Mun on pakko purkaa ajatuksiani täällä. Olen lopullisesti sekaisin, ja maailman pahimmassa syömishäiriökierteessä missä ihminen voi olla. Olen muuttunut luonteeltani aivan eri ihmiseksi. Kiroilen, suutun kaikesta taas, haukun kaikki pystyyn ja olen vihamielinen. Inhoan itseäni niin etten voi elää! Kysyn päivittäin jumalalta, tai joltakin, miksi vielä olen täällä! miksi miksi miksi???? miksei mua oteta jo pois. Siks että saatana haluaa kiduttaa mua vielä hetken, vielä jonkun aikaa... se on saanut mut jo orjakseen, ja taistelu on kovaa.
Anoreksiaa monta vuotta, lyhyt osastojakso. Oksentamista viimeisen vuoden ajan päivittäin. Eilen ennätykselliset kolme kertaa. Vihaan tätä, vihaan itseäni, vihaan vihaan vihaan!!!!!!!!!!!!! Olen ruma läski paska, enkä kehtaa näyttää itseäni missään enää. Itken vaan. valvon yöt. ahdistun. näen pianjaisia ruoasta, painosta jne. Olen loukussa! en ajattele mitään muuta kuin ruokaa, sääntöjä, paastoja, nestekuureja, ja osastoa. Haluan hoitoon ja se pelottaa!!!! Tänään saan lähetteen osastolle. Mutta pelkään että paino on niin paljon, että ne ei laitakaan lähetettä. näen itseni helvetin lihavana! mitat on n.173/45, mut pelkään että eilisen oksentamisen aiheuttamat turvotukset nostaa painoa lisää. haluan painaa niin vähän kuin mahdollista. muulla ei ole väliä. ei millään muulla. voi vittu miten tälalista voi ajatellakaan! Vertaan kokoajan tilannetta edelliseen osastokertaan,kun painoin 41kg. ajattelen etten voi mennä takaisin painavampana, hävettää, nolottaa, oksettaa.. en kehtaa! olen lihava. Viimeksi olin nenämahaletkussa, kun paino romahti osastolla 38 kiloon. Miten sairasta: haluaisin samoihin mittoihin takaisin.
Elämä on yhtä helvettiä. Mihin tämä johtaa jos ei kuolemaan? miksen edes pelkää kuolla pois....
sydänkohtaus, hiusten lähtö, hampaiden huononeminen, osteoporoosi... mikään riski ei pelota. mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta tulee kyllä kohdallani todeksi. en pelkää, en sure, en tunne mitään. Olen totaalisen masennuksen vallassa. En tiedä miten tähän on tultu. Olin ennen iloinen, elämänjanoinen, maailmannälkäinen ja TERVE normaalipainoinen(173/58) nainen! Nyt maailma kaatuu niskaan ja vihaan kaikkea.
jakakaa kokemuksia. onko kellään samanlaisia tunteita, ajatuksia, tuskaa... olenko ainoa joka kiduttaa itseään näin suuressa mittakaavassa?! :(
Anoreksiaa monta vuotta, lyhyt osastojakso. Oksentamista viimeisen vuoden ajan päivittäin. Eilen ennätykselliset kolme kertaa. Vihaan tätä, vihaan itseäni, vihaan vihaan vihaan!!!!!!!!!!!!! Olen ruma läski paska, enkä kehtaa näyttää itseäni missään enää. Itken vaan. valvon yöt. ahdistun. näen pianjaisia ruoasta, painosta jne. Olen loukussa! en ajattele mitään muuta kuin ruokaa, sääntöjä, paastoja, nestekuureja, ja osastoa. Haluan hoitoon ja se pelottaa!!!! Tänään saan lähetteen osastolle. Mutta pelkään että paino on niin paljon, että ne ei laitakaan lähetettä. näen itseni helvetin lihavana! mitat on n.173/45, mut pelkään että eilisen oksentamisen aiheuttamat turvotukset nostaa painoa lisää. haluan painaa niin vähän kuin mahdollista. muulla ei ole väliä. ei millään muulla. voi vittu miten tälalista voi ajatellakaan! Vertaan kokoajan tilannetta edelliseen osastokertaan,kun painoin 41kg. ajattelen etten voi mennä takaisin painavampana, hävettää, nolottaa, oksettaa.. en kehtaa! olen lihava. Viimeksi olin nenämahaletkussa, kun paino romahti osastolla 38 kiloon. Miten sairasta: haluaisin samoihin mittoihin takaisin.
