Kokeilu menossa

Oon miettiny että kumpi elämässäni aiheuttaa pahaa oloa ryyppääminen vai yksinäisyys, nyt olen testi mielessä kuukauden selvinpäin jos olo tila ei muutu paremmaksi niin jatkan ryyppäämistä mutta jos olo tuntuu kohentuvan niin vähennän tuntuvasti juopottelua. Koitan myös samalla harjotella sosiaalisia tilanteita selvinpäin. Viisi vuotta on tullut oltua viikonloput ympäripäissään.
9461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä juttu! Tsemppiä sulle ja pidähän kiinni päätöksestäsi! :)

Äänestä
  • luulisi kuukauden piisaavan että pää selkenee?

    Äänestä

Miten on tähän asti sujunut?

Äänestä
  • No unenlaatu on parantunut jonkin verran mutta muuten samat synkät ajatukset pyörivät päässä, pahasti pelkään että elämässä on muutakin vialla kuin alkoholin liikakäyttö. Muutenkaan motivaatioo ei ole asioiden suorittamiseen yhtään enempää kuin ennen. Mutta joka tapauksessa aion viedä kokeilun loppuun.

    Äänestä

Kannattaa aloittaa pienimuotoinen ulkoilukin vaikka ihan vaan kävellen. Ainakin omalla kohdallani se tuntuu kohentavan oloa.

Äänestä

Tullut mietittyä että millainen ystävä/kaveri olen, eipä oikeastaan siis ihme että olen yksinäinen. Milloin olen itse viimeksi soittanut jollekkin kaverille selvinpäin, ainoastaan silloin kun olen kännissä, tarvin kuskia tai jos sattuu kaipaamaan ryyppyseuraa. Taasen minulla ainakin oli pari kaveria jotka soittelivat minulle muuten vaan ja tulivat käymään, juttelemaan niitä näitä, siitä en ikinä tykännyt, en vastaillut puhelimeen enkä avannut toisinaan ovea, päitsi jos olin kännissä. Kun oikein miettii niin eihän ystävyys suhdetta noin voi hoitaa, sillon vain nähtiin kun minua huvitti, vuosia se silti kesti ennen kuin kaikki kaverit hävisivät. Samaten yksi nainen jonka kanssa oli juttua niin käytin sitä surutta kuskina itse ryypätessä, ja mitään tunteita en oikein osannut selvinpäin tuoda esille, kännissä kyllä lääpin ja löpertelin kaikkea. Eipä sitä kauaa sitten kestänytkään ja se oli ainut kokemus naisista.

Äänestä

Pyydä Jeesus elämääsi vapahtajaksesi sanomalla "Jeesus tule minun elämääni" ja pyydä häntä auttamaan sinua. Jeesus antaa yliluonnollisen rauhantunteen ja todellista apua. Kokeile vaikka!

Äänestä
  • Olen rukoillut useasti pahanolon voimistuessa lähes mahdottoman tuntuiseksi, mutta en ole tästä ahdingosta päässyt mihinkään, haluisin uskoa että joku korkeampi voima suojelee meitä täällä mutta pelkään että omillaan täällä ollaan. Varmasti moni itsemurhaajakin on rukoillut apua mutta miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä joita kukaan ei kuitenkaan auta.

    Äänestä

Minä olen nuoresta tytöstä lähtien ottanut alkoholia reippaasti. Työni olen aina hoitanut mutta viikonloppuisin oli aina pakko saada viiniä, olutta ja siideriä. Tilanne paheni kymmenen vuotta sitten kun aloin seurustelemaan miehen kanssa joka osasi ryyppäämisen vielä paremmin, eli mukaan tuli myös väkevät viinat ja kankkussunnuntait oli meillä yhteisiä ja toistuvia. Kännissä tuli soiteltua kavereille ja sukulaistädeille ja sitten sai hävetä niitä puheluita selvinpäin. Karttelin aina niitä ihmisiä koska ajattelin että pitävät tyhminä. Varmaan pitivätkin. Harvemmin kenenkään kännisönkkäykset mitään miellyttävää, saati järkevää kuunneltavaa on. Paha olo lisääntyi huomaamatta. Kankkunen ei ollut enää pelkästään fyysistä pahaa oloa vaan useammin todella kamalaa henkistä morkkista ja masennusta, jopa itsemurha-ajattelua usein. Kun sitten vähensin rajusti dokaamista, eli join harvemmin ja vähemmän kerralla, huomasin että henkinen paha olo laantui. Alkoi tulla voimia lähteä liikkeelle ja tehdä jotain vapaa-aikoina. Nyt vain ei ollutkaan niitä kavereita. Lisäksi huomasin että tämän ns "seurustelusuhde" ei ollutkaan muuta kuin kännäystä ja seksiä yhdessä. Kun vähensin juomista, mies alkoi tuntua ällöttävältä juopuneena jota oli tosi usein. Suhde päättyi siihen. Nyt on mennyt pari vuotta liikunnan, laihiksen ja monenlaisen muun toiminnan parissa mutta vieläkin olen yksinäinen. Kuukausi on lyhyt aika, siinä pääsee alkuun mut ei kannata lopettaa jos kaikki asiat ei tuossa ajassa korjaannu. Ihmissuhteet vaatii aikaa. Ei kannata hoppuilla. Lähtee vaan pikkuhiljaa liikkeelle ja yrittää löytää ensin sellaista tekemistä mitä voi tehdä yksin, jäämättä kotiin murehtimaan. Koira on hyvä jos sellaisesta jaksaa huolehtia. Minä "lainaan" aikuisen poikani koiraa usein ja olen huomannut että jopa täällä pääkaupunkiseudulla ihmiset tulee juttelemaan helposti kun liikkuu koiran kanssa. Minä olen asunut 6 vuotta samassa osoitteessa ja vasta koiran myötä naapurit ovat alkaneet lähestyä. Itsestäni kun ei ole ollut lähestymään helposti muita, niin mulle tämä on ollut iloinen yllätys. Vieläkin saan varoa liiallista viinan käyttöä ja tiedän että jos juon, seuraavana aamuna henkinen paha olo on taas hirveä. Viina ei auta, se pahentaa yksinäisyyttä ja omaa oloa yleensäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rtyguhjik kirjoitti:

Oon miettiny että kumpi elämässäni aiheuttaa pahaa oloa ryyppääminen vai yksinäisyys, nyt olen testi mielessä kuukauden selvinpäin jos olo tila ei muutu paremmaksi niin jatkan ryyppäämistä mutta jos olo tuntuu kohentuvan niin vähennän tuntuvasti juopottelua. Koitan myös samalla harjotella sosiaalisia tilanteita selvinpäin. Viisi vuotta on tullut oltua viikonloput ympäripäissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu