Sain vastikään tietää olevani raskaana. Viikkoja on vasta kuusi, mutta kuitenkin. Tiedän poikaystäväni kannan asiaan (ei halua pitää), mutta ymmärtää minunkin mielipiteeni, ja sovimme, ettemme kerro tästä kenellekään ennen kuin olemme päättäneet mitä tehdä. Tai siis minä päätin. En estä häntä puhumasta kenellekään, mutta sanoin vain, että mieluummin odotettaisiin kunnes tiedetään varmasti, mitä tehdä.
En halua pakottaa häntä isäksi, mutta en halua keskeyttää. Todennäköisesti poikaystäväni päättää, mitä tehdään. Olen pelkuri.
Aina voi toki muuttaa mieltään, mutta en oikein tiedä, kenelle kertoisin ja mitä kertoisin. Tuntuu hirveän yksinäiseltä kun ei ole ketään kelle purkaa sydäntään. Poikaystävänikään ei halua kertoa minulle jotain ajatuksiaan. Sanoi vain, että ne on hölmöjä ajatuksia, joita ei halua jakaa. Tulen vainoharhaiseksi ja pelkään, että hän häipyy.
Koulua varten pitäisi kirjoittaa muutama essee, ja tenttejäkin on ensi viikolla. On varmaan jotain mieliala-häiriöitä alkanut pukkaamaan, kun tuntuu, etten saa sanaakaan kirjoitettua, ja väsyttää niin hirveästi. Raivostuttaa ja tekisi mieli huutaa ja kiljua. Äiti sanoi, että jotain järkeä päähän, opiskella ei voi ikuisesti. Sille en varsinkaan uskalla kertoa, kun luulen, että sieltä ei tule positiivista palautetta tämän asian suhteen. Syötyäkään en saa, kun vähintääkin kaikki kuvottaa, ja pakolla saan tukittua alas vain pari lusikallista.
Kuulostankin niin lapsellista kitisijältä, että hermo menee itseenkin. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrgralwetlketlkawraw!!!
En halua pakottaa häntä isäksi, mutta en halua keskeyttää. Todennäköisesti poikaystäväni päättää, mitä tehdään. Olen pelkuri.
Aina voi toki muuttaa mieltään, mutta en oikein tiedä, kenelle kertoisin ja mitä kertoisin. Tuntuu hirveän yksinäiseltä kun ei ole ketään kelle purkaa sydäntään. Poikaystävänikään ei halua kertoa minulle jotain ajatuksiaan. Sanoi vain, että ne on hölmöjä ajatuksia, joita ei halua jakaa. Tulen vainoharhaiseksi ja pelkään, että hän häipyy.
Koulua varten pitäisi kirjoittaa muutama essee, ja tenttejäkin on ensi viikolla. On varmaan jotain mieliala-häiriöitä alkanut pukkaamaan, kun tuntuu, etten saa sanaakaan kirjoitettua, ja väsyttää niin hirveästi. Raivostuttaa ja tekisi mieli huutaa ja kiljua. Äiti sanoi, että jotain järkeä päähän, opiskella ei voi ikuisesti. Sille en varsinkaan uskalla kertoa, kun luulen, että sieltä ei tule positiivista palautetta tämän asian suhteen. Syötyäkään en saa, kun vähintääkin kaikki kuvottaa, ja pakolla saan tukittua alas vain pari lusikallista.
Kuulostankin niin lapsellista kitisijältä, että hermo menee itseenkin. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrgralwetlketlkawraw!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitäisin lapsen. Se on kuitenkin oma. Jos mies lähtee lähtekööt, ainakin oma lapsi pysyy.
JOs et itse halua aborttia, älä sitä tee. Joudut muuten lopun ikääsi kärsimään siitä asiasta. Tunnen ihmisiä jotka on painostettu aborttiin eivätkä ole olleet sen jälkeen enää entisiään vaikka ovat terapiassa käyneet. Miehet voi vaihtua, lapsi pysyy ja lastasi rakastat eniten maailmassa vaikka mikä olisi. Sinulla on suojeluvietti tuota pientä viatonta olentoa kohtaan. Se on syytön tilanteeseen.
