Viimeiset viikot

Olen vkolla 35 ja nyt huomannut että kun aletaan menemään kohti h-hetkeä, olen alkanut tavallaan vetäytymään itseeni ja kotiini. En jaksa pitää hirveäasti yhteyksiä kavereihin enkä käydä missään. No johtuu tämä nyt siitäkin, että en saa enää nukuttua kuin pieniä pätkiä öisin ja päivisin ei voi nukkua toisen lapsen vuoksi. Myös helteet veivät voimiani, enkä ole palautunut kunnolla. Mutta jotenkin tuntuu, että alitajunnassa olen myös alkanut jotenkin valmistautumaan tulevaan. Odotan yksin, joten olen viime aikoina pohtinut paljon käytännön asioita tulevan suhteen. En siis kärsi tästä vetäytymisestäni mitenkään, mietin vaan, että onko muilla ollut tälläisia tuntemuksia.
0122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuluvat hitaasti kirjoitti:

Olen vkolla 35 ja nyt huomannut että kun aletaan menemään kohti h-hetkeä, olen alkanut tavallaan vetäytymään itseeni ja kotiini. En jaksa pitää hirveäasti yhteyksiä kavereihin enkä käydä missään. No johtuu tämä nyt siitäkin, että en saa enää nukuttua kuin pieniä pätkiä öisin ja päivisin ei voi nukkua toisen lapsen vuoksi. Myös helteet veivät voimiani, enkä ole palautunut kunnolla. Mutta jotenkin tuntuu, että alitajunnassa olen myös alkanut jotenkin valmistautumaan tulevaan. Odotan yksin, joten olen viime aikoina pohtinut paljon käytännön asioita tulevan suhteen. En siis kärsi tästä vetäytymisestäni mitenkään, mietin vaan, että onko muilla ollut tälläisia tuntemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu