Suolistosairtaudet + selkäkipu

Välillä toivoton

Hei! Olen nuori 22 vuotias naisen alku.
Minulla on diagnosoitu colitis ulcerosa eli haavainen paksusuoli ja tämä koko paksusuolen matkalta :(
Oireeni alkoivat kauheilla vatsakivuilla jotka tulivat aalloissa. Ripulointi alkoi aluksi ihan normaalina ripulointina joka vaan pitkittyi ja pitkittyi. Ramppasin terveyskeskuksessa ja sain yleislääkäreiltä vaan ummetuslääkettä kerta toisensa jälkeen. Tämä keski noin muutaman vuoden. Vatsa meni varsinkin epäterveellisestä ruoasta ihan sekaisin ja vatsan toiminta oli välillä normaalia ja välillä taas aivan mahdotonta. Kovat kivut vatsassa yleensä edelsivät ripulin tuloa. Pahoinvointi yhdistyi näihin kipuihin.
Onneksi sitten terveyskeskukseni oma lääkäri muutaman vuoden kärsimisen jälkeen alkoi huolestua enemmän kun ramppasin useaan otteeseen hänen vastaanotollaan veriripulin takia. Verta tuli aluksi vähän ja sen jälkeen sitä alkoi tulla todella paljon. Onneksi hän otti härkää sarvista ja passitti minut Mehiläiseen tutkimuksiin kunnon suolistosairauksiin erikoistuneelle lääkärille jonka ei tarvinnut kovin pitkälle tähystyksessä mennä kun hän totesi että tämä on ihan selvä juttu. Paksusuoli oli parissa vuodessa ehtinyt tulehtua todella pahaksi ja lääkäri vaan pyöritteli päätään että miten voi olla mahdollista että olet joutunut kärsimään näin kauan ennen kuin tällaista todettiin. Onneksi sen jälkeen sain hyvän lääkityksen (Asacol 800 x3 kortisoni). Kortisonikuuribn jälkeen oireet hävisivät ja pysyivät noin vuoden poissa. Tämän jälkeen minut siirrettiin kunnan eri sairaalan hoidettavaksi. Kunnan suolistosairauksiin erikoistunut lääkäri on tutkinut minua nyt kolme vuotta. Suoli on pysynyt parempana mutta aina noin puolen vuoden välein joudun syömään kortisoni kuurin suolen ärtyessä. Lääkityskin on nykyään erilainen (Salatsopyrin 2 aamulla/1 illalla Asacol 1 aamulla ja illalla), sillä minulla todettiin vatsavaivoista johtuvaa niveltulehdusta, joka aiheuttaa alaselän kovat kivut jotka heijastuvat pakaran kautta takareittä pitkin aina polveen asti lamauttaen koko jalan, eli kävely on hyvin hankalaa. Kipu on iskias tyyppistä mutta ei heijastu varpaisiin asti. Tämän hoitoon minulla on määrätty myös (Tramal-kapseli, tarvittaessa 3 kertaa/pvä Paratabs/Panadol 1G, tarvittaessa 3 kertaa/pvä). Joten lääkitys on tällä hetkellä hyvin vahva. Lääkäri epäilee tällähetkellä, että selässä saattaa olla jossain ristiluun vaiheilla jonkin näköistä reuma-oiretta.

Olisinkin kysynyt löytyykö kohtalotovereita, joilla on vatsavaivojen lisäksi todettu jonkinnäköistä selkäreumaa/selkäkipuja? Miten teillä selkä ja maha oireilee? Kuina usein? Millaista kipu on? Kuina kauan kivut kestävät yhtäjaksoisesti ja millaisella lääkityksellä menette vatsan ja selänhoidossa? Oletteko löytäneet apua jostain hoitomenetelmistä, kuten akupunkti/vyöhyketerapia/hieronta/venyttely? Helpottaako oloanne esim kuuman jyväpussin pitäminen alaselän päällä?

Kiitos valtavasti jo vastauksistanne!

11

26214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cu

      Hei välillä toivoton! Et ole vaivasi kanssa yksin. Myös minä sairastan colitis ulcerosaa ja kärsin ajoittaisesta liikuntakyvyn vievästä alaselän kivusta, joka säteilee alas jalkaan. Alaselän kipu tuntuu myös lonkassa ja kipupiste vaihtelee. Kyseessä ei siis käsittääkseni ole selän vamma, vaan tulehduksen aiheuttama kiputila.

      Colitistani hoidetaan Asacolilla (800, 2 1) ja Asacol peräpuikoilla (500). Lonkkasärkyyn otan tarvittaessa Panacolia. Selkä ei tykkää venyttelystä, jos sitä kolottaa. Rauhallinen jatkuva liikunta pitää kivun poissa, mutta kivun tullessa ei auta muu kuin lepo.

      Vatsakipuja on, mutta verta ei ole tullut enää hoitojen alettua. Limaa tulee silloin tällöin ja se liittyy kovaan vatsakipuun.

      Kaikilla meillä sairailla taitaa oireet olla samankaltaisia, mutta kuitenkin yksilöllisiä. Oma ulcerosani ei edes ole "puhdas", vaan siinä on piirteitä myös Crohnista. Ei tässä auta muu kuin elää ja selviytyä.

      • 123321

        Tällä hetkellä akuutti tulossa ja selkäkivut aivan hirveät . Kävellessäkin joutuu pysähtelemään ja istuminen vaikeata. Vatsakipuja ajoittain ja ulosteessa limaisuutta, verta tuli viikko sitten, nyt ei enää. Lääkärit ovat hiukan skeptisiä ollut selkäkivun ja suoliston yhteydestä. mutta kyllä se kokemusta on, että ne kuuluvat yhteen. Lepo ja rauhallinen kävely auttaa...mutta ei se ihmettä tee..sitten kipu häipyy kun suolikin on kunnossa.


      • Ruoka on lääke
        123321 kirjoitti:

        Tällä hetkellä akuutti tulossa ja selkäkivut aivan hirveät . Kävellessäkin joutuu pysähtelemään ja istuminen vaikeata. Vatsakipuja ajoittain ja ulosteessa limaisuutta, verta tuli viikko sitten, nyt ei enää. Lääkärit ovat hiukan skeptisiä ollut selkäkivun ja suoliston yhteydestä. mutta kyllä se kokemusta on, että ne kuuluvat yhteen. Lepo ja rauhallinen kävely auttaa...mutta ei se ihmettä tee..sitten kipu häipyy kun suolikin on kunnossa.

        Minulla on hyvin samat vaivat.


    • boxingclub

      Mullo Crohni tauti samas pulkas ollaa. Oon sairastanu tätä ala-asteelt saakka eikä voi sanoo et ois muuttunu. Paskal käyn 3-6 kertaa päiväs mikä haittaa normaalii elämää. Oon kaikki mahdolliset lääkkeet kokeillu ja leikkausta ei voida tehdä. Tän kans oppii elää vaiks maha ruikulil ja särkee...... Ainii oon ite koht 19v poika. On täst jotai hyötyy :D Pystyy kisaa alemmis paino luokis kun paino jää vain lihasmuodossa. painoin ennen 50 kiloo nyt 87kg .

      ps. Oon huomannu muutaman kerran viikonloppusin et maha "rauhottuu" ku ottaa alkoholia. Lääkäri sanos et voi olla psyykkine juttukin tämä paskal käynti. Pienis sievis ei ajattele sitä sairautta ja mieli rentoutuu niin miksei suolikin :p