Elämä on yhtä helvettiä. Mihin tämä johtaa jos ei kuolemaan? miksen edes pelkää kuolla pois....
sydänkohtaus, hiusten lähtö, hampaiden huononeminen, osteoporoosi... mikään riski ei pelota. mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta tulee kyllä kohdallani todeksi. en pelkää, en sure, en tunne mitään. Olen totaalisen masennuksen vallassa. En tiedä miten tähän on tultu. Olin ennen iloinen, elämänjanoinen, maailmannälkäinen ja TERVE normaalipainoinen(173/58) nainen! Nyt maailma kaatuu niskaan ja vihaan kaikkea.
jakakaa kokemuksia. onko kellään samanlaisia tunteita, ajatuksia, tuskaa... olenko ainoa joka kiduttaa itseään näin suuressa mittakaavassa?! :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
luulisin, että pääset hoitoon kun sitä itse haluat. en tiedä anoreksian sairaalahoidosta juurikaan, mutta olen ymmärtänyt, ettei paino ole ainoa mikä vaikuttaa. olet masentunut, selkeästi itsetuhoinen kun sairautesi riskit eivät tunnu missään, ja moni "normaali" ihminen pääsee hoitoon näillä perusteilla. tietty psykiatriseen sairaalaan. lisäksi sun kehonkuvasi on vääristynyt, en sano tätä pahalla, koska itse samassa painossa tunsin itseni helvetin läskiksi ja suunnittelin laihduttavani lisää. masennus ja ahdistus olivat kuitenkin niin pahoja, että hakeuduin psykiatrille ja sain lähetteen psykiatriseen sairaalaan, jossa muiden mielenhäiriöideni lisäksi yritettiin anoreksiaa parantaa. paraninkin sairastumalla ahmimiseen. oli kiinni lääkäristä, olisiko minut pitänyt lähettää lappariin, yksi sanoi suoraan, ettei alipainoni riitä siihen hoitoon, toisen mielestä mulle olisi pitänyt tehdä lähete pakkohoitoon pelkän ruoalla leikkimisen perusteella. ja joo, sairaalaan mennessäni painoin saman verran kuin sinä, mutta olen viisi senttiä lyhyempi.
"En tiedä miten tähän on tultu. Olin ennen iloinen, elämänjanoinen, maailmannälkäinen ja TERVE normaalipainoinen(173/58) nainen! Nyt maailma kaatuu niskaan ja vihaan kaikkea."
sairastumiseen on varmasti monta syytä ja moni niistä on ollut elämässäsi kauemmin kuin uskotkaan. en sano tätä lannistaakseni, tämän vain huomasin omalla kohdallani vaikka syytinkin pitkään entistä miestäni. en välittänyt selvittää syitä vaikka parantumishalu olikin kova, sairaus on alkanut helpottaa vasta kun olen alkanut ymmärtää, mistä kaikki alkoi. muistat vielä millainen olit ennen ja varmaan kaipaat sitä ihmistä (siis SINUA) enemmän kuin 38:a, masennus vaan vie voimasi kasvaa taas terveeksi ja uskosi elämään, silloin on helpompi paeta syömishäiriöön. ja olen kokenut kun maailma kaatuu niskaan, joten voin sanoa, ettei se ole paha asia. vihaat kaikkea ja luultavasti kaikki on syömishäiriö, siitä on hyvä lähteä. ei mikään paino ole sen arvoinen, että haluaa elää, kokea ja tuntea. joskus vaan pitää käydä pohjalla, jotta sieltä voi ponnistaa.
paljoa en osaa auttaa, itse pyörin samojen tunteiden kanssa vaikka tilanteeni onkin erilainen. toivon, että pääset sairaalaan tai saat mitä tahansa hoitoa, josta on sinulle apua. usko pois, ansaitset parantua ja iloita. suru, viha ja epätoivo kasvattaa ja kun niistä pääsee irti, on vahvempi ja viisaampi, mutta niiden vastapainoksi on otettava ilo, rakkaus ja usko itseen ja elämään. jaksamista