Mitäs pitäisi tehdä kun epäilee, että koulussamme olevien kolmen "syrjäytyneen" pelkää tekevän jotain pahaa muille? Kyseiset kolme henkiöä ovat niinsanotusti "syrjäytyneitä" ja liikkuvat kolmistaan. He pukeutuvat armeijan vaatteisiin / oikeastaan vain semmoisiin "sotilas" -asusteisiin. Yksi heistä oli viimevuonna uhannut räjäyttää koulumme ja poliisit tulivat paikalle... Oppilas saa jatkaa koulussa, mutta itse veikkaan, että kyseinen tempaus oli vain "testi", että kauanko hälytysajoneuvoilla kestää tulla paikalle. Heistä näkee 100 metrin päähän jo, että he eivät ole normaaleja. Repuissa heillä on semmoisia koeputkiloita, joidenka sisällä on aina omituisen värisiä nesteitä. Heidän opettajansa on niin vanha/nörtähtävä, että ei ikinä tajuaisi mistä kyseisety pojat keskustelisivat/suunnittelisivat, joten hän ei ainakaan huomaa asiaa. Kyseiset kaverukset ovat siis erityisluokalla käsittääkseni. Eniten minua huolestuttaa paikka, jossa ammuskelu tapahtuisi. Koulumme on vanha kaupungin työntekijöiden paikka, jossa on kaksi sisäänkäyntiä. Toisessa päässä on aula raput ylös, toisessa pelkästään raput ylös, koska tokassa kerroksessa on pitkä käytävä, jonka varrella on luokat. Tokassa kerroksessa ei ole mitään pakokeinoa, mikäli nämä henkilöt tulevat molemmista päistä sisäään ja alkavat ampua porukkaa luokka kerralaan. Kyseisessä käytävässä on myös ruokalamme. Ainoastaan 3:sta luokassa, noin 7:stä on yksi ikkuna joista voisi hyvällä tuurilla päästä hyppäämään tokasta kerroksesta alas. Eli jos ajatellaan, että pojat tulevat perus käsiaseiden kanssa hyvin varusteltuina paikalle... Toiset toisesta ovesta ja kolmas toisesta, aloittavat ammuskelun luokkakerrallaan ja kohokohtana keskellä oleva ruokala, mitä oppilaat / opettajat voivat tehdä kun ei ole MITÄÄN pakokeinoja, paitsi 3ssa luokassa pienet ikkunat? Eräs oppilas oli kerran kysynyt, että mitä pitää tehdä jos tämmöinen tilanne tulee vastaan, opettaja vastasi, että "ei voi oikeastaan kuin toivoa parasta" ja lupasi ottaa asian puheeksi. Vielä 2v koulua jäljellä ja uskalla oikeastaan mennä kouluun.. Se on niin stressaavaa istua siellä käytävän keskellä tietäen, että nämä kaverukset voivat tulla ihan milloinka vain koululle aseiden kanssa ja aloittaa teurastamisen. Ja meillä ei ole muuta keinoa kuin mennä oven "sivuun" vaikka tuolin kanssa ja toivoa, että kun ampuja tulee sisään niin saisi lyötyä aseen häneltä pois? Ihan älytöntä hommaa. Ei minua muuten pelottaisi, mutta minulla on kaksi ihanaa lasta kotona ja vaimo, joidenka takia kouluun menin hankkimaan ammattia. Noh. Mitä tässä pitäisi tehdä? Olen jo tutustunut kouluammuskeluihin youtubessa, erilaisilla foorumeilla ja muualla netissä. Suomessa 2 ammuskelua, jenkeissä enemmän, kiinassa enemmän.. Ja ei olisi mikään ihme, mikäli nämä 3 sankaria haluaisivat tehdä "uuden ennätyksen" kun ei aikaisemmat ole suomessa "kunnolla onnistuneet" verrattuna jenkkeihin. Jos minulta kysytään, niin meidän koulun pystyisi tuhoamaan 