähän kennon koko vaikuttaa välillisesti myös sen resoluutioon. Pienelle kennolle ei voi pakata rajattomasti pikseleitä, koska pikselitiheyden kasvaessa kohinasta tulee ongelma.

    Ketään ei varmaan loppupeleissä kiinnosta montako viivaparia millimetrille optiikka pystyy piirtämään, eikä se montako pikseliä neliömillimetrillä on kennossa. Merkittävä asia on se paljonko yksityiskohtia optiikan ja kennon muodostamalla yhdistelmällä voidaan vangita samaan kuvaan.

    Äänestä

  • antispede!! kirjoitti:

    Eli ensin kumosit väitteeni ja heti perään vahvistit sen todeksi. Uskomaton spede! Jos pikselimäärä pysyy samana ja kennon koko kasvaa, se tarkoittaa sitä että kenno kykenee hyödyntämään objektiivin piirtokyvyn paremmin. Sama periaate toimii filmilläkin. Filmillä on tietty raekoko ja kun filmin pinta-ala kasvaa, yksittäinen rae peittää kuvan yksityiskohtia vähemmän. Kun filmikoko tehtäisiin äärimmäisen pieneksi, esim 2x2mm, saattaisi käydä niin että kuvassa olevan pienen yksityiskohdan pystyisi peittämään yhdellä rakeella, kun taas 8x10tuuman filmillä vastaava vaatisi järjettömän määrän rakeita.
    Kysyn sinulta samaa kun tuolta toiseltakin spedeltä, joka poistui vähin äänin takavasemmalle: Montako ruutua olet kuvannut ja vedostanut isoa filmiä elämäsi aikana?

    "Jos pikselimäärä pysyy samana ja kennon koko kasvaa, se tarkoittaa sitä että kenno kykenee hyödyntämään objektiivin piirtokyvyn paremmin. "

    Varmasti pystyykin, toki.
    Mutta erottelukyky ei kasva vaikka kennosta tehtäisiin jalkapallokentän kokoinen.
    Siinä on edelleen ne sanotaan vaikka 5000px sivullaan, eikä se näin ollen erittele tuota määrää enemmän yksityiskohtia kuvaan.

    "Sama periaate toimii filmilläkin."

    Ei päde sillä tällöin filmillä on enemmän rakeita, koska filmin koko kasvaa, mutta raetiheys ei, mikäli siis käytetään samaa filmiä.

    "Kysyn sinulta samaa kun tuolta toiseltakin spedeltä, joka poistui vähin äänin takavasemmalle: Montako ruutua olet kuvannut ja vedostanut isoa filmiä elämäsi aikana? "

    En tiedä keheen spedeen viittaat kun et ison filmin vedostajana tajua viitata kuitenkaan kehenkään.
    Mutta vastaan silti, en yhtään. Mutta onko sillä jokin merkitys tässä teoreettisessa logiassa?

    Äänestä

  • asioista ymmärtävä kirjoitti:

    Suuri tiedosto ei ole sama kuin suuren erottelukyvyn omaava kuva. Tuollainen 8x10 tuuman filmiruutu peittää aika helvetin monta kinokennoa. Kinokennon pinta-ala on 864mm² ja tuon filmin 51562 mm². Tyhmempikin sen tietää että erottelukyky kasvaa kun filmiruudun tai kennon pinta-ala kasvaa. Erottelukykyä ei voi kasvattaa pelkästään pikselimäärää lisäämällä. Jos et ymmärrä mitään, älä kommentoi mitään.

    maisemia digillä
    http://www.millionface.com/l/amazing-satellite-space-camera-view/

    Minkä kokoisia lienevät vakoilukoneiden ja sateliittikameroiden kennot?

    Äänestä

  • Teuvo Suvas kirjoitti:

    "Jos pikselimäärä pysyy samana ja kennon koko kasvaa, se tarkoittaa sitä että kenno kykenee hyödyntämään objektiivin piirtokyvyn paremmin. "

    Varmasti pystyykin, toki.
    Mutta erottelukyky ei kasva vaikka kennosta tehtäisiin jalkapallokentän kokoinen.
    Siinä on edelleen ne sanotaan vaikka 5000px sivullaan, eikä se näin ollen erittele tuota määrää enemmän yksityiskohtia kuvaan.

    "Sama periaate toimii filmilläkin."

    Ei päde sillä tällöin filmillä on enemmän rakeita, koska filmin koko kasvaa, mutta raetiheys ei, mikäli siis käytetään samaa filmiä.

    "Kysyn sinulta samaa kun tuolta toiseltakin spedeltä, joka poistui vähin äänin takavasemmalle: Montako ruutua olet kuvannut ja vedostanut isoa filmiä elämäsi aikana? "

    En tiedä keheen spedeen viittaat kun et ison filmin vedostajana tajua viitata kuitenkaan kehenkään.
    Mutta vastaan silti, en yhtään. Mutta onko sillä jokin merkitys tässä teoreettisessa logiassa?

    "Mutta vastaan silti, en yhtään. Mutta onko sillä jokin merkitys tässä teoreettisessa logiassa? "

    Minä olen kuvannut ja vedostanut useita satoja ruutuja isoa filmiä ja sen lisäksi kuvannut vielä enemmän digillä. Jatketaan juttua kun olet tiedoiltasi ja taidoiltasi kykenevä ymmärtämään keskustelun aiheen. Olet näköjään täysin ulkona siitä mikä on homman nimi. Jookos?

    Äänestä

”Kirjapainoskannerilla tästä saadaan yli 1000-megainen kuvatiedosto.”
Saahan sitä vaikka pienikennoisen pokkarin kuvasta skannattua yli 100 megan tiedostoja
Näistä voi sitten tehdä yli 2 metriä leveitä julisteita.

Äänestä

palkittu minäkin,
kun sain 300 € niin keroin kameramerkin jolla kuvasin,
se todella ei ollut se millä oikeasti palkintokuvan otin,
mieti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikeasti laatua.. kirjoitti:

Palkittu maisemakuvaaja käyttää tuollaista järjestelmää. Filmin koko siis 8 tuumaa x 10 tuumaa eli 20 cm x 25 cm. Kirjapainoskannerilla tästä saadaan yli 1000-megainen kuvatiedosto. Näistä voi sitten tehdä 2 metriä leveitä julisteita.

Kaikille kun ei riitä digikamera.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu