Kyllä tähän vuosien mittaan on tottunut jotenkin. Aamulla toivoisi että kello olisi mahdollisimman paljon ylös noustessa, silloin ei päivä tunnu niin pitkältä. Mieheni tarvitsee kokoaikaisen perään katsojan, lähi kaupassa voi käydä nopeasti. Tämä on totista työtä vaikka kyseessä on omainen ja hoito tapahtuu kotona. Pitäisi säätää laki että omaishoitajat saisivat ainakin saman vapaan viikottain kuin työssä käyvätkin, lisäksi myös pidemmät lomat pari kertaa vuodessa. Silti jäisi työtä tunneissa laskettuna paljon enemmän kuin 40h viikossa.
Omaishoidontukikaan ei ole niin tärkeä kuin vapaiden järjestäminen, tuki on niin pieni, siitäkin vie verottaja suuren osan.Kohtuu hintaisia intervalli hoitopaikkoja pitäisi saada riittävästi, kyllä omaishoito siitä huolimatta olisi yhteiskunnalle edullinen vaihtoehto.
Kun hoitaja voisi elää myös muutakin elämää kuin kodin seinien sisällä lähes vankina, hän jaksaisi pidempään, terve ja elämänhaluinen omaishoitaja olisi parempi vaihtoehto kuin loppuunpalanut väkisin päivästä toiseen pinnistelevä hoitaja.
Moni hoitaja ei edes halua antaa hoidettavaansa muualle edes pieniksi ajoiksi, se kyllä kostautuu ajan mittaan, hoidettavahan ei alkuun ole yhteistyöhaluinen, mutta soputuu nopeasti.
Ei kukaan ole suunnitellut alkavansa omaishoitajaksi, siihen on jouduttu olosuhteiden pakosta, kaikki eivät tähän pestiin ala, taitavat olla viisaampia.
Ei ole kenekään etu että terve ihminen uhrautuu täysin toisen eteen, ei hoidettavan osakaan ole helppo, mutta ei se oikeuta vaatimaan toiselta liikaa.
Omaishoidontukikaan ei ole niin tärkeä kuin vapaiden järjestäminen, tuki on niin pieni, siitäkin vie verottaja suuren osan.Kohtuu hintaisia intervalli hoitopaikkoja pitäisi saada riittävästi, kyllä omaishoito siitä huolimatta olisi yhteiskunnalle edullinen vaihtoehto.
Kun hoitaja voisi elää myös muutakin elämää kuin kodin seinien sisällä lähes vankina, hän jaksaisi pidempään, terve ja elämänhaluinen omaishoitaja olisi parempi vaihtoehto kuin loppuunpalanut väkisin päivästä toiseen pinnistelevä hoitaja.
Moni hoitaja ei edes halua antaa hoidettavaansa muualle edes pieniksi ajoiksi, se kyllä kostautuu ajan mittaan, hoidettavahan ei alkuun ole yhteistyöhaluinen, mutta soputuu nopeasti.
Ei kukaan ole suunnitellut alkavansa omaishoitajaksi, siihen on jouduttu olosuhteiden pakosta, kaikki eivät tähän pestiin ala, taitavat olla viisaampia.
Ei ole kenekään etu että terve ihminen uhrautuu täysin toisen eteen, ei hoidettavan osakaan ole helppo, mutta ei se oikeuta vaatimaan toiselta liikaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vaalit tulossa...epäkohdista vaan viestiä ehdokkaille tai minsterille että mitä parannuksia olisi luvassa?...sitkeätä pommitusta sähköpostein ja soitoin...jos jaksaa...Asiaa kirjoitit...niin kauan kun epäkohdista ei puhuta isoon ääneen niin ,mitään ei tapahdu! ajatelkaas kansanedustajia joilla hyvät lomat ja sopeutumiseläkkeet yms työedut...
Muistetaan äänestää, ja pidetään yhteyttä ehdokkaisiin. Kyllä hekin tulevat vanhoiksi ja sairaiksi. Ei pidä unohtaa lastensa omaishoitajia, moni kokee että omaishoitaja on vanhempi ihminen joka hoitaa puolisoaan, tai omia vanhempiaan.
Kohtaloita ja elämänhistorioita on varmaan yhtä paljon kuin hoitajiakin, kahta täysin samanlaista ei ole.
Tuossa vähän esimakua tulevasta > http://www.ts.fi/online/mielipiteet/lukijoilta/83812.html
Ja saattaa tuostakin löytyä vähän "totuuden siementä"? > http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41820-hyodylliset-idiootit-islamismin-asialla.
Mutta mauistakaa. Parasta meissä omaishoitajissa on se, että säästämme yhteiskunnan yhteisiä varoja "eräiden laskelmien mukaan" n. 1,2 mrd euroa / vuosi.
Ken ei osaa valehdella ei osaa hallita.
Tuo ylläoleva lause on tosi. Lainasin sen uuden suomen tekstistä.
Poliitikot ovat tottuneet pärjäämään valheiden avulla. Itse en enää aikoihin ole luottanut heihin.