    • Ruoka on lääke

      En jaksa nyt kirjoittaa pitkästi, mutta mulla on suolisto-ongelma, joka heijastaa selkään. Mulla aina joka ruoan yhteydessä on polttavaa kipua tai painon tunnetta keskiselässä munuisten alapuolella. Mulla oli sama 7 vuotta sitten ja jätin sokerit, valkoiset jauhot ja liiat rasvat pois, sekä nautin 100 prosenttista tyrnimehua, joka uudistaa suolistoa ja vaiva parani, joka oli ollut vuoden. Mulla oli varmasti paksun suolen joku ärtymystila. Nyt myöhemmin vaiva näyttää palanneen ja on vähän pahempi ehkä ja turha sanoa, että näinä vuosina olen taas syönyt epäterveellisesti mädättävää huonoa sekaruokaa. Lue ihmeessa Paavo airolan Voi hyvin-Luonnon lääketieteen käsikirja ja Terveyden salaisuuksia Euroopasta sekä paula heinosen kirja, jossa puhutaan suoliston terveydestä. Näiden mukaan lääkkeet vain pahentavat pitkällä aikavälillä suolisto-oireita, mutta voidaan hoitaa kuntoon oikealla ruokavaliolla ja ennen kaikkea paastoilla, joka parantaa elimistöä, kun se vapautuu kehoa kuromittavista myrkyistä, jota on tullut mm. ravinnon, juoman ja lääkeiden sekä kemikaalien mukana elimistöön ja suoli ei toimi kunnolla vaan huonot bakteerit ja hiiva ovat vallanneet suoliston. Sillä kaikki, mitä syömme elimistö käyttää solujen uusiutumiseen ja solut uusiutuu, joko terveesti tai epäterveesti. Pienet kuurit ei tehoa vaikeaan vaivaan vaan intensiivinen ruokavalio, parémmin koko elämän mittainen. Koska vatsa ja suoliston solujen uusiutumiseen menee puoli vuotta, ihon 29päivää ja verisolujen ja koko ruumiin joka toinen vuosi solut uusiutuu. Yritetään huolehtia, että meidän solut saa parasta ravintoa ja säästyy myrkyiltä. Kun elimistö ylikuormittuu kaikella näillä, se sairastuu. Mutta kun se alkaa saada oikeaa ravintoa, se alkaa tervehtyä. Pitkäjänteisyyttä, eikä luoteta koululääketieteeseen, joka perustuu lääketehtaiden tuottavuudelle, kuten lääkärikoulutuskin. Muista, että elimistö on kokonaisuus ja myös persoonallinen jokaisen osalta. Vain itse osaa hoitaa parhaiten kroppaansa, uskon.

    • joutikin mennä

      Parikymmentä vuotta oli sama tauti, kunnes paksu- ja peräsuoli leikattiin pois ja tehtiin j-pussi. Siihen loppuivat krampit kuin seinään. Nivelkipujakaan ei ole enää ollut. Vielä on toipuminen kesken, mutta pientä ovat nämä hankaluudet verrattuna siihen mikä tilanne ennen oli.

      Ennen pitkää ei mikään lääkitys auta, varsinkin kun paksusuoli on koko matkaltaan sairas. Minäkin käytin kasoittain kortisonia, sulfaa ja solunsalpaajia, mutta eipä riittänyt. Olisi aikaisemmin jo pitänyt hankkiutua leikkaukseen, mutta pitihän sitä vetkutella viimeiseen asti. Olisi välttynyt noiden lääkkeiden sivuvaikutuksiltakin.

    • näinkinyksinkertaine

      jotkut lääkkeet tekee tuota ruoansulatusvaivaa ja kauheita vatsakipuja jotka säteilee selkään kuumotuksena ja hermokipuna. Kokemusta tälläisestä ja luin lääkkeen sivuvaikutukset ja sain ahaa elämyksen. Siis syynätkää kaikki lääkkeet.

    • tietovaivaan?

      Minulla auttoi Natrii cromoglicas(lomudal gastrointestinum) siis mikä minua vaivaa?

    • Hiironen

      MInulla on HLA-B27 antigeeni, joka altistaa eräänlaisille reumoille ja suolistosairauksille. Minulla on lieviä niveltulehduksia melkein koko ajan, vaihtavat nivelestä toiseen ja ehkä myös oireilevat nivelsiteissä tai jänteissä. Olen pannut merkille, että infektioni aiheuttavat myös rytmihäiriöitä ja monia muita oireita.

      Useimmin infektion kulku on seuraava: tulee suuhun ensin punaisia kipeitä läikkiä, jotka vaihtavat paikkaa hitaasti. Sitten tulehtuu ruokatorvi, sitten nielu, mahalaukku ja viimeiseksi suoli (menee ripulille). Noita läikkätauteja voi olla useita vuodessa tai läikkiä on vielä suolen tulehtumisvaiheessa. Suolen tulehdus ei viimeksi tänä vuonna kestänyt kuin päivän. Ylävatsaoire kesti aika pitkään. Nyt juuri ja juuri alkaa olla kunnossa. Nielussa on myös tulehdusta ja poskiontelossa. Eteisvärinäjakso oli myös tänä vuonna ja sen jälkeen uudenlaisia rytmihäiriöitä.

      Olen sitä mieltä, että niveltulehdukseni johtuvat juuri noista infektioista. Ensimmäinen episodi, jonka tunnistin infektioista aiheutuneeksi, oli 2009-20010 vaihteessa. Olin alikuntoinen, jotain infektiota varmaan muhi (ei ehkä sikaflunssaa?) ennen nivelkipuilua. Siihen rytäkkään tuli elämäni ensimmäinen poskiontelotulehdus, rasituspuristusta kävellessä ja keväämmällä yskätauti ja sitten mahan ollessa vielä huonossa kunnossa jatkuva eteisvärinä.Maha oli vielä huonommassa kunnossa kesän alkaessa, oli oikein energian puutetta. Tuli lisää kaikenlaisia infektioita jne jne.

      Minulla oireilevat mm. lonkka, pakara, olkapää, peukalonivelet, nilkka, pitkät selkälihakset kramppaavat joskus viikoksi, alaraajoissa kramppeja usein. Colitista tai crohnin tautia ei minulla ole. Olen 65 vuotta. En käytä juurui mitään lääkitystä niveliin, koska yleensä kivut ovat lieviä. Nyt ovat kuitenkin polvien nivelsiteet löystyneet ja kävely alkanut olla vaikea toisen polven lonksumisen ja kivun vuoksi. Magneettikuvauksessa olin - ei vielä tulosta.

      • luettavaa.

        http://personal.inet.fi/koti/remeli/reuma.htm

        http://www.npr.org/blogs/health/2013/11/18/244526773/gut-bacteria-might-guide-the-workings-of-our-minds

        http://joonaskonstig.com/2013/03/30/maailmanhistorian-tervein-kansa/

        http://www.ts.fi/teemat/tiede/565050/Suoli ja tunteet


    • kurjuudentauti

      Minulla on crohnin tauti, johon liittyy akuutissa vaiheessa vatsakipuja, niveltulehduksia sekä lievää selkäkipua. Olen saanut itse suuren helpotuksen oireisiin ruokavalion muutoksesta. Niveloireisiin auttoi viljojen poisto, mahakipuihin maidon. Kokonaan tulehdus ei sillä lähtenyt, mutta lääkityksen niveloireisiin sain heittää kokonaan pois. Heti, jos alan syödä viljoja, minun niveleni alkavat taas oireilla.

      Aiemmassa elämässäni en muista, että olisin saanut viljoista oireita. Olen ajatellut, että suoli on herkistynyt niille, kun se on ruvella ja tulehtunut. Rikkinäinen suoli sitten ilmeisesti päästää viljojen sisältämiä partikkeleita elimistöön paikkoihin, joihin ei pitäisi ja aiheuttaa minulle tulehdusta niveliin.

      Kaikki eivät saa apua minkäänlaisesta ruokavaliosta, mutta suosittelen kokeilemaan erityisesti viljojen poisjättöä niille, joilla on IBD:N lisänä niveloireita. Minun tautini oireilu lievittyi oikeasti vähintään puolella ja tulehdusarvotkin laskivat todistetusti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1413
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1259
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe