Toiset ei pääs vaihtariks kun ei oo rahaa, toiset reissaa koko ajan kun pappa betalar.
Mulle kävi niin että eräänä tammikuun alkupäivänä, muutama vuos sitte, perjantaina klo 14 ja risat ATK luokas tuli yks ope taputtaan olalle ja kysyi yhtäkkiä että tahtoisinko puoleks vuodeks enklantiin vaihtariks.
Oli kuulemma paikka vapautunut kun joku peruutti. Kysyin että koska. Ope sanoi että "Nyt, mieti rauhas, kunhan kerrot maanantaina mitä teet, ja jos tiistaina ehdit koneeseen niin hyvä olis koska lukukausi on jo siellä alkanut".
Olin vähän puulla päähän lyöty. Viikonlopun ihmettelin ja laskeskelin. Sunnuntaina soitin vanhemmille (asuin solussa kaukana kotoa) ja kerroin että meikä lähtee, heisulivei. Ihan en tiistain koneeseen ehtinyt. Meni koko viikko kun hommas pankista lainaa, haki avustuksia, irtisano kämpän, setvi et mis asuu kohdemaassa, etsi kaikille kamoille varaston, siirsi kamat, hankki luvat, paperit, rokotukset ym., sopi opiskelusuunnitelman uusiksi, pakkasi ja teki kaiken muun. Oli hiukka hulinaa, varsinkin kun jouduin yksin hoitaan kaiken.
Viikkoa myöhemmin klo 4:30 herätyskello soi. Söin jääkaapista viimeset jämät, otan muuten tyhjästä kämpästä matkalaukut ja lähden raahaamaan niitä pimeessä kaupungissa talven pahimmassa lumimyrskyssä rautatieasemalle (taksiin ei ollu varaa ja bussit ei vielä kulkenu, kyytiä en saanut ja omaan autoa ei ollut), junaan, hesaan, bussiin, kentällä istua, koneeseen, ja simsalabim oot puolenyön aikaan Manchesterin kentällä, aivan väsy ja poikki, ja etsit kyytiä eteenpäin... Kentäälä on vastassa pari paikallista opiskelijaa joilla ikivanha keltainen skoda, joka silti tuntuu taivaltavan motarilla rekkojen imussa kohtalaisen sutjakkaasti (tai sitten kaasu oli hirttänyt kiinni). Keskustelusta ei ollut puhettakaan koska pakoputki puuttui ja meno oli sanalla sanoen "raisua".
Aamuyöstä rojahdat 2,5 x 3 metrin "huoneessa" muoviselle patjalle, toteat ettei petivaatteista tietoakaan, kämppiksinä irakilainen muslimi, norjalainen moppitukka, joku ihmehihhuli josta ei puoleen vuoteen näkyny kun kerran vilaus kitaransa kanssa ja konservatiivisen ja varakkaan brittiperheen omahyväinen pojankloppi jolla asenteet siirtomaakaudelta...
Avaimen kouraan tyrkännyt mieshenkilö tyrkkäsi samalla myös laskun puolen vuoden ennakkovuokrasta. Muut oli jo maksaneet viikko sitten, maksat heti kohta tai saat häädön...
Seuraavana päivänä paikallisessa oppilaitoksessa ihmeteltiin kun tulen myöhässä...
Kämppiksistä kukaan ei pidä kämpästä mitään huolta, keittiöön ei ole asiaa ilman kenkiä (mieluiten kumisaappaat, jäi suomeen), seinät ovat paperia, ovissa sentin raot ylhäällä ja alhaalla, yksityisyydestä ei tietoakaan. Ikkunapielet rapisee lattialle, poppi soi, läheisen slummin kakarat kivittää ikkunoita. Kylppäri on koko oleskeluajan kylmä kuin pakastin, kylmä vesi on kylmää ja kuuma kiehuvaa, välimuotoa ei ole. Konservatiivinen brittiopiskelija aiheuttaa keittiöön rasvapalon (liesi roihuaa komeasti, tiättekös?) ja tyhjentää jauhesammuttimen. Siivo on valtaisa. Luulin että palohälyttimet alkaisivat huutaa ja kohta olisi katu täynnä väkeä (niistä puuttui patterit, eivät huutaneet). Jalkakäytävällä ihmiset kusee ja paskoo suoraan kadulle. Naapuritalon takapiha on suomalaisen mittapuun mukaan kaatopiakka, paikallisten mukaan "tuuli vaan vähän viskoo roskia". Talo oli rakennettu 1989 ja oli kuulemma parasta mitä oli tarjolla...