30minuutissa ja ruumita tulisi.En vain tiedä, että mitä pitäisi tehdä. Stressaan asiaa yötäpäivää ja koulupäivät tuntuvat ikuisuudelta. Kerran sain paniikkihäiriön tunnilla kun naapuriluokassa tuolit lentelivät tappelun yhteydessä ja luulin, että ammuskelu alkoi... Tuli hirveä hiki, lähetin varmaan 10 sekunnissa perheelle viestin, että rakastan heitä ja muutuin kalpeaksi tuli aivan kauhea olo... Jokainen koulupäivä klo 10.00-13.00 tuntuu ikuisuudelta ja tuskaiselta. En ole syönyt koulun ruokalassa kertaakaan, enkä ollut yhtään välituntia / luppoaikaa vapaaehtoisesti koulun sisällä. Olen kaiken mahollisen ajan koulun ulkopuolella. Ja koulussa puhtutaan noista herroista mm "kuulliteko jo, että se o harjoitellu niitä pommien rakentamista samassa paikassa ku se myyrmannin pommittaja", "se o kasvattanu nyt samallalailla semmosen tukan, joka oli toisella niistä amerikan ampujista" jnejne juttua tulee kokoajan. Aina kun he kävelevät ohi he eivät katso ketään silmiin, eikä puhu kenellekkään mitään ylimääräistä. Voi olla, että tämä tuntuu uskomattomalta, mutta kuolen pian stressiin, koska koulu alkaa taas pian... Mitä tässä pitäisi tehdä? Tekstini sisältää varmasti virheitä, mutta toivottavasti saatte selvää. Tunnen itseni ihan sairaaksi jo... Kuuntelen/katson yutubessa ammusjeluvideoita jne, että tunnistaisin erilaisia aseen ääniä jne. Stressaa. Olen huomannut, että ainakun minua stressa puran sen vaimooni tiuskimalla ja olemalla ilkeä, koska minua pelottaa. Minua pelottaa, että mitä minulle tapahtuu tämän stressin takia. Nyttenkin soi erilaisia elokuvien trailerimusiikkeja / kouluampujen musiikkeja youtubessa, että osaisin eläytä heidän ajatustapaansa ja koittaa ennakoida heidän touhujansa. Tämä on oikeasti pelottava tilanne minulle. Esim; http://tinyurl.com/3a7fasy soi minulla kokoajan mielessä ja osaan jotenkin jo kuvitella kuinka porukka tekee meidän koulun uhreille muistovideoita, vaikka mitään ei ole vielä tapahtunut. Tämä on minulla mielessä oikeastaan kokoajan... Pitäisikö alkaa käymään terapiassa tjn?
Pelottaa koulussa
2
491
Vastaukset
- tiina_x
Oikea paikka olisi käydä juttelemassa asiasta kouluterveydenhoitajan kanssa. Ainakin se helpottaa, että saisit raportoitua asiasta, ja siellä kyllä takuulla tiedetään, miten asioihin pitää tarttua. Ei tuollaista pelkoa kannata kantaa mukanaan. Sitäpaitsi aiemmat kouluammuskelutapaukset ovat sen verran puhuttaneet ja järkyttäneet Suomessakin, että asioihin suhtaudutaan vakavasti.
- kokenut123
sellasii ne hito emot on et koittaa esittää jotai mitä ei oo, elintarvikeväriä ja vähä vettä johki mitättömää lasiputkee ja typerän vakava ilme, kyllähä siitä huomioo saa, jos he kantavat niitä putkia näkyvillä ja huhu leviää että he harjoittelisivat jotain pommin tekemistä niin huomiota he vain hinkuavat. Jos he tosissaan aikoisivat ampua tai räjäyttää niin se suunnitelma pysyisi visusti salassa, huomiohuoria he ovat, älä välitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135