Oon 14-vuotias tyttö, ja mulla on kauhea tarve tulla kuuluisaksi, ja nimenomaan muusikoksi. Tuntuu etten aikuisena voisi elää ilman (positiivista) julkisuutta ja maasta taivaisiin kehuvia otsikkoja, (ja en todellakaan unelmoi turhasta julkisuudesta tyyliin Johanna Tunkiainen). Tosi masentavaa ajatella että kolmenkymmenen vuoden päästä huomaan olevani harmaa ja tylsä keski-ikäinen äiti muiden joukossa, jonka ainoat kamppailunaiheet ovat työt, raha ja lasten koulutus. En vaan halua sitä ja se tuntuu epäreilulta. Äiti haluaa että menen opiskelemaan lukioon ja minusta tulee ylioppilas ja valmistaudun insinööriksi ja ties mitä hän minusta haluaa. Mutta minä en taas sitä tahdo.
Isäni on muusikko, melko kuuluisa sellainen, ja hän on suurimmaksi osaksi esikuvani, kun taas musiikillinen esikuva on ehdottomasti Kurt Cobain. Ihannoin häntä ja rakastan yli kaiken häneen musiikkiaan, mutta hänen elämäntyylinsä taas ..... sellaista loppua en kuitenkaan halua.
Monien, suurimmaksi osaksi isäni, mielestä minulla on rahkeita. Osaan soittaa jo kitaraa jotenkin (olen soittanut n. 4 kk itsekseni), mutta laulaminen... Ääneni on aika erikoinen. En tiedä onko sillä kysyntää musiikkialalla. Ääneni on aika matala ja aika raspinen, joten popparin ura taitaa jäädä haaveeksi jota ei kuitenkaan ole, sillä haluan rokkitähdeksi. Enkä nyt tarkoita jotain teiniparamorea, hanna montanaa tai jotain vastaavaa mukarockemopelleilyä. Ei se ole oikeaa rokkia ainakaan minun mielestäni.
En osaa sanoiksi pukea tunteitani ja tämä viesti voi vaikuttaa sekavalta juuri sen takia, mutta toivon että ymmärrätte edes vähän. Ei teidän tarvitse vastata, kunhan sain vuotaa.
Isäni on muusikko, melko kuuluisa sellainen, ja hän on suurimmaksi osaksi esikuvani, kun taas musiikillinen esikuva on ehdottomasti Kurt Cobain. Ihannoin häntä ja rakastan yli kaiken häneen musiikkiaan, mutta hänen elämäntyylinsä taas ..... sellaista loppua en kuitenkaan halua.
Monien, suurimmaksi osaksi isäni, mielestä minulla on rahkeita. Osaan soittaa jo kitaraa jotenkin (olen soittanut n. 4 kk itsekseni), mutta laulaminen... Ääneni on aika erikoinen. En tiedä onko sillä kysyntää musiikkialalla. Ääneni on aika matala ja aika raspinen, joten popparin ura taitaa jäädä haaveeksi jota ei kuitenkaan ole, sillä haluan rokkitähdeksi. Enkä nyt tarkoita jotain teiniparamorea, hanna montanaa tai jotain vastaavaa mukarockemopelleilyä. Ei se ole oikeaa rokkia ainakaan minun mielestäni.
En osaa sanoiksi pukea tunteitani ja tämä viesti voi vaikuttaa sekavalta juuri sen takia, mutta toivon että ymmärrätte edes vähän. Ei teidän tarvitse vastata, kunhan sain vuotaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaikki on mahdollista kunha uskoo itseensä.
unelmia muista että unelmoida saa aina ja jos vaikka sit käviskin niin että unelmat ei toteudu niin älä ota itseesi vaan aattele että tämä voi olla jonkun uuden alku viisas jo kuollut mummuni aina sanoi mulle että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu eli jos musiikkibisnes ei lähde käyntiin jostain syystä niin älä lannistu ja muista että sinä määräät omasta elämästäsi ei muut!
että mikään unelma ei ole turha jos on olemassa edes yksi hullu taistelemassa siitä :)
14 vuotias teinirokkari , joka laulaisi '' aitoa rokkia '' eikä mitään hannah montana -tyyppistä? hah, senkun näkisi :')) En tahdo murskata unelmiasi , niitä on hyvä olla , mutta varmaan jokatoinen teini-ikäinen haaveilee julkisuudesta. Ei välttämättä ääneen, mutta hiljaa mielessään Maija toivoo olevansa poppari, Auroora tahtoo olla malli, ja Antti formulakuski....
Mutta onnea yritykseen kuitenkin! :)
Ja kaikki on mahdollista. Älä luovuta yrittämättä.
Itselläni oli 14-20 vain yksi unelma ja se oli saada rakkaasta harrastuksesta ammatti.Uhrasin lähes kaiken lajilleni,treenasin loppuaikoina aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa.
Oli se aika suuri pommi kun 21-vuotiaana sitten siirryin ammattilaiseksi.Tärkeää on pystyä pitämään jalat tukevasti maassa,ja miettiä mitä tekee niin kentällä kuin siviilissäkin. Julkisuuden kehut tuntuvat luonnollisesti taivaallisilta mutta vastaavasti negatiivinen julkisuus sattuu aivan järkyttävästi..Julkisuuteenkin tottuu..