Toinen opiskelija-asuntola oli ympäröity piikkilangalla, 24 tunnin aseistetut vartijat ja elämä kuin Moskovan lähiössä...
2 kuukautta myöhemmin koulun turvajärjestelmä jumittaa mut pihalle; joku ohjelmanpätkä on päättänyt ettei minua ole olemassakaan; kulkuluvat, salasanat, opintosuunnitelmat, koko roska on häipynyt bittiavaruuteen ja tiedän miltä tuntuu kun ei ole enää henkilöllisyyttä ja ovi pysyy kiinni vaikka kuinka ravistat. Eivätkä kasvottomat byrokraatit usko vaikka heilutat korttia nenän edessä ("Keneltä olet sen varastanut?")... Onneksi sentään pankkiyhteys toimi.
Kerran koko kortteli ja muutama muu evakuoidaan IRA:n pommin takia...
Lohtua mahdolliseen koti-ikävään tuo lähistöllä kebabia myyvä turkkilainen joka osaa mainiosti suomea (entinen pizzankääntäjä Tampereelta...).
Olihan se kokemus... :)
Suomessa kukaan opettajista ei ollut ehtinyt paljon kaipailemaan koska minun tilalleni tullut britti oli pistänyt paikat sekaisin tiuskimalla, öykkäröimällä, ja varastamalla sekä tuntemattomien ihmisten lompakoita kadulla että toisten opiskelijoiden työnäytteitä, jotka oli sitten vienyt enklantiin ja väittänyt omikseen... Poika kuulemma pääsi hoitoon palattuaan kotimaahansa.
Et silleen. Onko kukaan muu joutunut/päässyt lähtemään 3 päivän mietintäajalla ja tempassut koko suunnitelman rahoituksineen takataskusta tosta noin vaan? Onko kellään muulla mitään kivoja juttuja vaihtarielämästä ja hauskoista kommelluksista?
Mulle kävi niin että eräänä tammikuun alkupäivänä, muutama vuos sitte, perjantaina klo 14 ja risat ATK luokas tuli yks ope taputtaan olalle ja kysyi yhtäkkiä että tahtoisinko puoleks vuodeks enklantiin vaihtariks.
Oli kuulemma paikka vapautunut kun joku peruutti. Kysyin että koska. Ope sanoi että "Nyt, mieti rauhas, kunhan kerrot maanantaina mitä teet, ja jos tiistaina ehdit koneeseen niin hyvä olis koska lukukausi on jo siellä alkanut".
Olin vähän puulla päähän lyöty. Viikonlopun ihmettelin ja laskeskelin. Sunnuntaina soitin vanhemmille (asuin solussa kaukana kotoa) ja kerroin että meikä lähtee, heisulivei. Ihan en tiistain koneeseen ehtinyt. Meni koko viikko kun hommas pankista lainaa, haki avustuksia, irtisano kämpän, setvi et mis asuu kohdemaassa, etsi kaikille kamoille varaston, siirsi kamat, hankki luvat, paperit, rokotukset ym., sopi opiskelusuunnitelman uusiksi, pakkasi ja teki kaiken muun. Oli hiukka hulinaa, varsinkin kun jouduin yksin hoitaan kaiken.