Itse olen ollut liitossa missä mies oli täysi paska. Rakastin ja olin läheisriippuvainen, kunnes yksi kaunis päivä minulle valaistui miten itsekäs paska mies oli. Olin tuolloin tullut juuri raskaaksi yllättäen (toinen lapsi) ja päätin hankkiutua miehestä eroon ja pidin lapsen (mies halusi aborttia). Olen 2 lapsen yh ja pärjään ihan hyvin. Poikaystäväsi ei välttämättä halua lasta siksikään että pelkää eroa ja elatusmaksuja. Ne kun riistetään mieheltä vaikka väkisin ulosottojen kautta ;) joten sikamiehet vaihtoon, me naiset ei lapsia tapeta! Tapailen tällä hetkellä aivan ihanaa miestä joka rakastaa myös lapsiani. Onni oli ihan oven takana ;)
Meillä sama tilanne. Mies on sitä mieltä että abortti koska ei halua lasta, mutta minä en aborttiin suostu joko mies lähtee tai jää se jää hänen päätettäväkseen.
Sinun kohdallasi soittaisin joko lääkärille tai neuvolaan ja aikaa varatessani kertoisin tilanteen ja kertoisin haluavani pikaista keskusteluapua tilanteeseen. Uskoisin asian järjestyvän.
En itse osaa neuvoa sinua. Abortti on aika iso asia tehdä. Joillekin suurempi kuin toisille. Jos itse kuitenkin tunnet sen olevan väärin, niin sitten siihen ei kyllä kannata ryhtyä. Itse olen sitä mieltä, että jos aborttiin päätyy, niin silloin on oltava varma mielipiteestään ja siitä, että kokee abortin oikeaksi.
Perheitä on erilaisia ja paljon riippuu myös iästäsi ja elämäntilanteestasi. Itse yleensä olen ollut avoin läheisilleni ja olen heiltä aina saanut tukea ja turvaa. Jos olet 16-vuotias ja käyt lukiota tai amista, niin voi tosiaan olla, että äitisi saattaisi suhtautua kielteisesti raskauteen. Jos taasen olet kymmenen vuotta vanhempi, niin tilannehan on tod näk hieman toinen.
Sinun pitäisi olla nyt rohkea ja miettiä, että mitä itse haluat. Haluatko äidiksi senkin uhalla, että olisit yksinhuoltaja? Onko sinulla läheisiä, jotka tukisivat sinua äitiydessä (ottaisivat vaikkapa lasta hoitoon, auttelisivat arjessa)? Voitko käydä koulusi loppuun myöhemmin, jos se nyt keskeytyy raskauden takia? Entä mitä ajattelet adoptioon antamisesta (jos et halua äidiksi etkä pysty aborttiin)? Miten uskot parisuhteen ja psyykkeesi kestävän esim. aborttiin painostamisen, jos itse olet aborttia vastaan? Entä jos päädyt aborttiin, niin uskotko kestäväsi sen? Luuletko tarvitsevasi keskusteluapua (yhteiskunta tarjoaa keskusteluapua aika huonosti abortin / keskenmenon kokeneille)? Onko sinulla varaa käydä omakustanteisesti juttelemassa tilanteesta ammattiauttajan kanssa?
Kun olet miettinyt mitä itse haluat, niin sen jälkeen voisit keskustella poikaystäväsi kanssa tilanteesta.
Jäi tuo lause "Todennäköisesti poikaystäväni päättää, mitä tehdään" päähäni...Nimittäin omakohtaisesta kokemuksesta. Poikaystäväni päätti että vauvaa ei pidetä. Vannoi rakastavansa mua ikuisesti ja tehdään sitten lapsia kun ollaan aikuisempia (silloinkin jo yli parikymppisiä oltiin). Ja kun abortti oli tehty, se lähti eikä palannut. Kaduin aborttia jo ennen sen tekoa ja olen saanut katua tähän päivään asti. Hae keskusteluapua neuvolasta äläkä anna vain poikaystävän päättää. Kokemus on raskas henkisesti, joten älä missään nimessä tee tai anna vain poikaystävän tehdä hätäistä päätöstä.
Ollaan molemmat 22-vuotiaita opiskelijoita. Ymmärsin väärin poikaystäväni syyt aborttiin, luulin ettei se halua lapsia seuraavaan 10 vuoteen, vaikka mikä olisi. Nyt kun on saanut asiaa sulatella niin on "onnesta soikea", mutta murehtii lähinnä, miten raha-asiat järjestyisivät. Hänellä kun on vielä 5 vuotta opiskelua edessä, mulla ei onneksi niin paljoa. Samoista asioista murehdin minäkin, varsinkin kun opintolainoja pitäisi rueta makselemaan tässä heti piakkoin vauvan syntymän jälkeen. En tiedä, miten pärjättäisiin. Aborttia en kuitenkaan edelleenkään halua tehdä, ja poikaystävä ymmärtää, miksen, vaikka itse onkin vielä enemmän sen kannalla.