Olemmeko tavanneet ja missä ? Kuulutko joukkoon ? Jos joukko oli !
Piilo-Paula !
Julki-Pekka
11185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olemme tavanneet, tiedäthän sen. On joukko, johon kuulutaan, onko Pekalla muistinmenetys? Joko kohta tavataan uudelleen, onko tasapaino saavutettu?
se on aika erikoinen. Pitääkö sormia napsauttaa jotta muisti palaa ? Tunnustan, että olin vihassa, mutta aina voi yrittää rakastavaa ystävällisyyttä ja sisälmyksien vaihto vihollisen kanssa visualisoiden on auttanut paljon. Kamalia asioita on tapahtunut ties kuinka kauan. Minä olen yhä umpiossa ja muisti pois. Kuonaa on kertynyt lapsuudesta asti puoliskoon. Kaikkea ei tarvitse muistaa, mutta ehdotelmat haluan pois. Suurella rakkaudella Piilo-Paulalle. En pääse yksin eteenpäin, mulle täytyy kertoa asiat ehkä sitten havahdun kun kaikki oli niinkuin epäilin. Joukolle terveisiä.
ja pahat pois, Paulan kanssa voisi puhella, ehkä auttaisi asiaa. En ymmärtänyt ehdotelmien poistamista? Ei päästä eteenpäin yksin kumpikaan, mutta palstoilta pitäisi jo poistua, jos on riittävästi kuonaa poistunut. Mulle olisi tärkeää nähdä Pekka muodossta, tämä on liian turhauttava. Kommunikaatio on yksi tärkeä osa kokonaisuutta. Nyt se puuttuu ja sitä sotkee kaikki tämä väsyttävä sälä. Rauhoittuminen tärkeiden asioiden äärelle olisi suotavaa. Suurella rakkaudella myös, aave-Pekalle.
Minä yritän kaikin keinoin päästä eroon tästä vaiheesta joka on kestänyt ikuisuuden. Ehdotelmat ovat viittaustermi erääseen psyykkiseen tapahtumaan joka joskus tapahtui - niin uskon nyt aika varmuudella. Tapahtumaan osallistui kaksi henkilöä. Enempää en voi sanoa. Nyt en tiedä kuka olet mutta arvaan. Se voi mennä pieleen, mutta eräät henkisyyden tahot ilmoittavat että olet juuri se jota nyt tarkoitan ja epäilen. Olen yrittänyt ratkaisua jo hyvin kauan, mutta aina on tullut esteitä. Nyt henkisyyden tahot ilmoittavat, että grande finale on kyllä käsillä. Viimeistään se tapahtuu joskus syksyllä. Minä olen siinä tilassa, että ihan kohta marssin eräiden henkilöiden taholle jos saan vahvistusta jostakin, että epäilyni ovat totta. Juttu on ollut kyllä raakalaismainen. Se on niin uskomaton, että jopa minä hillitsen mielikuvitukseni.
onko se tasapaino saavutettu?
jos Pekata nyt mitään tolkkua saa. Puhuu paljon, sanoo vähän, onneksi on valikoiva kuulo. ;)
Tykkää leikkiä, vähän väärissä paikoissa tosin. Tarvitsee vähän ohjausta siinä, vaikka ohjaimia tahtoo ehdottomasti itse pidellä. Onneksi olen diplomaattinen. Aika-Pekka. :)))
mutta en muista mitään aikaa ja paikkaa, asioita on tullut mieleen tavaton määrä ja todella ikäviä asioita sekä iloisia asioita. Jos tasapaino tarkoittaa yhdentymistä sisäisesti niin sitä en saavuta kokonaan tässä elämässä; kokemukset olivat liian rankkoja lapsena. Mutta ehdotelmat haluan päivätajuntaani. Kaiulle rakkaudella:)
Ei ole sitten sama ihminen kyseessä
Ei hän koskaan minun kanssa leikkinyt!
Tiehän olisi muuten suora jos mutkia ei olisi
Tasapaino voi horjua muutenkin ,kuin leikkimällä.
mutta mulle täytyy tulla kertomaan asioita, en minä muuten havahdu. Diplomatian aika on ohi jos ei muu auta. Syvällä seikkailussa käytiin ja koko ajan herätään. Helvetissä tuli käytyä, mutta niin kävi Siddharthakin. Jätän kaiken ja alan muusikko-luennoitsijaksi. Ruotsin kuninkaan laki ennen mua syntynyt ja jälkeheni se myös jää, tarkoitan klassista tulkintaa. Erkki saa asiasta selvän vaikkei tätä kattele Erkkikään. Ja johan opit Erkillä on.
mä en ymmärrä sua oikeesti yhtään ?
asioista minulta. En kumminkaan muista mitään kotvan päästä...huoks