Viikkoa myöhemmin klo 4:30 herätyskello soi. Söin jääkaapista viimeset jämät, otan muuten tyhjästä kämpästä matkalaukut ja lähden raahaamaan niitä pimeessä kaupungissa talven pahimmassa lumimyrskyssä rautatieasemalle (taksiin ei ollu varaa ja bussit ei vielä kulkenu, kyytiä en saanut ja omaan autoa ei ollut), junaan, hesaan, bussiin, kentällä istua, koneeseen, ja simsalabim oot puolenyön aikaan Manchesterin kentällä, aivan väsy ja poikki, ja etsit kyytiä eteenpäin... Kentäälä on vastassa pari paikallista opiskelijaa joilla ikivanha keltainen skoda, joka silti tuntuu taivaltavan motarilla rekkojen imussa kohtalaisen sutjakkaasti (tai sitten kaasu oli hirttänyt kiinni). Keskustelusta ei ollut puhettakaan koska pakoputki puuttui ja meno oli sanalla sanoen "raisua".
Aamuyöstä rojahdat 2,5 x 3 metrin "huoneessa" muoviselle patjalle, toteat ettei petivaatteista tietoakaan, kämppiksinä irakilainen muslimi, norjalainen moppitukka, joku ihmehihhuli josta ei puoleen vuoteen näkyny kun kerran vilaus kitaransa kanssa ja konservatiivisen ja varakkaan brittiperheen omahyväinen pojankloppi jolla asenteet siirtomaakaudelta...
Avaimen kouraan tyrkännyt mieshenkilö tyrkkäsi samalla myös laskun puolen vuoden ennakkovuokrasta. Muut oli jo maksaneet viikko sitten, maksat heti kohta tai saat häädön...
Seuraavana päivänä paikallisessa oppilaitoksessa ihmeteltiin kun tulen myöhässä...
Kämppiksistä kukaan ei pidä kämpästä mitään huolta, keittiöön ei ole asiaa ilman kenkiä (mieluiten kumisaappaat, jäi suomeen), seinät ovat paperia, ovissa sentin raot ylhäällä ja alhaalla, yksityisyydestä ei tietoakaan. Ikkunapielet rapisee lattialle, poppi soi, läheisen slummin kakarat kivittää ikkunoita. Kylppäri on koko oleskeluajan kylmä kuin pakastin, kylmä vesi on kylmää ja kuuma kiehuvaa, välimuotoa ei ole. Konservatiivinen brittiopiskelija aiheuttaa keittiöön rasvapalon (liesi roihuaa komeasti, tiättekös?) ja tyhjentää jauhesammuttimen. Siivo on valtaisa. Luulin että palohälyttimet alkaisivat huutaa ja kohta olisi katu täynnä väkeä (niistä puuttui patterit, eivät huutaneet). Jalkakäytävällä ihmiset kusee ja paskoo suoraan kadulle. Naapuritalon takapiha on suomalaisen mittapuun mukaan kaatopiakka, paikallisten mukaan "tuuli vaan vähän viskoo roskia". Talo oli rakennettu 1989 ja oli kuulemma parasta mitä oli tarjolla...
Toinen opiskelija-asuntola oli ympäröity piikkilangalla, 24 tunnin aseistetut vartijat ja elämä kuin Moskovan lähiössä...
2 kuukautta myöhemmin koulun turvajärjestelmä jumittaa mut pihalle; joku ohjelmanpätkä on päättänyt ettei minua ole olemassakaan; kulkuluvat, salasanat, opintosuunnitelmat, koko roska on häipynyt bittiavaruuteen ja tiedän miltä tuntuu kun ei ole enää henkilöllisyyttä ja ovi pysyy kiinni vaikka kuinka ravistat. Eivätkä kasvottomat byrokraatit usko vaikka heilutat korttia nenän edessä ("Keneltä olet sen varastanut?")... Onneksi sentään pankkiyhteys toimi.
Kerran koko kortteli ja muutama muu evakuoidaan IRA:n pommin takia...
Lohtua mahdolliseen koti-ikävään tuo lähistöllä kebabia myyvä turkkilainen joka osaa mainiosti suomea (entinen pizzankääntäjä Tampereelta...).
Olihan se kokemus... :)
Suomessa kukaan opettajista ei ollut ehtinyt paljon kaipailemaan koska minun tilalleni tullut britti oli pistänyt paikat sekaisin tiuskimalla, öykkäröimällä, ja varastamalla sekä tuntemattomien ihmisten lompakoita kadulla että toisten opiskelijoiden työnäytteitä, jotka oli sitten vienyt enklantiin ja väittänyt omikseen... Poika kuulemma pääsi hoitoon palattuaan kotimaahansa.
Et silleen. Onko kukaan muu joutunut/päässyt lähtemään 3 päivän mietintäajalla ja tempassut koko suunnitelman rahoituksineen takataskusta tosta noin vaan? Onko kellään muulla mitään kivoja juttuja vaihtarielämästä ja hauskoista kommelluksista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vau mika juttu.. Olen itekin Englannissa, en kyllakaan 3 paivan varotusajalla eika mulla ole noin kauheeta, mutta jotkin asiat kylla tunnistin.. :)
Mutta jalkeenpain totakin kokemusta on varmaan hieno ajatella! Onpahan kotona kertomista!
Todella värikäs tarina. Et ole ajatellut pakinoitsijaksi ruveta? Irtoisikohan minulta mitään värikästä täällä jenkeissä opiskelusta...
Sen reissuista en tässä nyt tee tarkempaa tiliä. Sanonpahan vaan että se lähti Islantiin yliopistoon vuodeksi.
Se löysi itsensä mm. ilman talvikamppeita nahkatakissa grönlannin jäätiköltä, myöhemmin otti ns. nakit silmille eskimoiden kanssa, taskurahaa tienasi lammaspaimenena jossain Islannin hevon kuusessa.
Lisäksi päätyi haastatelluksi suomalaiseen naistenlehteen kun oli vetämässä bisseä jossain Reykjavikin hikisessä baarissa ja piirtelemässä huurteiseen ikkunaan kuvia ja suomenkielisiä kommentteja... Naapuri toi lehden näytille, muuten ei olis kukaan huomannu mokomaa.
Minäkin tallennuin Irlannissa käydessäni Japanilaisen filmiryhmän nauhalle kun änkesivät samaan pubiin tekemään dokumenttia irkkupubeista. Luulivat mua irkuksi ja käskivät istua luontevasti ja jutella ihmisten kanssa... Parhaani yritin, meninköhän täydestä japseille?
Olin myös jonkin aikaa vaihdossa Venäjällä. "Kuka hullu lähtee vaihto-oppilaaksi ryssiin?" No minä.
Useimmat valitsevat turvallisen ammattimaisesti järjestetyn vaihto-oppilas jakson, tai sitten voi tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja lähteä johonkin ihan "vikasuuntaan". Silloin kyllä kannattaa olla järki päässä, rokotukset ja vakuutukset kunnossa ja jonkinasteinen survivor-meininki päällä.
Siinä vaiheessa kun Venäläisen koulun vessassa on vain rikkinäiset putket lattiassa viemäriin ja lattia siivottu viimeksi joskus 70-luvulla ja lasista puhaltaa lunta tupaan, tarvitaan jo tiettyä karskiutta hoitaa tarpeensa ilman paskapaperia... (olis pitäny tajuta ottaa sitäkin mukaan kouluun, viisastuinpa siitäkin).
Tai kun sinulle on myyty vanhentunutta tai muuten vaan pilaantunutta olutta ja yrjöät sisuksesi pihalle ja talon emäntä on jo viemässä sinua venäläiseen sairaalaan (sitä ette halua kokea, sitä sairaalaa meinaan, ihan tosi). Ottaen huomioon että ambulanssin saattoi napata lennosta taksiksi 5000 ruplalla (5 markkaa silloin), en luottaisi paikalliseen lääketieteeseen piirun vertaa...
Venäläinen vaihto-oppilasjakso voi olla joillekin vähän liian extreemiä.
Maailmalla sattuu kaikenlaista vaikkei uskoisi lähtiessä. Ja nämä on nyt sitte ihan tosijuttuja, ei mitään feikkejä tai provoja.