Olin yhtä jaksoisesti kiinni hoitotyössä hiukan yli kaksi vuotta. Saamatta päivääkään vapaata. Sitten hoidettavani kontrollin yhteydessä tarkastava lääkäri kirjoitti raportin loppuosaan että minulle on annettava vapaata vähintäin viikon mittainen vapaa joka toinen kuukausi. Olen kirjoittanut niistä vapaista. Lue sieltä mitä oikkea laki niistä määrää. Ja vaadi se mitä sinulle kuuluu. Jos se ei auta. Ota yhteyttä ja ilmoita kunta missä hoidettavasi asuu. Kirjoituksesta Uusi yhdistys saat osoitteeni. Kokeillaan miten se toimii. Voit olla varma että sormiani syyhyttää. vanha poosu
Tällä hetkellä näyttää vuoden loppuun asti olevan säännölliset vapaat, sitten en tiedä kuinka käy. Ovat suunnitelleet muutoksia nykyiseen hoitopaikkaan, intervallipaikat sieltä lopetetaan, ainakin näillä näkymin.
Ei nytkää aina onnistu vaikka ollaan ennakolta sovittu vapaistani, olen kuitenkin ollut jonkin aikaa kohtalaisen tyytyväinen. Mutta liian hyvin se olisi mennytkin.
Minun mielipiteeni on että kuntien pitäisi panostaa nimenomaan kohtuuhintaisiin intervallipaikkoihin.
Lisäksi huomioida enemmän omaishoitajien jaksamista, rahakaan ei auta jos ehtii palaa loppuun. Tuohon tilanteeseen ei auta muu kuin hoitaja kotiin, tai kunnollinen hoitopaikka ja myös sellainen että se olisi kaikille hoidettaville mahdollinen myös taloudellisesti. Kyllä rikkailla on varaa viedä omaisensa kalliisiin yksityisiin hoitokoteihin, mutta ne ovat tavallisen tallaajan ulottumattomissa.
Me omaishoitajathan teemme "arvokasta työtä" yhteiskunnassamme. Se arvokas työ tarkoittaa sitä, että ne lähes naurettavat omaishoitajien palkkiot, mistä "nautimme" =) säästävät "pelimerkkejä" sossumummoille jaettavaksi esim. "Hätää kärsiville maahanmuuttajille"?
Joku ilkeämielinen tosin saattaa "ajatella" niin, että Suomeen muuttava hädässä oleva "kanssasisko, tai veli" ei välttämättä niin kovin suuressa hädässä ( lausutaan rahapulassa ) olekkaan. Nimittäin ne todellista apua tarvitsevat eivät pysty maksamaan neli- tai viisinumeroisia euromääriä päästäkseen "meille lintukotoon turvaan". Mutta onhan jälleen ensi keväänä vaalit, joissa voimme taas äänestää. Ja jos joku sen klassisen kirkkoveneen sinne raapustaa, niin minulta löytyy "aimo annos" ymmärrystä myös Hänelle. Nimittäin Hän on tämän läpimädän "systeemimme" oivaltanut, niinkuin se on.
"Ei ole kenekään etu että terve ihminen uhrautuu täysin toisen eteen, ei hoidettavan osakaan ole helppo, mutta ei se oikeuta vaatimaan toiselta liikaa."
Marttyreita inhoaa kaikki.
Kun alkaa omaishoitajaksi pitää valmistautua siihen että ne jotka eivät tätä työtä tee, ovat viisaimpia.
Minulle on sanottu että olet onnekas kun että tarvitse aamulla nosta töihin, se ilahduttaa mieltä levottoman potilaan kanssa valvotun yön jälkeen.
Korulauseita on helppo heittää ohimennen, niistä pitäisi olla kiitollinen.
Tässä tulee väkisinkin erakoksi ja piikikkääksi, ainakin jos hoitaminen jatkuu kauan.
Itsensä unohtaminen takee ruikuttajia, heitä aletaan kartella.
Muistelin noita Niilo Rauhalan sanoja kun poltin kynttilää poikani muistoksi.
Sanat oli kirjoittanut kauniiseen korttiin minulle sairaanhoitaja joka oli myös menettänyt lapsensa.
Hän tuki minua kun valvoin poikani vuoteen vierellä.
Se joka on lähtenyt kauas, on kaikkein lähimpänä. Se, jonka ääni on hiljaisuutta, puhuu meidän äänemme läpi. Niin sanamme vaikenevat ja me kuuntelemme. Miten voisi olla poissa se, jonka kaipaus kantaa keskellemme vahvoilla käsivarsillaan! Me asetumme hänen ympärilleen, ei ole tärkeää mitä me sanomme, vaan se, mitä hän ...kertoo meille koko matkan pituudelta. (Niilo Rauhala)
Ymmärtää sellainen joka on kokenut suuren menetyksen.
Olen tullut omaishoidossa tieni päähän. En jaksa enää...
Onko kokemusta miten tämän voi lopettaa??
Kaikki panee vastaan, pitäisi jaksaa, kukaan ei kysy jaksanko minä????
Että jaksaa yli voimiensa.
Lääkäri antaa sairaslomaa että voit levätä, hoitopaikka on löydyttävä, sitten jaksat miettiä mitä seuraavaksi. Jos loppuunpalaminen uhkaa niin on pakko löytyä apua.
Ensimmäiset kuukaudet kuluivat shokissa, menetyksen suuruus ei millään tahtonut sopia tajuntaan. Kai on olemassa jonkinlainen puolustusmekanismi, elimistö säätelee mitä voi päästää tietoisuuteen.
Nyt suru on muuttunut pohjattomaksi menetyksen tunteeksi johon ei lohtua löydy mistään.
Rakkaan ihmisen menettäneet ymmärtävät sen tyhjyyden ja mentyksen tunteen määrän jonka joutuu kohtaamaan.