Tyttöni muuttaa 500 km päähän opiskelaan lukioon.
Ensviikolla olis muuton aika ja kotona on jännittynyt/haikea fiilis,
minusta on hienoa että tyttöni voi itsenäistyä ns. tuonikäisenä ja tietää että
me vanhemmat rakastamme häntä ja hän voi palata aina kotiin jos tulee ikävä.
Kotona hän tulee käymään pari kertaa kuussa ja me myös siellä hänen luonaan.
Lomat ja nämä ollaan sit tietenkin yhdessä ja näin.
Tyhjänpäälle tyttö ei kuitenkaan muuta,sillä hänellä on kavereita kyseiseltä paikkakunnalta ja ME molemmat vanhemmat ollaan sieltä kotoisin kaikki sukulaisemme asuvat siellä!
Mitäs,onko kellään samankalaista kokemusta? Millaset oli fiilikset?
Tyttä muuttaa sukulaisen luo siksi aikaa kunnes kämppä vapautuu...
Ensviikolla olis muuton aika ja kotona on jännittynyt/haikea fiilis,
minusta on hienoa että tyttöni voi itsenäistyä ns. tuonikäisenä ja tietää että
me vanhemmat rakastamme häntä ja hän voi palata aina kotiin jos tulee ikävä.
Kotona hän tulee käymään pari kertaa kuussa ja me myös siellä hänen luonaan.
Lomat ja nämä ollaan sit tietenkin yhdessä ja näin.
Tyhjänpäälle tyttö ei kuitenkaan muuta,sillä hänellä on kavereita kyseiseltä paikkakunnalta ja ME molemmat vanhemmat ollaan sieltä kotoisin kaikki sukulaisemme asuvat siellä!
Mitäs,onko kellään samankalaista kokemusta? Millaset oli fiilikset?
Tyttä muuttaa sukulaisen luo siksi aikaa kunnes kämppä vapautuu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan samanlaista kuin sinun, mutta minullakin 16 v. tyttö muuttaa opiskelu paikkakunnalleen. Hän menee alivuoralaiseksi ja onneksi matkaa sinne ei ole paljoa, voi vaikka joka päivä käydä moikkamassa. Ideana on, että tyttö tulee kotiin joka perjantai ja sunnuntaina lähtee takaisin.
Kyllä tunteet heittelevät laidasta laitaan. Sitä on hirveän ylpeä nuorestaan ja silti rinnassa on haikeus ja ikävä. Tahtoisi sanoa: "älä lähde vielä, jää kotiin, jatketaan näin." Mutta eihän se niin mene. Hyvä nuoren on kokeilla siipiään ja tietoisena siitä, että tukijoukot ovat valmiita auttamaan ja aina voi palata kotiin, jos siltä tuntuu.
Mun tyttöni muuttaa 300km päähän ammattikouluun...
Sama haikeus ja toisaalta ylpeä olo,kun oma kullannuppu
uskaltaa kokeilla siipiään :)